IRC-Galleria

Seuraavassa on siis luvassa vuoden 2007 Ankkarockin sunnuntain tapahtumista minun (ja hieman parhaan ystäväni Lazzinkin) osalta. Tämä raportti tulee sisältämään materiaalia, joka taatusti loukkaa joitakin ihmisiä, joten luethan harkiten. En ota vastaan minkäänlaisia valituskommentteja, joissa olen "ihan vitun tyhmä biatch". Jos joku sellaisia nyt välttämättä haluaa kirjoittaa, niin luen ne, kohautan olkapäitäni, poistan ne ja jatkan elämääni. Paljastan nähkääs salaisuuden: sellaiset kommentit eivät liikauta mielipiteitäni tai minua suuntaan eikä toiseen, joten olkaahan nyt fiksuja nuoria tai vähän vanhempiakin tyttöjä ja poikia, ja olkaa asialinjalla. Nyt kuitenkin pitemmittä puheitta, itse raporttiin:



Lähdimme Lauran kanssa puoli seitesemän maissa täältä Noormarkusta kohti Vantaata, ja matka sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Tämä likka ajoi sekä meno- että paluumatkat kertapysähdyksellä Forssan ABC:llä. Ihmisillä riitti _taas_ katsottavaa, kun asukokonaisuuksinemme sinne astelimme. xD Olletenkin takaisin tullessa, kun meikit olivat valuneet pitkin poskia ja hiukset olivat kuin parhaankin harakan pesä. =DD

Saavuimme Vantaalle noin varttia yli kymmenen, ja harhailtuamme jonkin aikaa, löysimme Ankkarockiin vievän jonon, joka oli pitkä kuin nälkävuosi. Onneksi jono kuitenkin liikkui melko nopeasti, joten mitään mahdotonta monen tunnin jonotusta siitä ei tullut. Näin Puistolavan siinä pääporttien lähellä, ja ajattelin nyt mennä sinne katsomaan, kun sillä lavalla tulisi kello 16.00 esiintymään Dir en grey. Noh, kävikin niin, että sinne Puistolavan edustalle me Lauran kanssa jumituimme seuraavaksi _kuudeksi tunniksi_! Se oli suoranaista Helvettiä. Seistä kuusi tuntia paahtavassa auringonpaisteessa ilman, että voi lähteä mihinkään, kun paikka viedään. Tästä pääsemmekin siihen osuuteen, joka ei kaikkien mielestä varmastikaan ole miellyttävää luettavaa, mutta niin makaa kuin petaa.

Huoh. Kuinka itsekäs voi ihminen ollakaan, kun on kyse hänen "fanituksensa" tai fanituksensa kohteesta? Antaapa kun kerron: aivan järjettömän itsekäs ja erityisesti mielettömän _töykeä_. En ole eläissäni ollut niin lähellä katkeamispistettä kuin eilen Ankkarockissa. Jokapäiväinen koulukiusaus kyllä vielä meni, mutta kun pitää siinä jalkoja särkien ja auringon yrittäessä muuttaa pavuksi vielä kuunnella aivan käsittämätöntä kitinää ja suoranaista _vittuilua_, niin kyllä vähemmästäkin kamelin selkä on vähällä katketa. Siis jukopliut! Miten nämä kyseiset nuoret on oikein kasvatettu?? Aivan häpeilemättömästi siinä tämä yksikin kailotti, että "tyrkkää muut vittuun" yms. V-alkuinen sana ainakin oli näiden nuorten lempisana, ja sitä he kyllä haistattelivat hyvinkin monelle. Erityisesti yksi henkilö tuossa porukassa sai sappeni kiehumaan, sillä hänellä ei ollut minkäänlaisia tapoja. Mahtoiko tuo henkilö olla jotenkin mielenvikainen, eikä ymmärtänyt olevansa satapäisessä ihmisjoukossa, vaan puhui aivan vapaasti muista kaikenlaista pahantahtoista. Totaalisen käsittämätöntä käytöstä! Kyllä aika-ajoin teki mieli sanoa hänelle, että "Nyt jumaliste se turpa kiinni, taikka mä muuraan sen sillai, että se _pysyy_ kiinni, ku sä olet seuraavat kolme viikkoo sairaalassa tarkkailuosastolla." Olen kuitenkin pohjimmiltani rauhaa rakastava sielu, enkä halunnut alkaa tapella moisessa tilanteessa. Nämä nuoret sen sijaan kylläkin haastoivat riitaa kaikkien kanssa. Kun he esimerkiksi huusivat vettä järjestysmiehiltä (törkeeän tapaansa vittuillen kuinkas muuten), eräs "hevari" sitten vastasi heille, että "menkää hakemaan vettä", niin siitäkös nämä "jiirut" pillastuivat ja alkoivat heittää herjaa. Enpä yhtään ihmettele, jos meitä "jiiruja" pidetään _helvetin ärsyttävinä_, kun joukossa on tuollaisia läpimätiä yksilöitä, jotka pilaavat koko kuppikunnan maineen ja imagon. En ole koskaan, _missään_, tavannut yhtä törkeästi ja huonosti käyttäytyviä nuoria, vaikka olen pitkin paikkoja jo ehtinyt kiertääkin. Nämä ihmiset olivat kyllä kaiken huippu, ja toivon, että minun ei enää koskaan tarvitse tavata heitä.

Kuten siis sanottua, seisoimme siinä auringon paahtaessa kuusi tuntia putkeen. Onneksi Dir en greytä ennen oli kaksi muutakin hyvää esitystä alá Damn Seagulls ja Amorphis. Damn Seagulls:ta en ollut ennen kuullutkaan, mutta oli pojilla kyllä hyvää musiikkia! Se viritti oikein hyvin tunnelmaan sellaisella osin jazzahtavalla tunnelmallaan. Kun kello 14.15 lavalle astui Amorphis... Alkoi Lauralla ja erityisesti minulla koko esityksen kestänyt moshaustunti. xD Ei sille vaan voinut mitään! Olen aina ollut tanssijtyyppiä, ja pitänyt jo pitemmän aikaa Amorphiksesta, joten oli erittäin hienoa nähdä heidät lavalla. Sanottakoon, että ne pojat osaavat hommansa! Parasta Amorphis-settiä koskaan! \,,/ Se on nyt myös myönnettävä, että koko päivän paras meininki oli juuri Amorphis-keikan aikana, koska oli sopivasti tilaa "bailata" ja nauttia musiikista - mennä ja eläytyä musiikkiin mukaan, joka on mielestäni tällaisten tilaisuuksien ja tapahtumien tarkoitus.

Kas vielä odotusta 45 minuuttia ja sitten tulisi Dir en grey. Noh. Kello 16.00 sitten räjähti, ja se atomipommi aiheutti tuhoa. Anteeksi seuraava pieni purkaukseni, mutta se on saatava purettua: VOI VITTU SAATANA PERKELE HELVETTI ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Näin. Nyt voimme jatkaa. Edellinen purkaus viittaa siihen, miten ihmiset s-e-k-o-s-i-v-a-t aivan totaalisesti, kun ensimmäisenä Dir en greyn rumpali Shinya astui lavalle. Hänen jälkeensä tuli kakkoskitaristi Die ja sitten basisti Toshiya sekä ykköskitaristi Kaoru. Sitten viimeisenä... vokalisti Kyo. Ihmisten sekoaminen oli sellaista luokkaa, niin kuin rotat olisivat yrittäneet paeta uppoavasta laivasta. Ahdettiin sellaiseen pieneen ja hapettomaan tilaan, että en saanut koko tunninmittaisen esityksen aikana lainkaan käsiäni alas, ja jouduin koko ajan nojaamaan päätäni taaksepäin, että olisin nähnyt edes jotain. Tästä johtuen niskani onkin nyt niin kipeä, että en meinaa saada päätä edes käännettyä - ainakaan ilman tuskallista kipua. Vasen käteni onkin eräästä metsäänajosta ollut jo puoli vuotta kipeä, mutta nyt on oikea käsikin.. Huoh.

Ihmiset, _jiirut_. Tehdäänpä nyt yksi asia selväksi: tämä oli festarikonsertti. Turva-aita oli ainakin parisen metriä lavasta, joten: TE ETTE PÄÄSE KOSKEMAAN NIITÄ DIRUJA VAIKKA KUINKA TUNKISITTE ! ! ! Eihän siitä keikasta nyt meinannut hullukaan pystyä nauttimaan, kun on sellainen jumalaton tungos, ettei meinaa mahtua seisomaan. Olin ensin viidennessä rivissä, ja päädyin kaiken sen tunkemisen takia (huomatkaa sanavalinta 'takia') kolmanteen riviin - enkä sittenkään ollut nähdä yhtään mitään muuta kuin edessä olevien takaraivot, sen verran lyhyenläntä kun olen. Valitettavasti nämä nuoret ovat vielä niin pieniä, että eivät ole ehtineet käydä autokoulua, jossa sen viimeistään oppii, että kannattaa pitää turvaväliä, koska silloin näkee huomattavasti paremmin, mitä edessäpäin tapahtuu. Ymmärsittekö pointtini? Eihän metsääkään voi ilmeisesti nähdä puilta.. Annetaanpa eilisestä esimerkki: Amorphiksen aikana kun ei ollut sitä sairaalloista tunkua, olin viidennessä rivissä ja näin kaikki lavallaolijat aivan mainiosti, vaikka edessäni oli paljon minua pitempi henkilökin, mutta kun oli sitä väliä ja tilaa nähdä. Sitten tulivat Dirut ja koko homma muuttui puuroksi, päädyin kolmanteen riviin: en ollut nähdä mitään. Pitäisi varmaan alkaa erityisesti näillä j-rock keikoilla asettaa määräys siitä turvavälistä, niin kaikilla olisi paljon mukavampaa.

Nyt unohdan hetkeksi kaikki ympärillä olleet ja jään yksinäni siihen lavan eteen, mitä jäi itse bändistä käteen?

Ihanuutta. Pelkkää ihanuutta. Ei sillä, että olisi ulkonäkökeskeinen, mutta viime aikoina Diruilla on ollut kohtalaisen.. kyseenalainen tyyli. xD Ja musiikkikin on osittain ollut hieman ei-niin-innostavaa, kun on tottunut kuuntelemaan enemmän vanhempaa tuotantoa. Nyt kuitenkaan en voinut muuta kuin ihailla heitä.

Shinya: Rumpalina olen häntä aina arvostanut, ja nyt arvostus nousi entisestään, sillä se antaumus, millä hän mäiski niitä rumpuja ja eli musiikin mukana.. Se oli _ilmiömäistä_. Shinyaa en juurikaan nähnyt sieltä massan ja Kyon (xD) takaa, mutta ilmeisesti käänsin katseeni Shinyaan juuri oikealla hetkellä, sillä silloin hän heilui rumpusettinsä takana musiikin mukana aivan kuin mitään rumpusettiä ei olisi ollutkaan, vaan hän olisi moshannut ja eläytynyt vapaana kuin taivaan lintu. Sellainen antaumuksellisuus oikeasti nostaa tipan linssiin. Uskomaton ihminen toden totta!

Die: Valitettavasti Dietä en nähnyt juuri ollenkaan, koska koillissuunnassa oli edessä niin paljon pitkiä ihmisiä, mutta välissä hänet sieltä ihmisten seasta näin, ja sekin oli upeaa katsottavaa. Silloin joskus pari vuotta sitten, kun aloin Diruja kuunnella, ensimmäiseksi suosikikseni nousi juuri Die, joten oli ihanaa nähdä hänet nyt ilmielävänä. Konsertin lopussa, kun muut bändiläiset olivat jo menneet, Die jäi siihen vielä plektroja heittelemään ja hymyili kuin Naantalin aurinko. Minulle tuli tunne, kuin olisimme olleet Japanissa jollakin Dir en greyn vanhemmalla klubikeikalla!

Toshiya: Oi, oi... Mitäpä tähänkin sanoisi.. xD Laura ei koskaan ole Toshiyasta pahemmin välittänyt (itse hän sanoi kehittäneensä jo asennevamman kyseistä basistia kohtaan xD), mutta minä olen kyllä hänestä jollakin tasolla pitänyt. Ei hän kuitenkaan lempijäseneni ole koskaan ollut, mutta nyt Ankkarockissa tapahtui jotakin, jota en vieläkään ihan kokonaan käsitä.. ^^; Yhdessä kohtaa Toshiya tuli soittamaan sooloa ihan lavan reunalle, ja satuinpa jälleen näkemään sopivasti juuri sen ja.. (kauheaa!! xD) Sain kamalan fanityttökohtauksen ja aloin pomppia ja kiljua ja huusin oikein kovaan ääneen "TOSHIYA!!!" Eipä ole ennen sellaistakaan sattunut. =D

Kaoru: Voi sitä Kaokaoa.. Aina niin macho! =D Kun bändi piti pienen tauon, Kaoru meni omalle paikalleen mikkinsä luo, ja osoitti itseään tyyliin "Who's the King?" Kaorua olen aina fanittanut, joten tietty heitin veivit siinä kohtaa, ja kiljuin aivan hysteerisenä ja huusin vielä hänen nimeäänkin. xD Se oli niin hauskaa ja ihanaa katsottavaa, kun olen aina pitänyt Kaorua sellaisena "juu-olet-toooosi-macho-juu" -tyyppinä, joten kyllä riemua riitti. Tietysti hän vielä uskolliseen tapaansa moshasi kuin viimeistä päivää ja piti huulillaan yllä Kaoru-trademark-ilmettä. ;3 Sanoisin, että Kaorun "miehekkyys" oli kyllä erityisen suloista.. ^^;

Kyo: Ok. Nyt. En. Ole. Aivan. Varma. Mitä. Minun. Pitäisi. Sanoa. Viime aikoina Kyon esiintyminen on ollut hyvin aggressiivista, ja vaikka en olekaan ulkonäkökeskeinen (kuten jo aiemmin mainitsin), en ole pitänyt hänen partatyylistään. Mutta nyt. Nyt kaikki huolet kaikkosivat sen siliän tien, kun Kyo viimeisenä lavalle asteli. Hän oli aivan Vulgar-aikojen näköinen, ja hänen sen aikainen tyylinsä on ollut yksi suosikkejani, joten huutoa riitti. Jostakin syystä en saanut katsettani Kyosta irti - varsinkin hänen hiuksensa lumosivat. Ja voitteko uskoa tätä: seurasin Kyon ilmeitä ja olemusta kuin haukkana, ja hän oli _iloinen_!! Ei mitään aggressiivista vihaesitystä, vaan Kyosta paistoi iloinen ja onnellinen ihminen, joka nautti saada olla siinä meidän edessämme. Tuli tosiaankin mieleen Dirujen vanhat pikku klubikeikat, vain niissä on ollut samanlainen meininki. Sitten. Sitten Kyo otti esiin jonkinlaisen partaterän ja katkaisi sen hampaillaan, ja alkoi viillellä itseään rintaan. Ja voihan helevetin perse! Ihmiset aloittivat kauhean huutomylläkän, ja ihkuttivat sitä, kun Kyo viilteli itseään. Siis: MITÄ?! MIKÄ TEITÄ IHMISIÄ OIKEIN VAIVAA?! SAIRASTA PORUKKAA!!! Miten kukaan voi iloita ja fanittaa sellaista, että joku satuttaa itseään?? Siinä vaiheessa, kun Kyo alkoi itseään viillellä, minä aloin itkeä kauhusta ja huusin: "Kyo, ei! Pliis, ei! Lopeta!" Itkin koko biisin loppuun ja vielä seuraavankin biisin aikana. Se oli _kamalaa_ katsottavaa. Nähdä joku, jota ihailet ja melkeinpä rakastat sydämesi pohjasta, satuttamassa itseään. Yleisö hullaatui aina vain enemmän, kun Kyo sitten otti verta rinnuksiltaan ja hieroi sitä huulilleen. Lienevätkö sitten pitäneet moista elettä seksikkäänä, mutta minusta se oli vain kauhistuttavaa ja surullista. Toki, se on jo muodostunut Kyolla tavaramerkiksi, mutta miksi? Siksi, että ihmiset alkavat tuolla tavoin iloita, kun Kyo tekee niin. Missä ovat motiivit moiselle ilonaiheelle? Minä en löydä itsensä viiltelystä mitään fanittamisen aihetta, vaikka sitä tekisikin joku, jota syvästi kunnioitan ja ihailen. Ei. Minä menen esiintymisen tuonne puolen, ja ihailen aivan muita aspekteja kuin päällipuolta. Vaikka Kyo ajaisi kaljun ja pukeutuisi perunasäkkiin, fanittaisin häntä silti, koska se on mennyt luihin ja ytimiin. Kaksi sanaa riittää kuvaamaan Kyota tälläkin keikalla: mies ja ääni.

Yhteenvetona Ankkarockista 2007 sunnuntailta voin osaltani sanoa, että kaikki meni suhtkoht hyvin aina Dir en greyn keikkaan asti. Sen jälkeen pääsi pahanlaatuinen Helvetti irti, joka paljolti pilasi nauttimismahdollisuudet. Kuitenkin olen hyvin iloinen ja onnellinen, sillä nyt on jälleen yksi virstanpylväs saavutettu. Olen nähnyt ja kuullut rakastamani ja syvästi kunnioittamani Dir en greyn livenä, yhden j-rockmusiikin pioneeribändeistä, ja saatan nyt jatkaa elämässäni eteenpäin yhtä kokemusta rikkaampana.

Syvät kiitokseni teille Dir en grey, ja tervetuloa Suomeen uudelleenkin.

Allekirjoittanut: Saz