IRC-Galleria

Tabaab

Tabaab

Vastustakaa Mediamaksua!

Blogi

- Vanhemmat »

Lauantai.. ja sunnuntai.Maanantai 26.02.2007 01:10

Eilen oli aivan uskomaton päivä. Tiskasin, siivosin, imuroin, pyykkäsin ja pesin VESSAN! Siis aivan oikein, pesin vessan. Siinäpä muuten arkielämän kauhuelokuvaa kerrakseen... Mutta ihme energialataus tuli sieltä metsästä kyllä. Kaiken aktiivisen touhuilun lisäksi kerkisin myös syventymään harrastuksiin. Hieno päivä. Kerrankin voisi sanoa, että viikonloppu oli akkuja lataava ja rakentava. ...paitsi...

Että tuli sitten se sunnuntaikin sieltä. Eilinen toki lämmittää yhä, mutta nyt kun pitäisi syventyä kuntoutuslainsäädäntöön on meininki ihan toinen (ja totinen) kuin eilen. Kaikki muu on paljon mukavampaa ja tärkeämpää. Tässä menee ilmeisesti koko yö ja huomenna vituttaa...

MetsäistäLauantai 24.02.2007 16:52

Perjantai... ja metsä. Aamusella lähdimme Espoon Nuuksioon metsävaeltelemaan. En yleensä perusta metsään menemisestä 25 asteen pakkasessa, mutta tämä oli alunperin oma idea, niin ei oikein voinut kieltäytyäkään. Eihän se lähteminen tietenkään sujunut ilman pieniä vastaiskuja, mutta loppujen lopuksi päästiin kuin päästiinkin metsäilemään. Minä, Janne, Rami ja Santeri, kaikki samalta luokalta. Onneksi päivä oli suurimmalta osin aurinkoinen ja pakkanenkin hieman hellitti. Eväitä ja luonnon ihmettelyä, mikäs sen mukavampaa. Takaisinpäin tultaessa otinkin sitten jo pienet torkut junassa :D Oli siinä Teemu-pojankin mieli raukeassa tilassa noin kuuden tunnin reissun jälkeen. Tänään on nautiskeltu eilisen tekemisen hedelmistä. Oivallisen mukava ja rauhallinen olo. Ajattelin jopa tehdä hieman kotitöitä :O

Suosittelen kaikille rauhallista samoilua metsässä, jos julmettu yhteiskunta käy liian raskaaksi. Metsäterapiaa \o/

Top10-listaTiistai 20.02.2007 21:01

Ma ja eräs anonyymi ystäväiseni aina tehdään Top10-listoja, ja nyt ajattelin lisäillä tänne joitakin näistä tuotoksistani... Aloitetaan mualiman parhaasta bändistä, eli In Flames on nyt kyseessä.

Biisit:

1. The Quiet Place -(Sountrack... 2.)
2. The Jesters Dance -(The Jester Race 2.)
3. Dialogue with the Stars -(Whoracle 4.)
4. Pallar Anders Visa -(Colony 6.)
5. Behind Space '99 -(Colony 9.)
6. Touch of Red -(Soundtrack... 4.)
7. Transparent -(Reroute... 6.)
8. Borders and Shading -(Soundtrack... 9.)
9. Whoracle -(Whoracle ei pysty muistaan)
10.Dead God In Me -(The Jester Race 10.)

Seuraavalla kerralla jotain aivan erilaista.... ;)

Maanantai vol. 2Tiistai 20.02.2007 01:53

Lyriikkaakin tulis siis kirjoteltua. Tässä olis:

To hell with this apathy,
and the tears I wont admit.
As I spiral down to the pits of the earth,
Melancholy speaks to me in cold notes.

I think I'll exceed,
I shall turn in to stone.
None shall know me or feel me or hurt me,
Everyone will still be my jailor.

Despair my only companion,
nothing better in comparison.

Did I dig my own grave?
Did I walk in darkness,
As I gave my all,
did I bury myself in my mind?

Did I not catch the wave?
Did I live in excess,
As I'm set to fall,
did I poison myself to death?

Cold and wet and miserable I wander,
but it's not my body that suffers.
In the depths of my self-pity,
I come to conclusion that life is pain

Despair my only companion,
Nothing better in comparison.

Did I dig my own grave?
Did I walk in darkness,
As I gave my all
Did I bury myself in my mind?

Did I not catch the wave?
Did I live in excess,
As I'm set to fall,
Did I poison myself to death?

Did I dig my own grave?
Did I walk in darkness,
As I gave my all
Did I bury myself in my grind!

Did I not catch the wave?
Did I live in excess,
As I'm set to fall,
Did I gross myself to (Grrrraaaah)!!!

And so it goes for all warmth,
the smooth and slow death of human heart.

Maanantai...Tiistai 20.02.2007 01:50

Tuottava päivä. Tulin, näin ja voitin. Tuossa järjestyksessä :D Oli draamamenetelmät ihmistyössä-kurssin alku ja se oli juuri sitä mitä ajattelinkin. Loistavaa settiä. Oli pitkästä aikaa niin luova fiilis, että väänsin vähä stooria ja lyyrillistä ropellustakin.

Aloitetaan tarinalla:

Olipa kerran pieni muurahainen, joka oli valtavan myötätuntoinen muita kanssamuurahaisiaan kohtaan. Muurahainen oli niin auttamisehaluinen muiden suhteen, että hän kerran nähdessään erään muurahaisen ponnistelevan raskaan taakan alla, tarjoutui ottamaan toiselta osan taakasta kantaakseen. Toinen muurahainen antoi osan taakastaan hyvillä mielin auttavaisen kannettavaksi. Tapahtuma olisi muuten ollut vain yksi inhimillisen lämmön osoitus - vaikka kyse nyt onkin muurahaisista - helmi hetkien joukossa, ellei kolmas muurahainen, vastaavasti ponnistellen oman taakkansa kanssa, olisi sitä nähnyt. Kolmas muurahainen riensi oitis auttavaisen muurahaisen luoksi, ja sanoi tälle olevansa kovin väsynyt taakkansa rahtaamisesta ja voisiko auttavainen muurahainen auttaa häntäkin taakkansa kanssa? Vilpitön myötätunto valtasi ensimmäisen muurahaisen, kun hän näki kolmannen muurahaisen kärsivän uurastuksensa takia, ja, auttavainen kun oli, niin otti kantaakseen myös kolmannen muurahaisen taakasta osan.
Näin mentiin jonkin aikaa, kunnes neljäs muurahainen alkoi ihmettelemään, että miksi toinen ja kolmas muurahainen niin energisiä olivat, ja miksi ensimmäisellä muurahaisella oli nykyään niin iso taakka aina mukanaan? Saatuaan tietää ensimmäisen muurahaisen uhrautuvasta auttamisenhalusta, tämä halusi luonnollisesti, että myös hänen taakkaansa kevennettäisiin. Ja koska auttavainen muurahainen oli niin myötätuntoinen, niin kevensi myös neljännen muurahaisen kuormaa. Koska teoilla on aina seurauksia, ja tämän tyyppiset uutiset leviävät kuin vaivihkaa, oli puurtamiseensa helpotusta haluavia muurahaisia auttavaisen muurahaisen ovella pian jonoksi asti. Auttavainen muurahainen teki kaikkensa auttaakseen muita muurahaisia, hän teki tuplamäärän, joskus triplamäärän työtä muihin verrattuna.
Ennen pitkää, alkoi myös auttavainen muurahainen uupua valtavien ponnistustensa takia. Silti muurahaisemme jatkoi urheasti raskasta uurastustaan, sillä häntä säälitti muiden kärsimys. Eräänä päivänä muurahainen oli jälleen kantamassa kolminkertaista kuormaa, kun hän väsymystään liukastui ja jäi taakkansa alle puristuksiin. Onnettomuus oli vakava ja muurahainen kiidätettiin sairaalaan. Näin kaikki se työ, minkä auttavainen muurahainen oli tehnyt pitkän aikaa, jäi nyt muiden huoleksi. Kaikki muurahaiset joutuivat nyt uurastamaan monta kertaa lujemmin kuin pitkään aikaan ja itse asiassa ikinä, sillä nyt heillä oli huolenaan myös auttavaisen muurahaisen alkuperäinen, varsin suuri taakka.
Aikanaan auttavainen muurahainen moniammatillisen kuntoutuksen tuloksena kuntoutui, ei edes ennalleen vaan vielä parempaan kuntoon, sillä nyt hänellä oli ajatuksia ja ideoita oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Häntä kyllä jännitti mennä töihin jälleen, sillä hän epäili joutuvansa kevennyspyyntöjen ristituleen. Näin kävikin, mutta nyt kevennyksen kohteena oli auttavainen muurahainen itse. Kaikki toiset muurahaiset olivat kyselemässä haluaako tämä, että hänen taakkaansa kevennetään. Auttavainen muurahainen vastasi kaikille, että "En anna taakkaani muiden kannettavaksi". Kukaan ei moisesta pahastunut, mutta silti kaikilla oli hieman kevyempi taakka, sillä olihan auttavainen ottanut omansa kantaakseen. Ja niin kaikki elivät hieman onnellisempina elonsa päiviä eteenpäin.

Tarinan opetus? Kun on joskus hetken vaikeaa, niin arki tuntuu ehkä sen jälkeen ihmeen kevyeltä, jopa nautittavalta. Siksi ei pidä kavahtaa pois kärsimyksen edessä, vaan ottaa vastaan mitä annetaan ja sinnikkäästi ponnistella parempaa huomista kohti.
- Vanhemmat »