IRC-Galleria

Edellisen siiliaiheisen merkintäni jälkeen olen monilta kanteilta pohdiskellut tätä siili- ja lemmikkiasiaa.

Olen vähän sellainen ihminen, että nautin kovasti eläimistä ympärilläni. Jos kyläpaikassa oudot ihmiset arveluttavatkin, koirista löytyy heti kaveri. On hämmentävää, kuinka pienessä hetkessä sitä unohtaa itsensä ja ympäristönsä, jos vastaan tulee häntää heiluttava koira. Vieraiden ja vakavien ihmisten joukossa sitä yhtäkkiä rupeaa riemuissaan lässyttämään koiralle, joka yhtä riemuissaan hyppii vasten.
Unelmissani olisi suuri talo niin ikään suurine pihoineen, mahdollisesti maatila, jonka täyttäisin näillä ilahduttavilla olennoilla - en siis pelkästään koirilla, vaan kissoilla, hevosilla, lampailla, jyrsijöillä... Opiskelualan ja sitä seuraavan ammatin puolesta tämä ei niin mahdoton ajatus edes olisi, toki se tarvitsee runsaasti lainaa/pääomaa.
Tulevaisuuden farmihaaveilut ei kuitenkaan välttämättä tyydytä nykyhetkeä. On oikeastaan aika mielenkiintoista, miten usein sitä tahtoo uuden lemmikin. En näitä onneksi ole kovin intohimoisesti keräillyt, kuluneen kymmenen vuoden aikana minulla on ollut koira, kolme hiirtä ja kolme kissaa. Vaikka se voi lueteltuna kuulostaa paljolta, täytynee ottaa huomioon, että kaikki hiiret olivat minulla kahden vuoden sisään, ja viimeisen hiiren kuoleman jälkeen hankin seuraavan lemmikin eli kissan vasta kahden vuoden päästä. Koira ei tässä vaiheessa oikeastaan enää minun lemmikkini ollut, sillä vaikka se periaatteessa hankittiin minulle, on se ennen kaikkea vanhempieni koira. Ensimmäisen kissani hankin muuttaessani kotoa pois. Toinen kissa tuli tästä reilun kahden vuoden päästä, mutta jouduin luopumaan siitä erinäisten pitovaikeuksien takia pian; kissani eivät tulleet keskenään lainkaan toimeen. Toiselle kissalle kuitenkin löytyi hyvä koti, ja saan nähdä sitä usein.

Edellisen kerran sain lemmikkikuumeen noin puolitoista vuotta sitten. Silloinkin kävin erilaisia vaihtoehtoja läpi, mutta yhdessä päädyimme ottamaan uuden kissan. Lähtökohdat edelliseen parivaljakkoon olivat erilaiset; uusi kissa oli narttupentu, entinen tappelupukari oli aikuinen leikattu uros. Kävikin niin, että muutaman ensimmäisen viikon alkukyräilyn jälkeen kissoista tuli parhaat ystävät. Ensimmäinen kissani Natasha, joka oli vihannut toisia kissoja siihen asti, alkoi ensin sietää pikkupentua, ja lopulta nuolla sitä. Siinä vaiheessa hymyilytti kovastikin.

Nyt olen miettinyt uutta lemmikkiä kesästä saakka. Haluaisin koiran, mutta elämäntyylini ei oikein tue hankintaa; kuljen matkoilla aika paljon enkä välttämättä ole kotona aina käyttääkseni koiraa ulkona. Kissaakin mietin, mutta koska pentuvaihe on tuoreessa muistissa, en halua uutta maanvaivaa (:P) aivan heti.
Tässä tulee esille siili. Otukset ovat uskomattoman sympaattisia. Kenenpä sydäntä ei sulattaisi pikkuinen tuhistelija, joka kipittelee pitkin pensaikkoja etsimässä matoja?

Olen ottanut paljon selville siilistä. Niiden lemmikkitoiminta on melko alkutekijöissään. Keskusteluforumeja ja siilisivustoja tutkimalla olen havainnut valtaisaa heittoa odotettavassa eliniässä. Tähän vaikuttaa monet tekijät, mutta pääasiallisesti se, että eläin on ollut niin vähän aikaa lemmikkinä, ettei tietoisuus ja tieto siitä ole päässyt leviämään. Siilit ovat myöskin hyvin kalliita; keskihinta on 350 euron luokkaa. Olenko valmis maksamaan tuollaista summaa eläimestä, jonka eliniän pituudesta ei ole takeita (heitteli vuonna 2005 keskimääräisestä iästä 2-3 vuotta 8 vuoden ennätyksiin), ja jolle ei huonosta tuntemuksesta johtuen välttämättä saa ajan tasalla olevaa hoitoa sairaustapauksen sattuessa? Ehkä en. Kehitys- ja jalostustyö kuitenkin menee eteenpäin jopa vuositahtia. Kerkeän kyllä saamaan siilini vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä.

Jos olen luopunut ajatuksesta ottaa siili, pitäisikö minun unohtaa koko lemmikkiasia? Ehkä, mutta siili ei ole ainoa eläin, josta olen haaveillut. Näin keväällä bussissa eräällä matkustajalla leijonanharjaskanin. Sekin oli niin sympaattinen pieni eläin, että ihastuin siihenkin. Olenkin siitä asti vieraillut säännöllisesti eläinkaupassa katsomassa, josko heille olisi jo tullut näitä pupuja. Kuukausi sitten olikin. Häkissä istua nökötti kolme valkoista leijonanharjaista uroskania. Olisivatpa ne kivoja. Silloin ei kuitenkaan lähtenyt pupu mukaan. Eilen sitten kun kävin katsomassa niitä, häkissä ei ollutkaan enää kuin yksi pupu. Eilisestä olen sitten miettinyt näitä asioita; mitä pupun omistaminen käytännössä tarkoittaisi? Se siiliasiakin oli vielä potentiaalisena mukana, mutta asiaa tutkittuani päätin säästää siilihankinnan myöhemmille vuosille. Ei pupullakaan mikään kiire varsinaisesti ole. Toki olisi mukavaa ostaa se viimeinen sieltä häkistä istumasta, niitä kun tulee kauppaankin niin harvoin. Keksin sille jo nimenkin. Ja kauppa on hyvä, tuokin pentue oli ostettu kasvattajalta ja olivat paperillisia jänöjä. Sekin, että pentueita tulee vähän, kertoo siitä, ettei kasvattaja ole ns. tehtailija.

Mitä se kolmas lemmikki sitten tarkoittaa? Ainakin lisää työtä. Olen vähän huono siivoamaan hiekkalaatikkoja ja silloin aikoinaan niitä hiirenhäkkejäkin, tuli ne kuitenkin siivottua, mitä nyt yläasteella joskus se oli äiti, joka siivosi. Mutta se oli silloin. Nykyään siivoan hiekkalaatikon itse, pääasiallisesti. Yksin asuessa siihen on ollutkin pakko totutella. En tiedä, minkälainen ongelma siivoamisesta pupun kanssa koituisi, vai koituisiko sitä. Luultavasti jonkinlainen. Mutta oppiipa niistä.
Mitä jos kissat ja pupu eivät tulekaan toimeen? No, eipä niiden tarvitsekaan, pupu on kuitenkin häkissään niin kauan kuin kissat pilistävät vapaina. Kissoista ei sinällään ole vaaraa, sillä olen kuullut, että ne ovat pupuja pikemmin niitä, jotka pelkäävät toista eläintä. Kotini myöskin mahdollistaa niiden eristämisen toisistaan. Luultavasti kissat ovat hermostuksissaan ensimmäisen viikon tai useamman, mutta suurin osa eläimistä mukautuu tilanteeseen ensijärkytyksen jälkeen, kerroinhan edellä kissojenikin ystävystymisestä.
Aina on olemassa mahdollisuus, ettei mikään sovi minkään kanssa yhteen ja tilanne on pakko purkaa jotenkin. Uusin tulokas luultavasti olisi silloin lähtijä. Eläimen lopettaminen ei tulisi kyseeseen, sillä liian paljon eläimiä lopetetaan "pitovaikeuksien takia". Todennäköisesti järjestäisin jonkinlaisen väliaikaisen majoituksen, jos minulla ei olisi kerta kaikkiaan mitään mahdollisuutta pitää pupua luonani uuden kodin löytymiseen saakka. Näitä paikkoja on ehkä pari. Minulla on aika suuri luottamus siihen, että asiat järjestyisivät jotenkin. Eihän se riitä takaamaan varmuutta siitä, että kaikki sujuisi hyvin, jos joutuisinkin pupusta luopumaan, mutta tämä tilanne on melko epätodennäköinen. On useita vaihtoehtoja, miten epäedullista tilannetta (ihannehan olisi se, ettei minun tarvitsisi pitää ovia suljettuina muutoin kuin kanin jaloitellessa häkin ulkopuolella) helpotetaan ilman, että tarvitsee ruveta harkitsemaan eläimestä luopumista.

Pohdin vielä hiukan tilannetta. Jollakin tavalla olen kyllä saanut sen järjestymään matkustamisen, tilan ja sen sellaisen kannalta. Jos joku huomaa jotain, mitä en ottanut tekstissäni huomioon, tietäisin siitä mielelläni. :)

Jos minulta kysyttäisiin ja rahatilanne sallisi yhtä ja toista, asuisin jossain, mikä mahdollistaisi kaiken maailman akvaariot ja vastaavat. Jospa sitten muutaman vuoden päästä...