IRC-Galleria

luulin että se menis ohi ko saan kunnon yöunet ja ruokaa ja hetken rauhaa mutta ei se menny, tai meni hetkeksi mutta tuli heti takas ko piti ajatella ihmisiä

heipähei mie en enää ikinä taho puhua kellekään mitään sanaakaan, en ääneen enkä tämmösten masiinojen kautta

tosin siinä on se ongelma että tai no ei mitään sittenkään... no jotenki mystisesti kaikki on taas jotenki hnngh nahistus

se on se jos joku kuka tahansa sanoo mulle mitä tahansa löyän siitä jotain ärsyttävää tai taka-ajatuksia tai ivaa ja mykäksihän vois tietysti ryhtyä, tai vihannekseksi oikeastaan niin ei tarvis yhtään millään lailla kommunikoia kenenkään kans. mie ajattelin sitä viime yönä. että makaisin vain sängyssä loputtomiin enkä ees kattois ketään silmiin ja kattelisin vain ympärilleni ja kävelisin vessaan silloin tällöin ja jos joku tois mulle ruokaa saattasin syä ja siinä kaikki. no voisin ehkä joskus jonku kirjan lukea tälleesti ko tulis tylsää, siinä sängyn vieressä ois suurensuuri kirjahylly jossa mulla ois kaikkea ja ihmiset tois mulle välillä uusia kirjoja ja joskus jännästi nousisin sängystä ylös ottamaan jonku kirjan ja sitte lukisin hiljaa ja sitte jatkaisin makaamista hiljaa. semmosta vois olla minun elämä. ihan hyvin. tosin makuuhaavat lienee ikäviä asioita, mutta joka elämässä on varjopuolia, eikö? se voi olla että jos menisin semmoseksi ne veis minut johonki tyhmään laitokseen jossa en sais kirjahyllyä sängyn viereen ja jossa minua yritettäis loputtomasti saaha puhumaan ja pakotettais tekemään asioita ja puskettais lääkkeitä ja yritettäis puuttua miun maailmaan. hmph. nyt mie taas inhoan kaikkia.

miun on vissin pakko jatkaa puhumista taas kerran! saatanansaatana!