Olipa kerran pieni tyttö nimeltä Riepu.
Ja hänellä oli hyvä ystävä, eräs poika, Nuutti.
He olivat erottamattomat ystävykset ja
leikkivätkin mieluiten aina kaksin.
Mutta aika kului armotta, vuodet vierivät.
Ja kun he kasvoivat vanhemmiksi, elämäkin kolhi.
Mutta silti Riepu ja Nuutti pysyivät ystävinä,
ja he matkasivat yhdessä
niin ylä- kuin alamäetkin.
Sittemmin sattui ja tapahtui,
Nuutin ja Rievun tiet hieman erkanivat kun Riepu muutti kaupunkiin.
Vuosikin kului, ettei kunnolla pidetty yhteyttä.
Riepu oli onneton, elämä kohteli ilkeästi ja Nuutti oli niin kaukana.
Riepu oli ajautunut tympeään seuraan, josta Nuutti ei pitänyt ja
jotka eivät pitäneet Nuutista,
koska Nuutti oli erillainen.
Riepu joutui moneen otteeseen ilkeään tilanteeseen.
Tuli aika kun asiat alkoivat painaa liikaa Rievun mieltä,
ja oli päätettävä !
Riepu matkusti Nuutin luo pyytääkseen anteeksi.
Ja niin he, alkukankeuksien kautta, viettivät kun viettivätkin oikein
mukavan päivän kaksin, pitäen hauskaa, aivan kuten nuorempanakin.
He elivät suht huoletonta elämää,
edelleen asuen hiukan kaukana toisistaan,
mutta näkivät useammin.
Sitten !
Nuutti löysi itselleen ihanan pojan, Paran, jonka kanssa
sittemmin muutti maalle ja meni naimisiin.
Riepu yllätti itsensä murehtimassa yksinäisyyttään -
ja kaipasi Nuuttia monesti.
Mutta silti Riepu oli onnellinen,
Nuutin puolesta ja he kirjoittelivatkin toisilleen pitkiä kirjeitä.
Monesti Riepu matkusti lomillaan Nuutin ja Paran luokse heidän maatilalleen
pohjoiseen.
Riepu itse asui edelleen kaupungissa,
omassa asunnossaan.
Hän piti kovasti asunnostaan, varmaan juuri siksi että olohuoneen isoista
ikkunoista näki rautatieasemalle ja ratakiskoille.
Jotka saattoivat näyttää ankeilta, mutta kiehtoivat Riepua suuresti.
Monesti Riepu istuikin ikkunalaudalla katsellen ratapihaa ja kuvitteli raiteilla olevan jokin tarkoitus hänen elämälleen.
Ja kuten tavallista, taas kesä kääntyi syksyyn.
Mutta tänä syksynä tapahtui Rievun elämässä jotain erillaista kun aiempina syksyinä..
Jostain ilmeistyi kiltti ja kohtelias nuori mies Raasu !
Raasu kävi Rievun luona kylässäkin.
Raasu teki Rievun kovin onnelliseksi ja Riepu kiintyi kovasti Raasuun.
Yhtenä päivänä riepu astui rautatieasemalle,
ensimmäistä kertaa ihka oikeasti hän seisoi kiskojen likellä.
Ne näyttivät uhkaavammilta kuin mitä ikkunasta katsellessa olisi voinut olettaa.
Riepu astui junaan joka vei hänet Raasun luokse.
Niin onnellinen oli Riepu saadessaan olla Raasun kanssa.
Raasu oli niin hassu, Rievulla oli hauskinta, mitä pitkiin aikoihin.
Riepu tunsi taas elävänsä.
Tykkäsivät molemmat hassutella kovasti.
Tuli aika kun Rievun piti lähteä.
Kotiin.
Raasu saattoi Rievun juna-asemalle.
Pian saapuisi äänekkäästi se juna,
joka veisi Rievun pois.
Sitten vielä se -
Mukava halaus, joskin kylmä.
Riepu olisi halunnut jäädä siihen paikkaan ja toivoikin mielessään salaa,
ettei juna koskaan saapuisikaan.
Niin tiet erkanivat ja Riepu astui junaan.
Allapäin Riepu tuijotti Raasun pakenevaa selkää.
Mutta menettämättä toivoaan,
kyllä me näemme vielä.
Riepu palasi kotiinsa.
Usein hän istuu ikkunalaudallaan olohuoneen isojen ikkunoiden äärellä,
kahvikuppinsa kanssa katsellen rautapihaa.
Haikaillen siihen junaan,
joka veisi Raasun luokse.
>> Joku ihme, tylsyys, vetasin hatusta pikasee tämmösen :--D