IRC-Galleria

Maapallon pinnalla ei ole koskaan ollut itsetuhoisempaa ihmistä. Se oli vaikuttavaa, mutta järkyttävää ja häiritsevällä tavalla. Aidosti järkyttävää oli se, miten Sid löi laimin narkomaanin perusrituaaleja. Jos aikoo piikittää, heroiini täytyy keittää ja puhdistaa, täytyy käyttää siistejä välineitä. Se käytti jatkuvasti likaisia ruiskujas, "luunmurskaajia". Silloin tuntuu kirjaimellisesti siltä kuin jok'ikistä luuta runneltaisiin. Sid saattoi piikittää itseään sillä tavalla 13 tai jopa 30 kertaa puolen vuoden sisällä. Ne jutut voivat tappaa, mutta se oli liian typerä oppiakseen.
Kun mä näin Sidin viimeisen kerran, sillä oli silmälappu. Mä kysyin: "Mitä varten sä tota käytät?" Se vastasi: "Mä käytin taas likaisia värkkejä viime yönä enkä mä nää tällä silmällä mitään." Likaisilla välineillä piikittäminen tuntuu siltä kuin kärsisi epilepsiakohtauksesta usean tunnin ajan; sitä alkaa täristä hallitsemattomasti ja kadottaa koko ruumiin hallintakyvyn. Tulee hirveän kuuma, sitten hirveän kylmä. Se on pahempaa kuin pahin kuviteltavissa oleva flunssa. Se jätkä sai kohtauksia huumeidenkäyttönsä takia ja alkoi menettää raajojensa käyttökykyä. Se ei edes voinut käyttää vasenta käsivarttaan basson soittamiseen, koska se oli piikittänyt siihen ja pilannut sen ja se oli hyödytön. Ja se oli menettämässä näkökykyään. Se poltti kynttilää molemmista päistä ja sytytteli tikkuja voidakseen kärventää keskiosaa. Se oli tietoinen siitä, mitä teki. Se halusi mennä. Se ei vlittänyt. Se ei alkuunkaan ajatellut elävänsä pitkää elämää. Se ei koskaan puhunut siitä.
Tämän sietämättömän tyhjyyden takia se kävi mahdottomaksi elää ilman heroiinia. Jos haluaa lopettaa, täytyy löytää joku henkinen juttu johon takertua, oli se sitten mikä hyvänsä. Sen täytyy olla suurempi kuin itse on. Jos on toivottoman itseensä vetäytynyt tyyppi, jonka käsitys nirvanasta on istua tunti vessanpöntöllä kuuntelemassa Ramonesia ja lukemassa itseään New Musical Expressistä, ei tule koskaan saamaan kovin tyydyttävää elämää.