IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

RiehaantuminenMaanantai 26.12.2011 05:17



Sain piirtopöytäni toimimaan ainakin kahden kuukauden lakkoilun jälkeen joten ajattelin vihdoin harjoitella koulussa oppimiani kuvankäsittelyohjelmien hyödyntämistä.

Tarkoituksena oli hakea Preussi työhön vaan sopivat sävyt ja VÄHÄN hahmotella valoitusta sun muita tähän huonompaan tussaukseen. (Kroppa liian lyhyt ja kapea päähän verrattuna.)

Homma karkas si hiukan käsistä~

No huh huh!Torstai 08.09.2011 00:12

Sinne on mennyt Tracon VI.

Olisin varmaan aikaisemminkin kirjoittanut tämän blogimerkinnän jos en olisi sairastunut heti perään... En kyllä ihan tajua miksi edes tulin kipeäksi kun ei siinä asussa ainakaan kylmä tullut!

Mut kumminkin Traconiin. Eka päivä kyllä alkoi aikas pahalla jännityksellä kun jouduin menee kaveria vastaan yksin keskustan läpi Millennium Earl asussani. Jotenkin oli sellainen olo, että "Anteeksi.. Älkää pliis tuijottako.. En mä oon näin fat-ass kumminkaa.."
Mutta bussiasemalla joku random nainen halusi ottaa kuvan ja vanhan pariskunta kysyi, että onko jokin sirkus kaupungissa.
Alkaessani kumminkin selittää jälkimmäisille, että on sellainen japanin harrastajien tapahtuma nii pappa sanoi ihan "Ai sellaista animee ja sillai?" Silmäni kyllä lievästi sanottuna meinasi pompapata päästäni koska se on ensimmäinen kerta kun joku tuota ikäluokkaa tietäisi tai edes välittäisi tietää asioista.
Jännitys kyllä helpotti aikalailla coni paikalle päästyäni. Paljon tapahtui ja todella moni kehui cossiani ja halusi kuvata.

Positiivinen vastaanotto oli oikeasti yllättävää. Millennium Earl oli kumminkin ensimmäinen Cosplayni IKINÄ niin uskoin että ehkä kourallinen ottaa kuvan, koska cossin taso ei vastaisi heidän standarteja..
Sain aikamoisen yllätyksen kun ensimmäisten tuntien aikana jotain 20 ihmistä oli jo kuvannut ja pääti jo silloin lopettaa laskemisen xD
]Kävin jopa yhdessä vaiheessa vaihtamassa muutamaksi tunniksi kevyempään WannaBe geishan asuun. Pystyin jopa keskittymään omaan kuvausjahtiini! Eikä kavereiden tarvinnut toimia elävinä naulakkoina x'D

Kävin kumminkin vaihtamassa takaisin Earliksi.

Kokeilin ensimmäistä kertaa ParaPara peliäkin ja voin sanoa ettei se ollut lainkaan helppoa siinä Earl asussa!
Peli kun tuppas ottamaan reaktiota mahtavasta ahterista x''''D
Sunnuntaina oli Cosplay-deitti. Jännitti kyllä ihan hirveesti, mutta oloani rauhoitti kun kertasin vastauksia ja tieto, että "Onneksi ei tartte vetää lonkalta.. Sillo varman kuukahtaisin lavalle.."

Noh... Ne jotka Cosplay-deitin kävi katsomassa tietävät miten kävi..
Kierrokseni kysyjä teki täydellisen feidauksen.. Mielessäni pyöri vain "Voi *PIIIP* Mä kyllä niin *piip* katotaan vaan niin mä *piip* kuukahdan lavalle ja teen itsestäni *piip* *Piip-pi-pi-piii*"
Niillä eväillä vaan mentii ja jäi paha maku suuhun kun muut kierrokset olivat kumminkin loistavia.
]Onneksi sain edes muutaman kerran irroitettua naurua yleisöstä~
Itse olen kumminkin aina nauttinut Cosplay-deitistä <3 Se on ollut vakituinen ohjelmisto ainakin parisen vuotte ja tulee olemaan jatkossakin aina kun se järkätään.


Sunnuntaina minua kuvattiin entistä enemmän. Kai johtuu siitä että olin enemmän maski naamallakin.
Cosplay-deitin aikana oppi nimittäin olemaankin siinä pitkiäkin aikavälejä ja Earlin tyylillä on kiva kävellä.
Jopa lauma randomeja JAPANILAISIA turisteja otti miun kanssa ryhmä kuvan! Ensin he otti vaa yksittäistä, mutta kun aloin poseeraamaan he yhtäkkiä piirittivät minua ja olin *Mitä, mitä, mitä ny tapahtuu!??*
Mutta kun älysin idean olin enemmän kuin iloinen naamiosta koska kasvoni olivat vääntyneet niin suureen hymyyn kuin olla ja voi. Egokin meni hatun läpi nii että suhahti!
Lopuksi kävin seuralaisteni kanssa katsomassa cosplay esityskisan ja paljon tuli naurettua!

Aina se harmittaa kun coni loppuu.
Aina tuntuu yhtä masentavalta palata "oikeeseen maailmaan" jossa odotetaan niin paljon. Eikä ymmärretä.
"Etkö viitsisi olla normaalimpi?"
"Hyi vittu, ookko joku ErNu?"
"Miten sä kehtaat pukeutua noin?"
Jne.. jne.. jne..
Coneissa taas sua ymmärretään, tuetaan ja kannustetaan erillaisuutta. Ihan kuin kaikki sillä olevat ihmiset sanoisivat äänettä:
"Et sä oo outo tai friikki. Oot yksi meistä. Sulla ON paikka tässä maailmassa, sut hyväksytään täällä. Ollaan yhtä ja me seistään sun takana."
Heh.. Kuinka syvällistä, mutta sellainen olo minulle vaan tulee.

Eihän se kumminkaan väärin oo?



Millennium Earl (aka. Sudden-Death) kiittää ja kuittaa <3

Sargaaja.com - Matkalla ihmisyyteenMaanantai 06.12.2010 23:13

"Voit myös lähestyä naista ja pyytää häneltä naisen mielipiteen johonkin ongelmaan ( Kannattaa miettiä ennen kuin lähtee radalle...mikä se ongelma voi olla)

Esim. Mun entinen tyttöystävä on aloittanut seurustelusuhteen yhden niljakaan kaverin kanssa, joka tulee takuulla satuttamaan sitä........ mä tiedän tän siitä, että mä käyn sen niljakkaan kanssa samalla salilla ja se aina kehuu valloituksillaan...... Eli mä tarvitsen tähän naisen näkemyksen........ kannattaako mun edes yrittää kertoa mun exälle, minkä kanssa se on tekemisissä........ Eli jos me oltaisi oltu pari ja kaikki ei olisikaan mennyt ihan putkeen...... niin uskoisitko jos mä sanoisin, että sun kannattaa olla varovainen sun nykyisen jätkäsi kanssa, vai sanoisitko, että painu...... mun elämä ei enää kuulu sulle?"

No sanon tähän välii oman mielipiteeni. Jos mies tulisi kyselee eksäänsä liittyviä asioita nii olisin kyl kiusaantunut!

Jos nainen katsoo sinua arvioivasti kun olette vaikka jonossa tilaamassa juotavaa.

Onkos neiti ikkunaostoksilla......... vai haluat sä sovittaa?

Kumpa voisin itsekkin käyttää tuota :'''D

Päivien päivityksiä.Perjantai 05.11.2010 00:28

Pitkä pitkä aika on siitä kun tännekkin tuli jotain merkittyä joten vois hiukan päivittää tiivistetysti
22.09.2010; D'espairsRayn keikka! <3<3 Huokailen vieläkin onnesta kun olin siellä <3 huoh <3
01.10.2010; Muutto! Kyllä! Vihdoin ja viimein minä muutin omilleni! Oma koti! Melkein kymmenen kuukauden jälkeen OMA KOTI!

Jossain Lokakuun puolesvälis;
400 pokkaria tuli rikki! Enään siis alle satanen ja voin valmistautua "ErNu-bileit" varten!! <3

Eiköhän tuos ollut hyvin tiivistystä :P

Ooh! Haluan ensimmäisenä jakaa nyt nro. 1 innostukseni! Guassivärit! En oo niitä päässyt vielä kokeilemaan, mutta mitä oon niistä saanut kuulla niin on ollut pelkkää positiivista ja ne tuntuu olevan vaan enemmän ja enemmän mun juttu.
Nyt kun vihdoin tänää tuli rahoja niin on ollut hirveä mielentaistelu, etten oo mennyt ostamaan niitä värejä plus siveltimiä, plus maalaustelinettä & oikeaa paperia. Pääsen ehkä keskiviikkona varmistamaan onko guassit ns. "mun väline" ilmaiseksi. Pitäis sinne asti malttaa väh. >_< Sit löytää Hämptönistä paikka mistä saisin kaverin suosittelemaa merkkiä :/ tai venata seuraavaa Tampereen reissua. -.-

Sitten nro. 2 innostukseni!
Työssäoppimispaikkani on ihana! Siellä on todella kivaa ja rentoa! Kaikki on kivoja! Asiakkaista työtovereihin ^^ Eka työssäoppimis paikka missä oon meikannut o_o
(en voi kertoa paikan nimeä koulun "määräyksestä")

18v:n iloja!Keskiviikko 18.08.2010 23:41

Nyt sitä on sitten tultu täytettyä 18, olen virallisesti täysi-ikäinen ja täysin vastuussa omista teoistani!

Kun heräsin silloin 4.8 oloni ei tuntunut yhtään sen erikoisemmalta kuin edellisenä päivänä ollessani vielä 17, mutta kun oli aika mennä anttilaan ostaan kauan himoittuani Feast leffaa ja ensimmäistä kertaa pääsin ostos reissulla näyttämään paperini jopa niin että niistä oli jotain hyötyä niin johan alkoi tuntua täys-ikäiseltä! XD

Yksi asia on tosin ollut jota olen odottanut jo hyvän aikaan.. Nimittäin nettitunnusten saamista tililleni! HERE I COME INTERNET!! Tänään tulikin sitten ensimmäinen kerta käytettyä niitä ja on kyllä muheva ja mukava olo ^^

Plussana oli kanssa että pääsen nytten iahn itse kontrolloimaan pankki asioitani, tuli perustettua ASP;i ja määräaikais-säästötili ja sain nostettua korttini käyttörahoja! Rukoillaan mulle viisautta etten innostu liikaa kun ens kuus olis kumminkin omaan kämppään muutto ja uskon että rahalla on parempaa käyttöä kuin jos innostun joistain turhist härpäkkeist~

Traconin hehkutuksia <3Maanantai 05.07.2010 19:20

Ah ah ah! Tracon oli niin NOM NOM NOM NOM NOM NOM <3 <3 <3 <3_<3 Miksi se ei ole jokin maa, tai kaupunki tai vastaava jossa voisi ihan asua ;_; Näkis cosplayta vaikka joka päivä(joka sunnuntaikin kävis) sitten sellainen yhteenkuuluva tunnekkin on kiva ^^

No.. siis.. kröhöm.. Takas asiaan! Olin siellä kumpanakin päivänä vierailija ja vaikutti ainakin siltä että kaverit ei meinannut tunnistaa joten asu onnistui hyvin :P (pistän tänne kuvia kun kaveri ne lähettää<3) Enimmäkseen aika tais mennä kojuilla kiertelyyn, mutta kävin Tsundere, mämmi kunniaan fan dub ja cosplay-deitti ohjelmis <3<3 Joista jälkimmäinen oli ihan paras!!! <3_<3 Toivottavasti se on ensvuonnakin!! Oli nimittäin sen verran mahti! Ja kaikki jotka ette olleet siellä... MENETITTE PALJON!! XD

Tänä vuonna oli myös paljon parempia cosseja kuin edellisinä vuosina! Aivan ihania ;_; Varsinkin suuresti innostui Kanda Yuu, Allen ja Lavi cosseista! Ne oli aivan ihunia <3

Lopuksi voisi kertoa mitä tarttui mukaan;
Rosen maiden juliste
Akatsuki kangasjuliste
Chobits Figuuri
4 Pocky pakettia
Ouran High School Host Club Koko anime sarja
6 Pinssiä
(ja kaverilta ostamani XxxHolic;it 1-9)

Hauska :DPerjantai 07.05.2010 02:31

Day 01 - Your favorite song (paha, niit o monia, mut tän hetkinen)

Day 02 - Your least favorite song

Pikku matin autosta on kumi puhjennut

Day 03 - A song that makes you happy

Witch Doctor - Ooh Eeh Ooh Ah Aah Ting Tang Walla Walla Bing
(http://www.youtube.com/watch?v=TYgOlqinH7A)

Day 04 - A song that makes you sad (oikea nimi Erään ihmisen tarina)



Day 05 - A song that reminds you of someone

Edorf - Viiltävä Rakkaus
http://www.youtube.com/watch?v=Vn4uCpmejNE&feature=related

Day 06 - A song that reminds of you of somewhere

Klamydia - Mä lähden himaan
http://www.youtube.com/watch?v=SsKHg5cIuBs

Day 07 - A song that reminds you of a certain event

D'espairsRay - Hollow
http://www.youtube.com/watch?v=EyHPGzNRgAE

Day 08 - A song that you know all the words to(hirveen monta)

Ranskalaiset korot
http://www.youtube.com/watch?v=kfGdzuUCiXU

Day 09 - A song that you can dance to (biisi ja biisi)

Macross Frontier -- Nyan-Nyan Song
http://www.youtube.com/watch?v=wieStI7kN-I&feature=related

Day 10 - A song that makes you fall asleep

Yiruma - River flows in You
http://www.youtube.com/watch?v=6itQmIAfg1E

Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now hate
Day 17 - A song that you hear often on the radio
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want to play at your funeral
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time last year

Kriisejä!Tiistai 04.05.2010 01:09

Aloitetaan vähäpätöisimmästä elikkä Pauna Media Groupia(PMG) kohtaan!

Juman kauta ku alkaa jo kyrsiin kun Pet Shop of Horrors 6 olis pitänyt jo HELMIKUUSSA ilmestyä, mutta eipäpä oo joo näkynyt! <_< Sitten Kasumi 2 ja Butterfly 2 olis pitäny kans tulla jo aikaa sitten, muttei niitäkää oo kuulunut. Onneksi ne o sentää aika vähäpätöisiä sarjoja mun elämäs, mutta Pet Shop of Horrors ;_;

Toinen kriisi onkin aika isokin ehkä. Tuntuu, että ei tosiaankaa inspaa mitää kouluhommia tehdä! Ainakaan mihinkään lähihoitaja alaan liittyen. Kuten ehk viimeisin Facebook julkasuni kertoo;

"Ketut mie mitää kouluhommia alkanu vääntää! Nyt tuntuu että mitä jos oikein raapasisin! Jos menisin ja huutaisin torilla; "KETUT MÄ MUUTA ELÄMÄSTÄNI TIEDÄN, KUIN SEN ETTÄ HALUUN PIIRTÄÄ ENKÄ PYYHKIÄ VANHOJEN KURTTUSIA PERSEITÄ! OON TOSI PASKA TUHERTAA, MUTTA VITUT SIITÄ!" Sitten lopettaisin koulun, harjoittelisin ja keskittyisin vaan siihen että kehittyisin ja lopuksi hakisin johonki taidepaikkaa!!

..........Joo, ei oo pokkaa~"

Ei oikein tiie kelle menisin puhuu asiasta, siis sellaiselle joka osaisi todella auttaa eteenpäin :/ oiskoha jossain sellanen mahdollisuus testata mille alalle ees oikeesti kuuluin ja olisko mulla tarpeeksi lahjakkuutta tai muuta edes piirtelyä vaativalle alalle..? Saatika viitsimystä :'D

Jaa-a :3Tiistai 27.04.2010 15:52

Miten sanot itse nämä sanat?

Keskusta - Keskusta
Bussi - Bussi,dösä
tupakka - rööki, tupakka, syöpäkääryle
Ruoka - safka, ruoka
Kännykkä - kännykkä, puhelin
tietokone - läppis, tietsikka
Msn messenger - mese
sinä - sä, sie, sinä
Irc-Galleria - galleria
mp3 - mp3 (ellei laitteella ole erillistä omaa nimeä)
Helsinki - Stadi, Hesa
Koulu - koulu
Opettaja - ope
Kotitalous - köksä
Televisio - tv
Poika/mies - poika, poju, nulikka/ukko, miäs (Jätkä)
Tyttö/nainen - tytsy, plikka, tyttö/Nainen, naikkonen, ämmä
Huomenta - huoment, ohaio
Salatut elämät - salkkarit, turha ohjelma, kura sarja jne jne.
Limsa - limppa, limu, limpsa
Äiti - äiti, äityli, mutsi
Isä - faija, isä, isukki

Kammo?Keskiviikko 14.04.2010 02:59

Mietin tässä, että voiko tulla fobia nukkumiseen? o,o

Kun oon täällä asuntolas kuunnellu saatanan kauan meteliä (joo okei, oli rauhallisempi jakso), mutta heräsin viime yönä kun yläkerran käytävällä juostiin, kiljuttiin ja paiskottiin ovia. Kello oli noin vartin yli kaksi!!!

Päiväl olin ihan nuups.. mikään ei onnistunu eikä toiminu. Kokeesta ei ainakaa tullut mitää..

Mutta nytten ei väsytä yhtää :D Jännää eikö vain? ;D

« Uudemmat -