IRC-Galleria

Sonija`

Sonija`

Muokkaa tilaasi

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat -

...Perjantai 16.10.2009 20:49

"Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit
minua omaksi
lapseksesi.
Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin
sinun Paras
Ystäväsi.
Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit:
Miten sä voit?
Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni
edessäsi.
Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla
kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin
haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme
yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä
jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole
koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.
Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa.
Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua
innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä.
En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja
riemuissani riehuin kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä
rakastuit.
Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti
tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin
onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen. Kun lapset syntyivät,
ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä.
Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin
suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa.
Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset
kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini,
kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten
rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut
elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa
heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä
lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.
Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina
lompakosta
kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta.
Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen
"Kyllä" ja vaihdoit aihetta.
En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun
aiheutin
rahanmenoa sinulle.
Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin
asumaan, mutta
kerrostaloon,
johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen.
Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika,
jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.
Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin.
Ilmassa oli koirien,
kissojen,
tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että
löydätte
hänelle hyvän kodin."
Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena.
He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski-
ikäiselle
sekarotuiselle nartulle.
Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui:
"Isä, älä anna
heidän ottaa
koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita:
ystävyys,
lojaalisuus, rakkaus
ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista.
Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut
ottamaan
kaulapantaani ja hihnaani.
Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.
Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä
tiesit
muutosta etukäteen
mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset
rapsuttivat
minua hellästi
ja kysyivät: "Miten sä voit?"
Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin,
kun näillä
aikaa kiireiltään riittää.
Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää
sitten.
Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen
vierelleen.
Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet
muuttanut mielesi
ja tämä on vain pahaa unta.
Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa
pelastaa minut.
Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta
pentujen kanssa.
Niillä ei ole vielä
hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin
häkin
takanurkkaan. Istuin ja odotin.
Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei
minut
hiljaiseen huoneeseen.
Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei
minun nyt
tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi ,
kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että
vankeuspäiväni
olivat nyt ohi.
Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle.Tiesin
hänen
liikkeensä etukäteen:
hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan
aikaan
kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän
pisti ruiskeen
suoneeni ja tunsin miten
kylmä liuos valui sisääni..Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja
sanoin hiljaa:
"Miten Sä voit?"
Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi
pahoillani"
Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan
paikkaan missä
minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei
enää tarvitse
huolehtia mistään.
Se on todella erilainen paikka.
Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten
Sä voit?" ei
ollut tarkoitettu hänelle.
SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU ISÄNTÄNI, KUN MIETIN
VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
SINUA, JA VAIN SINUA. ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ JOKU
TOINENKIN
OSOITTAA SINULLE
TÄLLÄISTA USKOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ."
- Jim Willis 2001
"Jos tämä tarina liikutti sinua, sai palan kurkkuun ja ehkä
kyyneleenkin silmään,
niin muista että tämä tarina on tosi..
Näin tapahtuu joka vuosi tuhansille eläimille, joita on joskus
rakastettu, mutta
jotka hylättyinä lopetetaan eläinklinikalla ja löytöeläintaloissa
omistajiensa
välinpitämättömuuden takia.
Haluamme tarinan kautta muistuttaa että jokaisella lopetattavalla
lemmikkillä on
joskus ollut koti ja perhe johon se on luottanut ja rakastanut.
Emme halua järkyttää emmekä tuottaa surua.
Mutta, jos tarina jättää jäljen sinun tai jonkun toisen sydämeen niin,
että sen
ansiosta yksikin tälläinen tarina saa onnellisen lopun , olemme
onnistuneet.
Kanna vastuusi ja osoita uskollisuutesi myös lemmikkillesi ja kehoita
kaikkea
muitakin tekemään niin.
On tärkeää, että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen
loppuu.
Tämä tarina voi pelastaa edes yhden eläimen."

[Ei aihetta]Perjantai 02.10.2009 19:53

Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen. Tulet särkemään sydämesi luultavasti useammin kuin kerran ja se on rankempaa joka kerta. Tulet myös särkemään sydämiä, joten muista miltä tuntui kun omasi oli särkynyt. Tulet taistelemaan parhaiden ystäviesi kanssa ja syyttämään rakastasi asioista mitä entinen rakkaasi teki. Tulet itkemään koska aika menee liian nopeasti ja menetät jonkun ketä rakastat.
Joten ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin. Rakkaus on voiman antamista ärsyttääkseen sinua, mutta luottamaan siihen ettei hän tee
sitä.

Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä.

Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Mutta muista et tule olemaan rakkaasi ensimmäinen, viimeinen tai ainoa. Hän on rakastanut aiemmin ja tulee rakastamaan uudelleen. Mutta jos hän rakastaa sinua nyt, niin millä muulla on väliä. Hän ei ole täydellinen, mutta et ole sinäkään ja te ette tule olemaan koskaan täydellisiä. Mutta jos hän saa sinut nauramaan, koska joudut miettimään kaksi kertaa ollaksesi ihminen ja tekemään virheitä. Pidä hänestä kiinni ja anna hänelle osa itsestäsi. Hän ei tule ajattelemaan sinua joka hetki, mutta hän antaa sinulle osan itsestään, jonka tietää sinun pystyvän rikkomaan. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.09.2009 18:11

ei etäisyys, ei vuodetkaan ei mikään meitä erota. <3

;>Tiistai 22.09.2009 22:15

Mies vs. kengät

10 syytä valita mielummin kengät kuin miehet

1. KENKIÄ LÖYTYY AINA
Voit etsiä miestä vuosia löytämättä täydellistä yksilöä. Kenkiä taas löytyy aina, täydellisiä kenkiäkin suhteellisen usein. Kenkiä katsellessa ei koskaan joudu pettymään, miestarjonta taas voi vetää maton alta vaikka joka päivä (ainakin jos olet amiksessa).

2. KENGÄT EIVÄT ANNA PAKKEJA
Kenkiä uskaltaa aina lähestyä, koska niille riittää, että sinä olet kiinnostunut niistä. Tietyllä summalla ne suostuvat omaksesi ja palvelevat uskollisesti siitä eteenpäin. Mutta entäpä miehet? Ensin niiden takia saa tehdä itsestään ääliön ja sekään ei vielä tarkoita mitään?

3. KENKIÄ VOI OLLA USEAMMAT KUIN YHDET
En usko, että kovinkaan moni kaksilahkeinen on suostuvainen siihen, että sinulla on toinen samaan aikaan. Kolmesta puhumattakaan. Kenkiä taas voi olla niin paljon kuin ikinä haluat, eivät ne pahoita mieltään tai ole mustasukkaisia, kunhan vaan muistat ulkoiluttaa kaikkia rakkaitasi säännöllisesti.

4. KENKIÄ VOI VAIHTAA MIELIALAN MUKAAN
Tämäkään ei vissiin onnistu miesten kanssa? Olisihan se kiva, että voisi olla vitutus-mies ja onnellisuus-mies, mutta en usko että tähänkään järjestelyyn löytyy tarpeeksi hölmöjä kaksilahkeisia. Kenkiä taas voit vaihdella useammin kuin alusvaatteitasi.

5. KENGÄT EIVÄT KÄY VIERAISSA ILMAN LUPAA
Kenkäsi eksyvät jonkun toisen käyttöön vain SINUN luvallasi. Miehesi tuskin kysyy sinulta lupaa (todennäköisesti tietää, ettei sinulta sellaista heru). Lisäksi kenkien liikkeitä on ylipäänsä helpompi vahtia, mikäli epäilet, että joku muu liehehtii heitä. Sen kun lukitset kaappiin (no, voihan miesten kanssa menetellä samoin...)

6. KENGÄT KULKEVAT SINNE, MINNE SINÄ HALUAT
Voiko olla mitään ikävämpää kuin Dressman tai joku Biltema? Puhumattakaan hedelmäpelistä lähi-huoltsikalla. Kenkien kanssa ei ole tätä ongelmaa, koska sinä määräät minne mennään!

7. KENGÄT NÄYTTÄVÄT AINA HYVÄLTÄ
Mies voi yllättää sinut iloisesti pukemalle perhelounaalle Karjala-paidan tai mikä pahinta, KOFF-lippiksen! Kengät taas näyttävät aina hyviltä, eivätkä taatusti nolaa sinua vanhempiesi ja sisarustesi nähden.

8. KENGÄT EIVÄT FEIDAA
Futismatseja, kaljottelua poikien kanssa... Näitä riittää! Kengät eivät ikinä jätä sinua viettämään iltaa yksin kotiin typerien syiden varjolla vaan ilahduttavat sinua aina kauneudellaan.

9. KENGÄT EIVÄT KATSO TYLSIÄ OHJELMIA
Kengät eivät katso sm-liigaa tai komedioita, joille kukaan ei naura. Sen sijaa kenkien kanssa voi katsoa vaikka Sinkkuelämää saaden samalla vinkkejä Sinun ja kenkiesi suhteen syventämiseen. Sinun ja miehesi suhdetta Sinkkuelämä tuskin syventää yhtä tehokkaasti.

10. KENGÄT EIVÄT HUOMAUTTELE LIHOMISESTASI
Kengät mahtuvat aina ja näyttävät aina hyviltä (kuten aikaisemmin todettiinkin). Ne eivät valita, että syöt taas suklaata tai katsot taas hömppäleffoja. Ne eivät kerro ikäviä tosiasioita vaan saavat sinut näyttämään upealta.

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.09.2009 20:04

on se hassua <3

[Ei aihetta]Perjantai 18.09.2009 13:27

♀♥ ♂ Koska näit tämän merkinnän, sinä saat
perjantainan suudelman elämäsi rakkaudelta.
ÄLÄ RIKO KETJUA! Ihastuksesi pyytää sinua
ulos tai jotain muuta käy. Perjantai tulee olemaan
elämäsiparas päivä ;) Kuitenkin, jos et kopioi tätä
päiväkirjaasi 12.00 mennessä tänä iltana,
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa
koko loppuelämäsi

<3Torstai 10.09.2009 00:34

I try to be all that you need
Try not ever let you down
still I can see it in your eyes
Not good enough

This time I believed that I really could change
I gave it all
This time I really gave my everything.
I guess I was wrong
I guess I was wrong

What can I say, What can I do
This is who I am and I am hurting you
What can I say, what can I do
No matter how strong my feelings are
I always end up hurting you

I always end up hurting you
I'm hurting you

I try hard only to be here
You always wanted in life
Still I just bring you misery
What did I do

This time I believed in you were mine
When I gave it all
This time I can see it all perfectly,
I guess I was wrong
I guess I was wrong

What can I say, what can I do
This is who I am and I am hurting you
What can I say, what can I do
No matter how strong my feelings are
I always end up hurting you
I always end up hurting you

Without you I keep crying
With you I am just hurting you

Without you I am dying
With you I am tearing your heart

Without you I am crying
Without you I am dying

What can I say, What can I do
This is who I am and I'm hurting you
What can I say, what can I do
No matter how strong my feelings are
I always end up hurting you
I always end up hurting you
I always end up hurting you

I'm hurting you

[Ei aihetta]Tiistai 01.09.2009 16:52

Tunnetko poikaa tai tyttöä, joka tietää (melkein) kaiken sinusta?
- Kyllä.

Kerrotko äidillesi kaiken?
- En.

Oletko nykyään vihollisia entisen ystävän kanssa?
- En taia.

Oletko koskaan tehnyt mitään naurettavan typerää? Kerro jotain.
- joka päivä.

Oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään?
- En.

Kenen makuuhuoneessa olit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi? Milloin?
- Kämppiksen. Eilen illalla, ko halusin kahtoa sen telkkarista täydelliset naiset

Ikävöitkö jotakuta?
- Kyllä.

Millainen paita sinulla on päällä?
- musta toppi

Mitä teit viime yönä?
- nukkuin ja piereskelin

Oletko ikinä suudellut täysin tuntematonta?
- En.

Mitä haluaisit sanoa juuri nyt ja kenelle?
- oiskai tuota vaikka kuinka palijo asiaa.

Jos katsoisin nyt sänkysi alle, mitä löytäisin?
- emmittää

Nukutko mahallasi vai selälläsi?
- riippuuu

Oletko viime aikoina puhunut humalaisille ihmisille?
- köllä.

Kasteletko hammasharjan ennen hammastahnaa?
- kyllä.

Mikä on lempipaikkasi hengata ystävien kanssa?
- ihan tyhmä kysymys.

Käytkö usein kauppakeskuksissa?
- e.

Puhutko puhelimessa 24/7?
- En

Uskotko rakkauteen?
- Ei se oo uskon asia.

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- Toisaalta joo, toisaalta en.

Paljonko kello on?
- 13.44

Onko sinulla monia hyviä ystäviä?
- Ei

Oletko koskaan ollut masentunut?
- jep.

Oletko väsynyt?
- Vähäsen

Harrastatko mitään urheilulajia? Mitä?
- en harrasta

Mikä on lempikarkkisi?
- kaikki mennee.

Tiedätkö, miltä home haisee?
- kyllä.

Pidätkö kiinalaisesta ruoasta?
- empä oikei

Milloin viimeksi kävit ravintolassa? (esim. Rosso tms.)
- hmmm, emmämuista.

Oletko käynyt Amerikassa?
- En.

Tiedätkö, mistä maratonin virallinen pituus on lähtöisin?
- Eipä mun tarvii tuommosia tietää.

Onko Orlando Bloom söpö?
- On se silleeen.

Menetkö kouluun bussilla?
- en.

Tilaatko Demiä?
- en

Millainen nimi Paavo on sinusta?
- ihana

Osaatko yhtään lausetta viroksi?
- en.

Onko taivas pilvinen siellä?
- eipä ooo

Veneessä keskellä valtameren myrskyä on mummo, tyttölapsi, poikalapsi ja kalastaja. Jos yhtä ei heitetä veneestä pois, se uppoaa. Mutta kenet sinä heittäisit?
- kalastaja

Uskotko kristinuskon jumalaan?
- En.

Mitä sinulle tulee ekana mieleen sanasta muslimi?
- terroristi

Oletko katsonut elokuvan Babel?
- En.

Onko sinulla allergioita?
- jottai

Tekeekö mieli pitsaa?
- Ei.

Jos sinun pitäisi olla 2 tunnin päästä lentokentällä valmiina äkkilähtölomalle Ibizalle, kenet ottaisit mukaan?
- varmaan joonaksen.

Monesko päivä olet syntynyt?
- 23

Onko hankala keksiä joululahjoja läheisille ja kavereille?
- riippuuu ihimisestä kelle keksiä

Haluaisitko viettää hääsi avaruudessa kuten nykyään on mahdollista?
- En.

Tykkäätkö katsella vanhoja valokuvia?
- Jep.

Pelkäätkö syvää vettä?
- en, pelkästään sitä mitä siellä voi olla.

Oletko innostunut kauhuleffojen katsomisesta?
- Kyllä.

Onko perheessäsi vietetty elinaikanasi ylioppilasjuhlia?
- Ei.

Montako kertaa olet muuttanut elämäsi aikana?
- 1

- Oletko ollut Tallinnanlaivalla?
- en

Tykkäätkö letkajenkasta?
- En

Monestikko viikossa joku perheen jäsenesi ottaa sinua päähän tai hänen juttunsa tai tapansa?
- no ei ennää nii usiasti, mutta viikonloppusin koko ajan jos oon kotona.

Onko sinulla omat mielipiteet vai muuttuvatko ne kavereiden mukaan?
- Omat. Kyllä toisen mielipiteet saattaa vähä muuttaa sitä tapaa suhtautua siihen, mutta loppujenlopuks on omat eikä niitä voi muuttaa.

Uskotko kohtaloon?
- Kyllä.

Jos löydät 50e setelin, mitä teet?
- Pistäisin taskuun.

Aiotko hankkia ajokortin joskus?
- Kyllä.

Ymmärtävätkö ystäväsi sinua?
- eiköhän

Katsotko O.C:n vai kummelin?
- o.c

Onko sinulla tai perheelläsi lemmikkiä?
- Rolle ja rainer

Ottaisitko 500e lahjakortin IKEAan vai H&M:ään?
- ikeaan

Tosiasioita sinusta:
Nimikirjaimesi? - SPK
Montako vuotta olet elänyt? - 18
Minä viikonpäivänä synnyit? - emmuista
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - En.

Ulkonäöstäsi:
silmäsi?: siniharmaat
Pidätkö hymystäsi? - en
Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? - en oikein tykkää mistäään.
Unelmia: on
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - tätä päivää
Mihin suurin haaveesi liittyy? - näihin päiviin.
Haaveiletko paljon vai pidätkö jalat maassa? - Haaveilen toinen jalka maassa


Millaiseen poikaan/tyttöön yleensä ihastut?
- Turvalliseen, samanlainen pimiä huumorintaju pittää olla, semmonen kuka tietää mitä haluaa, eikä tee niinku toiset tekee.

Oletko koskaan ollut ristiäisissä? (omia ei lasketa)
- Köllä

Oletko tekstiviestiriippuvainen?
- En

Saatko naurukohtauksia?
- joskus

Eikö kukaan ymmärrä sua?
- kyllä mää ite ainaki

Voiko yksi halaus poistaa tuhat murhetta?
- ainaki yhen.

[Ei aihetta]Torstai 20.08.2009 17:51

Lähimpä tänää viksuna tyttönä puoli kymmeneltä kouluun. Noo laitoin oven kiinni ja lukkoon ja samalla hetkellä tajusin että saatana, avaimet jäi sisälle. -.- siinä sitte soittelemaan ympäri pitäjää että ehtiskö joku mulle sen ovenaukasunumeron, että voin soittaa. 20e piti siitäki lystistä maksaa, saatana :D

joo heiMaanantai 17.08.2009 15:25

niinku kaikki tottakai tietää nii mun synttärit lähestyy, ja kerta oon köyhä opiskelija
nii annan teille vinkkiä mitä voitte ostaa mulle lahjaks :)
:

- Auto (Volkswagen Passat FARMARI, vm. -97 -00, väriltää musta)
- Vitusti tonnia rahhaa
- Ralliraita DVD
- Monta palijo ripsivärejä
- Kattiloita, kauhoja, patoja ja pannuja
- Uuet verhot, miel. mustat joillaki nätteillä kuvioilla
- Vaatetta
- Lissää rahhaa
- Jottai tosi nättejä timangikoruja
- Autokoulunki vois joku maksaa
- Uus puhelin (Samsung Soul B PINKKI)
- Ja vielä vähä rahhaaa

Kiitos ^^

« Uudemmat -