IRC-Galleria

SocialOverload

SocialOverload

Heiðr

Hapottaa ja vituttaaMaanantai 09.05.2016 10:19

Muhkea viiden viikon lomani on vihdoin ohitse ja tänä aamuna tein sitten klassisen virheen: Lähdin pyörällä töihin ja kispasin kuin tuulispää. Seurauksena jalat ihan paskana ja oon töissä tunnin etuajassa. Òle.

Join eilen viinaaLauantai 30.04.2016 12:49

Ikinä en enää juo. Ei mulla muuta.
03jokken.jpg

Hymyni suututtaa paikallisväestöäPerjantai 29.04.2016 09:30

Muutin jokin aika sitten kaupungin vilskeestä, pikku kylän rauhaan, jossa olen aiheuttanut niin ulkonäölläni kuin käytökselläni suurta mielipahaa.

Ulkonäössäni ei ole mielestäni tietenkään mitään vikaa ja käytöksestäni olisi moni monarkki kateellinen.

Tämä suuri mielipaha johtunee siitä, että pukeudun kuten haluan ja tyylini on aina ollut vähintäänkin hämmentävä. Välillä kuljen pulttirotsissa ja pätsihousuissa ja välillä näytän pesunkestävältä hipiltä haaremihousuineni ja rastoineni.
Viimeaikoina tyylini on ollut hyvinkin hippimäinen.(Profiilikuvani on ns.ajantasalla)

Kylän karjala-lippis kansa on tietysti tästä kovin näreissään ja vastaantullessaan muistavat virnuilla ja vittuilla. Itse olen kauan sitten luopunut väkivallasta, niin fyysisestä kuin henkisestäkin, joten vastaan tällaisiin vittuilu und virnuilu tapauksiin hymyilemällä lempeästi ja jostain syystä tämä suututtaa harvaviiksisiä lippalakki päitä suunnattomasti. Kaljatölkit ja pullot lentää kohti raskaan vittuilun säestyksellä ja autolla tietysti ajetaan päin. Tämä ei vituttaisi minua muuten mutta alkaa jo vähän maistua puulta se että jokaisen kauppareissun jälkeen joudun pesemään kaljaiset vaatteeni ja kiittämään jotain suurempaa voimaa siitä että tälläkin kertaa sain väistettyä päälleni ajavan auton. Toki voisin tehdä asialle muutakin kuin hymyillä ymmärtäväisesti ja lempeästi, mutta en suostu. Jos ulkonäköni ja hymyni todella on niin provosoiva, niin antaa tulla vaan.

Suoritin aikoinaan tällä kylällä ylä-aste opintoni ja voin varmasti hyvällä omatunnolla sanoa olevani kotoisin tältä kylältä ja kaikki kyllä tietävät minut täällä hyvin mutta nimeni on vaihdettu puskaradiossa uuteen: Se vitun hippi.

Mielestäni hipillä ja punkkarilla ei ole muuta eroa kuin se että punkkarista lähtee isompi meteli. Tulen aina olemaan ihan vitun punk ja toisaalta ihan vitun hippi. Jos lokeroida täytyy, niin olen kaiketi jonkinlainen unholy abomination of punk, crust and hippie.
Hipeissä ja punkkareissa ei ole mitään vikaa. Antakaa ihmisten olla mitä he ovat.

Pian on vuosi 2020 ja yhä vaan Amis-Penat jaksavat kritisoida ihmisiä jotka heidän mielestään näyttävät niin kovin erikoisilta. Ääh. Vittu elä ja anna toisten elää.

Mina rakastan teitä riippumatta siitä kuka tätä lukee.
ps. Ohessa kuva hipistä.
Heppatytöksi haukkuvat

Katsaus edgeilyyni.Torstai 28.04.2016 14:22

Voi valtava mikä tunne!

Olen tosiaan edgeillyt tässä jo jonkin aikaa ja täytyy sanoa että selevinpäin on ihan sairaan siistiä olla pitkästä aikaa.

Total edgeilyhän nyt on ihan sairasta ja typerää touhua ja siihen en tule koskaan sekaantumaan. On löydettävä se kultainen keskitie päihteilyn ja edgeilyn välimaastosta. Kohtuus kaikessa.

Koen löytäneeni tämän myyttisen kultaisen keskitien ja tätä tietä etsiessäni koen myös kasvaneeni tavattoman paljon ihmisenä. Hyvältä tuntuu perkeles.

Minä rakastan teitä, lukipa tätä kuka tahansa.

Huhhuh.Keskiviikko 06.01.2016 14:59

Kävin reissailemassa ja näin jälleen jumalan kasvot. Nyt on taas kaikki hyvin.

Tapasin myös erästä herrasmiestä, jonka kanssa yhdessä jumalan tapasimme. Kysymyksiimme vastattiin rehellisesti ja nyt voi taas hymyillä kun tietää.

:|Torstai 31.12.2015 17:54

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

<3Keskiviikko 30.12.2015 20:14

Ei mulla muuta.

MiksiSunnuntai 20.12.2015 14:30

Leijun näköjään taas jossain omassa vihreässä, harmonian täyttämässä kuplassani keskellä kosmista tyhjyyttä. Ei kiinnosta sitten mikään.
Odottelen sitä ajatonta olentoa linnunradan toiselta puolelta mua pelastamaan, tuleekohan se ollenkaan? Tuskinpa vain. Ehkä se ajaton olento olenkin minä, mene ja tiedä.
Jatkan odottelua.
ps. Oispa kaljaa.

Pilluusio.Torstai 17.12.2015 11:21

Mikähän pilluusio ihmisillä on siitä että täälläkin päin maailmaa voi kuolla nälkään? Itsehän en edes muista koska olisin viimeksi ostanut ruokaa, sitä kun saa ilmaiseksi roskiksesta.

Käyn erään tukun roskiksilla kerran viikossa hakemassa viikoksi apetta ja näin olen toiminut parin vuoden ajan, en siis mene nälkäisenä nukkumaan ja se ruoka on päiväyksien jälkeenki vielä kuukausia syötävää. Jengi vikisee ku ei oo rahaa ruokaan, no dyykkaa perkeleen kääpiö. Jää rahaa harrastuksiin eli kaljan juontiin. höhö.

ps. Näin talvi aikaanhan ne ruoat ot siellä roskiksessa kuin pakastimessa. Ei nössöillä saatana!

PerusTiistai 15.12.2015 09:22

Kuka huoltaa hoitokotien kiinteistöjä? No rikolliset tietenkin. Täällä me toisen ykp jannun kanssa vaan duunataan vanhusten putket, pesukoneet ja sähköt kuntoon, ilman koulutusta. :D Ei siinä mitään, käsistämme käteviä kun ollaan, niin kaikki tulee kyllä kuntoon ja ajallaan.
Kuka siivoaa vastaanottokeskuksien asukkien jäljet, rikolliset tietenkin, mamut kun on täällä sijoitettu hoitokodin tiloihin. Mainittakoon vielä tähän se, että refugeet aiheuttaa täällä päin vitusti ongelmia, uhkailevat henkilökuntaa, kirjottelee seinille ISIS juttuja, vandalisoi ja sotkee tiloja sekä autoja ja ennenkaikkea vittuilevat minulle kun siivoon niiden jälkiä. Älkääkä luulkokaan että tämä on jotain vihapuhetta, ei sinne päinkään, täällä vain on korissa vähän enemmän niitä mätiä omenia.
Sori blast.

ps. Täällä ne pesee pakolaisten pyykit, huoneet, sotkut, kaikki. Mielestäni aikuisen ihmisen pitäisi itse osata pyykätä ja siivota omat jälkensä. Samaa mieltä kanssani olivat laitoksen siivoojat. Yllättäen.