IRC-Galleria

Tprt. Helvetti. Pihalle männään. Eve sanopa jottain. -Karo

Siis ei, nyt ei lähe siis ku tälläsessa tilanteessa ootettaan niin ei lähe. Hirveet paineet, stressiä pukkaa. -Evé

Pihalle hemmetti. -Karo

Evellä on mielipide asiaan. - En tiiä

Tiia on hyvä kuvaaja. -Jesse

Karo on ehkä parempi. -Jesse

Ei nyt ehkä tarvii kirjottaa niitä kaikkia. -Jesse

Äbäbäbäbbää, mistä mie keksin itelleni sopivan sivuaineeeen? Ruotsi vois olla sinänsä jees, mutta sinne on oma sivuainepääsykoe tai mikä nyt onkaan, ja en tiiä onko se sit niin hyödyllinen. Mikä sopii kulttuurintutkimuksen ja etnomusikologian kanssa yhteen? Plää miks pittää olla näin vaikeeta. Ehotuksia?

Vähänkö haluisin!

http://technabob.com/blog/wp-content/uploads/2007/12/pacman_hoodie.jpg

Ihan paras, huhhuuu. En yleensä hehkuta vaatteita silleeen. Mut tuo ois niinku ihan parhain.

Tänään sai alkunsa kokoonpano nimeltä Mätä Kissa!! Ekan biisin nimi on Leijona. Se on aika kova biisi, vaikka itse sanonkin.

Tänään syntyi myös biisi nimeltä Sienilaulu, mutta se ei oo ihan vielä valmis. Se ei oo Mätä Kissan. Vaan siihen pitää keksii joku toinen nimi.

Toinen osapuoli Mätä Kissassa on Aino.

Meiän piti tehä musikaalia, mutta ajauduimmekin hieman toisenlaisille poluille. Mutta ei haittaa! Oli niin hiiiiivatin halvatun hauskaa että huhhuh!

Edit: Tuli just mieleen että onkohan meillä joku jako että toinen on mätä ja toinen kissa. Ei ehkä.

Ajokortti, Silveri, matkavakuutuskortti ja Turren kuva on taas hallussani, jipii! Säästyinpä vähintään viienkymmenen euron kuluilta. Ah.

Ainiin ja miusta tuntuu että miula on korvatulehus. Voi perC.

Siis kuten mie oon usein sanonu, teknologiaan ei voi ikinä luottaa. Se on ihan pyllystä ja niin arvaamaton! Tännään Ainon ja miun oli tarkotus tehä piiiiitkästä aikaa musikaalia. Miulahan on hienosti koululta lainassa syna ja johot ja Macci ja silleen. No juu, mie oon viimeks käyttäny niitä säkällä joskus toukokuussa, se syna on ollu pianon päällä ja johot muovipussissa kaapissa. Otin ne tänään esille ja rupesin liittämmään niitä johtoja ja tidiididididi kiva homma se syna ei menny päälle. Kokeilin ainakin kymmenen kertaa Ainon kanssa ja eri pistokkeisiinkin. Ja siinä muuntimessa palo punanen valo eli kyllä sen ehkä ois pitäny jopa toimii. Mutta eipä toiminu. Kiva homma. Nyt pitää sit selitellä että juuuuu tää on menny ehkä rikki... Ku yo-päivänä jo selitin Tapsalle että tästä synasta hävis yks nappula ihan ihmeellisesti :D Tai siis oli hävinny, miten synasta voi hävitä yhtäkkii nappula olemattomiin?

Mut toisaalta, oonhan mie Tiia the hävittäjä, että kyllä miula on tää kadottamisen taito hallussa (nimim. ajokortti edelleenkin hukassa). Mutta pointti ei siis ollu nyt siinä, vaan siinä, että se syna ei toiminu! No, onneks se ei estäny Ainon ja miun työntekoa koska Macci kuitenkin toimii ja pianohan toimii aina. Siispä saatiin sanoitettua hieman biisiä, joka kulkee työnimellä Nostatus. Mut sitten pidettiin luova tee/lämmin mehu -tauko ja sen jälkeen työnteko vähän unohtu koska teknologiaan ei voi taaskaan luottaa koska tietsikan kajarit vammas eikä kuulunu musaa koska olin irrottanu ne aiemmin tänään koska kuunneltiin niillä tuotoksiamme Macilta. Mutta onneks osaan joskus ees olla vähäsen tekniikan ihmelapsi ja sain kun sainkin kajarit vihdoin toimimaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikkei ookaan koska se syna ei vaan toimi nyt. Woooopsyyyy.

Eihän siinä, mutku tein keväällä Tapsan himomacilla musikaalijuttuja niin just sillon se Macci simahti! Ja nehän ei yleensä simaha. Ja siinä kävi niin että se koko kone hajos! Periaatteessa miun käytön aikana. Vaikka mie en tehny mittään. Niin vois kuvitella että oon joku himorikkoja eikä olis yhtään ihme että hajotin sen synankin. Vaikken oikeesti oo hajottanu mitään :(

Mut joo nyt mie kyllä lopetan tän, en oo varmaan ikinä puhunu teknologiasta näin paljoo, tai siis oon puhunu, mutten kirjottanu, ja onnee sille vaan joka on lukenu tän jutun alusta loppuun asti :D Lämmintä kättä.

Ajokortti on hävinny, jeeee.

Vallan unohdin mainita yhden hienon asian. Maanantaina Kööpenhaminassa alkoi kansainvälinen joulupukkien kongressi. Tiistaina kävelimme pitkin Strøgetiä, kun huomasimme että meitä vastaan käveli joku japanilainen tonttu. Vähän ajan päästä alkoi kuulumaan jouluista musiikkia puhaltimilla soitettuna. Vastaan käveli kasa joulupukkeja! Oli japanilaista, amerikkalaista, ruotsalaista, saksalaista, maltalaista ja ties mitä! Sain norjalaiselta joulupukilta semmosen kortin. Suomalaista siellä ei kuitenkaan tänä vuonna ollu (luin myöhemmin lehestä), mikä on sinänsä jännittävää...

Askelmittari kertoo Kööpenhaminasta seuraavaa:

Torstai: 15645
Perjantai: 16284
Lauantai: 25084
Sunnuntai: 17417
Maanantai: 17507
Tiistai: 15626

Vertailukohteena paluumatkapäivä keskiviikko: 2233

Voisin sanoa hurjalla tanskan kielen taidollani, että matka oli hygge. Sain jopa kysyttyä, että miten se lausutaan. Ja se tyyppi luuli minnuu ruotsalaiseks, se tais sanoa jotain että eer dy svedu, johon mie että no en oo. Ihanku se tekis miusta ruotsalaisen, jos puhun ruotsia muutaman sanan...? No joo, kuitenkin, kyseinen small talk -hetki tapahtui perjantaina, kun olimme Tivolissa, jossa oli ihan hitsin monta tuhatta ihmistä! Nimittäin siellä esiinty semmonen räppäri, L.O.C.. Locci veti ihan siistin keikan. Ois ollu kivvaa osata lauleskella niitä viisuja mukana.

Niinku noista luvuistä näkkyy, lauantaina tuli otettua monta askelta. Se johtunee siitä, että käveltiin hotellilta Pienen merenneidon luo. Sekun ei satu sijaitsemaan ihan ydinkeskustassa. Askelmäärä ois kyllä vielä jättesuurempi jos oltas vielä kävelty takas hotellille. Mutta eipä kävelty, vaan mentiin bussilla. Onneks huomasin että oltiin menossa sillä väärään suuntaan, jolloin ymmärsimme hypätä kyydistä ja vaihtaa bussiin, joka menee oikeeseen suuntaan, jipii.

Sunnuntaina mentiin zoohon ja siellä oli kivvaa! Jääkarhut oli ihania! Ja paviaanit oli ihan huippuja. Ronsut oli kanssa söpöjä. Tosi moni eläin oli söpö. Karhunallet ja kirahvit ja kameli ja pingviinit ja leijonat ja punapanda ja vaikka mikä.

Käytiin matkan aikana myös Ny Carlsberg Glyptotek -museossa, Ripley's Believe It or Not -museossa ja H.C. Andersenin satukadulla, vai mikä lie olikaan. Ja siellä Ripleyssä mie menin semmoseen tuoliin, jossa miun piti asettaa miun käsi silleen että siitä olevinnaan pysty ennustammaan ja se sano että mie oon adorable. Jeeeeeeee!

Se oli hassuu ku ihmiset aina rupes puhumaan meille tanskaa ja jos siitä ei saanu mitään selvää niin ei osannu ekana muuta ku jäätää kunnes pysty sanomaan jotain että I don't understand... Ja joskus kyllä ymmärs ihan hyvin mitä ne sano mutta meni lukkoon ku ei tienny että millä kielellä tähän nyt pittää vastata. Mutta voi vitsi miten hyvin tanskalaiset puhhuu enkkua! Ihailen.

Tässäpä nyt sitten pientä valaistusta matkasta. Ainiin, matkaseurueeseenhan kuului siis lisäkseni Karo ja Riina.