IRC-Galleria

SitruunaKID

SitruunaKID

Voi tutustuu =ovo=

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Lauantai 23.10.2010 19:39

KUUNNELKAAS! 2 keski-ikäistä miestä olivat varastaneet naapurinsa pihalta 18 vk ikäisen koiran pennun. Ensiksi miehet olivat leikanneet koiran korvan irti. Sen jälkeen he heittelivät koiraa tuli kuumille grillihiilille. Sittten he kaivoivat koiranpennun silmät puukolla ulos. Koira ulisi, muttä miehiä ei kiinostanut lainkaan. Sittten he naulitsivat koiran mahastaan kiinni laudan pätkään, ja työnsivät se uuniin. JOS KOPIOT, JA LEVITÄT SANOMAA, NIIN KAIKKI TIETÄVÄT, ETTÄ VÄLITÄT! Onneksemme, miehet saivat 9 kk vankeutta, ja heille ei anneta eläimenpito oikeutta!

[Ei aihetta]Torstai 14.10.2010 20:55

Kopioi ja auta eläimiä!
Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui vain pieni pisara, sen sijaan kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tätä kirvelevää tahmeaa ainetta pois: ensiksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi sen liikkuminen on estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.
Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä Fairya, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset tietämättään toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla.
Kun olet syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnet olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudut ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne vietäisiin putken kautta litra Fairyä?!
Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperilla ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaapa lapsuuttamme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme, jo se pelkästään sattui, mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.
Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa eläinkokeiden vähentämiseen ja vähitellen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläintesteistä kielletään.
Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.
Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble,(Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.
Muista, joka ikinen ostamasi pakkaus Arielia tai Tideä, jokainen tuubi Oral-B:tä ja Golgatea, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostat eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, autat pysäyttämään ikiajoiksi ystäviemme hengityksen. Sen sijaan jos hankit vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autat vähentämään julmuutta.
Kopioi ja auta eläimiä!!! -Kiitos

[Ei aihetta]Maanantai 27.09.2010 22:45

perjantai tulee olemaan elämäsi
paras päivä , kunhan kopioit tämän
päiväkirjaasi 00.00 mennessä tänä iltana <3

ToscaomenatLauantai 25.09.2010 22:11

Tehtiin kahden pikkusiskon ja naapurin tytön kanssa toscaomenoita :3 Hyviä oli ja oli vanilijakaskiketta >w<

Nyt ne tekee toista satsia < 3 >w< ja kotimaisista ihan omista omenoista < 3

[Ei aihetta]Lauantai 25.09.2010 19:11

en oo laiha , en oo kaunis , en oo jätkien eka valinta
en oo hauska , oon varmaan ärsyttäväki
mut oon oma itteni ja toivon et kaikki
hyväksyy mut tämmösenä
lisää tämä blogiisi jos olet oma itsesi
ja toivot että sinut hyväksytään sillaisena kuin olet
ja haistatat paskat niille jotka ei sinua hyväksy omana itsenään.

D:Lauantai 25.09.2010 16:48

Rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeeseen ja
lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin
Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko
katsoa (fur farm=turkistarha - se on TODELLA RAAKA!), - mutta jos päätät katsoa,
niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen
kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä
tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.
Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen
väkivallan on LOPUTTAVA!
VAROITUS! TÄMÄ ON OIKEASTI JÄRKYTTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!
http://www.petatv.com/tvpopup/video.asp?video=fur_farm&am.........................................................................................................................................................
http://www.petatv.com/tvpopup/video.asp?video=fur_farm&am.........................................................................................................................................................;
Tässä video lyhyesti (turkistarha): piilokameralla filmattuna, eläimet
kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi
leikkaus'.tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10
minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä
liikkuvat.pentujen pienet tassut värisevät. Yksi pentu joka vielä nostaa
päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.
Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi:
tällainen
hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!!
Kun tässä listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@petaorg
<PETA2@peta.org>
01. Helen Walthew, Cape Town
02. Joyce Luxton, Cape Town
03. Garth Luxton, Cape Town
04 Terje McKnight, Norway
05 Joachim B McKnight, Norway
06 Jannicke McKnight, Norway
07 Rita Lyngsmo, Norway
08 Hanne Dahle, Norway
09 Elizabeth Dahle, Norway
10 Pia Baumann, Norway
11 Anita McKnight,
12 Laura Garner Scotland
13 Ken Garner Scotland
14 Noel Bowie Scotland
15 Chris Bowie China
16 Jang Jing China
17 Val Cummnings South Africa
18 Derek Cummings South Africa
19 Kim Samuels South Africa
20 Ron Samuels South Africa
21 Vanessa Mclean UK
22 David Stainforth - South Africa
23 Lynne Proude - South Africa
24 Jenny Wilkinson - South Africa
25 Sharon Künnemann - South Africa
26 CELESTE WEBER
27 Yvonne Miller
28 David Miller
29 Jennifer Ormond-Brown
30 Digby Ormond-Brown
31 Martin Brown
32. Tonel Rautenbach - South Africa
33. Naco Rautenbach - South Africa
34. Jessica Moller - South Africa
35. Roxanna De Bruyn - South Africa
36. Charlene Morgan - South Africa
37. Shaun Morgan - South Africa
38. Marianne le Grange - South Africa
39. Marius le Grange Jnr - South Africa
40. Marinka le Grange - South Africa
41. Marius le Grange Snr - South Africa
42. Ida Botha - South Africa
43. George Botha - South Africa
44. Joey Pretorius - South Africa
45. Riekie Pretorius - SA
46. Jaco Pretorius - SA
47. Gerhardus Pretorius - SA
48. Silvia Pretorius - SA
49. Malie Swart - SA
50. Nico Swart - SA
51Andre Koegelenberg
52 Trudie McIntosh
53 Maryanne Jooste
54 Frans Jooste
55 Lulu Joost
56 Dené Jooste
57 Freda O'Connell
58. Carmen Slabbert - South Africa
59. Debbie Smith - South Africa
60 Dudley Bennet South Africa
61 Pamela Bennet South Africa
62 Yvonne Brink, Sweden
63 Anneli Paldin/Rengart
64.Cathrine Hellberg
65. Thereze Axelsson / Sweden
66. Marie Tälth
67.Anna Andersson
68.Marcus Nilsson
69.Isak Andersson
70.Ida Andersson
71. Ritva Lindström
72. Sven Lindström
73. Rose-Marie Carlsen / Denemark
74.Tatiana Pajares/Spain
75. Hugo Gutierrez Colas /Spain
76. Caroline Bjälstam/Spain
77. Solvår Warmestad/Norway
78. Camilla Dahlgren/Sweden
79. Peter Rasmussen/Sweden
80. Satu Kettunen / Sweden
81. Olof Haggren / Sweden
82. Marianne Paunimo/Finland
83.Elina Paunimo/Finland
84.Tuomas Paunimo/Finland
85.Arto Hynninen/Finland
86. Minna Kurvinen / Finland
87 Sauli Latvalehto / Finland
88. Päivi Mikkonen / Finland
89. Jyrki Leinonen / Finland
90. Markku Mankinen / Finland
91. Tuomo Pajari / Finland
92. Petteri Jestola/ Finland
93. Jenni Rönkä/Finland
94. Riina Pirinen / Finland
95. Elina Alavuotunki / Finland
96. Hanna Koivuperä/ Finland
97. Jenni Lohikoski, Finland
98. Hanna Rikkonen, Finland
99. Saila Huttunen, Finland
100. Satu Autio, Finland
101. Marjut Kriikku, Finland
102. Henna Takala, Finland
103. Marja Salimäki, Finland
104. Helena Salimäki, Finland
105. Tapio Vilmunen, Finland
106. Johanna Hautala, Finland
107. Anni Itäpalo, Finland
108. Aarne Niskala, Finland
109. Jonna Niskala, Finland
110. Pauline Hellevig, Finland
111. Lily Wright, Finland
112. Elina Kumpula, Finland
113.Nelli Teeriniemi,Finland
114.Alina Turunen,Finland
115.Ida Bergström,Finland
116.Kaisa Korpela,Finland
117. Veera Nikula, Finland
118. Vilma Sirèn, Finland
119. reetta mallat ,finland
120. Mira Palenius , Finland
121. Tomi Hietala , Finland
122.Jaakko Luoto,Finland
123.Touko Laakkonen,Finland
124.Oskari Oksanen,Finland
125.Pekka Saarinen,Finland
126.Jori Ilanko,Finland
127. Veera Selin, Finland
128.Ella Manninen,Finland
129. Vilma Leino, Finland
130. Jenina Levomäki, Finland
131. Tanja Salonen, Finland
132. Jp Tuononen,Finland
133. Leena Hyvölä,Finland
134. Satu Isoaho,Finland
135. Andrijana Avramov, Finland
136. Jeremias Hellman,Finland
137. Ina Avramov, Finland
138. Moona Anukka, Finland
139. Jenni Tiittanen, Finland
140. Kia Halttunen, Finland
141.Moona Kivilahti, Finland
142. Laura Sivula, Finland
143. Tessa Juselius, Finland
144. Nitta Hiltula, Finland
145. Julia Hyvärinen, Finland
146. Henna Rasi, Finland
147. Susanna Heikkilä, Finland
148. Julianna Romppainen, Finland
149. Petra Joukainen, Finland
150. Maiju Kallioinen, Finland
151. Pauliina Kannisto , Finland
152. Ronja Koskela , Finland
153. Milla Peltomäki , Finland
154. Niina Vaittinen, Finland
155. Nicola Valtonen, Finland
156. Mirka Salo, Finland
157. Essi Lindholm, Finland
158. Jonna Virta, Finland
159. Sonja Elo, Finland
160. Sonja Kukola, Finland
161. Hanna-Mari Suojanen, Finland
162. Henriikka Suojanen, Finland
163. Arja Suojanen, Finland
164. Tiia Lehtimäki, Finland
165. vilja hermansson , Finland
166.Anni Puuska, Finland
167. Riina Mäkinen ,Finland
168.Iida kytökangas, Finland
169.Gloria Akpaso, Finland
170.Janita Lukkarinen, Finland
171. Ida Damstedt, Finland
172. Inka Patosalmi, Finland
173.Ninni Kangas, Finland
174.Rasmus Savolainen
175.Hanna Jokiaho Finland
176. Laura Heikkinen , Finland
178. ALEXANDRA PAANANEN, Finland
179. Roosa Viitanen , Finland
180. Patrik Hyvärinen , Finland
181.Niko lamberg , Finland
182.Manta Konttila , Finland
183,jonna jumppanen,finland
184.Suvi Hanka ,Finland
185. Nelli Raatikainen, Finland
186. Noora Nuutinen, Finland
187.Sini Tauriainen,Finland
188.Joona Kasari, Finland
189. lilja rissanen, Finland
190.Sonja Hyvärinen,Finland
200. Eden Hurme, Finland
201. Jonna Hakala, Finland
202. Asil Said Ali,Kuwait
203. Max Sundström/ Tampere, Finland
204. Eero Hietamäki, Tampere, Finland
205. Jasmine Aartolahti, Lahti, Finland
206. Johanna Aartolahti, Lahti, Finland
207. Leea Kuisma, Orimattila, Finland
208 Rosanne Puumalainen, Mikkeli, Finland

[Ei aihetta]Tiistai 07.09.2010 18:25

http://www.digitaljournal.com/article/296836
Tässä videossa tyttö heittää koiranpentuja jokeen. ajatelkaa, miten joku voi olla noin hirviö !! se joka puolustaa näitä koiranpentuja niin kopioi tämän blogiinsa ja kirjoittaa oman nimensä alas. KIITOS KAIKILLE !
tämän aloittanut : milla, Finland
johanna, Finland
ada, Finland
essi, finland
jeska, finland
LaulaMuumi` ,Finland
bananamursu, finland
saarahoo , finland
JUTTAZII , finland
samiraaaaa , finland
veerajj , finland
jennaässä , Finland
Aliisa,Finland
Juuso, Finland
Salla, Finland
Tiia ,Finland
eevabArbi-
Miia-Finland
TeSsAs`` , Finland
Niina, Finland
Sanni,Finland
Börje, Sweden
pinkyyyyh, Finland
Minttu,Finland
Pinja, Finland
Vici , Finland
Sasha, Finland

RandomKeskiviikko 04.08.2010 19:53

Kisut nukkuu niin nätisti sängyllä jo lie monta tuntia. ^^ Eikä haavojakaan ole tullut vähään aikaan xP

Sain väritettyä yhden piirroksen, tein pohjan yöllä. o3o

Ja ostin eilen kuusi mangaa 24 eurolla \o/ Yksi on yaoi-manga o3o

Pölläsin ^^Keskiviikko 04.08.2010 19:49

Testaa oletko kaikkiruokainen vai nirso!
Rastita kaikki joista pidät.
[x] hernekeitto
[x] pinaattikeitto
[ ] maksalaatikko
[x] ohrapuuro
[ ] kaalikeitto
[ ] läskisoosi
[ ] simpukat
[x] pizza
[x] ranskalaiset
[x] kebab
[x] makaronilaatikko
[x] lasagne
[ ] poronkäristys
[x] oliivit
[ ] kinkku
[ ] lanttulaatikko
[x] kanakeitto
[x] kanakastike
[ ] mämmi
[ ] tippaleivät
[ ] sienet
[ ] paistetut muikut
[ ] mäti
[ ] kinkkukiusaus
[x] tonnikalapasta
[ ] kasvispihvit
[x] pinaattiletut
[ ] veriletut
[ ] paella
[x] spagetti
[ ] tyrnimarjat
[ ] luumut
[ ] puolukat
[ ] greippi
[ ] marenki
[ ] verimakkara
[ ] aurajuusto
[ ] kesäkeitto
[ ] sipuli
[ ] katkaravut
[x] ananas
[x] salami
[x] salmiakki
[ ] pavut
[x] silli
18/45

0-15:SUPERNIRSO. HALOO, jotain rajaa! eikö sinulle ole lapsuudessa opetettu mitään tapoja, vai satutko vain olemaan niin ennakkoluuloinen että et ole edes maistanut minkäänlaisia normaaleja ruokia? nyt olisi aika ryhdistäytyä.
15-30: KESKITIEN KULKIJA. sinulle menee suurin osa ruuista, vain osa ei maistu millään. muistathan, että kun kymmenen kertaa maistaa jotain tiettyä ruokaa, niin se alkaa maistua hyvältä? voisit vielä hieman yrittää petrata makuaistiasi ja totutella uusiin makuihin.
30-45: KAIKKIRUOKAINEN. onneksi olkoon, sinulla ei ole ongelmia nirsoilemisen kanssa! lähes kaikki menee ongelmitta alas. hieno juttu, sinulla ei luultavasti ole hätää jos tulee ruokapula ja täytyy tyytyä vaatimattomaan muonitukseen.
- Vanhemmat »