IRC-Galleria

vastaan haasteeseenLauantai 18.02.2006 20:10

Tiedä tapojeni omituisuudesta... Huomaan ettei minussa ole suuria omituisuuksia jotka tulisivat mieleen ilman ankaraa pohdiskelua. Tämänkin listan tekoon meni monta päivää.

1. En osaa käydä nukkumaan ellen ole vuorautunut peiton alle siten että vain kasvoni
jäävät esille. Siis pääkään ei saa jäädä peiton ulkopuolelle, muuten en saa unta.
Se tapa on jäänyt lapsuudesta.

2. Bongailen joskus esim. television teksti tv:n uutisista tai internet uutisista
kirjoitusvirheitä. On tavallaan hauskaa kun löytää räikein kielioppivirheen
ja niitä todella löytyy useita. Odotankin innolla kuinka huonoksi kieli voi mennäkään.

3. Kun kuulen sopivan laulun se jää päähäni soimaan ja minulla on miltei pakkomielle saada iskostaa se jonkun toisenkin mieleen, ns. kostoksi. Ja vähintään kerran päivässä pitäisi päästä hyräilemään jotakin kertosäettä.

4. En kestä sitä jos joku aikuinen maiskuttaa äänekkäästi ruokapöydässä ja kaikkein kamalinta on jos joku nuolee veitsensä ja ottaa sillä sitten voita rasiasta. Huonot pöytätavat siis ärsyttävät minua muissa ihmisissä.

5. Näen joskus geometriset muodot kuin pelaisin niillä tetristä.
Yritän siis mielessäni sovitella näkemiäni asioita toisiinsa, järjestää ne niin
tiukasti yhteen että tyhjää tilaa jää mahdollisimman vähän. Tämä saa minut joskus
hermostumaan kun huomaan että esim. esineitä ei ole suunniteltu sopiviksi yhteen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.