IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

UK:n ero EU:sta.Lauantai 25.06.2016 18:10

Yksi voitto vapaudelle. Englannin ei enää tarvitse välittää:
-Kurkkujen käyryydestä tai muista järjettömistä EU direktiiveistä.
-Afrikan islamistisen raiskaaja pohjasakan imuroinnista Englantiin.
-Muiden EU jäsenmaiden pätemättömästä talouden hoidosta.

Käy kateeksi. Milloin Suomalaiset tulevat järkiinsä ja alkavat metelöidä enemmän eroamisen puolesta. Aion aloittaa ja tehdä osani. Sanokaa ei Islamistiselle raiskaus kulttuurille, Suomen ulkopuolelta tuleville direktiiveille ja pakolliselle korruptoituneiden pätemättömien valtioiden ylläpidolle meidän rahoillamme. Eroon EU:sta.
Kysymys millaisen kumppanin haluan on hyvin mielenkiintoinen. Näkemykseni on muuttunut pikku hiljaa ajan kuluessa seuraavaan suuntaan.
Olen voimakas tahtonen itsevarma mies. Olen saavuttanut taidot ja voimat, joita janosin nuoresta asti. Olet nuori oma-aloitteinen, itsevarma kaunis nainen etkä pelkää menettää kontrollia tai tuoda naisellista puoltasi esiin kanssani.
Mikä saa minut lämpenemään on syvästi rakastava ja luottava ihminen. Ihminen joka on valmis antamaan kaikkensa kumppaninsa, unelmiensa ja perheensä eteen. Liian moni nykyään kääntyy ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen kumppaniaan vastaan, mutta sinä et käänny. Enkä minäkään käänny.
Uskallat luottaa tarpeeksi paljon minuun ja itseesi ettet tarvitse avioliittoa. Valtiota aseen kanssa uhkailemaan minua. Rakkaus voi olla olemassa vain vapaehtoisessa tilassa jossa ketään ei osoiteta aseella. Avioliitto antaa naiselle aseen miestään vastaan halusi nainen tai ei. Siis ainut tapa naiselle olla rakastavassa suhteessa miehen kanssa on olla avoimessa suhteessa. Perheitä on ollut ennen avioliittoa ja tulee olemaan jälkeenkin.
Liian moni ihminen on negatiivinen ja kyyninen mutta sinä ja minä emme ole. Yhdessä voimme saavuttaa haaveemme ja luoda rakastavan perheen.
Mielestäsi kaikkien niin miesten kuin naisten kuuluu omistaa oman työnsä hedelmät. Anteliaisuus, voi olla olemassa vain jos omistaja antaa vapaehtoisesti. Omaisuuden siirtyminen ilman omistajan lupaa on joko verotusta tai varkautta ja nämä kaksi tapahtumaa ovat käytännössä sama asia. Ainoastaan mafian koko on eri.
Unet ovat aina epäselviä eivätkä välttämättä täysin totta. Kuitenkin kun näen sinut unissani. Näen että olet yhtä valkoihoinen tai valkoisempi kuin minä. Hiuksesi ovat punertavat kuin tuli ja silmäsi vihreät kuin niitty. Pystyt rentoutumaan strategia ja fantasia pelien ääressä kanssani. Yhdessä voimme toteuttaa tämän unelman. Minun kanssani sinulla on luovuus, viisaus, kokemus ja voima toteuttaa tämä unelma.
Onko todennäköistä että sellainen nainen on olemassa luultavasti ei. Onko todennäköistä että sellainen nainen seurustelisi kanssani luultavasti en tiedä.

Vapaa ajan viihdettäni.Tiistai 21.06.2016 00:56

Teen metsätyötä sekä harrastukseksi että lisätuloksi. Teen töitä mielelläni metsässä. Oli kyseessä sitten lämmin aika. Linnut laulavat ympärillä ja tuovat oman laatuisen musiikin työni sekaan. Tuoksut puolestaan ovat paremmat kuin tunkkaisessa toimistossa. Puut, kukkaset, pensaat ja erilaiset kasvit tuovat kirjon erilaisia tuoksuja tähän metsässä olevaan työtilaan. Välillä harmittaa että on haettava ruokaa ja vettä lisää. Mehiläisistä puolestaan ei ole koitunut harmia juuri koskaan. Olen harkinnut jopa niiden tarhaamista puutarha työn ohella.
Toinen harrastukseni on puutarhan hoito. Tosin vaikka rikkaruohojen ja muovin ehjänä pito onkin hikistä, tarkkaa ja raskasta työtä varsinkin kuumassa auringon paisteessa. Puutarhan tuotteet palkitsevat kyllä pitäjänsä. Mansikat ovat suussa sulavia ja paljon parempia kuin kaupasta saadut. Pakkaamisessa vaivaloisinta on rönsyjen poistaminen. Pääasiassa pidän puutarhaa mansikoiden takia. Minulla on tarpeeksi mansikka maata pikapuolin että pystyn säilömään koko talveksi.
Karviaisia minulla on jonkin verran. Niiden kerääminen ylensä vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta. Silti tulos on vaivan arvoinen. Joskus harrastin sitä että imin karviaisen sisukset hiljaa ulos. Jos karviainen oli kypsä. Maku oli todella hyvä. Ei kirpeä enemmän pehmeä.
Olen jopa saanut kirsikka puun kasvamaan kunnolla. Kirsikat ovat pinnalta pehmeitä ja sisältä kovia. Sanoisin että parempia kuin muualla.

Tilin tarkoitus.Maanantai 20.06.2016 19:42

Perustin tilin harrastus mielessä. Kuvia tuskin tulee kovin paljon koska kyse on vain harrastuksesta. Silti jos aikaa on lisään harrastus töitäni.
« Uudemmat - Vanhemmat »