IRC-Galleria

Kaksi suurta seikkailijaa. Tiistai 27.11.2007 20:51

Sumuisena (kenties hiukan lumisena) tiistai päivänä, kellon lähennellessä kahtatoista, kaksi iloista koululaista on talsimassa samaa matkaa kohti kotia. Suunnitteilla oli taas tylsä päivä kirjaston hyllyjen välikössä, kokeisiin lukemassa. Sitten nämä kaksi suurta seikkailijaa saivat aatoksen, unohdetaan kokeet ja koulu, lähdetään Järvenpäähän!

Kodeissaan käytyään ja bussiin noustuaan nämä kaksi suurta seikkailijaa olivat Järvenpäässä. Järvenpäähän päästyään he tapasivat koulukavereita (vanhoja sellaisia) ja kaverit pitivät kahta suurta sankaria tyhminä, meniväthän he vain muutamaksi tunniksi Järvenpäähän. Toisen suuren seikkailijan ihmetellessä, miksei eräs henkilö ole vastannut puhelimeen, niin samalla toinen seikkailijoista huomasi lehtiotsikon "Mihin on ***** kadonnut?" Tämän nähtyään seikkailija sanoi toiselle "katso nyt selvisi syy, miksei ko. henkilö vastannut viesteihin. Pähkäilevä seikkailija ryhtyi kiljumaan, kunnes huomasi otsikossa olevan kuvan kadonneesta henkilöstä, ja tuli toisiin aatoksiin.

Muutama tunti kului kierrellessä kaupoissa, tutuiksi tuli esimerkiksi saiturinpörssin "euron alue" ja myöskin spice icen "istuma-alue". Kahden urhean seikkalijan istuskellessa, tapasivat he yhden "ei niin urhean seikkailijan", joka heitä sitten viihdytti loppupäivän.

Kotiin lähtiessään he nousivat jälleen bussiin, ja kappas, bussikuski oli oikein ystävällinen ja päästi urheat uupuneet seikkailijat "hiukan helpommalla" ja näin päivä päättyi.

Ehk viel lisää.. Tiistai 20.11.2007 19:43

Käveltii kotii.. muistin sit lucia kävelytyylin ja myös melkein sanat " tuiskeessaaa kyyynttilän". Näin tänään.

Koeviikko Tiistai 20.11.2007 19:35

En osaa lukee kokeisii, käytii kirjastos lukee katan kans, mut sarjikset kiinnosti enemmän ku bilsa. Tuijotettii tänää erästä ninjaa vihasesti ku se tuijottaa kans. Elämä on kummallista.

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.11.2007 16:36

Joko olen irc-galleriassa kaverilistallasi?
Jos olen, niin haluaisitko ilmoittaa siitä minulle?
Katso kuinka monen kaverilistalla olet.

Kun olet lukenut tämän, niin lisääthän omaan blogiisi
Onko Suomenruotsalaisilla lapsilla villitys mennä bussin etuovesta, vaikkakin istuvat juuri takaoven vierestä, väsyneet lukiolaiset ja wnb lukiolaiset joutuvat siirtämään koipensa, tehdäkseen näille lapsosille tilaa kulkea sinne etuovelle asti seisoskelemaan jo kilometri ennen pysäkkiä, joka sekin on varsin outoa :/ Ehkäpä syynä on tämä erään truu lukiolaiskaverini käyttämä nimitys " villiintyneet nollanollat" :D

Kata muistutti. Tiistai 13.11.2007 19:04

Viime torstain samas bussis hesast pornaisii oli suomalaisen LAATUSARJAN ;D näyttelijä Paavo, siis Paavosta ja Railista tietty, näyttelijän nimeä en nyt satu muistamaan.

http://www.yle.fi/paavojaraili/ <-- tuosta löytyy tietoa ohjelmasta, ja siin kuvas oleva mies on tää Paavo :D

Leivottii..Sunnuntai 11.11.2007 21:46

Kuinka moni osaakaan tehdä marenkikakusta omenaomeletin?

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.11.2007 23:48

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.

Ou jee BB-testi <3Tiistai 06.11.2007 20:50



Kadi
[ ] Pitäisin siivoustöistä
[x] Mielestäni ihmisten ei pitäisi esittää sitä, mitä ei ole todellisuudessa
[/] Unohtelen joskus asioita, jotka pitäisi olla hallinnassa
[x] Arvostan erilaisuutta ihmisissä
[ ] Olen syntynyt muualla kuin Suomessa
[/] Haluan olla aina varma asioista
Pisteet: 3

Maria
[ ] Pidän vastakkaisesta sukupuolesta, jolla ei raha ole ongelma
[ ] Jos en tunne oloani hyvänä ryhmässä, yritän pysyä erillään
[ ] En voi sietää ihmisiä, jotka esittävät jotain
[ ] Ihailen Paris Hiltonia
[ ] Olen horoskoopiltani Leijona
[ ] Katson mielelläni sivusta, mitä muut tekevät
Pisteet: 0

Maxine
[ ] Olen horoskoopiltani Vaaka
[ ] Pidän mielelläni farkkuja jalassa
[ ] Olen työskennellyt/työskentelen lastenhoitajana
[ ] Poltan tupakkaa
[ ] Pidän Saksasta
[ ] Pidän seikkailuista
Pisteet: 0

Piia
[ ] Kokkaus ei ole minun lajini
[ ] Käytän silmälaseja
[ ] Minulla on tatuointi
[/ ] Olen äkkipikainen
[x] Pidän sympaattisista ihmisistä
[ ] Pidän hevosista
Pisteet: 1½

Satu
[x] Tykkään puhua paljon
[ ] Haluan tietää kaiken ihmisestä ensimmäisellä tapaamiskerralla
[ ] Tykkään iskeä baarissa miehiä
[ ] Olen siveellinen ihminen
[ ] Tykkään käydä usein ravintoloissa
[ ] En pidä siitä, että ihmiset vitsailevat minun kustannuksella :( :D
Pisteet: 1

Tiina
[ ] Harrastan yhden illan juttuja
[x] Pidän personaallisista ihmisistä
[ ] Työskentelen lähihoitajana
[ ] Ihailen Marilyn Monroeta
[x] Saatan joskus sanoa toisesta ihmisestä niin, että se on loukkaavaa
[x] Olen sosiaalinen
Pisteet: 3

Aki
[] Harrastan liikuntaa, jossa lihaskunto kasvaa
[ ] Voisin pitää äitiäni esikuvana
[x] Hauskat ihmiset ovat mielestäni kivoja
[x] En siedä itseään täynnä olevia ihmisiä
[ ] Olen horoskoopiltani oinas
[/] Tykkään sanoa asiat suoraan niinkuin ne on
Pisteet: 2½

Einari
[ ] Haluan erottua massasta
[ ] Olen mielestäni taiteellinen
[x] Ihmiset pitävät minua outona
[ ] Politiikka kiinnostaa minua
[x] Olipa ihmiset minusta mitä mieltä tahansa, olen sellainen kun olen
[ ] Tunnen vetoa molempia sukupuolia kohtaan
Pisteet: 2

Henri
[/] Haluaisin olla joukon johtaja
[x] Pidän tärkeänä, sitä että kaikki tulisi hyvin toimeen
[/] Älykkyys on suuri +
[ ] Tykkään värkätä autojen kanssa
[x] En ole vielä löytänyt sitä oikeaa
[ ] Olen horoskoopiltani Vesimies
Pisteet: 3

Jarkko
[ ] Olen mielestäni turvallinen "nallekarhu"
[x] Tykkään kertoilla kaksmielisiä juttuja :D:D
[ ] Haaveilen/haaveilin että olisin jääkiekkoilija
[ ] Minun mielestä paras paikka asua on Pohjanmaa
[x] Hymyilen usein
[ ] Olen tällä hetkellä katsonut jotakin henkilöä sillä silmällä
Pisteet: 2

Sauli
[/ ] Olen ymmärtäväinen
[] Stressaannun helposti
[ ] Olen mielestäni hauska
[ ] Työskentelen / työskennellyt vaatemyyjänä
[ ] Osaan käsitellä ihmisten hiuksia
[ ] Ihailen Johnny Deppiä
Pisteet: ½

Timo
[ ] Vaihdan kumppanini nopeasti toiseen, jos ei miellytä
[ ] Olen koulutukseltani tradenomi
[ ] Jotkut pitävät minua "pelimiehenä/-naisena"
[ ] Arvostelen ystäviäni/kumppaneita/kavereita yms. arvosanoilla
[ ] Olen välillä pinnallinen
[ ] Haluaisin viettää edes yhden päivän Pamela Andersonin kanssa
Pisteet: 0

Heli
[ ] Minulla on rikostausta
[ ] Harrastan/harrastin tanssia
[ ] Ujostelen uusia tilanteita
[ ] Harrastan potkunyrkkeilyä
[ ] Olen horoskoopiltani Neitsyt
[ ] Olen pikkutarkka asioissa
Pisteet: 0


KADIHENRITIINA :D:D

Bussilla matkustus <3Maanantai 29.10.2007 19:21

Osaan kulkea busseilla tooosi hyvin, tai tooosi hajamielisesti.

1. Eräänä kauniina keskiviikko iltapäivänä, olin bussissa Sannan ja Katan kanssa. Katan pysäkin jälkeen päätin, että painan stop-nappulaa päästäkseni pois kirkon kohdalla. Melkein välittömästi painalluksen jälkeen saan viestin Anssilta (jonka kanssa lupasin olla ko. päivänä) ja viestissä luki mis oot?. Viestiä lukiessani muistin sanoneeni Anssille, että jään pois siwan pysäkillä. Bussi lähestyi kirkkoa, ajattelin että jään nyt sitten pois kun kerran nappia painoin. (Kuskina oli btw. tuttu kuski) hyppäsin bussista kiittäen ja samalla tämä tuttu kuski kysyi, että miten minä tällä pysäkillä jään, tule siwalle asti, no hyppäsinpä takaisin bussiin ja menin sen mäen siitä sitten bussin kyydillä alas. :D

2. Tänään kotiin tullessani jälleen Katan ja Sannan kanssa samalla bussilla, (tosin Kata ehti jäädä pois jo aikasemmin) bussissa Kata mutusteli sipsejä ja Sanna unelmoi suklaan ostosta, joten ehdotin Sannalle, että jos jäätäisiin kumpainenkin pois Siwalla ja mentäisiin ostamaan sitä suklaata. No Sannapa suostui ja päätimme jäädä Siwan pysäkillä. Kun pysäkki lähestyi nousin seisomaan ja pääsin bussin käytävälle, katsoin eteenpäin ja tajusin, että kukaan ei ole painanut stop-nappulaa, fiksusti siinä sitten Sannan kanssa seisoskellen huusin "hei, piip piip" ja näin bussi sitten pysähtyi :D Noustiin bussista vedet silmissä hekottaen. :D

Että näin, tervetuloa samaan bussiin! Joka arkipäivä 14.10 tai 16.10 busseilla Hki-Pornainen välille. Tosin hyppään kyytiin sipoosta! :D:D