IRC-Galleria

Viime yönä palasin tuttuihin maisemiin,
kauas täältä.
Kuljin pitkin tuttuja katuja,
ja kohtasin tuttuja kasvoja.
Hetken kaikki tuntui jotenkin vakaalta.
Melkein jopa kodikkaalta,
se oli jotain,
mitä saattoi jopa ikävöidä pitkän ajan takaa.

Istuin pakkasta piilossa aseman tuulikaapissa.
Ulkona oli pimeää.
Tämä kaupunki on luultavasti parhaimmillaan ilta- ja yöaikaan,
kun on rauhallista ja hämärää.
Pian sama vanha bussinrämä kolisee paikalle,
melkein oikeaan aikaan,
ja minusta tuntuu jotenkin liian luontevalta nousta siihen,
sillä kaikki käy ihan samalla tavalla,
kuin aina ennenkin.
Olisiko se kaikki ollut syynä siihen,
että sieltä pois lähdin ?

Kaupunki tuntuu uinuvan,
kelluvan paikallaan,
mitään ei tapahdu koskaan.
Kaikki luulevat tuntevansa sinut,
ja sinua se ei voisi juurikaan kiinnostaa.

Bussi natisee töyssyisellä tiellä.
Istun ihan takana,
aina kun se vaan on mahdollista.
Nyt muita matkustajia ei juurikaan ole,
vain muutama muu,
jotka näyttävät jotenkin valjuilta,
melkein läpikuultavilta.
Ilmeettömät kasvot,
silmät jotka tuijjottavat ulos,
tuskin katsellen mitään.
Maisemat ovat liiankin tuttuja,
ohi vilahtaa hiljainen keskusta,
huumevelkojen takia kiinni oleva ravintola,
loputtomasti taloja,
ja metsikköä.
Tunnen jo tiestä koska olen likellä kotia.
Pian tulemme pysäkille,
josta sinä yleensä nousit kyytiin
tai jäit pois.
Nyt et kyytiin noussutkaan.

.. Olin miltein varma, että tapaisimme viimein.
Ehkä viimein uskaltaisin sanoa jotain,
ilman, että pelkäsin kuulostavani typerältä.

Ehkä sekin aika tulee vielä.