IRC-Galleria

Sorrow_Girl

Sorrow_Girl

Liikaa tyhjäpäit, liian vähän todellisia ihmisiä. Tämä on totuus eikä ole mun ongelma, jos se kirpasee, etkä totuutta kestä.
-Miranda-
Pysyttelin paikoillani, etten paljastaisi itseäni. Vaikka halusin nähdä Danielin ja keskustella asioista, en silti pystynyt vielä kohtaamaan häntä. Pystyin jälleen hengittämään normaalisti ja vetämään syvään henkeä, kun kuulin Danielin poistuvan huoneesta. Myöhemmin, näkisin hänet myöhemmin. Jännityksestä huolimatta minä nukahdin hetkiseksi. Ja kun heräsin, aurinko pilkotti verhon takana ja unisilla silmillä katsoin hetken ymmälläni ympärilleni. Kesti hetken aikaa, ennen kuin tajusin missä olin. Sivusilmällä havaitsin jonkun istuvan tuolilla, josta Mikael oli tuimasti minua tuijottanut edellisenä päivänä. Käänsin päätäni varovasti. Räpyttelin hetken aikaa silmiäni ja katselin Danielia. Hän oli Daniel, vaikka olikin muuttunut vuosien varrella huomattavan paljon. Minun rakas Daniel, oli jälleen kerran luonani. Danielin hiukset tosin olivat pitemmät, kuin silloin. Vaatteet olivat tyylikkäämmät, silmissä kovia kokeen katse. Kädet ja koko hänen kehonsa oli miehistynyt tämän kolmen vuoden aikana. Jos mitenkään mahdollista, niin hän on paljon komeampi kuin tavatessamme. Olin rakastunut jälleen. Ravistelin päätäni, ja koetin saada tuommoiset ajatukset pois päästäni. Ei! En saisi tunteitten taas viedä. Daniel oli tullut keskustelemaan kanssani. Ja meillä oli todella paljon keskusteltavaa. Paljon kysymyksiä kysyttävänä ja vastaamatta.
Â’Hei.Â’ Kuiskasin hiljaa ja vain katselin Danielia.
’Huomenta kultaseni. Nukuitko hyvin?’ Daniel katseli minua tiukasti, ja tuo ilme oli ristiriitainen hänen kohteliaitten sanojen kanssa.
’Hyvin, kiitos kysymästä. Anteeksi, kun kysyn näin suoraan, mutta mitä sinä teet täällä? Ja Miksi minut piti ”kidnapata” vanhalle asunnollesi?’ Tuijotin hiljaa häntä, odotellen vastausta.
’Mi amor. Älä ole vihainen Mikaelille. Hän tämän suunnitteli ja halusi sinut tänne, että varmasti tapaisimme. Jotta et voisi vältellä minua, niin kuin kolme vuotta sitten. Tulin selvittämään, missä on poikani. Aion viedä hänet Italiaan. Perheeni pariin, jossa hänen on parempi olla, kuin täällä valheen ja pinnallisuuden keskellä.’
Katsoin Danielia järkyttyneenä. En voinut uskoa korviani. Hänkö veisi juniorin Italiaan? Ei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia viedä poikaamme sijaisperheeltä. Tunsin pariskunnan, ja olin muutamia kertoja käynyt siellä katsomassa pikkuista. Mutta hän ei tiennyt olevansa adoptoitu ja että olin hänen äitinsä. Hänen oli hyvä olla siellä, missä oli. Häntä rakastettiin, enemmän kuin minä olisin koskaan voinut. Ja hänellä oli kaikki tarvitsema. Minä en olisi koskaan voinut tarjota hänelle mitään.

-Mari-
Juoksin pitkin katuja, kuin joku olisi ajanut minua takaa. Minun oli pakko päästä Mirandan luo ja suojella häntä Danielilta. Ei hän kestäisi uusintaa menneisyydestä. Hän oli niin herkkä ihminen. Hirttäisin Danielin paljain käsin, jos hän tekee Mirandalle jotakin. En salli hänen tuhoavan häntä uudestaan. Asioista ei puhuta, ja menneisyyteen ei katsota. Mutta Miranda ei kestäisi uusia temppuja. Viimeksi ei ollut kaukana. Suku ja sen kirot. Välillä tekisi niin mieli haistattaa pitkät, ottaa mieheksi joku renttu ja adoptoida, ettei suku jatkuisi ainakaan minun kautta. Veljen kautta se ei jatku, ei enää. Mirandan kautta jatkui ja suurempi vaara se hänellä on. Toivon kyllä, ettei juniori ole perinyt niitä osioita meidän suvusta. Koska vanhemmista sen on huomannut. Pinnallisuuden ja puhumattomuuden takana on suuria salaisuuksia. Niistä ei puhuta muille, eikä niistä puhuta kuin kerran kymmenessä vuodessa suvun kesken.
Matka tuntui kestävän iäisyyden. Olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa taksi tai pyörä. Mutta pyörällä en ollut liikkunut vuosiin, ja taksilla kestäisi kumminkin. Minun olisi päästävä Mirandan luokse. Ja nopeasti.

-Miranda-
Tuijotimme Danielin kanssa toisiamme hetken aikaa vaitonaisina. En pystynyt vastaamaan hänen perättömiin syytöksiin. Daniel luuli vaitonaisuuteni johtuvan siitä, että hän oli osunut oikeaan. Hänen omahyväinen ilmeensä alkoi suututtaa minua ja kivahdin hänelle.
’Vai olisi sinun perheesi parissa parempi! Sinä et voi Miihaeli viedä noin vain! Hänellä on hyvä perhe, rakastavat vanhemmat ja sisaruksia. Hänen ei tarvitse saada tietää oikeista vanhemmistaan mitään. Hänen on parempi nyt. Sinä, enkä minä mene sotkemaan sitä kuviota! Onko selvä?’ Daniel silmissä näkyi hetken aikaa pientä järkytystä. Mutta nopeasti hän kokosi itsensä ja pohti seuraavia sanojaan.
’Vai on hänen nimensä Miihaeli. Minun setäni toinen nimi oli Miihael. Ja hänen mukaansa Mikael on saanut nimensä. Olet antanut lapsemme pois. Vaikka minä lupasin antaa kaikkeni ja tehdä meistä kunnollisen perheen. Olla vierelläsi aina.’
Katsoin Danielia epäuskoisena ja mieleni teki oksentaa. Hänen puheensa oikein tihkuivat valheita. Daniel oli vain kadonnut. Sanaakaan sanomatta, pieni kirje vain jäi jälkeen.
’Sinä katosit. Lähdin pois saadessasi tietää juniorista. Lähdin vain pois, etkä antanut kunnollista selitystä edes. Olin avuton. En voinut kertoa vanhemmilleni, enkä voinut turvautua muihin, kuin sisareeni. Hän auttoi minua raskauden aikana ja löysimme juniorille hyvän perheen. Tiedän, että lapsellamme on hyvä olla. Et mene sotkemaan nyt asioita. Ja minä en tahdo sinua takaisin elämääni. Lapsen kautta olemme sidoksissa aina, mutta ei niin pahoin, kuin jos olisin pitänyt lapsen. En minä olisi voinut häntä hoitaa ja antaa kaikkea tarvittavaa. Miksi sinä Daniel tulit takaisin?’
’Minähän sanoin jo. Tulin hakemaan poikaani ja selvittämään välejä. Minä rakastin ja rakastan edelleenkin vain sinua Miranda. Mutta sinä tiesit kyllä, että en voinut silloin vielä pysyvästi jäädä Suomeen. Minun piti käydä kotona purkamassa kihlaus ja setviä välejä perheen kanssa. Mutta kun soitin tiedustellakseni vointiasi ja kertoakseni palaavani kotiin muutaman päivän päästä, et suostunut puhumaa kanssani. Vaan joku vastasi puhelimeen ja puhui puolestasi. Kielsi minua enää soittamasta ja pitämästä yhteyttä.’
Â’Mari?Â’
’Ei, ei se ollut Mari. Olisin tunnistanut äänen. Hän ei kyllä esitellyt itseään, mutta veikkaisinko, että hän olisi ollut äitisi?’
’Äiti? Äiti ei tiedä tästä mitään! Enkä minä edes paljoa kotosalla ollut enää raskauden aikana. Ja kun H-hetki alkoi lähenemään, lähdimme Marin kanssa kiertämään Suomea. ”Retki” Suomen ympäri, oli selityksemme vanhemmille. Halusimme vähä matkustella ja tutustua paikkoihin. Kyllä me kiertelimmekin, mutta lähinnä kuitenkin olimme Rovaniemellä tuttujen luona ja kun juniori lopulta syntyi palasimme kotiin. Äiti ja isä ei tiedä salaisuudestamme mitään ja eivätkä saa tietää.’
’Kotiisi minä kyllä soitin, ja olin silloin ainakin melko varma, että se oli äitisi jonka kanssa puhuin. Hän vain huusi minulle ja kielsi enää soittamasta koskaan. Olin kuulemma pilannut sinun elämän ja myös heidänkin elämää, melkein tuhonnut maineenne. Mutta miten äitisi tiesi minusta, jos kerta hän ei edes tiennyt raskaudestasi?’ Tuijotimme toisiamme hetken aikaa vaitonaisina. Emme keksineet enää sanottavaa. Oli tullut valtavasti kysymyksiä lisää, joihin tarvittiin vastauksia. Mutta kumpikaan ei osannut sanoa mitään.

jeah.. jatkuu ihmiset.. jatkuuu..Tiistai 13.04.2010 15:25

-Miranda-
Ajattelin vähän siivoilla paikkoja ja sitten ottaa torkut. Menin keittöstä etsimään jotaki pusseja, mihin voisin tunkea roskat ja lehdet. Oikein mitään kumminkaa ei löytynyt, mutta jätesäkin kumminki löysin. Siihen aloin tunkemaan pitsalaatikoita ja kaikenmaailman muita roskaruokapapereita. Mikaelko täällä oli näin porsastellut? Ei uskoisi, kun katsoo hänen huoliteltua ulkokuortaan, ja niin siistejä vaatteita. Prässätyt housut ja kalliin oloiset kauluspaidat. Mitä lieneen tekee työkseen, mutta maku ainakin vaikuttaa melko kalliilta. Danielilla ei ainakaa ollut kalliita merkkivaatteita yllään ja hän oli tavallinen duunari. Voiko veljekset olla niin erillaisia sittenki?
Pyörittelin päätäni ja hymyilin pienesti. Oltiinhan mekin Marin kanssa loppujen lopuksi melko erillaisia tapauksia.

Kun olin saanut olohuoneen siivotuksi ja roskapussit jätettyä eteiseen suunnistin takaisin keittiöön. Siellä ei ollut oikein siivottavaa, jotenka menin makuuhuoneeseen.
Ajattelin nukkua, mmutta kuulin kolinaa ovelta. Joko Mikael sieltä tulisi takaisin? Kuulostelin hetken aikaa, ja kuulin askelien tulevan kohti makuuhuoneen ovea. Askeleet eivät kumminkaan olleet Mikaelin. Mutta silti tutun kuuloiset. Kaivauduin viltin alle ja esitin nukkuvaa. Kuulin oven avautuvan hiljalleen ja hiljaisten askeleiden lähestyvän sänkyä. Olin jo varautunut siihen, että peitto nyhtäistäisiin pois päältäni, mutta niin ei tapahtunut. Tunsin vain kevyen silityksen hiuksillani. Hengitin rauhallisesti, kuin nukkuva. En tahtonut vielä katsoa menneisyyttä suoraan silmiin. Pelotti.

-Mari-
Olin aivan väsynyt, kun palasin kotiin. Riisuin vain vaatteeni pois ja kellahdin sängylle. Kävisin suihkussa joskus myöhemmin ja koettaisin selvittää Miranda tapausta. Nyt en jaksanut luoda ajatuksen ajatustakaan häneen. Olin aivan poikki ja univelkainen.

-Eikä hetkeäkään kun Mari oli sikeässä unessa. Mutta unet eivät olleet normaaleja. Painajaismaisia, pelottavia. Joku tumma hahmo ajoi Maria takaa, ja mari huomasi olevansa seudulla, jossa ei ollut käynyt aikoihin. Muutaman kerran Mirandan kanssa. Viimeisen kerran hakemassa eräänlaisia tavaroita, Tavaroita, joita kumminkaan ei saatu. Toiset unet taas lempeitä ja toden tuntuisia. Marin rinnalla kulki komea mies. Vauvanrattaat joissa kelli vaaleansinisissä vaatteisaan suloinen poika. Ja heidän vierellään kulki pitkähiuksinen sievä tyttö. Edessä oli koivukuja ja tien päässä oli kartanon omainen talo. Suuri talo, mutta kaunis. Ihastuttava suuri rakennus. -

Mari havahtui unistaan viimeisen painajaisen nähtyään. Mitähän unitulkki osaisi kertoa näistä unista. Mari pyyhkäisi hiukset korvansa taakse ja pohti uniaan hetken aikaa.
Päätään pyöritellen hän nousi ja paineli suihkuun.

Mitähän sitä tänään tekisi? Ei oikein ole mitään tekemistä. Mirandasta ei mitään uutta, enkä vieläkään ole saanut päähäni, mistä paikasta kuvat oli.
Unetkin olivat omituisia.
Hetket kului ja hetken päästä naapurin koira haukkui huudon kuullessaan.
'Daniel!' Miranda on Danielin asunnossa. Minun on pakko mennä sinne nyt.

jatkuuMaanantai 12.04.2010 22:12

-Mari-
Kuvaukset jälleen venähti. Ja taisi venähtää jälleen kerran jotain muutakin. Hieroin vaivihtaa nilkkaani pukuhuoneessani, mutta ohjaaja tuli ja keskeytti. Olisi parempi, ettei näytä kipua hänelle. Hän on armoton orjapiiskuri, ja jos jokin ei luonnistu hänen tahtomalla tavalla tai sattuu jotakin, ettei voida jatkaa kuvauksia tietyn ihmisen kanssa niin silloin on potkut luvassa. Tämä työ on tällä hetkellä ainoa mitä osaan. Pitikin jättää lukio ja ammattikoulu kesken. Voisihan tietys ne aloittaa uudestaanki, mutta ei minun lahjoillani. Ei minusta ole muuhun kuin pornotähdeksi. Kymmenen vuoden päästä ei edes sellaiseksikaan. Liian vanha ja rupsahtanut, niin he sanovat kymmenen vuoden päästä. Eikä tästä työstä saa niin paljon rahaa kuin kuvitellaan. Ei olisi varaa korjausleikkauksiin. Helvetin Montonen. Ilman sitä jätkää tuskin olisin vajoamassa alemmas ja alemmas. Hän minut viekoitteli pois lukiosta. Lopulta myös ammattikoulustakin. Hän niin paljon hehkutti, kuinka ansaitsisin tällä alalla. Minun ei tarvitsis tehdä kaikkia asioita. Voisin valikoida mimmoisiin elokuviin ryhdyn. Mutta ei. Minä olen vain tusinatavara pornotähti. Teinipoikien päiväuni. Minä olen tässä, Montonen on isänsä firmassa korkealla pallilla. Ei takuulla edes muista minua enää. Onneksi kumminki törmäsin Mikaeliin. Hän sentään on auttanut minua pitämään puoliani, ja ei ole tarvinnut aivan kaikkeen ryhtyä. Ilman häntä minulla olisi varmaan kuppa ja kuus muuta. Onneksi olen kumminkin pahimmilta taudeilta alasta huolimassa välttynyt. Joku päivä minä täältä vielä nousen ja näytän sille Montosen jätkälle. Minun sydäntä ei oteta ja tallota jalkoihin, kuin jokin torakka. Hän ei ole tainnut kuulla loukatun naisen vihasta ja kostoista. Vielä kerran se jätkä tulee esiintymään näissä videoissa. Rahan vuoksi, koska isukki ei enää ponsoroi häntä. Hän käytti minua hyväksi, ja nousi korkealle. Käytti minua jonakin ponnahduslautana. Sukuni hyvän maineen nimissä korotti pisteitä isänsä silmissä muutaman vuoden sekoilunsa jälkeen. Tiedän kyllä hänen edelleenki sekoilenvan huumeitten kanssa. Yhtä paljon, kuin ennenkin, ellei enemmänki. Onneksi minä pääsin sentää niistä aineista eroon. Mutta en olisi selvinnyt ilman Mirandaa. Omaa rakasta siskoani. Vanhemmista ei ollut silloin paljonkaan apua. Miranda ei vain tiedä koko totuutta. Huumeitten vuoksi ajauduin tähän. Makselen velkojani vielä jonkin aikaa, mutta kun muutakaan en osaa, minun on jäätävä tälle alalle. Kyyneleet alkoivat vierimään. Ei minua otettaisi takaisin kosmetologi puolelle. Tiukkojen kriteerien ja rikosrekisteri tutkimuksien vuoksi, minä en enää pääsisi sinne. En ainakaan tässä kaupungissa.

-Miranda-
Suihkun jälkeen kiertelin asuntoa. Siellä mikään ei ollut muuttunut viime käyntini jälkeen, ei niin yhtää. Paitsi tämä kauhea sotku mikä täällä vallitsi. Pyörittelin päätäni ja menin pukeutumaan. Ulkona oli aika hämärää, mutta taisi olla aamu kohta sarastamassa. Daniel tulisi tänään. Odotin tapaamista, mutta samalla pelkäsin sitä. Pelkäsin mitä Daniel sanoisi. Miltä hän näytti nykyään. Odotin, koska tahdoin toisaalta selvittää asioita, selvittää välimme. Kertoa, että juniorilla ei ole mitään hätää ja kaikki on okei. Tai ainakin melkein.
-Mari-
Koputin Mikaelin ovelle. Jouduin odottamaan pienen hetken, kunnes hän tuli puoli pukeisena avaamaan. Katsoin häntä hetken aikaa mykkänä. Miten hän voikaan näyttää aina niin syötävän hyvältä. Tekisi mieleni syödä hänet suihini, eikä antaa kenenkää toisen naisen enää koskeakkaan häneen. Mikael olisi minun. Hänen seurassaan unohdin Mirandan melkein kokonaan. Mikael huomasi, että minua vaivasi jokin. Kerroin hänelle Mirandasta. Mikael vain tuijotti minua hetken hiljaa.
'Mitä sanoisit, jos kertoisin Mirandan olevan Danielin kämpällä. Ehjänä, turvassa ja aivan täysissä järjissään?' Katsoin Mikaeli silmät suurina. Hän taisi narrata. Naurahdin ja Mikael yhtyi nauruun.
'Lasket kai leikkiä? Eikö niin? Olen vain tainnut liikaa puhua sinulle sisarestani ja kaikesta.' Käperryin Mikaelin syliin, enkä nähnyt hänen synkeää ilmettään.
'Niin, laskin vain leikkiä. Enhän minä tunne Mirandaa.'
Lepäsin siinä Mikaelin sylissä pienen hetken aikaa. Illalla aloitimme työt. Kameramies tuli, maskeeraaja ja äänimiehet. Elokuvan tekeminen voisi jälleen jatkua. En saisi antaa minkään häiritä asentoja, ilmeitäni. Ajatukset piti kokonaan tyhjentää. Muuten ohjaaja pulittaisi kaiken tilistäni. Jos yksikin kohtaus menisi pieleen enää, menetetyt rahat menisi minun pussista. Ja minulla ei olisi tällä hetkellä varaa sellaisiin menetyksiin. Erotiikka ala oli katala.

-Miranda-
Kun heräsin muutaman tunnin jälkeen, kuulostelin ääniä. Mitään ei kuulunut. Mietin mihin Mikael oli lähtenyt. Kaiketi hän olisi Marin seurassa taas. Minua toisaalta eniten tällä hetkellä harmitti se, kun en päässyt kouluun. Jäisin jälkeen muista. Mutta onneksi nyt toisaalta oli perjantai. En jäisi paljoa jälkeen. Ellei Daniel päättäisi pitää minua pitempää täällä vankina. Minulla ei kyllä toisaalta ole hänelle mitään sanottavaa. Minun ei tarvitse puolustaa tekemisiäni. Tein niin kuin siinä tilanteessa parhaaksi näin. En minä olisi silloin pystynyt huolehtimaan pojastamme. Olin aivan liian nuori. Ja vanhempani ei todellakaan olisi iloinneet lapsenlapsesta. Vaikka nyt intoilevat sellaisen perään, silloin he eivät olisi pitäneet ajatuksesta. Ei yhtään. Sehän olisi pilannut heidän maineensa. Toinen tyttäristä saisi lapsen, eikä edes avioliiton sisäisesti. Voi mikä häpeä olisikaan. Pyöritin silmiäni ja päätin kierrellä vähän. Voisin käydä suihkussa ja katsella, jos löytyisi vaihtovaatteita. En voisi viettää aikaani koko ajan samoissa vaatteissa.
Nousin ylös sängyltä ja kävelin kaapin luokse. Siellä ei ollut oikein mitään vaatteita. Pengoin vähän kaapin pohjalta ja löysin pussin. Tutkin sen sisältöä ja tajusin. Siinä oli minun tavaroita jotka olin jo ajat sitten unohtanut. Daniel ei palauttanut niitä koskaan.
Onneksi pussista löytyi edes jotaki vaihtovaatteita. Ei sellaisia mitä iha joka päivä käyttäisin, mutta sai luvan kelvata hätävarana. Voisin kysellä myöhemmin Mikaelilta, josko kämpästä löytyisi jotaki vähän käytännöllisempiä vaatteita. Mutta nyt painelisin suihkuun ja rentoutuisin niin hyvin kuin tässä tilanteessa edes pystyin.

jatkoa..Keskiviikko 07.04.2010 21:09

-Mari-
Vaikka kuinka kääntelin kuvia ja koetin etsiä johtolankaa, en löytänyt mitään. Mutta paikka mistä kuvat oli otettu, sängyllä makaava hahmo, olivat tuttuja. Miranda makasi sängyllä tajuttomana ja puolipukeisena. Sängyn lakanat ja seinämä joka näkyi kuvassa, olivat jostain tuttuja minulle. En aivan viime ajoilta muista tuollaista paikkaa, mutta olen aivan varmasti käynyt tuolla. Tuossa huoneessa, aivan muissa asioissa missä normaalisti olen käynyt makuuhuoneessa.
Vaikka kuinka pohdin ja pohdin, mitään ei pälkähtänyt päähäni. Jotenka päätin mennä omaan huoneeseeni ja nukkua jonkin verran. Ehkä parin tunnin unien jälkeen muistaisin puuttuvat linkit. Kello olikin jo aika paljon, ja tänään minun pitäisi illalla taas tavata Mikael. Ai niin, minun pitäisi ilmoittaa lukiolle, että Miranda ei ole tulossa kouluun. Hän on kipeä tai jotain.

-Miranda-
Olimme hyvän tovin tuijotelleet toisiamme. Mikael katsoi minua vihaisesti ja minä kaivauduin vain syvemmälle peittojen alle. Miksi hän tuijotti minua noin läpitunkevasti. En minä ollut tehnyt mitään väärää. Minun oli ollut pakko luopua juniorista. Jos vanhemmat olisi saaneet tietää asioista, he eivät olisi tukeneet opintojani. En enää olisi ollut heidän kiltti pikku tyttönsä. Ja heillä oli muutenkin ollut kaikenlaista sinä vuonna. Marin huumekierre, heidän avioliittonsa oli hajoamassa uskottomuuden vuoksi. Mitä siitäkin olisi tullut, jos he olisivat saaneet tietää siitä, että olin raskaana. Että lapseni isä oli lähtenyt heti raskaudesta kuultuaan ja jättänyt minut lehdille soittelemaan. Äiti ei olisi suostunut uskomaan, olisi vaatinut aborttia suojellakseen mainettaan seurapiireissä. Isä olisi järkyttynyt perinpohjin, kannattanut myöskin aborttia ja hautautunut jälleen töihinsä. Äitillä oli siihen aikaan ollut "tukenaan" hovimestari, isällä sihteeri. Sihteeri, joka sattumoisin oli äidin vanhimman veljen tyttö. Hyvä, ettei isä ollut saanut selkäänsä enolta. Äiti oli estänyt veljeään hakkaamasta miestään. Hovimestari sai potkut ja serkkumme vaihtoi työpaikkaa ulkomaaille. Eno lähetti hänet sinne. Hullun suvun ei tarvitse tietää kaikkea. Vanhoillisia ja sekopäisiä.
Näistä pohdinnoistani tipahdin jälleen maanpinnalle, kun Mikael kysyi minulta jotakin.
-'Anteeksi mitä?'
-'Mitä pohdit noin otsa kurtussa. Daniel sanoi sinun näyttävän suloiselta, kun pohdit jotain asiaa kiivaasti. Hän oli oikeassa. Sinä näytät söpöltä silloin.'
Punastuin Mikaelin puheitten johdosta ja entisestään, kun muistin Danielin puheet. Hän aina tarkkaili minua, kun luin jotain kirjaa. Pohdin jotain kysymystä. Miksi Daniel olisi kertonut veljelleen sellaisista asioista? Mitä Mikael teki niillä tiedoilla?
-'Voisitko vihdoinkin selittää minulle, mitä minä teen täällä? Miksi juuri sinun seurassa, ja missä Daniel on?'
Mikael katsoi minua hetken pohtien mitä sanoisi ja viimein avasi suunsa.
-'Sinä olet täällä siksi, kun Daniel halusi sinut tänne. Hän on palaamassa Suomeen huomenna ja haluaa tavata sinut.'
-'Eikö olisi ollut helpompaa soittaa ja sopia tapaamista?'
-'Ei. Daniel pelkäsi ettet vastaisi hänelle, välttelisit tapaamista. Aivan niin kuin välttelit kolme vuotta sitten. Et suostunut kertomaan pojastanne ja lopulta kieltäydyit tapaamasta.'
Katsoin Mikaeli ja mietin hänen sanojaan. En minä häntä koskaan vältellyt. Paitsi se oli totta, että jos hän olisi soittanut minulle, en olisi suostunut tapaamaan. En olisi suostunut repimään haavoja uudestaan auki. Katselin Mikaeli hetken. Aloin tuntemaa itseni hyvin väsyneeksi. Kävin makuulleni, eikä aikaakaan kun nukahdin.

-Mari-
Sain nukutuksi pari tuntia. Levottomasti, mutta sain nukutuksi kumminkin. Aivot ei toimineet vieläkään yhtään kirkkaammin. Mutta ehkä tapaaminen Mikaelin kanssa helpottaisi. Hänen kanssaan on aina niin mukavaa ja rentouttavaa olla. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Menin keittiöön ja tein vähän syömistä itselleni. Pari kuppia kahvia ja paahtoleipää. Niillä lähtee ilta käyntiin hyvin. Ja jaksanki jonkin aikaa touhuta. En ollut syönyt vuorokauteen ja se tuntui kehossa. Minun oli pakko ottaa viel omena, ennen kuin painelin suihkuun. Pohtisin Mirandaa taas myöhemmin. Ei jatkuva pohdiskelu häntä toisi takaisin.
Vaikka minua häiritsikin se, että paikka jossa kuvat oli otettu näytti tutulta. Silti en jaksanut enää pohtia. Voisin tehdä pienen lenkin ennen Mikaelin luokse menemistä. Ehkä se virkistäisi mieltäni. Ja Mikaelin seurassa saisin muuta ajateltavaa.
Hemmetin Miranda. Missä hän oikein voi olla, ja miksi juuri nyt?
-Mari-
Poliisit sanoivat ja tekivät niin kuin pelkäsinki. Kyllä tulivat katsomaan pyörää ja tutkivat vähän. Mutta pelkään pahoin, että tähä se jää ainakin pariksi päiväksi.
Voi Miranda. Missä sinä olet? Mitä sinulle on tapahtunut?
Lähdin kotiin päin kävelemää ja ajattelin nukkua vähän.
Mutta kun sain oven suljettua takanani rymähdin vain eteisen lattialle istumaan ja itkemään.

Siinä hetken aikaa nikotellen ja kyyneleitä pyyhkien istuin vain.
Päässäni kieppui asioita ja olin varma. En saisi unta millään, ennen kuin tietäisin, missä Miranda on. Hätkähdin postiluukun kohuksen aiheuttamaan ääneen ja katsoin oven viereen. Mainoksia.
Niin tietenki. Mainosten jakajat eivät lepää.
Kun olin ottamassa mainoksia pois lattialta ja laittamassa niitä lehtikoriin, huomasin niitten seassa kirjeen. Se on tullut ennen mainoksia. Kääntelin kirjettä hetken kädessäni. Kuoressa ei ollut, kuin nimikirjaimet. Kummalle se oli?
Se selviää vain avaamalla.

Kun avasin kirjeen ja tutkin sisältöä, aloin taas itkemään.
Miranda. Rakas pieni Miranda!
Kuka sairas ihminen ottaa tällaisia kuvia?
Tutkin kuvia tarkemmin ja koetin hahmottaa paikkaa.
Makuuhuone vaikutti tutulta. Mutta mistä?
Kenen asunto? Kuka on ottanut nämä kuvat ja miksi?

-Miranda-
En pystynyt nukkumaan. Aivoissani vain kieppui kaikenlaiset asiat.
Daniel, meidän lapsemme, juniori. Mikael, Mari.. Mihin tämä kaikki oikein liittyi ja miksi.
Mitä minä tein täällä Danielin vanhassa asunnossa Mikaelin kanssa. Päätäni alkoi särkeä.
-'Olisiko buranaa? Päätäni särkee kauheasti.'
Mikael mulkaisi minua kohti, mutta nousi tuolilta ja meni keittiöön. Kuulin jääkaapin oven avauksen ja sulkemisen. Kaappien kolahtelua ja vesihana. Tämä talo siis on asuttu? Vaikka Daniel muutti kauan aikaa sitten pois täältä. En tiedä minne ja miksi. Hän vain yhtäkkiä katosi.
-'Siinä on.'
Mikael tyrkkäsi lasin käteeni ja viskasi burana paketin sängylle käteni viereen.
-'Miksi minä olen täällä? Ja miksi juuri sinun seurassa? Mistä tunnet Danielin?'
Kysymys tulva vain pääsi huuliltani. Mikael katsoi minua tarkkaillen ja hänen ilme pehmeni hetkeksi.
-'Daniel on isoveljeni. Vaikea olla tuntematta silloin toista. Syy siihen miksi olet täällä ja minun seurassani. Se pitäisi olla itsestään selvää. Millainen nainen luopuu omasta lapsestaan, vaikka hänellä olisi ollut hyvä tulevaisuuskin tiedossa. Kunnollinen perhe.'

Katsoin silmät suurina Mikaeli kohti. Kieputtelin hänen sanojaan päässäni. Miten niin itsestään selvää? Mistä minua nyt oikein syytetää. Luovuin minun ja Danielin lapsesta vain ja ainoastaan siksi, kun Danieli ei halunnut lasta. Ja minä olin Danielille vain hetken hupi. Hänellä oli kotimaassaan jo tyttöystävä ja lupaava tulevaisuus.
-'Mikael,'kuiskasin hiljaa.' Sinä et tiedä tästä tilanteesta mitään. Miten niin hyvä tulevaisuus luvassa? Daniel jätti minut! Katosi yhtäkkiä, jättäen jälkeen vain pienen selityksen.'
Mikael katsoi minua epäuskoisesti ja näytti vihaiselta.
Minua alkoi pelottaa.

inspiraatio iski. jotenka jatkuu.Maanantai 05.04.2010 15:16

-Mari-
Juoksin pitkin katuja takki roukkuen. Kuljin niitä teitä, joita tiesin Mirandan käyttävän koulumatkalla. Mutta en nähnyt ketään missään. Oli vielä yksi reitti, pitempi matka. Miranda käytti sitä, kun halusi pohtia asioita tai lukea kirjaa samalla, kun kulki lukiotunneille. Lähdin kiirehtimään sinne päin. Puisto oli tyhjillään ja lähibaarin luonakaan ei näkynyt ketään. Aloin hengästymään ja hiljensin tahtiani. Istahdin puiston penkille ja haukoin henkeäni. Pakko välttää paniikkia ja pysyä rauhallisena. Olin juossut jo kolme reittiä läpi, eikä vieläkään jälkeäkään Mirandasta. Tämä ei ole hänen tapaistaan, mutta poliisit ei tekisi vielä mitään. Ellei henkilöstä kuulu pihaustakaan kolmee päivään, ni sitte saattaaisi jotakin tapahtua. Pyyhin kyyneleet pois, jotka olivat huomaamatta alkaneet valumaa silmä kulmastani.
Yhtäkkiä näin silmäkulmassani väläyksen. Pyörä! Mirandan pyörä! Joku oli tunkenut sitä puiston kukkapensaaseen.
Ei herran jumalata. Mirandalle on täytynyt sattua jotain. Nyt minä soitan poliiseille. Ja heidän on pakko kuunnella.

-Miranda-
Istuin sängyn laidalla. Talo oli Danielin. Olin siitä nyt entistäkin varmempi. Mutta miksi olin täällä, ja kuka minut tänne toi? Kauaan en kerinnyt pohtimaan, kun kuulin ääniä käytävästä. Joku oli tulossa tänne. Pidätin hengitystä. Mitä teen? Ehkä minun ei pitäisi olla vielä tajuissani edes. Päätin kaivautua peiton alle ja olla liikkumatta.
Kuulin, että joku avasi makuuhuoneen oven ja kurkisti sisään. Olin aivan liikkumatta ja melkein hengittämättäkin. Koetin pysyä rauhallisena, kun kuulin askeleitten tulevan sänkyä kohti. Parhaani koetin. Pidin hengitystä tasaisena.
Yhtäkkiä peitto repäistiin yltäni ja hätkähdin. Nostin katseeni ylemmäksi ja mieleni teki jälleen huutaa.
Ei tämä voinut olla mahdollista. Päässäni ajatukset alkoivat risteillä.
Ei, ei, ei, ei.. Tämä on vain unta, tämä on unta!

-'Turhaa päätäsi vaivaat. Tämä on aivan yhtä todellista kuin se, että olemme Danielin asunnossa kultaseni. Miten on aamusi sujunut?'

Nostin katseeni Mikaeli kohti ja tuijotin hetken aikaa. Sitten vain painoin pääni polviin ja hoin päässäni mantraa. Tämä ei ole totta, tämä ei voi olla totta. Tämä on painajaista, ja kohta olen jälleen kotona. Marin poikaystävä ei ole täällä, ja me emme ole Danielin asunnossa.
-'Miranda, rakas. Katso minuun. Tiedän tämän järkyttävän, mutta sinä olet täällä, minä olen täällä. Tämä on Danielin asunto ja tämä on yhtä todellista, kuin se, että sinä olet saanut Danielin lapsen. Luovuit hänestä ja tuhosit Danielin haaveet samalla.'
Hätkähdin ja tuijotin jälleen kohti Mikaelia.
-'Mi.. Mitä.. Mitä sinä oikein puhut? Mistä tunnet Danielin? Ja miten sinä tiedät lapsesta!'
-'Daniel kertoi minulle. Kun tuli käymään kotona. Hän oli aivan murtunut ja kaipasi sinua sekä lastaan. Miksi luovuit pojasta?'
-'Enhän.. Enhän.. Mutta, Daniel. Pojalla on parempi olla nyt. Hänellä on hyvät ottovanhemmat. En voinut muuta! En minä voinut huolehtia Juniorista yksin. En olisi jaksanut, kestänyt sitä kaikkea yksin.'

Oli hetken hiljaista, ja Mikael mulkoili minua. Mitä hänkään mistään mitään tiesi. En olisi selitysvelvollinen hänelle.
-'Ethän sinä olisi joutunut hoitamaan yksin. Olihan sinulla Daniel.'
Olin vastaamassa, mutta suljin suuni. En jaksaisi tätä nyt. Minun oli ajateltava asioita. Vedin peiton korviini ja suljin silmäni..

Jatkuu...Maanantai 05.04.2010 14:41

-Miranda-
Huimasi ja päähän sattui aivan kauheasti.
Mitä oli tapahtunut? Avasin silmäni ja katselin ympärilleni.
Aluksi en tunnistanut paikkaa ollenkaan. Ei se ainakaan oma kotini ollut. Sitten kuin isku vasten kasvoja, muistin. Olin käynyt täällä ennenkin, melkein jopa asuin täällä enemmän, kuin silloisessa kodissani. Kipeät muistot tulvahti mieleeni ja halusin oksentaa. Tämä ei voinut mitenkään olla mahdollista. En ollut käynyt täällä vuosiin, ja vapaa ehtoisesti en tulisikaan tänne enää. Sitten kaivoin muistini syövereistä hetken ennen pimeää.
Minut tuotiin väkisin tänne!
Mieleni teki alkaa kiljumaan, mutta ääntäkää ei tullut.
Ei pihahdustakaan. Katselin uudestaan ympärilleni. Huomasin makaavani tutulla sängyllä, tutussa makuuhuoneessa.
Paljonkohan kello mahtoikaan olla. Minun piti mennä kouluun. Ja jos en ole kotona, ennen kuin Mari tulee yöllisiltä reissuiltaan, olen kusessa. Tapoihini ei kuulu kadota tosta vain. On pakko selvittää mitä on tapahtunut, miksi olen täällä tuskan pesässä ja mitä tulee tapahtumaan.
Kuuntelin viereisten huoneitten ääniä. Mitään ei kuulunut. Ei pienen pientä ääntäkään. Olinko yksin tässä asunnossa? Mutta miten olin päätynyt tänne.
Nousin ja kävelin kohti ovea. Kokeilin kahvaa. Ovi aukesi olohuoneen puolelle.
Onpas täällä sotkuista. Pitsalaatikoita, juomalaseja, kaljapulloja, lehtiä. Kaikkea mahdollista sekaisin siellä ja täällä. Sohvalla oli vilttejä. Joku siis on kuitenkin ollut täällä. Vilkaisin automaattisesti seinälle, jossa kello ennen oli ollut. Ja oli edelleen. Puoli yksi..

-Mari-
Mikaelin kanssa oli jälleen aivan upea ilta, mutta jotenkin hän vaikutti vaisummalta kuin ennen. Mikä häntäkin nyt yhtäkkiä vaivaa? Kohautin olkiani ja räpläsin oven auki. Miranda olisi varmaan suihkussa tai keittiössä tällä hetkellä. Kylmät väreet kulki pitkin selkääni ja pysähdyin eteisessä. Kuuntelin talon ääniä. Mitään muuta ei kuulunut, kuin tuulen pieni ujellus nurkassa.
Minut valtasi pakokauhu. Missä Miranda on?!??
Tämä ei vaikuta mitenkään normaalilta. Yleensä hän lähtee iltalukioon, tulee kymmenen aikaa pois. Aamulla kun minä tulen, hän on joko suihkussa tai keittiössä aamupalalla. Nyt en kuule mitään normaaleja ääniä.
Hiivin hiljaan keittiöön. Ei ketään. Kuljen vessan luokse. Sieltä ei kuulu mitään ääniä. Jotain on varmasti tapahtunut.
Syöksyin laukkuani kohti ja kaivoin puhelimen esiin. Näppäilin numeroita ja olin soittamassa, kunnes tajusin. Miltä sekin nyt kuulostaisi, jos soittaisin hätänumeroon ja kertoisin sisareni olleen yön poissa kotoa. Minulle naurettaisiin.
Ei, ei. Tämä oli hoidettava muulla tapaa.
Otin laukkuni ja takkini. Olin väsynyt, mutta minun oli löydettävä Miranda.

I'm not o-kay jatko..Sunnuntai 04.04.2010 16:45

Kun olin syönyt, nousin pöydästä.
Tiskaisin myöhemmin, nyt olisi aika lähteä hakemaa laukku ja matkata koululle iltalukioon.
Mari tarkkaili minua, tiesin sen.
Ja hänkin varmasti tajusi minun huomanneen hänen tarkkailun.
Mikä häntä nyt vaivasi?
Huitaisin hiussuortuvan korvani taakse ja lähdin yläkertaan huoneeseeni. En jaksaisi nyt pohdiskella tuollaisia asioita.

Matkalla koululle pyörälläni, niskassani kihelmöi.
Joku tarkkaili minua, ja se ei todellakaan ollut siskoni.
Vilkaisin vaivihkaa olkani ylitse, kuin tarkistaakseni tuleeko autoja.
Huomasin lähibaarin nurkalla porukan tupakalla ja itseäni vähä lähempänä olevan puiston penkillä pariskunnan.
Silmiini ei osunut muuta sillä hetkellä.
Mutta silti tunne säilyi. Olin tarkkailun kohteena. Mutta miksi, ja kuka? Yhtäkkiä tunsin pienoista huimausta. Minun oli pakko pysähtyä ennen, kuin kaatuisin pyörälläni. Haukoin hetken aikaa happea. Kuulin takaani askelia, käännyin varoen katsomaan.
En kerinnyt näkemään mitään, en sanomaan mitää, kun kaikki yhtäkkiä pimeni.

Mirandaa vaivaa takuulla jokin. Hän ei ole oma itsensä, ei missään tapauksessa. Hänestä huomaa kilometrien päähän, että jokin on vialla. Miranda ei ole nyt oma itsensä laisinkaan. Lähti jopa liiankin ajoissa koululleen, iltalukioon. Itsekki voisin kyllä kohta tästä lähteä liikenteeseen. Mikael varmaan jo odottelisi minua.
Kirjoitin pienen kirjeen, tavoistani poiketen Mirandalle. Hän lukisi sen, kun tulisi koulusta. Huomenna meidän on keskustelta, aivan niin kuin ennen vanhaan. Tämä todellaki häiritsee minua todella paljon. Vaikka olemme erillaisia, emmekä ole käyttäytyneet viime aikoina kovin sisarellisesti toisiamme kohtaan. Silti Miranda on aina minulle hyvin rakas, rakas kaksoissisareni. Ja nyt todellakin tiedän, että kaikki ei ole hyvin. Johtuuko se Mikaelista, vai onko jokin menneisyydestä taas vaivaamassa. Jos niin on, vuoden psykologilla käyminen ei auttanut. Jos Miranda alkaa taas vajoamaan menneisyyteen, etsin Danielin käsiini ja tapan hänet. Hän satutti liikaa siskoani aikoinaan, hänellä ei ole oikeuksia satuttaa häntä vielä tuhansien kilsojen päästä muistoissa.

Hölmö mikä hölmö..Torstai 01.04.2010 01:18

Sitä paljon sydämestään antaa.
Kuuntelee liikaa kaunopuheita ja ihastuu.

Kuuntelee lisää hyvältä tuntuvia puheita,
antaa sydämensä toiselle tarjottimella.

Mutta mitä silloin käteen jää?
Kipua, kyyneliä suolaisia.
Tuskaa viiltävää ja puristava tunne.

Itku auttaa, helpottaa.
Niin ainakin sanotaa.
Mutta ne ihmiset eivät varmaan ole tunteneet näitä tuskia.

Tuska on syvällä sisällä,
se raastaa ja laittaa sydämen itkemään verisiä kyyneliään.
Tunnun vuotavani kuiviin.

Vajoan pohjalle, mutta koetan pitää kynsin ja hampain kiinni tästä todellisuudesta, johon olen ajautunut.

Ei pitäisi kuunnella poikaa, joka puhuu rakkaudesta.
Ei pitäisi kuunnella, jos hän tuijottaa silmiisi.

Pitäisi kääntää katse muualle ja sulkea silmänsä.
Olla hiljaa ja kävellä pois.

Silmät ovat kuivuneet ja karvas maku jäi suuhun.
Elämä ei voi tähän päättyä.
Ei näin, eikä vielä tänään.

Salmiakkia?
Suklaata?

Tarjoatko niitä vain lohdutukseksi?
Turha pyydellä anteeksi.
Turhaa yrität pysyä minun elämässä.

Tuskan tuotit, saat luvan kadota.
Elämäni en anna sinuun kaatua.

Sydämeni otan takaisin.
Taivas tietää, lie monennettako kertaa.
Takaisin se tulee, mutta kunto on aina eri.
Sirpaleet ja arvet uudestaan auki hakatut.

Minä korjaan sinut pienokainen.
Korjaan aina yhä uudestaan, jotta joku toinen voisi sinut taas rikkoa, repiä palasiksi.