IRC-Galleria

Tekko

Tekko

http://tekkomus.blogspot.com/

2010 ja ensimmäinen merkintä.Sunnuntai 03.01.2010 05:12

Hei ihmiset ja kaikki muut kummajaiset siellä ruutujen takana. Ajattelin kertoa teille vähän kuulumisiani, jos se teitä vain yhtään kiinnostaa.

Toi vuodenvaihde sujui aika mutkitta, toisinaan. Tuli nähtyä tuttuja ja vähän tuntemattomiakin. Tuli juteltua monille ihmisille, joille en selvinpäin varmasti olisi mitään sanonut - en tosin muista, että mitä olen kenenkin kanssa puhunut?

Meillä oli iso porukka* kasassa, mutta syystä tai toisesta ei päästy pelaamaan Party Aliasta, vaikka tarkoitus oli. Toisilla vain sattui olemaan vähän villimpi vuoden vaihe ja viinaa oli mennyt enemmän kun tarpeeksi.

* Minä, Mira, Jenna, Jossu, Tomi, Ville ja Joonas. Meille se on iso porukka, koska yleensä meitä on vain 3 tai 4.

Tässä on nyt kolmena päivänä otettu alkoholia siten, että on päästy jonkinlaiseen humalatilaan. Tälläkin hetkellä saattaa silmissä hieman vielä heittää, kun vasta jokunen tunti sitten kotiuduin Miran kanssa meille.

Ensimmäisenä päivänä oli ihan siistiä. Vedin aamupalaks todella, todella hyviä paistettuja nakkeja ála Tekko. Sitten käytiin Arton kanssa viemässä vähän tölkkejä Siwaan ja tultiin takasin. Hörpin siinä muutaman lonkeron ihan ohimennen. Sitten oli suunnitelmissa Villen kämpän siivous, koska ainakin itse olin suurena osallisena siinä, että se ei ollut kovin siistin näköinen.

Loppuilta menikin sitten Kristianilla istuskellessa. Oli pirun hauska ilta, tottavie. Levotonta läppää, kaatuiluita tuolien kanssa, lonkeroa ja kynttilän liekissä grillattuja sipsejä.

Miinustakin tässä kolmen päivän ryyppymeiningissä oli. Ensin, humalassa Jussintorilla luulin, että taskuni on syvemmät kun ne loppupeleissä sitten olikaan. Liivieni molemmat taskut repesi. Seuraavana päivänä Krisun luona vieraillessamme, Krisun Lumikki-koira söi toisesta talvitakistani palasen.

Eli takkeja on menetetty, mutta hauskaa on toisinaan ollut. Kiitos siitä kaikille! Ja onnellista uutta vuotta kaikille! Opetelkaa kirjottamaan 2010! 0.. 10.. 200.. 2001.. 2010! Tuntuu hankalalta.

Hih!Keskiviikko 30.12.2009 15:10

Tilasin itteni ihan aikani kuluksi etusivulle. Mulla oli 100 polettia just sitä varten käytettävissä. No, profiilikuva sitten oli sen kaks minuuttia siellä. Sitten siihen ei ollut jonoa, niin se sai olla siinä n. 91 minuuttia.

91 / 2 = 45,5 kertaa.
45,5 * 100 = 4550 polettia.
4550 / 300 = 15,16 tilausta.
15,16 * 3 = 45,48 €


Muutaman laskutoimituksen jälkeen sain tietää, että säästin siis n. 45,50 euroa. :D

Täh?Keskiviikko 30.12.2009 13:01


Dojoing.

Janottaa.Tiistai 29.12.2009 21:42

Katson ylös, kelluu pinnalla mun lippis,
pullon sisält kaikille alkoholisteille kippis!

AAAAASunnuntai 27.12.2009 18:08

Multa jäi nyt joulukuun 21., 22., 23. ja 24. luukku kokonaan kirjottamatta. Damn! Ei vaan ollu silleen aikaa. Tai jos oli aikaa niin ei millään jaksanu tehä mitään. Ja nyt mä en voi kirjottaa niistä mitään, koska en muista niistä hirveesti mitään.

Että tän vuoden blogikalenterissa olikin vaan 20 luukkua.

Mutta olipahan taas pitkästä aikaa kiva herätä. Jesun vierestä on aina yhtä mukava herätä. Mutta sitten se lähti, nyyh. Nyt ei oo ollu muutamaan tuntiin mitään tekemistä, oon vaan istunu koneella ja kiertäny Facebookissa ja Galleriassa, vaikka kummassakaan oo tapahtunu mitään.

Jotenkin tosi, tosi perus sunnuntai. Ei mitään tekemistä ja aika menee hitaasti. Argh.

Mutta kohtahan se on vuodenvaihekkin lähellä ja Mirakin olis tulossa Hyvinkäälle, hassua. Päästään isossa porukassa juhlistamaan tulevaa uutta vuotta 2010.

Niin muuten, huh. Eihän tässä ole enään kun pari vuotta elinaikaa. Vuonna 2012 on tulossa maailmanloppu. Saan elää 23 vuotiaaks! :D

Mutta joo, ei mulla muuta.

Aamufiiliksiä.Lauantai 26.12.2009 09:16

Käväsin tossa hyvin valvotun yön jälkeen suihkussa. Ennen suihkuun menoa kaivoin esille joululahjaksi saamani boxerit.

Ei tässä muuten mitään, mutta onko tämä kenties jotain pilaa? Vai onko paketti mennyt väärään osoitteeseen? Vai onko se kenties joku pikaisesti valittu lahja? Voihan niitä syitä olla muitakin, mutta ihmetyttää minua tämmöinen asia.

Jounista on tulossa isä, joo. Villestäkin on tulossa isä, jep. Artohan on ollut jo muutaman vuoden isänä, kyllä. Nyt luulen, että jollakin on tarve hoputtaa mua saamaan lapsi myös?

Mun boxereissa lukee näin: Everyday hero: SUPERDAD

Mielenkiintoista, eikö? En minä ole isä, enkä ainakaan superisä. Jotenkin vaan tuli nyt silleen, hm, mietteliäs olo. Onko näillä boxereilla jokin idea? Vai kuten sanoin, pikaisesti valittu ostopäätös?

Häiritsevä asia, mutta pitää kysäistä vielä porukoilta.

:)Torstai 24.12.2009 15:33

Joulukuun 18., 19. ja 20. luukku.Maanantai 21.12.2009 03:45

Tähän alkuun tahdon nyt kertoa, että olen hyvin pahoillani, etten ole jaksanut kirjoittaa pitkään aikaan ainuttakaan uutta luukkua. Nyt oon myöhässä jo kolme luukkua.

Perjantai oli jotenkin todella tylsä päivä, eikä siitä oikein osaa kertoa sanallakaan. No okei, otettiin alkulämmittely Villen synttäreiden kunniaksi. 4 miestä, 12 kaljaa. Ei siitä tullut tosin kun vihaseksi, mutta ei se oo niin nuukaa.
Tässä on teille tähän luukkuun pieni kuva minkä tein. Tämä on vain jokin omituinen otus minkä piirsin Paintilla. En oikeesti tiiä, että mikä oli alkuperänen tai lopullinen idea? Eikö ole aika söpö veijari?

Villen syntymäpäivä -spesiaali

Siirryttiin Jennan kanssa Villelle joskus illalla. Siellä se Ville vissiin glögiä keitteli. En ole aivan varma.

Sitten annettiin Villelle meiän ostama lahja. Ville repi sen auki kun nälkänen koira. PARTY ALIAS! En olis osannut kyllä odottaa, tuli ihan yllätyksenä mullekkin. Joululahjaksi pitää vissiin ostaa ihmisiä, jotka suostuu pelaamaan sitä meiän kanssa.

Sitten Joonaskin tuli sinne ja anto Villelle lahjansa. Ville repi senkin auki kun nälkänen koira. Sitten sen ilme kirkastu, "WOU! TÄLLÄST MÄ OON AINA HALUNNU!" Ville huudahti ja heitti samalla Aliaksen nurkkaan pölyttymään. Joonas oli ostanut Villelle Xbox 360-konsolille toisen ohjaimen.

Sitten siinä nautiskeltiin terästettyä glögiä ja Joonas innostu tekemään meille aika vahvoja paukkuja. Kyllähän me sitten hetki pelattiin myös Aliasta, koska me pakotettiin Ville siihen. Oli se ihan mukavaa, Joonaksella oli niin asialliset vastaukset kaikkeen, että hieman nauratti.

Sitten mä jossain vaiheessa siirryin keittiöön keittämään lisää glögiä, mutta en ollenkaan muista sen pohjimmaista syytä. Istuin yksin keittiössä glögikattila liedellä ja kauhalla sekottelin sitä siinä ja toisinaan otin maistiaisia, että onko se tarpeeks lämmintä.

Sitten kun Jenna lähti pois, kotiin, koska sille tuli vissiin huono olo. Olihan se sanonu, ettei se ihan terve ollukkaan, mutta en mä sit taas toisaalta osannu ymmärtää sitä siinä humalassa ja vinkusin luultavasti hirveesti ja plaah.

Menin takasin sisälle, otin huikan viinaa ja siihen se sitten jäi. Missä on loppuilta? Pieni haju olisi, että oltaisiin keittiössä istuttu ja jotenkin mulla on semmonen olo, että oon ollu siellä kokoajan äänessä, masentaen toisia. Mutta mitään varmaa muistikuvaa ei ole.

Sitten olinkin vissiin ehjänä päässyt kotiin, koska heräsin aamulla, yllätys yllätys, täysin ilman krapulaa.

Sunnuntai, pöh. Aamu oli yhtä kiusausta. Heräsin kokoajan sänkyjen välistä lattialta ja sitten mulla oli niin kuiva suu, että ei mitään rajaa. Kävin juomassa vettä, mutta tuntu siltä, että mun suu oli niin kuiva, että ei vesikään auttanut siihen. Päätin siis lähteä Valintataloon hakemaan vähän limua olemattomaan krapulaan.

Limu sitten kummallisen hyvin auttokin. Tosin mun huulet oli kuivunut kaulahuiviin kiinni ja meni hetki irrotellessa irronneita naruja huulista. No joo, ah, ei enään kuivaa suuta.

Sitten mulla alko olo silleen huononee iltaa mitä enemmän iltaa kohden mentiin. Lämpö pomppi 37,0-37,4 välillä. Olo oli todella kehno. Monta päivää nyt on ollu nuppi niin täynnä räkää, että ei oikein enään jaksais. Pää on kipeenä kokoajan kun ei jaksa mennä niistämään ja ryystää kaiken vaan takasin päähän.

Sitten illalla kattosin Savuna ilmaan-sarjan kaks jaksoa telkkarista. Se on oikeesti melko jännä sarja. Ja aina ne lopettaa sen toisen jakson silleen, että jää innoissaan odottamaan seuraavaa sunnuntaita, vaikka ei sunnuntaita kuulu odottaa! Sehän on ihan turha päivä.

Nyt kattosin äsken Shrek kolmosen ja yritin siinä samalla vähän nukkua, mutta huonoin tuloksin. Tän ku oon kirjottanu niin meen takasin kokeileen, mutta mitään en lupaa.

Öitä.

Tekkoukko visailee: Mikä biisi?Perjantai 18.12.2009 17:43


Älä lue tästä alaspäin, jos tahdot vielä arvailla:

/ Ensimmäinen oikein vastannut: paavo-elmeri
/ Kappale jota haettiin: Irwin Goodman - Rentun ruusu

Tekkoukko visailee: Mikä biisi?Perjantai 18.12.2009 00:36


Älä lue tästä alaspäin, jos tahdot vielä arvailla:

/ Ensimmäinen oikein vastannut: paavo-elmeri
/ Kappale jota haettiin: Ultra Bra - Laulu asioista