IRC-Galleria

minäMaanantai 16.06.2008 22:42


Salla uudestisyntyi maailmaan eräänä valkeana yönä. Hetken päästä näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli isohko ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän oli hyvä, siellä hän oli pidetty.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan saippuaoopperat, niinpä viihteeksi tuli mursut.

Salla kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin tyhmäksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä vihreät silmät.
Ystävistä huolimatta hän oli erityisen pahamaineinen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kananugetteja hän sai työskennellen bussikuskina.

Salla tupakoi päivittäin mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän juo teatterissa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.