IRC-Galleria

Toissapäivänä
huokailin kaipaustani meren äärelle.
Voi kuinka halusinkaan jälleen kuulla kuinka aallot hipoisivat rantakallioita -
Yllättäen kaipasin myös auringonlämpöä, sitä mitä aiemmin niin kirosin..
nyt muistelin miltä se tuntuu paljaalla iholla -
Muistelin kuinka hyvältä mehujää maistuukaan kesäkuumalla, hyvässä seurassa..
Silloin minusta tuntui niin elävästi, että olen jumittunut näihin huoneisiin.

Eilen
kuuntelin sadetta joka ropisi leikkisästi peltikattoa vasten,
oli satanut jo monta päivää ja ilma oli muutoinkin kerrassaan hyytävä.
Ja kun samaa ilmaa oli lupailtu viikoiksi eteenpäin -
vaikutti tilanne mielestäni epätoivoiselta.
En keksinyt muutakaan pakoratkaisua, kuin kääriytyä peittojen alle piiloon.
Viimein päivän kääntyessä iltaa kohti, sade hellitti hetkeksi.
Uteliaisuuteni heräsi salaperäisen hymyn myötä ja loppuillasta koin jotain ihaninta.

Tänään
näin keltaisia lehtiä.
Tuulen heitteleminä, makaamassa nurmella.
Kamaluus, eihän vielä ole syksyn aika.
Lohduttauduin ajatukseen aurinkoisesta viikonlopusta.
Päätin, että lakkaan ajattelemasta viikkojen kulumista,
lakkaisin stressaamasta ihan turhista..

Niimpä päättäväisin mielin käänsin katseeni pois ja uskottelin itselleni
etten ollut nähnyt yhtään mitään.