IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Päätin päästää sisäisen Beethovenini (sana?) valloilleen ja aloin vääntämään sellaisia kikkailuja tulevalle Serpenthia - demotukselle, että välillä on pakko hillitä itsensä ja napata kuppi kahvia. Luvassa on siis toivottavasti suhteellisen ison kuuloista meininkiä, niin kuin Serpun kaltaisessa kikkelihevissä kuuluukin olla.

Pari biisiä noista neljästä alkaa olla sovituksellisesti valmiita ja itse ainakin olen tyytyväinen tähän astiseen sekoiluuni.

Kunhan pikku bassopoikamme soittelee vielä pömpötyksensä valmiiksi lähiaikoina, aletaan ihmettelemään miten noille orkestereille käy, mutta tästä on hyvä jatkaa.

No niin, housut takaisin jalkaan ja porno pois.

Tsau.
Ja niinhän siinä ennen pitkää kävi, että Serpenthia ryömi takaisin Outokummun maisemiin jatkamaan taiteellisen tuotoksensa taltioimista.
Viikonloppu aikaa ja tarkoituksena pistää Macin uumeniin kaikki demon kitarat. Tämän abstraktin tavoitteen toteutumisen mahdollisuuden todennäköisyyttä horjutti myös se fakta, että allekirjoittanut saisi (joutuisi) hakkamaan kaikki sulosävelet talteen.

Mutta kuinkas kävikään. Perjantai-illan huuma (ja edellisen päivän "rentoutuminen") aiheuttikin sisäisessä muusikossani sen, että soitto jopa sujui! Tämä tarkoitti seuraavia päiviä silmällä pitäen sitä, että rennostikin jopa pystyi välillä ottamaan, vaikka aikaa per päivä oli kuitenkin aika vähän. Varsinkin kun ulkoinen juopponi onnistui hommaamaan itsensä aika kuosiin viimeiselle päivälle...

Loppupeleissä löysin itsestäni niin rytmi-, kuin puolittaisen soolokitaristinkin. Pienessä rappiokännissä ne soolotkin taitavat irrota. Ja kun soundikin kuulosti ainakin silloin juuri siltä, miltä sen olisi aina pitänytkin kuulostaa, kaikki vaikuttaa jokseenkin hyvältä.

Seuraavaksi onkin ilmeisesti vuorossa alatajuuksien taltiointi ja taiteellisen kliimaksin saavuttavat kurkkuäänet.

Hiljaa se paskakin joskus tippuu.

Ciao, Miau
Niinpä niin.
Serpenthia- niminen tanssiorkesteri on jälleen saanut raahattua karvaiset perseensä studion uumeniin äänittämään taas uutta kolinaa ja rutinaa ihmisten iloksi ja suruksi.

Ensimmäisenä luonnollisesti vuorossa ovat rummut ja niitä on nyt tässä pari iltapäivää ihmetelty ja hyvää jälkeähän se rumpalismies on pro toolsiin (meidän tapauksessa pro foolsiin) saanut kapuloitua.
Luvassa on jälleen paljon basareita, hieman blastia, kummallisia kolinoita ja peltien epäsäännöllistä raiskausta. On mukaan eksynyt myös valssi- ja blues-kompin evoluution kyllästämiä jälkeläisiä.

Kuten otsikosta näkyy, koulupäivien jälkeiset äänityssessiot tuppaavat hieman aiheuttamaan mielihaluja mitä kummallisempia tuotteita kohtaan. Hermoromahduksilta on kuitenkin vältytty niin soittotilan kuin tarkkaamonkin puolella, mikä on ihan positiivista kun molemmissa tiloissa on vain orkesterin jäseniä. Lopputulos voi siis olla hyvinkin poikkitaiteellinen, varoitan. Demon nimikin on tällä hetkellä Riff n' Mood. (nimen muuttamista vielä saatetaan harkita...)

Tänään oli siis toinen kolmesta studioiltapäivästä ja aikataulussa ollaan: jäljellä enää yksi biisi. Jos kaikki toimii yhtä hyvin kun eilisestä loppupäivästä lähtien, huomenna saa olla tyytyväinen siihen asti kunnes tämä apina pistetään kitaran varteen soittelemaan rupisia säveliä.

Siinäpä sitä. Eikun vuottelemmaan...

WWWWWWWWWWWWWRRRRRRRRRRRRMMMMMMMMMMM!Torstai 05.02.2009 23:18

...Ja karvat kaikkoavat viemärin syvyyksin.

Onpas sileä olo :)

Matti Näsällä on asiaaKeskiviikko 02.07.2008 22:33

Mua ei huvita enään yhtään mikään!

?? pt.2Lauantai 15.12.2007 00:06

Toinen peräkkäinen perjantai selvänä :S






Viime lauantaista ei sitten puhuta...

??Lauantai 08.12.2007 02:23

Mikä ihme se on tämmöne perjantain ja lauantain välinen yö, että minä oon kotona?

Ei voi olla. Selvin päin vielä!

PuuhSunnuntai 11.11.2007 03:35

Kaiken sen jälkeen kävi sitten niin.
Huomenna pois.
Missä raja?

Loputon on tie.
Syvä kuin vesi.
Missä olen?


- Niinpä niin. "Ei mua kiinnosta"

EI HELVETTIPerjantai 26.01.2007 00:36

Tänään näin.

Huomenna ajattelin syödä.

Jossainhan se raja menee.


Enkä puhu pelkkää paskaa.

Katotaan toiste, jooko?

Soitellaan!

No Hervanto heiMaanantai 14.08.2006 14:13

Kukaanhan ei tätä lue, joten niinpä. Fiksua.
« Uudemmat - Vanhemmat »