IRC-Galleria

Eilinen oli todella mukava, kun hellu tuli viereen nukkumaan ja kävin pitkästä aikaa saunassa. On niin mukavaa, kun jaksan taas innostua asioista, joista en jaksanut innostua aikaisemmin yksin siksi, ettäolin niin laiska. Kunto on siis kohentunut, ja jaksan taas kuvitella itseni pitämässä hauskaa. Ja toisaalta olen ymmärtänyt ystävieni arvon aivan uudella tavalla. Lisäksi itsetuntoni kuitenkin jonkin verran kohosi siitä, että voin taas jossain määrin olla tyytyväinen kroppaani. Tosin yöllä näin sellaista unta, jossa Silja kehotti mua laihduttamaan lisää, joten on vissiin joku alitajuntainen pelko, että en ole ns. tarpeeksi laiha, mutta onneksi sitä varten on järki.

Olen loppujen lopuksi yllättynyt, kuinka äkkiä kaikki paha olo katosi. Olen saanut jopa uusia ystäviä, kaikki on paljon paremmin, enkä stressaa enää juuri mistään. (En voi naisena sanoa, että en mistään:D .) Minun syntymäpäivä on kohta ja minulla on hirveästi suunnitelmia, miten elämä jatkuu. Minua kiinnostavat asiat taas, enkä aio jäädä tuleen makaamaan. Varsinkin varmasti tanssi on auttanut tässä energiassa, kuten musiikkikin.

Tänä iltana me tytöt istutaan iltaa kaikki porukalla, syödään, juodaan, juorutaan, saunotaan, meikataan, laitetaan hiuksia, kuunnellaan musiikkia ja pidetään hauskaa. Odotan sitä tosi paljon. Ainoa huono puoli, että kultsi ei pääse mukaan :/

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.