IRC-Galleria

Tasa-arvoa?Keskiviikko 28.02.2007 21:30

Viime presidentinvaalien aikaan moni nainen julisti äänestävänsä Halosta sanoin"pitäähän naisen aina naista äänestää". Lehdet rummuttavat ajatuksella, että mustien äänillä Barack Obamasta voi tulla Amerikan ensimmäinen värillinen presidentti. Jos tummaihoinen ehdokas pääsee eduskuntavaaleissa läpi, voivat suomalaiset vihoviimein julistautua suvaitsevaiseksi kansaksi.

Mietitäänpä hetki tilannetta toisinpäin. Sauli Niinistöstä tuli Suomen presidentti viime vaaleissa, miesten äänillä. Hillary Clintonista tulee Amerikan seuraava presidentti, koska jokaikinen valkoihoinen äänestää häntä. Toisaalta, Barack Obama kirii melkein tasoihin, koska amerikkalaiset, valkoihoiset miehet jättävät kokonaan äänestämättä, eiväthän he voi pettää rotuaan tai sukupuoltaan. Obaman kohtaloksi koituu kuitenkin se, että tummahipiäisiä, sukupuoliuskollisia naisia ei näy vaaliuurnilla. Suomikaan ei saa"väriä"eduskuntaan, onhan täällä kuitenkin huima enemmistö valkoihoisia, jotka eivät tietenkään voi äänestää mustaa.

Hei hetkinen? Minä muistelisin, että ihmisiä ei saa arvostella/arvostaa pelkästään ihonvärin, syntyperän saatikka sukupuolen takia? Kuitenkin on ihan ok arvostaa naista sen takia että tämä on nainen. Ei se kenestäkään feministiä tee. Mies on kuitenkin automaattisesti suvaitsematon, vanhanaikainen sovinistisika jos arvostaa miestä pelkästään tämän sukupuolen vuoksi. Kukaan ei pistä pahakseen jos sanon äänestäväni tummaihoista hänen ihonvärinsä vuoksi, itse asiassa silloin olen oikein suvaitsevainen,sivistynyt ihminen. Voin kuitenkin kuvitella, mikä meteli siitä syntyisi, jos sanoisin äänestäväni valkoista valkoisten edun nimissä.

En kuitenkaan toimi edellä mainitulla tavalla, vaan ääneni saa ehdokas, joka oikeasti sen ansaitsee. Valintaani ei vaikuta asiat, joihin ihminen ei itse voi vaikuttaa, vaan ehdokkaan pitää itse omalla toiminnallaan ja omilla(huom. OMILLA!!) mielipiteillään ansaita ääneni. Valintaani ei vaikuta, vaikka ehdokas olisi sininen hermafrodiitti, kunhan vain ehdokkaan mielipiteet ja hänen edustamansa asiat toimivat. Sen sortin"suvaitsevainen"minä olen. Ei muuta.

Tepzu kuittaa.

[Ei aihetta]Torstai 22.02.2007 12:39

PÄIVÄN KURONEN:
Mitä eroa on vessanpöntöllä ja Susan Kurosella ?- Wc-pönttö ei
pulputa puolta vuotta kun sitä on kerran vetänyt!

JA VIELÄ TOINEN HUOMISELLE:
Mitä yhteistä on Susan Kurosella ja taskulaskimella? - Kumpikin jakaa
ja kertoo!

Hyvä Sussuu!!

[Ei aihetta]Torstai 01.02.2007 02:02

Tipaton tammikuu; tehtävä suoritettu onnistuneesti :)

Ai että punkku on hjuvaa! ;)

Hip hei hurraa!Sunnuntai 28.01.2007 02:45

Elämä on aika kallista.
Nimittäin tänään yksi pieni pudotus tuli maksamaan minulle lähemmäs kolmesataa euroa.
Se mikä putosi oli kamera, minun omaisuuttani viimeiset puoli vuotta.
Se meni rikki.
Pikku rahoja tuommoiset tällaiselle Suomi-neidon elätille, opiskelijan rentulle.
Onneksi on tipaton, ei tarvii edes dokata vitutukseen.

[Ei aihetta]Tiistai 23.01.2007 00:04

Aatami Jumalalle: "Miksi olet tehnyt naisesta niin Kauniin?"
Jumala: "Jotta sina rakastaisit häntä."
Aatami: "Mutta miksi olet tehnyt hänestä niin tyhmän?"
Jumala: "Jotta hän rakastaisi sinua."

Ehhee....olipa kuiva. Oikeesti mää tykkään miehistä, oonkohan mää vähän tyhymä.

P.S Siis ihan amerikan aikuisten oikeesti

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.01.2007 23:00


Kerro, miten ja missä me tapasimme ensimmäisen kerran?

Sinä joka kommentoit/luit tämän, kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä miten moni sinut muistaakaan :)

[Ei aihetta]Tiistai 16.01.2007 11:14

Lähtipäs sitten aamu rattoisasti käyntiin, kun katsottiin ukon kanssa Sieg Heil Suomi-dokkaria. Ukon kommentteja dokumentista"Mitä helevettiä, onko nuo jottai jäläkeenjääneitä? Kolomasluokkalaisia?" "Aluepäälikkö, voi herramme Jeesus" "Terhi, haluisitsä roolileikkejä. Jos mää oon Göbbelsi, nii oo sää Hitleri" Sanoo Jyrki 27-vuotta.

[Ei aihetta]Tiistai 09.01.2007 02:51

Kumpikaan ei pitänyt Elviksestä, koska Elvis oli muotia ja Tuire ja Marke olivat erilaisia.

[Ei aihetta]Tiistai 09.01.2007 01:46

Mä en nyt ymmärrä tätä"liian hapokasta"hommaa. Siis mitä helvettiä, Coca-Cola on tietääkseni tähän asti tarkoitettu juomiseen, ei mihinkään idioottimaisiin ennätyksiin. En kait minäkään tunge turpaani sataa jenkki-purukumia yhtä aikaa, ja sitten vikise että ovat täällä paska-Suomessa liian tuhteja/kulmikkaita/venyviä johonkin purkansyöntiennätykseen. Saatikka ala itkemään että Venäjällä jenkki-purukumit eivät ole niin tuhteja/kulmikkaita/venyviä.
Toisaalta, voisinhan kokeilla sitä mäkkäridiettiä, eli elää grilliruoalla 30 päivää. Sen jälkeen voisin itkeä, kun maksa ei suomalaisella pikaruoalla posahtanutkaan, että onpa tämä Suomi paska maa. Kyllä Aaaamerikassa on kaikki paremmin....
Hohhoi, ostakaa aivot. Näin joulun jälkeen löydätte hyvällä tuurilla halvat käytetyt.

[Ei aihetta]Lauantai 09.12.2006 04:07

Elämä on....