IRC-Galleria

<3Tiistai 07.07.2009 00:42

Muoti on todella tärkeää,
koska sen avulla voi
ilmaista itseään. Jopa
yhtä tärkeää kuin taide.

En mä itke helpost.Maanantai 06.07.2009 04:04

Kattosin tänään Benjamin Buttonin uskomattoman elämän. Just ennen kun alettiin kattoon sitä, sanoin, et mä en kyl kauheen helposti itke elokuvien takia.
No,itkin valehtelematta elokuvan puolesta välistä loppuun asti. Enkä nyt puhu mistään muutamasta nätistä kyyneleestä poskella, vaan mä itkin kunnolla:D .

Ihana elokuva<3

:)Sunnuntai 28.06.2009 23:22

Olipa taas viikonloppu:) ja kiva sellanen.

[Ei aihetta]Lauantai 27.06.2009 03:50

Kumpi on välittämistä?

Se, että ei sano tai kysy, koska pelkää loukkaavansa.
Vai se, että sanoo noista peloista huolimatta?

Jälkimmäinen on välittämistä.

[Ei aihetta]Maanantai 15.06.2009 00:03

On hiuka väsyny olo. Kolme kertaa oon tällä viikolla jo ehtiny baarissakin olla. Eilenkin, ja tänää sit aamuks töihin. oli mahtavaa, mut oli eilen kivaa, nii et kannatti. Ja ekaa kertaa olin onnelas täälläki päin nyt viikonloppuna. Tykkäsin kyl. Mut lyniki on aina ihana:D <3 . Sain pitkästä aikaa tanssittuaki onskussa. Ja hankin silverin viimeinki!


Mutta täytyy kyl sanoa, et muhun pätee aika useesti lause..kännissä se vaikutti hyvältä idealta:D

[Ei aihetta]Lauantai 13.06.2009 17:06

Nyt sää kohtasit vertases.sori;D

Baariiin:DKeskiviikko 10.06.2009 23:40

Tuli tällänen yhtäkkinen baarireissu;D

No, nyt on kesä:)

[Ei aihetta]Maanantai 08.06.2009 00:56

Kiitos.
Ilman sua en olisi pärjännyt.

[Ei aihetta]Perjantai 05.06.2009 02:07

Mä tahdon AUTON.
Mä tahdon AUTON.
Mä tahdon AUTON.

Pitää kai sit alkaa säästämäänki.
Eli mun säästämisillä..no menee ehkä hiuka aikaa.

VOLVO<3

ahistuis vähemmästäki:DPerjantai 22.05.2009 02:56


Psykiatrilla:

-Kertokaa omin sanoin mikä ahdistaa,
sanoi psykiatri asiakkaallen.

-Kaikki alkoi, kun menin naimisiin.
Vaimolla oli aikuinen tytär,
josta sitten tuli minun tytärpuoleni.
Isäni tuli vierailulle, rakastui tytärpuoleeni
ja meni tämän kanssa naimisiin.
Niinpä tytärpuolestani tuli myös äitipuoleni.
Vaimoni sai pojan.
Siitä tuli automaattisesti isäni lanko,
koska se on isäni kanssa naimisissa
olevan tytärpuoleni velipuoli.
Koska poika on äitipuoleni veli,
se on siten myös minun enoni.
Isäni vaimo sai pojan.
Se on minun velipuoleni,
vaikka samalla olen myös sen ukki.
Onhan se tytärpuoleni poika.
Vaimoni on minulle mummo, äitipuoleni äiti.
Siitä seuraa, että olen oman vaimoni lapsenlapsi.
Ottaen huomioon, että elän naimisissa isoäitini kanssa,
en ole ainoastaan vaimoni puoliso ja lapsenlapsi,
vaan myös itseni isoisä.
Siksi ahdistaa.