IRC-Galleria

Strigoir

Strigoir

:: Nti Apatia ja ripaus valtaa ::

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 04.05.2007 00:41

hiljaisuus hengittää niskaani
ja juuri tällaisina
hämärinä iltoina
se kaikki saa minut miettimään
asioiden nurjia puolia

loppujen lopuksi
minulla ei ollut aikaa niille ajatuksille
eikä minkäänlaisille huolille

kaikki tuntui niin oikealle

mieleni harhaili jo tyystin muualla
kun viimein huomasin kelloni pysähtyneen
se olikin jo hetken jos toisenkin
jätättänyt aina samaan kellon aikaan

mutta mikään ei saanut minua havahtumaan
ajatukseni kun olivat jälleen kääntyneet sinuun

pystyin kuvittelemaan huolettomat kesäpäivät
vaikka ulkona satoikin vettä

tuntui kuin olisi tutustunut johonkuhun jonka on tuntenut jo ikuisuuden

en halunnut
enkä aikonut
juurtua näille sijoilleni

en aikonut jäädä

halusin nähdä pidemmälle
halusin tietää enemmän

aamukasteesta kostealla nurmella
aamuyön hämärissä
voit nähdä jalanjäljet
jotka vievät pois näiltä main

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 01:51

Pieni henkinen kuolema
sillä hiljaisella tiellä

sinä eräänä yönä

Se ei kehenkään tarttunut
sielu
niin kovin turtunut

vai vaiko vain suunnan näyttäjää vailla ?

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 01:13

Haluaisin kertoa sinulle sen kaiken.

Istuskellessani portailla,
viileässä ulkoilmassa,
kera latteni ja tupakan,
mieleeni yllättäen juolahti monta monituista muistoa -

sinusta.

Unohtaen hetkeksi yksinäisen oloni
ja sen painavan ikävän tunteen sisältäni,
kuvittelin kaikkia niitä hetkiä kanssasi.

Suuret ruhtinaat
kai niin yksinäisinä kylmissä saleissaan,
kuviteltu valta seuranaan.

Ei koskettanut minua.

Minua suojelisi minun maailmani.

Vaalean sininen taivas
niine hattara pilvineen,
ja aurinko hiipi piiloon kun sinä lähdit.

Enää vain hetki on aikaa.

Seitsemän oli kai syrjäytetty,
kun numero viisi tuli minua vastaan kaikkialla.
Joka paikasta,
joka asiasta,
niistä minä muistin sanasi,
eleesi,
sen kaiken.

Mikään ei tuntunut enää pahalta -Keskiviikko 02.05.2007 01:09

kun katseesi viimeinkin kohtasin -
kun sinut sieltä tunnistin -

tuuliselta rautatieasemalta
kaikkien niiden muiden joukosta.

Teit hyvin selväksi sen minkä jo ennalta tiesin -
Ei käy ilmiselvän asian kieltäminen,
eikä liiemmin itsensä riistäminen.
Niiden sanojen myötä,
kaikki seitsemän kuoleman syntiä
huuhtoutuivat pois aallokon mukana.

Koska jotkut asiat eivät vain muutu.

Kaikista niistä hetkistä eivät mitään vaihtaisi pois,
eivät kai kumpikaan,
kuukaudet kun viimein laskivat armahtavat katseensa -

niille elämän kuluttamille sieluille -

ja tuli se kaivattu aika
kun raja mahdollisen ja mahdottoman väliltä häilyisi pois.

Niistä päivistä lähtien,
mistä löysi oikeilta tuntuville teillensä,
päättäväisesti aikoi seurata täst edeskin sydäntään.

Huolimatta kaikesta muusta.
Talvisista sydämistä,
hukkaantuneista palapelin paloista,
väärinkäsityksistä puhumattakaan.

Oranssi on komea väri (<3)

[Ei aihetta]Perjantai 27.04.2007 15:42

Tämä ei ole tavanomainen perjantai,
mikään ei tule olemaan tavanomaista tänään.
Ainutlaatuinen sopisi kai tätä päivää kuvaamaan,
kuvaahan se niin osuvasti sinuakin.

[Ei aihetta]Torstai 26.04.2007 23:54

Näin äskettäin ihka ekan sateenkaaren pitkiin aikoihin !
Oli joku kauneimman värinen kyllä.

Aurinko paistoi ja taivas nakkeli vettä.
Tuulen voimistuessa
se kauneus katosi.

Ja tuulen saattelemana,
latoin matkaan
hiljaiset sanani,
sinulle -
edesmennyt ystäväni.

(<3)

[Ei aihetta]Torstai 26.04.2007 16:53

Muistellen kaikkea mukavaa,
kun ulkona on kylmä sää ja sataa.

Niitä aikoja kun on vilpoisaa ja tuuli heittelee kauniin värisiä lentiä,
ne syksyt.
Niitä kauniita mutta pimeitä pakkasöitä, lumisateita,
ne talvet.
Auringon ensimmäisiä lämmittäviä säteitä ja kauniita kukkasia,
ne keväät.
Lempeän lämpimiä ilmoja, vihreitä nurmia ja ukkosenkin,
ne kesät.

Kaikki ne hetket haluaisin elää kanssasi.

[Ei aihetta]Torstai 26.04.2007 00:04

kukaan ei sulje minua lasipurkkiinsa
kukaan ei pujota minua lankoihinsa
enää
minä päätän elämästäni
kaikista tekemisistäni
tai menemisistäni

'minne menisin jos maailmani menettäisin ?'

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.04.2007 22:30

{Pick the month of your birth}

January- I murdered
February- I slapped
March- I had sex with
April- I looked at
May- I masturbated with
June- I slept with
July- I laughed at
August- I stabbed
September- I shot
October- I made love to
November- I wrestled
December- I crapped

{Now pick the day of your birth}

1. A prostitute
2. Your boyfriend/girlfriend
3. A Woman with HIV
4. A sexy Girl
5. Your mom
6. A playboy bunny
7. A married mom
8. My stuffed bunny
9. Santa Clause
10. The Easter Bunny
11. A football player
12. The devil
13. An asian
14. My teacher
15. The Rock
16. A DVD player
17. A porn Star
18. The phone
19. My computer
20. Your house
21. The tape measurer
22. The Lamp
23. The pope
24. Governor Swartenegar
25. Mr. Incredible
26. A transvestite
27. A pencil sharpener
28. Your hot sister
29. George Bush
30. A tape recorder
31. The printer

{Now the THIRD letter of your LAST name}

A- Because I like chocolate
B- Because I was bored
C- Because my pants were on too tight
D- Because Fruit cakes fly
E- Because my heart is two sizes too small
F- Because I didn't get any presents for Christmas
G- Because I like eggs
H- Because the world will end tomorrow
I- Because I slit my wrists
J- Because I don't have a bf/gf
K- Because I like football
L- Because I was high
M- Because I was drunk
N- Because my mom told me to
O- Because I'm a homosexual
P- Because I'm lonely
Q- Because my parents fight a lot
R- Because I'm horny
S- Because I want to commit suicide
T- Because I hate school
U- Because I need to masturbate
V- Because I love slumber parties
W- Because it calms me
X- Because I like brownies
Y- Because I like to spoon
Z- Because I was drunk

> I murdered santa clause because I was drunk / :O

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.04.2007 00:54

seisoskellessani sateenvarjon alla
kaiken sen hiljaisuuden keskellä
tuulikellojen hennon äänen kuulen

ja minä kirjoitan hiekkaan ajatukseni
vain sinun luettavaksesi

ei ollut järin helppoa kulkea niitä teitä joita itselleni valitsin
teitä niin kivisiä
ja kovasti kärsivällisyyttä vaativia
liian helpolla kai pääsisin
jos sen tien jotenkuten kiertäisin

pitää jaksaa uskoa unelmiinsa
ja lakata kuuntelemasta niitä turhia hokijoita
jotka vain kerta toisensa jälkeen
yrittävät hukata ajatuksesi
paremmasta huomisesta jossain muualla

en jaksa uskoa enää sanaakaan
enkä kuuntele enää sekuntiakaan
sitä samaa vanhaa tarinaa
ajasta ja matkoista

täytyy muistaa
sitä kaikkea hyvää
ei et saa unohtaa
vaikka tie välillä kulkijaansa kuinka kolhisi
siellä jossain joku tulee sinuakin vastaan