kylmä on aurinkoni paiste
ei se enää ketään lämmitä
kylmä on tuulteni tuiverrus puun latvoissa
heitellen lehtiä
ja minä tiedän, että vedän viimeisiä henkäyksiäni
minun kurkkuuni koskee sillä olen huutanut sen käheäksi,
kuulen sydämenlyöntini,
tykytyksinä jokapuolla kehoani
maahan laskin lasittuneen katseeni
ilman, että kukaan oli edes kuullut avunhuutojani
ne kaikuivat vieläkin niissä tiiliseinissä,
punaisissa tiileissä, ajan kuluttamina,
huudot, jotka vain tarkkakorvaisin voisi enää kuulla
olen routa tässä maassa, sinun maillasi
olen valkea kuura niillä kaikilla nurmilla
usvan lailla tulisin viimein kotiin,
kaikkien niiden pitkien ja yksinäisten öiden jälkeen
sinun vierellesi iäksi levähtämään..
voit olla ihan varma, että se kaikki on kuin ikuista aallokkoa,
se kaikki vetää sinutkin vielä mukaansa
niistä virheistä,
minunkin virheistäni,
kuten muistamisesta ..