IRC-Galleria

Sue_Cidal

Sue_Cidal

\,,/_(oO)_\,,/
Maanantaina palasin pikkujoulujen jälkeen yöksi töihin ihmeissäni, sillä en ollut päivän aikana päätynyt Laattapiste Collectionin näyttelyyn. Vaan johan onni kääntyi, epämääräinen olotila klo 02: kuumetta 38,5. Melkein rupesin hätäilemään, kunnes tajusin työvuorolistaa tuijottaessani, etten saisi ketään paikalle heti.

Iltapäivällä vääntäydyin sängystä ja soitin työterveyteen, ja sinne heti. Tuomio: kolme päivää pakkolepoa ja vedettävä överit oman mieltymyksen mukaan joko Ibumaxilla tai Panadolilla. Kotona nakersin vähän ruokaa ja siihen päättyvätkin muistikuvat tiistaista.

28 hours later

Keskiviikkoaamuna mittari piipitteli iloisesti 39 asteen kohdalla. Eikä vain minulla. 28 tuntia oli kulunut siitä, kun havaitsin välttämättömissä olevan. Tilanne alkoi muuttua, ja iltapäivään mennessä selvisi, että molemmat leffoista 28 päivää myöhemmin ja 28 viikkoa myöhemmin, ovatkin jatko-osia. On olemassa, kadoksissa tosin, näiden edeltäjä, 28 tuntia myöhemmin, ja se on tositapahtumiin perustuva dokumentti…

Sen jälkeen, kun olin viimeisen kerran saanut testattua ruumiinlämpöni, se oli 39,5c ja vielä nousussa. Tärinä vaihtui piakkoin krampeiksi, silmät muuttuivat punaisiksi ja valonariksi, katse oli hapuileva mutta läpitunkeva, hiukset takussa ja sekaisin. Sohvan pohjalla mieheni kanssa kommunikointi vajosi epämääräiseksi örinäksi ja korinaksi (kiitos pitkän suhteen, ymmärsimme kyllä hyvin toisiamme). Suurin hupi syntyi siitä, kun toinen koetti kääntää kylkeä tai tehdä jotain extremeä, esimerkiksi yrittää nousta ylös ja liikkumista; tuloksena hoippuvaa katkokävelyä. Kyttäily alkoi, milloin toiselta lähtee taju (kumpikaan ei ollut syönyt mitään koko päivänä). Lisäksi minä valitettavasti vielä olen tunnettu kuumeessa sekoilemisestani. Harkitsin jo kahlita itseni sohvanpäätyyn käsiraudoilla, etten löytäisi itseäni aamulla alasti pihan lipputangosta leikkimästä merirosvotarta tai kylppärin nurkasta ranteet auki vieressäni mandariini.
Ei varmaan kuitenkaan tarvinne selventää, että kirjoitan juuri nyt tätä.

Lokikirjan kuudes päivä: lauantai. Toinen kuumeeton päivä. Edelleen ihan vitun pihalla. Päänsärky, silmänpohjien irrationaaliset kiputilat päätä käännettäessä, keuhkonpalasten ulos pyrkiminen ja verensokerin epätasapaino vie loputkin kyseenalaistetusta mielenterveydestäni. Lueskelen tässä muuten samalla niiden vetämieni Ibumaxien haittavaikutuksia: “…sekavuutta, painajaisia, havaintohäiriöitä, harha-aistimuksia, vaino-harhaisuushäiriöitä, veren valkosolujen katoa (johon liittyy epäselvää kuumeilua, flunssan kaltaisia oireita ja kurkkukipua), näön hämärrystä ja sarveiskalvomuutoksia, valoyliherkkyytt䅔 Hei, mitä vittua? Kuumetta, kurkkukipua, valkosolukatoa!?! Tämä on salaliitto, soittakaa Jack Bauerille! Työterveyshuolto ja lääketeollisuus vainoavat pientä ihmistä, boikotoikaa särkylääkkeitä ja pelastakaa itsenne vielä kun voitte!!!



Okei, loppukevennys.
http://www.youtube.com/watch?v=6Y6NJPQoO-c



Vittusaatana, lohikäärmeiden yö.Perjantai 16.01.2009 14:50

Heräsinpä yöllä siihen että joku rämpyttää ovikelloa jotain puoli tuntia...
Sit yläkerran molopää huutaa jotain parvekkeella. Kelatkaapas nyt, kun meikäläisen herättää
just nukahtaneena. Meinasin mennä listimään melun lähteen.

Paukin rauhoittelemaan hermoja parvekkeelle tupakalle, ja WTF: naapurin auto palaa oman auton vieressä.
Että siitä tuli sitten taas lohikäärmeiden yö niinku sen jälkeen, kun näin sen maailman pahimman kauhuleffan - Tulimyrskyn. Makoilin vaan selälläni ja ajattelin, että koska se leimahtaa uudestaan.
Niin että lohikäärmeiden yö on tämmöselle tulikammoiselle hipille kuulkaas sama kuin liskojen yö potenssiin satamiljoonaa.

....mmh, mielenrauha on laskeutunut....Keskiviikko 14.01.2009 10:55

Ai miten ihanaa, varmaan viikkoon ei ole tarvinnut:

- herätä tai yrittää mennä aamulla nukkumaan, kun iskelmäradio pauhaa täysillä
- kuunnella ulko-oven takaa kuuluvaa helvetillistä ja hysteeristä noita-akkanaurua
- kuunnella keittiön ikkunan takaa ^
- havahtua ovikellon soimiseen, kun SE tarvitsee apua lampunvaihtoon tms. tyhmään
- havahtua ovikellon soimiseen, kun SE pyytää apua yläkerran mummon telkkarin/digiboxin kanssa
- mennä parvekkeelle tupakalle kyyryssä, sydän kurkussa (josko SE jostain taas hyökkäisi)
- katsoessa ikkunasta ulos, nähdä ensimmäisenä SEn perse pystyssä tonkimassa roskiksia

ylipäänsäkin on ollut pelottavan hiljaista. Ja rauhallista. Hermotkin alkaa taas pikkuhiljaa
palautua puolitoista vuotta kestäneestä stressitilasta normaalitilaan. Siis mitä on tapahtunut?
Taloyhtiömme ihana rakas mölytoosa on löytänyt miehen. Kyllä! Elämänkumppanin, joka
nähtävästi ja etenkin kuultavasti on rauhoittanut jokapaikannuuskintaa ja juoruilua sekä
ennenkaikkea sitä saatanallista käkätystä ja niinsanotun musiikin huudattamista. Asustavatkin
jo kuulemma tuossa naapurikämpässä ihan yhdessä. Sitä vaan ihmettelin, miksi? Miksi nyt piti
ottaa kuitenkin mies, kun kaikki kaupungin ukot on jo haukuttu ja kovaan ääneen - kuten tavallista - uhottu, että kyllä hän pärjää niin paljon paremmin ilman miestä?

Ja miten kauan tuommoinen Aino-tossun alla oleva erittäin hiljainen villasukkahiihtäjä-ressukka kestää?

Laihduta, läski!Torstai 08.01.2009 12:10

Viimeaikainen angstaamiseni on keskittynyt lähinnä ärhäkästi levinneeseen zombieräkätautiin,
joten mikään maailmalla tapahtunut ei ole voinut vyöryttää isompaa kiveä sydämelleni, mutta nyt,
edelleen tuon kirotun flunssan kourissa, kykenin sentään jo tarttumaan yhteen joulunjälkeiseen epäkohtaan Nessujen sijasta.

Tuotteitaan myyvät, verenhimoiset markkinoijat ovat jälleen iskeneet Akilleen kantapäähän, joulun jälkeen vaa´alla käyneisiin hyllyviin hermoraunioihin. Maikkarin Keventäjät tuputtavat salaattia mainostauoilla jääkaapille aikovien sohvaperunoiden lautasille. Liity nyt! Pääset alkuun jo puoleen hintaan! Puhumattakaan, paljonko kyseinen huijariryhmittymä huutaa kanavan nettisivuilla. Painonvartijat ovat aloittaneet tammikuun kamppiksensa huomattavasti hillitymmin. Ei kai niiden tarvitse, niillä on varmasti jokavuotinen kanta-asiakasjoukko jo valmiina...

Ruokavihjeissä ja ruokatuotteiden mainonnassa, puhutaan nyt sitten ravintoloitsijoista tai ihan perus-ruokakauppojen ilmoituksista ja mainontaan kytketyistä resepteistä, painotetaan sitä keventämistä ja keveyttä. Ja mitä vielä, meinasin kuolla räkääni, kun näin tv-mainoksen, missä joku kivasti alipainoinen mimmi hymyilee leveästi ruokakermansa kanssa. Vain 2% rasvaa! Siis mitä helvettiä? Kohta mennään jo miinuksen puolelle! Ja kun tutkailin taannoin neljäprosenttista vastaavaa tuotetta, se oli MAITOA kasvirasvalla ja helvetillisellä litanialla lisäaineita maustettuna. Nami. Kyllä tekee hyvää. Mutta MAITOA? Hyi saatana! Parasta tässä kuitenkin oli, että kyseisessä tuotteessa oli myös väriainetta. Kerma ja maito on kyllä niin eri värisiä tuotteita, että onhan sitä maitoa värjättävä, että se edes vähän muistuttaisi kermaa!!!

Ostos-tv:llä sitä paskaa sitten onkin. Pilates-dvd:tä, Pilates-lautaa, Pilates-rengasta, Pilates-tuolia, Pilates-palloa ja ties mitä helvetin typerän näköistä vemputinta. Pakko saada - ja piilottaa parin viikon kokeilun jälkeen häpeissään ruman vekottimen johonkin sängyn alle. Mutta ei unohda. Visa-laskua makselee kuitenkin vielä pari kuukautta...

Ja sitten. Hanna Partanen! Ei vittu, sitä turpaa en halua enää ikinä nähdä missään. Eukko käy syyttelemässä ja mollaamassa ylipainoisia ihmisiä. Miten joku voi edes tosissaan kuunnella sen neuvoja, koska itse näyttää siltä, että on unohtunut asiakkaansa jääkaapin kanssa kaksin yöksi jos toiseksikin? Ravitsemusterapeutti, joka omalla esimerkillään tuhoaa koko työfilosofiansa. Jos personal trainer olisi hirvittävä ihrapallero, ostaisitko hänet vai jonkun timmimmän?

Jos nyt vielä palataan niihin Keventäjiin.
Kävin niiden sivuilla tekemässä aloituslaskelmaa. Joulun jälkeen ihrat tutisten minäkin vaa´alle nimittäin hyppäsin. Muutama kilo on tullut, ihan oikeasti. Loppukesästä 6-7 kiloa. Painoindeksin mukaan ollaan jo vähän plussan puolella. Mitä sanoo Keventäjien sivusto? Eivät kelpuuttaisi minua jäseneksi tiputtamaan kiloakaan! Kuulemma pitää vain satsata EDELLEEN terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan. Että johan toimii. Näkevät sieltä suoraan tänne, että olen joulun aikaan pupeltanut salaattia päivästä toiseen ja lenkkeillyt urheasti joka päivä. No, mikäs tässä sitten. Kiitti vaan avusta, tekopyhät!


Pieni, vihainen angstimöykky ^o^Keskiviikko 31.12.2008 13:44

Heräsin 6:30. Eiköhän se jo kerro kaiken?

Hetken kuunneltuani sontaa seinän takaa potkin itseni lenkille. KYLLÄ!
- minuutin hiljainen hetki tälle, kiitos -
Löysin jonkun pururadantapaisen tuosta ihan nurkalta.
Eikös siellä - i totalt jävla mörkret - hyökkää joku saatanan rakki melkein niskaan.
Taas lähti yksi niistä yhdeksästä elämästä siinä vaiheessa.
Muutenkin inhoan niitä kuolaavia ja haisevia räksyttäjiä yli kaiken.

Kotosalla nyt sitten onnellisena olen kuunnellut toista tuntia porakoneen
laulua ja toiselta puolelta asuntoa naapurin laulua. Bite me.

Tässä saakin sitten odottaa vain, koska kännykkä alkaa lirkutella.
Uskokaa tai älkää, saan eniten uudenvuoden- vapun- yms. toivotusviestejä ja
yläasteikäisten ihqdaaketjuviestejä sekä YSTÄVÄtekstareita
omalta ihanalta rakkaalta äidiltäni (pienehkö sarkasmi havaittavissa),
joka saa niitä parilta yksinkertaiselta ja käsittämättömän naiivilta 40+ kaveriltaan.
Esim. ystävänpäivänä sieltä pukkaa runoja ja vaikka mitä helkkarin rakkain
ystäväiseni - pierupaskaa ja tottakai myös kortti postitse! Ei yksi toivotus riitä,
ja toisekseen ystävänpäivänähän muistetaan ystäviä, niitä ihmisiä, jotka voi itse
valita lähettyvilleen! Viime vuonna taisi tulla kolme sellaista kersojen mukahienoa
uudenvuodenrunoa. Vituttaa jo pelkkä ajatuskin. Taidan lähettää tänä vuonna
kiitokseksi joululahjaan piilotetusta kettuilusta takaisin tekstarina pätkän Painin
Bye/Die - rallatuksesta.

Jos vuosi 2008 loppuu näin, ehkä se uusi 2009 alkaa paremmin.
No, krapulassa...

>:[= varoituksen sananenTiistai 23.12.2008 11:11

Paskapuheet sikseen,
tänään olen taatusti illalla tosi pahalla päällä.
Pitää meinaan käväistä Jormalandiassa.
Kuuntelemassa kootut valehtelut, urkkimiset ja hattuilut koko loppuvuodelta.
Bäsgää, mutta elämä on. Onneks huomenna on jouluaatto.

Lakupiipun ostaminen kriminalisoitava!Perjantai 19.12.2008 13:49

Banziitti tuossa pari päivää sitten ihmetteli keskusteluasteella olevaa
tupakkalain uudistusta, jonka mukaan nuuska ollaan kieltämässä täysin ja
myös lakupiiput hävittämässä kauppojen hyllyltä. Jälkimmäiseen perusteluna,
että lapsille luodaan Kipparin piipulla positiivista mielikuvaa tupakoinnista, mikä on ehdottomasti kitkettävä.
Miten pitkälle idiotismi pystyy kehittymään Arkadianmäellä? Sitä kauhulla odotamme.

Haluaisin valaista maamme päättäjiä ehdollistumisen myönteisistä vaikutuksista.
Psykologian tohtorit, tulkaa piiloistanne ja havahduttakaa meidät todellisuuteen!
Lakupiippuja ei missään nimessä pitäisi kieltää, sillä lapsukaisia kiehtoo
kaikki kielletty. Ehdottaisinkin, että lakupiipuista tehtäisiin ihan
karmean makuisia. Silloin kaikki ostaisivat niitä kerran, ehkä pari,
ja toteaisivat sitten: "onpa Kipparin piippu pahaa - Marlboro on varmaan sitten ihan Saatanasta!"
Lakupötkäleen uuden aisteja hivelevän koostumuksen
voisivat kehittää ne tuotekehittelyinsinöörit, jotka lanseerasivat karkkipussin
nimeltä Tervaleijona Villi Pohjola-Supermix (tiedättehän; suora lainaus
eräältä keskustelupalstalta: "Kaiken kaikkiaan pussin sisältö maistuu suunnilleen
kusiselta hieltä feat. gorillan paska" nimimerkki Semmonel, 27.1.2008.
Täältä löytyy pyydettäessä, jos ette ole törmänneet).

Hauska havaita, että lakupiipun kieltämisen osalta keskustelu maamme viisaimpien
keskuudessa kiteytyi myönteisen mielleyhtymän luomisesta tupakointiin, eikä
sanallakaan mainittu sitä, miten 2000-luvun lasten hammaskiille tuhoutuu hurjaa
vauhtia limpparin latkimisen ja karkin mussuttamisen vaikutuksesta.
Montakohan 10-vuotiasta maastohousuissaan Helsingin alueella käyttää välituntinsa
katu-uskottavuutta rakentaessaan räkimiseen PIIPUNpolton ohessa, että tähän on tultu?

Entäs suklaasikarit? Ne eivät ilmeisesti ole kuitenkaan yhtä vaarallisia, koska niistä
ei ole ollut teksti-tv:n etusivulla mainintaa. Salmiakkipipanat? Jokuhan saattaa
saada niistä yhtäkkiä positiivisen mielleyhtymän ja suunnistaa metsään syömään jäniksen
paskaa! Juu ei, ei tämmöistä ollenkaan. Kannattaa pysähtyä hetkeksi karkkipäivänä sen
Lauantai-pussin ääreen. Ja lukita itsensä käsiraudoilla patteriin, ettei tule yhtäkkiä
positiivista mielleyhtymää ja pakottavaa tarvetta paukkia lähimpään metsään popsimaan
sieniä ja nuoleskelemaan tarroja. Tai kokeilla, voiko lasisen 0,33 Coca-Colapullon nielaista.

Samassa voisi keskustella käsiasekiellosta (joo, tiedän, on minulle niin rakas aihe),
jos lähdetään kieltämään käsiaseet, miksei myös leluaseita? Eikö niistä synny lämpimiä
mielikuvia? TV-sarjoissa ja elokuvissakin käsiaseen voisi sumentamalla sensuroida.
Tai sillä punaisella sydämellä, millä 70-luvun aikuisviihdettä tv:ssä on sensuroitu...
Jos nyt on käynyt niin, että pikku Matti tai Pekka-Eric on mennyt toivomaan muoviasetta joululahjaksi,
niin viekäähän poika äkkiä psykiatrin sohvalle ja ilmoittakaa siitä myös päivähoitopaikkaan ja poliisille.

Ostin tuossa taannoin "pakosta" nikotiini-inhalaattorin. Sen muotoilussa on haettu
ominaisuuksia, jotka saavat sen muistuttamaan ihan aitoa syöpäkäärylettä. Kun sitä
sormissani pyörittelen, tulee mieleen monta muutakin esinettä, jotka pitäisi lakimuutoksen
turvin kieltää. Vappuna käytettävät pillit, mehupillit, kukkopilli...kaikki vaan tupakka-
lain piiriin ja täyskieltoon.

Yhteenvetona: olen istunut 13 vuotta koulunpenkillä ja omistanut aseen,
enkä ole ampunut ketään muuta kuin itseäni jalkaan, ja sitäkin vain yhden kerran.
En ole ikinä ostanut lakupiippua, mutta polttanut SILTI tupakkaa n. 9 vuotta.
Olenko siis joku tilastotappio?

Oikeesti, nyt v*ttu järki käteen!

Depeche Mode - UselinkKeskiviikko 17.12.2008 14:02


1.Put your iTunes/Napster/Zune Player/WinAmp/etc on shuffle.
2. For each question, press the next button to get your answer.
3. YOU MUST WRITE THAT SONG NAME DOWN NO MATTER HOW SILLY IT SOUNDS!

Depeche Mode

IF SOMEONE SAYS "IS THIS OKAY" YOU SAY?
Judas

WHAT WOULD BEST DESCRIBE YOUR PERSONALITY?
Here is the house

WHAT DO YOU LIKE IN A GUY/GIRL?
Master and servant

HOW DO YOU FEEL TODAY?
Lilian

WHAT IS YOUR LIFE'S PURPOSE?
It doesn´t matter two

WHAT IS YOUR MOTTO?
Never let me down again

WHAT DO YOUR FRIENDS THINK OF YOU?
Precious

WHAT DO YOU THINK OF YOUR PARENTS?
Useless

WHAT DO YOU THINK ABOUT VERY OFTEN?
Jazz Thieves

WHAT IS 2+2?
Easy tiger

WHAT DO YOU THINK OF YOUR BEST FRIEND?
Personal Jesus

WHAT DO YOU THINK OF THE PERSON YOU LIKE?
Breathe

WHAT IS YOUR LIFE STORY
Stripped

WHAT DO YOU WANT TO BE WHEN YOU GROW UP?
Suffer well

WHAT DO YOU THINK WHEN YOU SEE THE PERSON YOU LIKE?
The love thieves

WHAT DO YOUR PARENTS THINK OF YOU?
I want it all

WHAT WILL YOU DANCE TO AT YOUR WEDDING?
Higher love

WHAT WILL THEY PLAY AT YOUR FUNERAL?
See you

WHAT IS YOUR HOBBY/INTEREST?
I want you now

WHAT DO YOU THINK OF YOUR FRIENDS?
To have and to hold (spanish taster version)

WHATS THE WORST THING THAT COULD HAPPEN?
Shake the disease

HOW WILL YOU DIE?
It´s no good

WHAT IS THE ONE THING YOU REGRET?
The sweetest condition

WHAT MAKES YOU LAUGH?
Home

WHAT MAKES YOU CRY?
The sinner in me

WILL YOU EVER GET MARRIED?
Mercy in you

WHAT SCARES YOU THE MOST?
Strangelove

DOES ANYONE LIKE YOU?
Lovetheme

IF YOU COULD GO BACK IN TIME, WHAT WOULD YOU CHANGE?
Pimpf

WHAT HURTS RIGHT NOW?
Barrel of a gun

WHAT WILL YOU POST THIS AS?
Uselink

Joutupa sitä muutamaan otteeseen tipahtamaan...

Vältytkö nihilistijoululta?Tiistai 09.12.2008 15:48

Kun aikaa jouluaattoon on enää pari viikkoa, kannattaa syventyä menneen vuoden tekoihin ja tapahtumiin. Suosittelen pohtimaan, odottaako kuusen alla suuri kasa lahjoja vai kasa jotain ihan muuta. Jos vastasit, että ehei, olen ollut hyvinkin kiltti tänä vuonna, verestän hieman muistiasi kysymysmuotoisella testillä.

Oletko…
[ ] …rikkonut uudenvuodenlupauksesi jo tammikuussa?
[ ] …heittänyt työvoimatoimiston, kansaneläkelaitoksen tai sosiaalitoimiston virkailijaa jollain esineellä?
[ ] …sättinyt työvoimatoimiston virkailijaa siitä, ettei hän ole löytänyt sinulle puolessa vuodessa työtä, jossa ei tarvita minkäänlaista koulutusta, jossa on liukuva työaika, ei läsnäolopakkoa, vapaat viikonloput ja 8 viikkoa kesälomaa, työsuhdeauto, vähintään 100m2 työsuhdeasunto, päivittäinen lounasetu sisältäen kolme ruokalajia ja ruokajuomat, työsuhdepuhelimena Nokian uusin ja kallein kommunikaattori, ei tarvitse katsella raivostuttavaa esimiestä tai vielä ärsyttävämpiä työkavereita ja lisäksi kuukausipalkka vähintään 10000€/kk?
[ ] …raivonnut kelan virkailijalle siitä, että kyseisen toimiston päätöksen mukaan et saanutkaan jotain hakemaasi etuutta/tukea, vaikka et edes vaivautunut tutustumaan ehtoihin sen vertaa, ettet tiennyt, että 19-vuotias ei voi jäädä suoraan koulusta eläkkeelle? (mielellään niin, että kaikki jonossa kuulevat)
[ ] …etuillut edellä mainituissa toimistoissa/kassajonossa/pankkijonossa vain sillä perusteella, että olet eläkeläinen? (Joka kerrasta saa yhden nihilismipisteen)

[ ] …huutanut kaupan kassamyyjälle hänen hitauttaan ja ammattitaidottomuuttaan, kun hän ei saa otettua koodia lapsesi jo jonossa syömän suklaapatukan suklaa- ja limakuorrutteisesta myttyisestä käärepaperista?
[ ] …räyhännyt myyjälle, miksi tarjoustuote on loppunut kesken, vaikka juuri sinulla on kädessäsi lehtileike, jossa lukee “tarjoushintaisia tuotteita rajoitettu määrä”?
[ ] …lukenut/selaillut/”vähän vilkaissut” kioskissa tai kaupassa lehteä lehtitelineestä ostamatta sitä? (Tästä tulee ekstrapiste, jos lehti on ollut muovikääreessä ja kaksi pistettä lisää, jos kyseessä on lasten lehti, mistä olet lisäksi nyysinyt lelun mukaasi)
[ ] …antanut lapsesi avata tai jopa rikkoa kaupassa tuotteen, jonka olet vaivihkaa sujauttanut takaisin hyllyyn?
[ ] …hipelöinyt ja puristellut itse kaupassa hedelmiä ja laittanut ne takaisin hyllyyn/laatikkoon muiden ostettavaksi?
[ ] …palauttanut kauppaan tuotteen, jota olet ehtinyt jo itse käyttää tai käyttää ja rikkoa?
[ ] …kommentoinut kovaan ääneen kassajonossa kassatytön hitautta, kun palveltavana oleva mummo on päättänyt maksaa 60€:n laskunsa pelkkinä kymmen- ja viisisenttisinä?
[ ] …parkkeerannut marketin invaruutuun, vaikka ainoa vamma on pääsi sisällä?
[ ] …“ihan vähän osunut“ perjantai-iltapäivänä parkkipaikalla jonkun toisen autoon, ja kadonnut paikalta hyvän sään aikana?

[ ] …heittänyt mielestäsi hyvän vitsin postinjakajalle huutaessasi hänelle joka aamu tervehdyksenä: “pistä ne laskut vaan sinne naapurin laatikkoon”?
[ ] …antanut postinjakajalle vähintään kerran kuukaudessa (kuun viimeinen torstai/perjantai…) palautetta siitä, miten posti on “myöhässä”?
[ ] …haukkunut lehdenjakajan töissä, koska lehti ei tullut, ennen kuin lähdit töihin, vaikka et viitsinyt aamusta aurata pihatietä?

[ ] …tupakoinut savuttomalla alueella?
[ ] …ajanut pienessä maistissa?
[ ] …ajanut pienessä maistissa JA kiinnijäätyäsi väittänyt juoneesi vain yhden oluen, vaikka poliisin promillemittari näyttikin 1,87?
[ ] ...unohtanut tahallasi siivota pikku Fifin kevätkääryleen kadulta?

Jos vastasit vähintään kahteen kohtaan myöntävästi, ei se mitään. Sattuuhan sitä välillä huonoja päiviä ja pieniä virhearviointeja meille kaikille.
Jos vastasit vähintään kuuteen kohtaan myöntävästi, suosittelen aloittamaan meditaatioharjoitukset.
Jos vastasit vähintään kymmeneen kohtaan myöntävästi, sinua alkoi varmaan jo vähän pelottaakin?
Jos vastasit vähintään viiteentoista kohtaan myöntävästi, olet ansainnut nihilistijoulun. Luuletko oikeasti saavasi jotain muutakin Joulupukilta kuin turpaasi?

Jessen jättimäiset globaalit synttäripirskeet ovat siis ihan piakkoin käsillä. Hän antaa kyllä anteeksi, jos heti ensi sunnuntaina kipaiset kirkkoon pyytämään anteeksi pahoja tekojasi, mutta Joulupukki muistaa ja näkee kyllä kaiken. Onhan toki mukavaa, jos syntymäpäiväsankarilla on hyvä mieli ja iloinen fiilis, mutta jos kukaan ei saa lahjoja, niin kyllä bileet menevät myttyyn. Jos tältä vuodelta peli on jo menetetty, pidä ensi vuonna mielessä, että asiakaspalvelijoilla, kassamyyjillä, siivoojilla ja lehden- sekä postinjakajilla on suora yhteys Korvatunturille.



Ps. duunikaverit; jos kuva näyttää tutulta, niin siitä se ajatus sitten lähti ;)

vartti.fi: 2.12.2008 7:22 Tiistai 02.12.2008 18:29

"Tupakointikieltoa rikotaan Rautatieasemalla

Tupakointikielto Helsingin rautatieasemalla ei ole purrut täysin. Ylen Uudenmaan uutisten mukaan kieltoa rikotaan jatkuvasti, ja VR on antanut jo yli 8 000 huomautusta tupakoinnista.

Aseman siisteys on kuitenkin parantunut ja häiriökäyttäytyminen rauhoittunut. VR:n mukaan nuorisoryhmät eivät enää viihdy laitureilla.

Koko rautatieasemaa koskeva tupakointikielto tuli voimaan lokakuun alussa. Tupakointia tarkkailee jatkuvasti 2 - 4 järjestyksenvalvojaa.
Lisää aiheesta
Tupakointikielto puree Rautatieasemalla
Tupakointi loppui Helsingin rautatieasemalla"


Ei oo totta, että tämän pelleilyn lisäksi pitää vielä luoda neljä suojatyöpaikkaa!
Järjestyksenvalvoja, pöh, ei ole, jos kyttää vaan savukoivia ihmisiä.
Mitä vittua vielä tämän lisäksi on luvassa?

Sittenhän meidän pitäisi palkata myös katupoliisit, jotka seuraavat ylipainoisia ihmisiä
kaduilta kauppoihin ja estävät huomautuksen ja sakon uhalla ostamasta epäterveellistä ja
rasvaista ruokaa! Suomalaisittain ylipainohan on nousussa ja sen terveyshaitat ovat jossain
määrin vakavampia kuin tupakoitsijoiden. Ja nämä elintasopossut eivät edes maksa veroja
läheskään niin paljon kuin me terveet ja hoikat tupakoitsijat. Säälittävää.