IRC-Galleria

Väsyttää mutten saa unta.
Ahdistaa mutta ei ole ketään kenelle puhua.

Tuntuu ettei kukaan oikeasti kuuntele mitä haluan sanoa.

Olen niin itsekäs että se tekee oloni huonommaksi. Uskottelen itselleeni että teen asioita muille, ajattelen muiden parasta ja haluan että kaikilla on asiat hyvin. Luon itselleni kuvan epäitsekkäästä minästä.
Tosiasiassa huudan huomioita. Koen etten saa sitä tarpeeksi. Olenko jotenki erillainen, vaadinko enemmän kuin muut.

Enkö itsekkyydeltäni huomaa ja sokeudessani huudan kun kukaan ei nää minua.

Olen herkkä ja elän tunteilla. Ei se riitä että tiedän ellen tunne. Tiedän koska kosketuksessa on tarkoitus ja huomaan kun minulle valehdellaan. Huomaan kun jokin tekemäni tai sanomani loukkaa toista. Huomaan kaiken negatiivisen energian joka kohdistuu minuun.

Huomaan myös tekeväni ilkeitä asioita niille joista välitän eniten tuntiessani itseni yksinäisesksi.

Moni ei varmaankaan ymmärrä, mutta aivan liian usein olen aivan yksin huoneessa muiden seurassa. Olenko liian alistuva, ajattelenko liikaa ja liian nopeasti (kuten isäni on minulle sanonut) vai olenko oikeasti niin näkymätön.

Miten kukaan pitäisi minusta, kun elämä on saanut jopa minut uskomaan etten ole pidettävä.
Miten voi uskoa toisia kun en usko itseeni.

Rehellisesti, sisimmässäni arvostan itseäni. En muuten olisi niin ylpeä ja taipuvainen loukkaantumaan. Nämä tunteet saavat minut kuitenkin tuntemaan syylisyyttä että kuvittelen itsestäni enemmän kuin on totta.

Jos merkitsisin jotain niin kyllä sen joku minulle näyttäisi. Jos olisin kiinnostava, joku olisi jo ollut kiinnostunut minusta. Jos olisin kaunis, joku kyllä saisi minut tuntemaan itseni kauniiksi. Jos olisin rakastettava, joku kyllä rakastaisi minua.

Ympärillä on varmaan joku suoja tai sitten en vain tahdo uskoa. Ehkä pelkään pahinta ja välttelen pettymystä....

Kiitos kun kuutelit, ehkä nyt saan unta.