IRC-Galleria

TUNTURI_SOPULI

TUNTURI_SOPULI

Kasasin mukaani mun epäonnen sirpaleet, kokosin niistä oman parisuhdeviikatteen

MINÄ <3Tiistai 23.11.2010 00:32

Pikku Myy on Muumilaakson pieni nutturapäinen kääpiö ja raivohullu ADHD-vintiö. Pikku Myylle ei missään tapauksessa kannata vittuilla, sillä hän puree sinua, tai pahimmassa tapauksessa mäiskäsee paistinpannulla päähän niin, että sattuu ikävästi. Sen lisäksi hänellä on myös psykoottisia taipumuksia, kuten virittää kuoleman ansoja Muumilaakson posteljoonille. Pikku Myy oli myös Muumilaakson hallitsija ja hänen äitinsä onkin myös hallitsijana toiminut Mymmeli ja isosisko Mymmelin tytär. On pikkuinen Myy ja se pistää kuin kyy! Monien mielestä Pikku Myy onkin oikea maanvaiva.

Pikku Myy


Pikku Myy on aina vihainen, iloisenakin.
Koko nimi: Pikku Pii Myy
Syntymäaika: 1944
Syntymäpaikka: Mymmelin talo, Muumilaakso
Uskontokunta: Punaisenpalvonta
Kuolintapa: 7. marraskuuta 2140
Hiusten väri: punainen
Saavutukset: kauheat raivopäisyyskohtaukset, purrut monia, pelotellut Vilijonkkaa, räjäyttänyt Noidan ilmaan (kunniamaininta)
Miksi mainitaan
Hikipediassa: kauhea riiviö
Pilkkanimet: minikääpiö, lilliputti [pomo sano samaa must]


Historia

Pikku Myy on tottunut hoitamaan riidat muiden kanssa kovin ottein...Kuusi ensimmäistä vuottaan Pikku Myy vietti äitinsä Mymmelin ja 34:n riiviömäisen sisaruksensa kanssa Muumilaakson saaren itäpuolella. Pikku Myy käyttäytyi sisaruksista pahimmin ja vuonna 1950 Muumit päättivät adoptoida hänet taloonsa Muumitaloon toiselle puolelle saarta, kun tunnetusti huolehtivainen äiti Muumimamma ajatteli, ettei Mymmeli pysty hoitamaan Myytä. Samana vuonna Muumipappa sai valmiiksi muistelmiensa ensimmäisen osan. Myy kärsii vakavasta puremisen pakkomielteestä, hän puree kaikkia, jopa Mörköä. Pikku Myyn yleisin puremis- ja paitinpannulla mäiskimiskohde on kuitenkin arka Nipsu. Muumilaakson poliisi ei oikein pidäkään Pikku Myystä ja Myy onkin joutunut jo pariin kertaan kamarille, esim. kerran, kun Myy puri Vilijonkkaa nilkkaan, eikä päästänyt irti. Pikku Myy rakastaa myös sitä, kun hän pääsee ärsyttämään Haisulia. Pikku Myy rakastaa kovasti myös nappikorilla vedessä seilailua. Kerran Pikku Myy teki hiekkaveistoskilpailussa hiekkamörön, jonka hän kuitenkin pelkäsi nousuveden tuhoavan. Tuon seurauksena Pikku Myy oli metsässä hiekkamörköön piiloutuneen Mörön armoilla keskellä metsäpaloa. Pikku Myy on myös kova tuhoamaan muurahaispesiä paloöljyllä ja suurimman tuhon hän aiheutti majakkasaarella vuonna 1965. Erään kerran Pikku Myyn sisarukset tuhosivat Muumitalon lähes maan tasalle, kun Pikku Myy kutsui perheensä kylään. Pikku Myy tiedetään myös Nuuskamuikkusen siskona sekä innokkaana hissin rakentajana. Pikku Myy haluaisi vaihtaa myös osia Aliisan kanssa, johon mamma ei kuitenkaan suostunut ja hän piti Pikku Myytä tiukassa otteessa. Pikku Myy aiheutti myös hämminkiä Muumilaaksossa talvella 1957, kun hän heräsi kesken talven samaan aikaan Muumipeikon kanssa. Tuolloin Pikku Myy keskittyi enimmäkseen laskemaan mäkeä hopeatarjottimella sekä pahvilaatikolla ja kiusaamaan erästä oravaa sekä heittelemään muita lumipalloilla, Mörköäkin
Naruto Uzumaki

[x] Tykkään kepposten teosta
[] Olen blondi
[/] Yritän saada muut hyväksymään itseni
[x] Olen ollut joskus yksinäinen
[x] Olen syntynyt lokakuussa
3½/5

Sakura Haruno

[/] Olen rakastunut...
[] ...koulun suosituimpaan poikaan
[] Lempivärini on pinkki
[x] Silmieni väri on vihreä
[] Olen syntynyt maaliskuussa
1½/5

Sasuke Uchiha

[] Vihaan isoveljeäni...
[] ...ja haluan tappaa hänet!!
[] Tukkani on tumma
[] En pidä makeisista
[] Olen syntynyt heinäkuussa
0/5

Ino Yamanaka

[] Tykkään kukista...
[] ...ja tiedän niistä paljon
[] Olen blondi
[x] Pidän välillä dieettejä
[x] Olen ihastunut
2/5

Shikamaru Nara

[] Älykkyysosamääräni on yli 200
[x] "Rasittavaa!"
[x] Olen laiska
[] Olen syntynyt syyskuussa
[] En pidä naisista paljoa
2/5

Chouji Akimichi

[x] Olen melko kova syömään...
[] ...ja se näkyy
[x] Arvostelen yleensä maistamiani ruokia
[] Jos minua sanotaan läskiksi, suutun vimmatusti
[] Olen vasenkätinen
2/5

Hinata Hyuuga

[] Olen erittäin ujo
x[] Minulla on pikkusisko
[] En ole kovin hyvissä väleissä isääni
[] Punastun tosi helposti...
[] ... ja menetän usein tajuntani
1/5

Kiba Inuzuka

[x] Pidän koirista...
[ ] ...ja minulla on koira
[ ] Minulla on isosisko
[x] Olen melko rasavilli
[x] Tykkään tapella
3/5

Shino Aburame

[] Lempisanani on valttikortti
[x] Pidän ötököistä
[] Lempiruokani on salaatti
[] Nauran harvoin
[] Olen syntynyt tammikuussa
1/5

Rock Lee

[] Minulla on pottatukka
[ ] Hiukseni ovat mustat
[] Minulla on isot, muhkeat kulmakarvat
[] Minulla on pepsodent hymy
[/] Tykkään kilpailla
½/5

Neji Hyuuga

[] Olen viisas
[] Uskot että kohtaloa ei voi muuttaa
[] Minulla on pitkä tukka
[x] Tykkään teestä
1/4

TenTen

[/] Olen hyvä tähtäämään
[] Tykkään aseista
[] Minulla on melko pitkät hiukset
[] Tykkään ravistella ihmisiä
½/5

Tsunade

[] Olen mystisen vahva
[] Silmäni ovat ruskeat
[] Minulla on pikkuveli
[] En pidä pervoilusta
[] Minulla on lemmikkipossu
0/5

Jiraiya

[x] Pidän alkoholista
[/] Olen pervo
[x] Olen omaperäinen persoona
2½75

Orochimaru

[] Hiukseni ovat pitkät
[x] Pidän käärmeistä...
[] ...ja olen vähän itsekin sellainen
[] Olen kidnapannut lapsia
1/5

Gaara

[x] Olen ollut kauan yksin
[x] Hiukseni ovat punaiset
[] Olen syntynyt tammikuussa
[x] Olen hiukan ystäviäni lyhyempi
[/] Nauran tooooosi harvoin
[] Minulla on isosisko ja isoveli
3½/6

Temari

[] Minulla on 2 pikkuveljeä
[] Tykkään viuhkoista
[] Olen kylpenyt kuumassa lähteessä
0/3
Kankuroo

[] Käytän todella usein meikkiä
[] Pidän nukeista
[] Olen syntynyt Toukokuussa
0/3

Sai

[] Minulla on usein tekohymy
[/] Olen melko tosikko
[x] Keksin joillekkin lempinimiä
[x] Saan helposti jotkut suuttumaan
2½/4

Kakashi

[] Toinen silmäni on piilossa
[] Olen syntynyt syyskuussa
[] Luen kirjoja...
[] ...ja usein
0/4

Maito Gai

[] Minulla on synttärit tammikuussa
[] Treenaan kuntoani usein
[] Minulla on jättikulmakarvat
[] Olen äärimmäisen ahkera ja luotettava
[x] Pidän aina lupaukseni
1/5

Yamato

[] En pidä nuudeleista
[] Juon harvoin alkoholia...
[] ...ja tulen melko helposti känniin
0/3
Jos saat yli 30 niin oot massateini.
(1) Omistan mp3/ipodin...
( ) ...ja kuuntelen sitä vähintään 3 h päiväs
(2) Twilight on hyvä...
(/) ...ja oon nähny kaikki osat elokuvana...
( ) ...tai/ja lukenu kaikki kirjat siitä
(3) Sulla on nick irc-galleriassa...
( ) Farkkuleggingsit
( ) Vihaat kouluruokaa
( ) Omistat ainakin yhden Wesc-vaatteen...
( ) ...ja Paul Frank-vaatteen...
( ) ...tai sit haluaisit sellaisia
(4) Enemmän kuin yhdet pillifarkut
(5) Käytät huppareita
( ) Miley Cyrus on hyvä...
( )...ja myös Anna Abreu...
( ) ...sekä Tokio Hotel...
(/) ...ja Paramore...
( ) ...ja tietty Avril Lavigne
(7) ...+ Lady GaGa
( ) Ainakin 5 kaverillasi on samanlaisia vaatteitta kuin sinulla
( ) Svea-pipot on ihania
( ) Huulet mutrulla joka kuvassa...
( ) ...ja siristät silmiä samalla...
( ) Nudehuulet on hienoja
( ) Kerrostetut hiukset...
(8) ...ja otsatukka (suora- tai sivuotsatukka)
( ) Säärystimiä käytät joskus
( ) Roikkuva pipo
(9) Shoppaat vähintään kerran kuukaudessa
(10) Et harrasta mitään urheilua...
( ) ...paitsi ehkä koiran kanssa lenkkeilyä
(11) Käytät paljon hymiöitä
( ) Tulee iso puhelinlasku joka kuukausi...
( ) ...tai sitte saldo lopussa koko ajan
( ) Et syö paljoa, koska et halua lihoa
( ) Olet melko laiha
( ) Valitat olevasi lihava, vaikka kaverisi sanovat toisin
(12) Raiskaat välimerkkejä ja sydämiä
( ) Käytät ripsiväriä ja huulikiiltoa tai huulikiillon tilalla peitevoidetta (huuliin siis)
( ) Et siedä finnejä kasvoissasi
( ) Olet koukussa gosuun
( ) Käytät paljon hiuslakkaa
( ) Nomination-koru...
( ) ..jossa on ainakin 3 palaa
( ) Robert Pattinson on hyvännäköinen

hajos xxDSunnuntai 08.08.2010 20:11

Poika halusi tietää mitä eroa on Käytännölla ja teorialla. Niinpä hän kysyi sitä
isältään. " Iskä. Mitä eroa on käytännöllä ja teorialla." Isä joka oli lukemassa
sanomalehteä, laski lehden alas ja aloitti.
" Käyppä kysymässä äidiltäsi, suostuisiko hän makaamaan naapurin Maken kanssa
Miljoonasta eurosta? " Poika meni äidin luo keittiöön tiedustelemaan asiaa. Äiti oli
ehdottoman kielteinen asian suhteen, mutta sanoi kuitenkin lopuksi. " Miljoona on
kyllä aika paljon rahaa.. Kyllä minä varmaan tekisin sen miljoonasta." Poika palasi
isän luo ja kertoi tuloksen.
Isä jatkoi. " Meneppä nyt siskosi luo ja kysy sama kysymys." Poika teki työtäkäskettyä.
Sisko empi hetken ja vastasi, " Kyllä minä miljoonasta. Sillähän saisi vaikka mitä."
Poika palasi isän luo.
Nyt Isä kysyi pojalta. " Entä sinä. Antaisitko Maken täräyttää muutaman kerran
rektaaliin miljoonasta eurosta?" Poika mietti hetken. " Miljoona euroa.. Miljoona..
no jos kukaan ei saisi koskaan tietää niin ehkä antaisin Maken tehdä sen." Isä otti
lehden pöydältä jatkaakseen lukemista. Lehden takaanta hän sanoi.
" Tässä näet. Teoriassa, Perheeseeni kuuluu vaimo, tytär ja poika, mutta käytännössä minulla on
kaksi huoraa ja homo. "

rreps***Tiistai 03.08.2010 21:10

http://www.youtube.com/watch?v=YPmBeEZJTyg&feature=related
No ei siis Gaara oo nii pahan näköne... suloselta pikkupojalta näyttää

http://www.youtube.com/watch?v=V72VB2ME9bQ&feature=related
... mut rock leee xxD ei juma :D hajosin täysin

AjankuluksLauantai 24.07.2010 16:43

1. Heräät aamulla alasti Sasuken vierestä.
[ ] No mitäs vittua?
[ ] UIIII! TUI TUI TUI!
[ ] O___O
[ ] KUOLE!(DIE!) *hakkaa sen yö-pöydällä*
[x] Otetaaks uus kierros?
[x] MITÄ SÄ TEET MUN SÄNGYSSÄ!?!


2. Saat virallisen kirjeen, jossa ilmoitetaan, että sinut on liitetty väkisin Akatsukiin.
[x] Haa. Nyt valmistautumaan.
[ ] O__O ÄITI!
[ ] Ör?
[ ] NO VITUT! AAAGH! MEEN PIILOON.
[x] JES!
[ ] >8o Mitä helvettiä? Onks tää joku pila?


3. Naruto tulee ja halaa sinua.
[ ] Haluutko turpaan?
[ ] Awwwws.~~ *hali hali*(Hali hullu)
[x] No haista kuule vittu.
[ ] Normia.
[x] *kaataa sen puskaan*
[ ] MEE POIS!


4. Huomaat että Sakura istuu kotisi vessassa kun tulet kotiin.
[ ] o.o *tic-tic-tic-tic*
[ ] Etkö sä olekaan mies?
[ ] Mee muualle paskoon. Mulla on hätä.
[x] Riisus vähän lisää.
[ ] Haha... Mees nyt pois pliis.
[ ] Äiti, mitä sulle on tapahtunut? D:
[ ] Tappo tuli...ò_ó*Hakee moottorisahan*


5. Kakashi tulee lukemaan sinulle iltasaduksi Icha Ichaa.
[ ] Aaah...
[x] DDDD: Pornoa. (...... miksi aina minä...")
[ ] JES! DD
[x] Ihanaa.
[x] Otetaanko käytännössä?
[ ] ISI, HAKKAA TOI PAHA MIES


6. Lee ryhtyy liikunnanopettajaksesi.
[x] Taitaa jäädä liikkatunnit väliin tästä lähtien...
[ ] JES! Tästä mä olenkin unelmoinut.
[x] WTF?!!?!
[x] Nyt rupes pelottamaan.
[ ] Ei elämästä selviä hengissä..
[x] O__O


7. Katsot pornokanavaa, jossa Deidara hakee seksiseuraa.
[x] Ja eikun soittamaan... >8D
[ ] O__O ÄÄK! Mä näin sen pilin! (KÄÄÄÄKS?! O___o" missä sensuurit!!!!!)
[x] NAMI! >8o Haluun lissää! *ehehehe..*
[ ] Hehehe.. o__O *vaihtaa kanavaa*
[x] No voihan vittu..
[ ] Sillä taitaa mennä huonosti makkarin puolella.


8. Naruto ja Sasuke tulevat ehdottelemaan kimppakivaa.
[x] D:< Ei heru.
[ ] AAAH! Minne mennään?!?! DD
[ ] Sasuke yes, Naruto not.
[ ] Naruto yes, Sasuke not.
[x] Näytänkö Sakuralta mitä?
[ ] Ahahahaa... -.-"


9. Gaara haluaa sinut mukaansa rannalle.
[ ] Katotaan ens viikolla..
[x] Joo joo joo!
[x] Ootko sitten ilman paitaa?
[ ] Ei uskois susta..
[x] Mitä sulla on mielessäs? o__o
[ ] OKEI!


10. Jonkun päähän piston seurauksena lähdet hänen mukaansa.
[ ] *pysyttelee vähintään 100 metrin päässä*
[x] Levitä mulle aurinkorasvaa.
[x] Mennääks jäätelölle?
[x] Älä murjota koko ajan. D:<
[x] Kato, hiekkaa! LOKKI! VETTÄ!
[ ] .....


11. Orochimaru kaappaa sinut ja aikoo suorittaa kropallasi evileitä kokeita.
[ ] DDD: APUAA!! EIIII!
[x] Wohooo. Tuleeko mustakin Cursed Seali?
[ ] Kuoleks mä? D:
[ ] No lol.
[x] Tästä mä olen aina unelmoinnut.
[ ] OKE!


12. Kabuto haluaa, että suoristat hänen rillinsä.
[x] Suorista ite, EVO.
[x] Paljos maksat?
[ ] Ookei.
[ ] No annas ne tänne.
[ ] Okey, honey~
[ ] Mitä tahansa vuoksesi.


13. Tulet kotiin ja Kurenai sekä Asuma kiehnäävät sängyssäsi.
[ ] MUKAAN!
[x] D:< Painukaa helvettiin täältä.
[x] O___O Missä mun kamera?
[ ] Aww.. *___*
[x] Mitä saakelia...?
[ ] Normipäivä..


14. Hidan haluaa käyttää sinua seremoniassaan.
[ ] ÄITI! APUA! D:
[ ] No et vitussa käytä.
[ ] Oke.
[x] Wohooo! Mustakin tulee kuolematon!
[ ] Mä olen liian kaunis kuolemaan.
[ ] Seelvä.

15.
Kakuzu palkkaa sinut murhaamaan yhden tyypin.
[x] Ootko vähän pipi?
[ ] Mä ketään murhaa.
[ ] Hohoho... Kukas se on? Olen jo lähdössä.
[x] Paljos se ennakkoliksa on?
[ ] DDDD: EEEIII.
[ ] Tapatko mut jos en suostu?


16. Itachi kävelee luoksesi ja pyytää treffeille.
[x] WtF?
[ ] Okei, jos sä maksat.
[ ] Hihihi.. Vaikka heti. >8D
[ ] Wooot?
[ ] Minnes Kisse jäi?
[x] Oletko sä ihan terve?


17. Mutta sitten huomaatkin Itachin muuttuvan Kisameksi.
[x] O__O
[ ] Ahaa...
[ ] Tää olikin parempi!
[x] No voi vittu.. -.- Sä särjit mun unelmat saatanan paska.
[ ] Awww! KISAMEE!
[x] PAINU HELVETTIIN SINIHOMEJUUSTO! D:<


18. Sasori yrittää tehdä sinusta itselleen nuken.
[ ] No vitut.. Mä teen siitä halkoja.
[ ] D: Eikä.
[x] JOO! Heti.
[ ] Eiks se olekaan kuollut?
[ ] Takkaan vaan jos koskeekin muhun.


19. Shikamaru haastaa sinut älykkyystestiin.
[ ] Ei kiitos.
[ ] Vaikka heti.
[x] Luulekko pärjääväs mulle?
[ ] D: Yhyy. Mä oon niin tyhmä.
[ ] Riippuu aiheesta.
[ ] >8o Blondit pärjää aina.


20. Madara tulee ja tappaa sinut.
[ ] ;<
[ ] X___X
[ ] Auts..
[x] What's happening?
[x] No se meni sitten siinä..
[ ] Äh. D :

[Ei aihetta]Torstai 22.07.2010 01:55

Muumipeikko

[x] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[x] Pidän seikkailusta
[x] Minulla on todella kiltti äiti
[ ] Olen itsekin kiltti
[ ] Nukun paljon talvella
[ ] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[ ] ..se masentaa/masentaisi minua
[ ] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[x] Olen mustasukkainen

4 p

Muumimamma

[ ] Annan aina periksi
[ ] Olen hyvin huolehtivainen
[ ] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[ ] Olen ymmärtäväinen
[ ] En suutu miltei koskaan
[ ] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[ ] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[ ] 'Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!'
[ ] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita

0 p

Nipsu

[x] Olen materialisti
[/] Olen hyvin ahne
[ ] Hyvä ruoka on heikkouteni
[ ] Olen pelokas
[x] Olen mukavuudenhaluinen
[x] Olen aamu-uninen
[ ] Hotkin syödessäni
[ ] Olen pitkä
[ ] Inhoan kylmää

3½ p

Pikku Myy

[x] Olen pieni
[x] ..mutta pirun pippurinen!
[x] Puren
[x] Pidän puoliani
[x] En pelkää mitään tai ketään
[x] Olen aggressiivinen
[x] Kuitenkin ihan mukava
[x] Olen tomera
[/] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä

8½ p

Niisku

[ ] Olen älykäs
[x] Saan hulluja ideoita
[x] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[ ] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[x] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[ ] Työ/koulu on minulle tärkeää
[ ] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[ ] Työnteko on hauskaa! (ei tämänhetkisessä työssäni )

3 p

Muumipappa

[x] Olen arvovaltainen
[ ] Olen rapakunnossa
[ ] Kerron mielelläni tarinoita muille
[ ] Olen laiska
[x] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[x] Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[x] Menetän hermoni nopeasti
[x]Olen heinänuhan uhri
[ ] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen

5 p

Mörkö

[ ] Viihdyn yksinäni
[ ] tai ainakin olen usein yksinäni
[ ] Olen katkera
[ ] Olen melankolinen
[ ] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[x] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[ ] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[x] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä

2 p

Haisuli

[x] Olen varsinainen kiusankappale
[x] En piittaa seurauksista
[ ] ..useimmiten niitä ei ole
[x] Olen varsinainen uivelo
[/] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[/] ..mutta en sitä oikeasti ole
[x] Härnääminen on hauskaa
[x] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[ ] Minulla ei oikein ole ystäviä

6 p

Nuuskamuikkunen

[x] Olen syvällinen
[x] Pidän ihmisten seurasta
[x] ..mutta vastapainoksi tarvitsen omaa aikaa
[ ] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[ ]..vapaaehtoisesti
[ ] Otan yleensä huomioon myös toiset
[x] Olen itsepäinen
[ ] Olen filosofinen
[ ] Nautin ulkoilusta ja telttailusta

4 p

Hemuli

[ ] Olen kohtelias
[x] Olen luonnonlapsi
[x] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[ ] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[ ] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[ ] Olen ystävällinen

2 p

Surku

[ ] Olen surumielinen
[x] Olen pessimistinen
[ ] Pidän erittäin paljon susista
[x] Tahtoisin olla joku toinen
[x] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[x] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms.(esim. seksuaalinen suuntautuminen, fetissit, ihailemani henkilö etc.)
[x] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa
[x] ..en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[ ] Olen pieni enkä lainkaan voimakas

6 p

Noita

[x] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[x] ..enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[x] Liiallinen kiltteys ällöttää (Tyhmä kiltteys)
[x] Minulla on punaiset hiukset
[x] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[x] En kaipaa toisten ihmisten apua
[x] ..silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[x] Saatan olla itsekäs

8 p

Piisamirotta

[x] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä..*heittää syömäkelvollisen pikkuleivän törkeästi pois*
[ ] Tahtoisin erakoitua
[x] Olen pessimistinen
[x] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[ ] Olen filosofi(nen)
[ ] Olen vakava
[ ] Kotini hajosi
[ ] En välttämättä huomaa kakkua perseeni alla
[ ] Nauran harvoin

3 p

Vilijonkka

[ ] Olen hienostunut
[ ] Olen kunnollinen
[ ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[x] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[ ] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[ ] Olen ylpeä
[x] Olen pikkutarkka

2 p

Muumien Esi-isä

[x] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[ ] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[ ] Olen kohtuuton
[x] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[ ] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[ ] ..johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[ ] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan

2 p

Juksu

[/] Minua kuvaillaan usein laiskaksi
[x] Kapinoin sääntöjä ja lakeja vastaan
[x] Olen ottanut usein yhteen poliisin kanssa
[x] ..sitäkin useammin opettajien kanssa
[/] En ehkä auta, vaikka apuani pyydettäisiin
[x] Joku sukulaiseni on varsin samannäköinen kuin minä
[ ] Pukeutumistyylinikin on paljon samankaltainen, kuin jonkun tuttuni
[x] En häpeä(isi) laiskuuttani

6 p

Ninni

[ ] Olen huomaamaton
[x] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[ ] Minulla on huono itsetunto
[ ] Olen kuin näkymätön
[ ] En puhu lähes koskaan
[ ] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[ ] Olen saamassa itsevarmuutta
[x] Puolustan ystäviäni
[x] ..vaikka se onkin pelottavaa

3 p

Yours PIIIIKKKuuuuuuuuuuuuuuuu Myyyyy!!!!!!!!!!