IRC-Galleria

Mies seisoi kalliolla. Kymmenien metrien päässä hänen alapuolellaan löivät vaahtopäät vasten kylmää kiveä, ja lokit kirkuivat jossakin kauempana. Taivas oli lyijynharmaa - kuin kuvastaen miehen ajatuksia.
Hän oli aina pitänyt tästä paikasta. Jo pienenä poikasena oli meri ollut lähellä hänen sydäntään, ja täältä hän oli aina ihastellut sen mahtavuutta. Korkea pudotus ei ollut häntä koskaan pelottanut eikä pelota vieläkään.

Päinvastoin - tällä kertaa se veti häntä kovasti puoleensa.

Elämä oli kolhinut häntä pahasti. Pahemmin kuin moni voisi edes kuvitella.
Vuosi sitten hänen vaimonsa murhattiin väkivaltaisesti. Mies ei koskaan nähnyt tämän ruumista, eikä ole sitä katunut. Tapahtuman jälkeen mies luhistui. Hautajaiset ja niiden valmistelut olivat menneet kuin sumussa, mutta kun kuva kirkastui oli maailma yhtä kuin Helvetti. Miehen ja hänen edesmenneen vaimonsa kaksi poikaa katselivat kuukauden isänsä ryyppäämistä ja hiljallista lahoamista, kunnes jotkut oudot tädit tulivat viemään heidät pois. He huusivat isää, mutta tätä ei näkynyt. Voimat oli loppu.
Mies huomasi vasta puolen vuoden kuluttua missä tilassa hän oli. Viina ei enää pitänyt häntä tarpeeksi erossa todellisesta maailmasta, vaan hän siirtyi huumeisiin - spiidiin. Hän leijui maailmasta toiseen, eikä muistanut enää vaimoaan eikä lapsiaan - tuskin muisti itseäänkään.
Mutta kun vuosi vaihtui, mies löysi itsensä sairaalasta. Herättyään hän siristeli silmiään maailman kirkkaudelta. Hänen jalkansa oli poikki, ja myöhemmin hoitaja kertoi hänen löytyneen kotinsa parvekkeen alta kadulta makaamasta. Ryöstettynä.
Sairaalasta päästyään mies kävi AA-kerhot, huumevieroitusklinikat ja terapiat. Mutta hänen sydäntään ei enää mikään parantanut. Se oli musta - mustempi kuin syksyinen yö.

Nyt hän katseli aikoinaan niin rakastamaansa merta, ja sen kuohuntaa. Ja mietti mitä elämä oikein oli - välittämättä tietää edes vastausta. Viima toi vedet hänen silmiinsä kun hän työntyi eteenpäin kohti kylmyyttä.

Taivas oli lyijynharmaa.

Jihuu!Lauantai 28.02.2009 01:08

Meitsistä tulee sotilaspoliisi! Tänään oli vala, ja alokkaat vaihtuivat jääkäreiksi. Ensi viikolla alkaa koulutus sitten sille varsinaiselle "alalle"...

Saadaan pistoolit ja opetellaan pamputtamaan, hehhee!

Ei mulla muuta - jatkakaa.

Ihanainen ihku kyssäri, hiii...Lauantai 21.02.2009 21:24

YLEISTÄ:

1. Mikä on lempibändisi nimi?
¤ Popeda.

2. Minkä maalainen se on?
¤ Suomalainen.

3. Onko sinulla yhtään sen levyjä?
¤ On. Kaek, paitsi pari kokoelmaa puuttuu CD:nä.

4. Tai muuta fanikamaa?
¤ Lehtileikkeitä, nauhoitettuja TV-esiintymisiä ja juliste.

5. Miten "löysit" lempibändisi?
¤ Isotveljet kuuntelivat "Svoboda"-älppäriä, ja meninpä minäkin levarin viereen hehkuttamaan.

6. Kuinka usein kuuntelen bändin musiikkia?
¤ Päivittäin. Intin aikanakin voi, kun on nyt vihdoin toi ÄmPeeKolmossoitin.

7. Pitävätkö ystäväsi tästä bändistä?
¤ Pitävät.

8. Tiedätkö lempibändistäsi paljon?
¤ Kaiken tarvittavan. Sanotaan vaatimattomasti, että ihan vitusti.

9. Oletko ollut heidän keikallaan?
¤ Olen, 6 kertaa.

BIISEISTÄ JA VIDEOISTA:

1. Mikä on tämänhetkinen lempibiisi lempibändiltäsi?
¤ Jaa... No, uuden levyn rento ja retee "Rio De Janeiro" on tässä hiljattain soinut kovastikin laitteessani.

2. Entä onko yhtään biisiä josta et niin hirveästi pidä?
¤ Onhan niitä joitain, mitkä eivät tee oikein mitään vaikutusta; ei huonoa eikä hyvää.

3. Mikä biisi lempibändiltäsi saa sinut iloiseksi?
¤ Aika monikin - löytyy sen verran hurtteja biisejä tältä ryhmältä...

4. Mikä taas on bändin surullisin biisi?
¤ "Valkoisessa huoneessa" -biisissä on ihan tajuton tunnelma. Jotenkin se on semmonen haikea.

5. Entä onko sillä yhtään biisiä mille naurat?
¤ Ks. kohta 3.

6. Mikä oli ensimmäinen biisi jonka kuulit bändiltä?
¤ Varmaan joku "Karoliina".

7. Mitä biisiä suosittelisit sellaiselle, joka on kiinnostunut kuuntelemaan lempibändisi musiikkia?
¤ Joku popedamaisin Popeda-biisi, hmm... "Kuulat sekaisin"?

8. Mikä on bändin paras/hauskin musiikkivideo?
¤ No mitä nyt oon nähnyt, niin ehkä "Repe ja Lissu". Taikka sitten "Katsastuslaulu". Ei osaa päättää.

9. Katsotko lempibändisi videoita usein?
¤ En oo pitkään aikaan katsonut. Eihän tolla DVD:llä nyt olekaan kuin muutama.

JÄSENISTÄ:

1. Kuinka monta jäsentä bändiin kuuluu?
¤ Viisi.

2. Kuka on heistä "lempparisi"?
¤ Pauli Antero Mustajärvi.

3. Kenestä pidit eniten, kun olit vasta alkanut kuuntelemaan bändiä?
¤ Pauli Antero Mustajärvi.

4. Osaatko nimetä kaikki bändin jäsenet kuvan perusteella?
¤ Iliman muuta.

5. Kuka on bändin viehättävin (komein, kaunein, söpöin) tyyppi?
¤ Pauli Antero Mustajärvi. :D No joo, ettei nyt ihan homoksi mene, niin painotan että tämä on huumoria.

6. Entä hauskin?
¤ Pauli Antero Mustajärvi.

7. Jos saisit tavata vain yhden heistä, niin kenet?
¤ Pauli Antero Mustajärven. :)

[] Seinäni ovat tapetoitu kyseisen bändin julisteella.
[x] Minulla on vähintään 1 bändin levy.
[x] Kuuntelen bändin kappaleita miltei joka päivä.
[x] En voi kuvitellakkaan elämää ilman tätä bändiä!
[] En aina keskity koulussa, kirjoittelen vain vihkoon bändin nimeä. Ja laulun sanoja.
[x] Olen nähnyt unta bändistä.
[] Vanhemmat valittaa, koska kuuntelen bändin musiikkia "liian kovalla"
[] Kun olen missmix;issä, luen vain bändiin liittyvät jutut, testien lisäksi.
[x] Olen ostanut bändin fanipaidan.
[] ... tai sotkenut oman paitani kangastusseilla.
[] Bändin kappale on kännykässäni soittoäänenä.
[] Maksaisin melkein mitävain, jos pääsisin bändin keikalle!
[x] Olen laittanut bändille fanipostia, tai olen laittamassa.
[] Minulla on bändin kuva tietokoneen taustakuvana.
[] Koneella on ainakin 50 kuvaa bändistä.
[] Vanhemmat ovat hermoromahduksen partaalla, sillä faneuteni on mennyt hulluuden puolelle.
[x] Olen saanut ystävänikin rakastumaan bändiin.
[x] En välitä muiden mielipiteistä bändiä kohtaan.
[x] Puolustan bändiä hengellä ja verellä.
[] Ja olen rakastunut bändin jäseneen/jäseniin.
[x] Ostelen fanituotteita, aina kun on rahaa.
[x] En osaa valita bändiltä VAIN yhtä lempikappaletta.
[] Sekoan, jos/kun tämä bändi tulee keikalle Suomeen. (Se keikkailee vain suomessa)
[x] Olen tankannut itseni tietoa täyteen tästä bändistä!
[] Ajattelen bändiä suurinpiirtein kokoajan.
[] Jos istun kotona ja kuuntelen bändiä, huomaan yhtäkkiä, että 3 tuntia on hurahtanut.
[] Voisin pukeutua/pukeudun samalla tavalla, kuin bändin jäsen
Kauko Röyhkä täytti 12. helmikuuta 2009 50 vuotta!

Paljon onnea oman tiensä kulkijalle!

Albumit:
- Steppaillen (EMI, 1980)
- Uusia tansseja (EMI/Parlophone, 1981)
- Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet (Kerberos, 1982)
- Onnenpäivä (Euros, 1983)
- Lauralle (Euros, 1984)
- Maa on voimaa (Euros, 1985)
- Pikku enkeli (Euros, 1986)
- Mielummin vanha kuin aikuinen (Euros, 1987)
- Ihmelapsi (Euros, 1988)
- Joko-tai (Euros, 1990)
- Kaksi koiraa (Euros, 1990)
- Tyttöjen ystävä (Herodes, 1991)
- Olennainen välittyy (Euros, 1992) (live)
- Jumalan lahja (EMI/Herodes, 1993)
- Kaunis eläin (EMI/Herodes, 1994)
- Akti (EMI/Herodes, 1995)
- Sinä olet tähti (Ranka, 1997)
- Puiden alle (Ranka, 1998)
- Rock'n'roll-klisee (Ranka, 1999)
- Miss Farkku-Suomi (Ranka, 2001)
- Etsijät (Ranka, 2002)
- Elämä ja Kuolema (Ranka, 2005)
- Kauko Röyhkä & Riku Mattila (Ranka, 2008)
- Kauko Röyhkä & Mikkelin kaupunginorkesteri: Zaia (Ranka, 2008)
- Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo: Hiekkarantaa (Ektro Records, 2009)

Kokoelmat:
- Bossanova 80 – 82 (1982)
- Kulta-aika (1986)
- Extra (1988)
- Lauluja rakastamisen vaikeudesta (1989)
- Olen Messias (1992)
- Talo meren rannalla (1996)
- Pohjoinen taivas (1997)
- 20 suosikkia – Lauralle (1998)
- Räyhähenki muistelee – Kokoelma 1980-2000 (2000)
- Pohjoinen taivas Osa 2 (2000)
- 20 suosikkia – Talo meren rannalla (2002)
- Selkäranka 1996-2004 (2004)
- Lauluntekijä (2006)

Kirjat:
- Tien laidalla Waterloo (Weilin+Göös, 1980)
- Aave joka maalasi taulun (Weilin+Göös, 1982)
- Oskar Koposen seikkailut (Weilin+Göös, 1985)
- Magneetti (Weilin+Göös, 1987)
- Kaksi aurinkoa (Like, 1996)
- Silvia (Like, 1997)
- Ocean City (Like, 1999)
- Get On - 101 rocklyriikan parasta (toim. Röyhkä) (Tammi, 2000)
- Faust ja muita kertomuksia (Like, 2001) (novellikokoelma)
- Miss Farkku-Suomi (Like, 2003)
- Henry ja minä (Like, 2004)
- Kauko Röyhkä & Timo Vikkula: Nuottikirja (Like, 2004)
- Avec (Like, 2006)
- The Velvet Underground ja Lou Reed (Like, 2007)
- Job (Like, 2007)
- Kesä Kannaksella (Like, 2009)


Tuottelias tyyppi. Eikä mitä luultavimmin tähän lopu... Toivottavasti.

Runosuoli (osa V)Sunnuntai 08.02.2009 15:55

Samat kadut kaupungin taas mukanaan mut imee
eräs pimee humalainen ääneltänsä kimee
korvaan huutaa "mitäs jätkä!" - seuraa taas se etsii
kohti metsii pyyhältää - se on kuin jotain sketsii

Tähän aikaan illasta jo hämärä on puisto
niinkuin suisto upottaa mut eräs vanha muisto
silloin täällä yksinäni kuljin kuten nytkin
päihtynytkin vissiin - siksi nostaa piti kytkin...

Kaikki alkoi siitä kun näin pari sievää likkaa
jotain kikkaa muistelin ja muistutin kai tikkaa
nykien kun kävin kohti herran enkeleitä
enkä peitä häpeää - sain suuhun perkeleitä...!

”Mitäs tytöt henkailee, hei, saiskos vähän koittaa?”
jotain voittaa koitin kai, kun suuta piti soittaa
sitten tuli muurin takaa kundi hiton suuri
…maksoi juurihoito saman minkä lääkekuuri…

Sairaalasta punkan sain ja kainalooni sauvan
haukku hauvan korviin sattui, samoin itku vauvan
viereisellä punkalla ol’ tuttu miehenpätkä
”mitäs jätkä!” huusi se – ja multa katkes sätkä



(San. Trubamolli -09)

Ensi viikon leirille omistettu...Sunnuntai 08.02.2009 14:23

POPEDA: S.A. Int



Tumma on yö,
jätkät metsässä vanikkaa syö...

Mä ryömin sekä konttaan
ja kaivan poteroo
Täyspakkaus selässä,
fillarilla Ivaloon, beibe
Kai sä mua jaksat odottaa, beibe

Kaks'sataaseiskytä päivää - Tu-tu-tu-tulivoimaa
Perse hellänä poljetaan - Tu-tu-tu-tulivoimaa

Mä tiedän, miten ladataan
ja koska laukaistaan
Kun luokses tuun,
liikekannallepano taas, beibe
On joka päivä ja yö, beibe

Kaks'sataaseiskytä päivää - Tu-tu-tu-tulivoimaa
Kovat piipussa ammutaan - Tu-tu-tu-tulivoimaa

Nyt, kun vartioon jään,
sä meet peiton alle nukkumaan
Nuku rauhassa rakkaani,
velvollisuus isänmaan
Tuulet ja tuiskut mun kasvoja piiskaa
Jalkarättejä sataa taas!
Suomen armeijan harmaat leijonat kun karjahtaa
Oon hakkapeliitta!
Mä makuulleni asetuin
ja lippaan latasin
Hiljalleen-
vedin liikkuvat takaisin, beibe
Mä kohta saavun kertaamaan, beibe
Kaks'sataaseiskytä päivää - Tu-tu-tu-tulivoimaa

Nyt, kun vartioon jään,
sä meet peiton alle nukkumaan
Metsän hiljaisen kuulen,
jossain oksa rasahtaa
Tuulet ja tuiskut mun kasvoja piiskaa
Jalkarättejä sataa taas!
Suomen armeijan harmaat leijonat kun karjahtaa
Nyt verta pakkiin vaan!

Tulivoimaa..
Tu-tu-tu-tulivoimaa


(San. Costello Hautamäki. - HUOM! vaikkei mies inttiä edes käynyt, suatana!)

Kolme viikkoa inttiä takana...Sunnuntai 01.02.2009 15:28

...ja samanlainen satsi P-kautta vielä edessä. (Tuo "P-kausi" tarkoittaa peruskautta, mutta voihan se olla myös "paska-kausi".)

Kuluneelle viikolle kyllä sopii nämä seuraavat sanat (esittäjästä ei tietoa, mutta tuttuhan tää vissiin on kaikille - elikkä YMCA:n sävelellä):


Hei, Jantunen, Jantunen. Hälytys! Hälytys! Jantunen saatana ylös, ylös siel on hälytys.
-Herra alikersantti, mul on VMTL.

Taistoon mua tahdottu ei
Eikä marssiin tällä selällä ei
Eikä juoksuun näillä polvilla ei
Mä oon huoltojoukkueessa

Pöntöt kannan kasarmin taa
Sitten takaisin ruokalaan
Ja mä siivoon kun kaverit taistelee
Taikka hakkaan polttopuita

Mulla on pysyvä VMTL
Mä paskaduunit hoidan VMTL
Muodon perässä meen
Tahtiin rauhalliseen
Ei oo kiire minnekään
VMTL
Mä paskaduunit hoidan VMTL
Muodon perässä meen
Tahtiin rauhalliseen
Ei oo kiire minnekkään

Pinkkaa joudun sietämään
Sanoo toiset "Olen vain vässykkä"
Ne ei tiedä kuinka raskasta on
Vapautustaistelijalla

Sählyy pääse en pelaamaan
Tetsaa sitä en liioinkaan
Päivystäjä mua vaan komentaa
"Kaikki VMTL henkilöt välittömästi päivystäjän pöydän eteen"

Mulla on pysyvä VMTL
Mä paskaduunit hoidan VMTL
Muodon perässä meen
Tahtiin rauhalliseen
Ei oo kiire minnekään
VMTL
Mä paskaduunit hoidan VMTL
Muodon perässä meen
Tahtiin rauhalliseen
Ei oo kiire minnekään

OSASTO! TAAKSE POISTU!
Jantunen mitä helvettiä miksi te ette poistu niinku kaikki muutkin
-Herra alikersantti, mul on VMTL

Mulla on pysyvä VMTL
Mä paskaduunit hoidan VMTL
Muodon perässä meen
Tahtiin rauhalliseen
Ei oo kiire minnekään
Mulla on pysyvä VMTL
Mä paskaduunit hoidan VMTL
Muodon perässä meen
Tahtiin rauhalliseen
Ei oo kiire minnekään
VMTL
Mä paskaduunit hoidan VMTL
Muodon perässä meen
Tahtiin rauhalliseen
Vasen, vasen, vasen kaks kolme
Ei oo kiire minnekään
Yks kaks kolme
VMTL
Yksi, kaksi, kolme
VMTL

Jantunen, omaa rauhallista tahtia.


Juu, männäviikko oli aika "vemppaamista", mut kyl se siitä...

Menkää äijät inttiin, ei se niin paha oo!

Tuli tyttömäinen olo...Lauantai 03.01.2009 01:14

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt aiemmin?
- Join baareissa olutta.

2. Piditkö uudenvuodenlupaukset ja aiotko tehdä uusia ensi vuodelle?
- Ei ole tapana tehdä. Ja jos olisikin, niin tuskin pitäisin. Jaa, no: jos tuon intin kävisi loppuun asti...

3. Synnyttikö kukaan läheisesi vuonna 2008?
- Joo, serkku.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei.

5. Missä maissa kävit?
- No välillä olen ollut ihan maassa, mutten muuten matkustellut.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, mitä et saanut/kokenut 2008?
- Rakkautta, hellyyttä ja muuta hömppää.

7. Mitkä päivämäärät vuodelta 2008 jäävät mieleen ja miksi?
- No ainakin 31.12. (mukava uudenvuodenvietto Anjalankosken baarissa Moog in bändiä katsellen/kuunnellen). Ei niitä päivämääriä muista...

8. Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?
- Pysyin lähes täysin järjissäni.

9. Entä suurin epäonnistuminen?
- Välillä lipsui.

10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?
- Lemmenkipuja on ollut vähän päästä.

11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?
-

12. Kenen käytös/toiminta ansaitsee kehuja?
- Parhaan ystäväni, joka on pysynyt tyynenä, vaikka välillä olen ollut turhan tampio.

13. Kenen käyttäytyminen teki sinut masentuneeksi/ikäväksi?
- Toisen veljeni. Joskus.

14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?
- Levyihin.

15. Mistä olit tosi innoissasi?
- Niistä yhdeksästä rock-keikasta, mitkä koin.

16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2008?
- Hmm... Ainakin Popedan "Onhan päivä vielä huomennakin" (vaikka biisi on vanha) ja Röyhkän & Mattilan "Kaikki menee hyvin kun oot nuori". Nuo olkoon kuluneen vuoden tunnarit.

17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt
a) onnellisempi vai surullisempi? Jälkimmäinen.
b) lihavampi vai laihempi? Ensin mainittu.
c) rikkaampi vai köyhempi? No joo, kaipa rikkaampi.

18. Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän vuonna 2008?
- Elänyt. Vaan ehtiihän sitä...

19. Entä vähemmän?
- No, rahoja ei välttämättä tarvitsisi niin kovasti pistää kiertoon koko ajan...

20. Miten vietät/vietit joulun?
- Kotona. Punaviinin voimalla aamuyöhän asti (huom! glögi ynnä viina loppuivat, ja olin tarpeeksi hönössä juomaan punkkua).

21. Rakastuitko vuonna 2008?
- Joka aamu peilin edessä. No ei nyt kai - en rakastunut.

22. Montako yhden illan juttua sinulla oli vuonna 2008?
- 366. Joka illan vietin itseni kanssa, hee hee.

23. Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?
- Eipä tainnut sellaista olla.

24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?
- En.

25. Paras lukemasi kirja vuonna 2008?
- Hmm. Ei pysty muistaan...

26. Vuoden paras musiikkilöytösi?
- Eric Clapton.

27. Mitä halusit ja sait?
- Emmä koskaan saa mitä haluan.

28. Mitä halusit, muttet saanut?
- Halusin kokea täydet kymmenen livekeikkaa, mutten ihan onnistunut. Yhdeksään jäi.

29. Suosikkielokuvasi vuonna 2008?
- Oliskohan tuo The Dark Knight.

30. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodesta 2008 paremman?
- Joku mukava tyttö, joka pitäisi minusta sellaisena kuin olen. Eli sokea kuuromykkä.

31. Kuinka kuvailisit vuoden 2008 omaa "muotiasi"?
- Samat vanhat rääsyt, enkä valita.

32. Mikä piti sinut järjissäsi?
- Musiikki nyt ainakin.

33. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- Moog Konttisesta (tehän tiedätte, ex-Kontra jne.). Todella mukava ja kohteliaasti käyttäytyvä ihminen.

34 Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?
- Ei jaksa niin paljon kiinnostaa.

35. Ketä kaipasit?
- Jotain tavatonta saavuttamatonta.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Helvetti, kun elän laatikossa...

37. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit v. 2008?
- Tee työtä - se kannattaa vaikkei uskoisi.

2008!

♥ saitko uusia ystäviä? - En.
♥ ihastuitko? - No joo, ihastua taisin.
♥ riitelitkö jonkun kanssa? - Ainakin veljien kanssa silloin tällöin.
♥ petyitkö johonkin? - En muista.
♥ kenen kanssa vietit eniten aikaa? - Itseni - eihän sitä muita ihminen tarvitse, öhö öhö.
♥ ikävöitkö jotain? - No vanhoja kavereita joskus.
♥ minkälainen vuosi oli? - Toisaalta ihan kokemusrikas, mutta toisaalta täysin turha.
♥ menestyitkö koulussa? - Elämänkoulussa? En.
♥ muutuitko? - Kaipa jollakin lailla.
♥ mikä oli parasta vuodessa 2008? - Rock-keikat ja reissut. Kolme kertaa Tampereella jo riittäisi vastaukseksi!

2009!

♥ Mitä odotat vuodelta 2009? - En sen kummempaa. Jos asiat menisivät vähän paremmin, niin oisin tyytyväinen...
♥ Aijotko vetää perseitä? - Eiköhän nuo viikonloppuvapaat niille pyhitetä.
♥ Pysyykö paras ystäväsi samana? - Ei. Se menee armeijaan. (PÄIVITYS: Ei mennyt armeijaan. Oli liian masentunut poika.)
♥ Kerrotko jollekin jotain mitä et ole uskaltanut kertoa? - Saattaa olla.
♥ Kenen kanssa haluaisit viettää paljon aikaa? - Unelmieni naisen, jos ja kun se kohdalle osuu.
♥ Saatko uusia ystäviä? - Toivottavasti. Ja luultavasti, kun inttiin menen.
♥ Muutatko jotain ulkonäössäsi? - En taida. Ei se kuitenkaan parantaisi sitä millään lailla...
♥ Pysyvätkö sinun ja vanhempiesi välit samana? - Luultavasti.
♥ Rakastutko? - Toivottavasti.

Samassa hengessä kuin "Nikon joulu"...Keskiviikko 24.12.2008 02:03

Mustarastaan joulu


Talviyö on hiljentynyt, tienoot peittäen
tuuli sitä juhlii lumet puista heittäen
hiljaisesti sille vastas
lumen alta mustarastas
pinnalle se räpiköi nyt hiljaa huokaisten

Rastasparvi lentänyt on lämpöön etelän
sydäntalveen pohjolan vain toverinsa tän
jättivät kai huomaamatta
taakseen lainkaan katsomatta
mistäpä he arvanneet ois polon eksyvän

Mutta rastas sitäpä ei sure juurikaan
toive pieni sillä ois, ei kovin suurikaan
”saisinpa mä varren rennon,
lauluäänen vienon, hennon
mollissa, mut pahitteeks’ ei olis duurikaan”

”Ystäväni lennellessään suutaan soittivat
sulkapalloksÂ’, raakkujaksÂ’ he mua moittivat
ja se suuri naurulokki
siipeen, pyrstöön mua nokki
ja lentokilpailuissa minut kaikki voittivat”

Sitten ykskaks jostain kaukaa kirkas laulu soi
enkeli se taitaa olla, rastas aprikoi
kumma tunne nokkaan hiipi
jäntevöityi pieni siipi
lintu tuumi: kiitos sulle, Joulun Henki, oi!

Takaa metsän suuren sekä pellon viljaisen
kuulla voimme mustarastaan laulun hiljaisen:
”vihdoin suuren naurulokin
sulat yksitellen nokin
ja nopeimmin kun lennän, myös riemusta kiljaisen!”




(Trubamollin kynästä joulun alla 2007)
Teit kaiken niinkuin tahdoit -
toiset taitojensa mukaan.
Jäljessäs me täällä rämmitään
Vaan minkäs sille mahdoit,
kuinka kauan jatkaa kukaan
kun ruumis kestä ei vauhdissa pään.


Talloit umpimetsään polun, on siitä tullut tie
vilkkaasti liikennöity, ruuhkainen.
Se joka kerta minut uuteen paikkaan vie,
vaikka kovin tutut on maisemat sen

Taas reitilläsi kuljen, jälkiäsi tutkien
On tasamaata, jossakin tietyö.
Aina löytyy uusi suora jälkeen mutkien
yhtä varmasti kuin päivää seuraa yö.


Teit kaiken niinkuin tahdoit -
toiset taitojensa mukaan.
Jäljessäs me täällä rämmitään
Vaan minkäs sille mahdoit,
kuinka kauan jatkaa kukaan
kun ruumis kestä ei vauhdissa pään.


Sinä saappaat jalassa lähdit ja hyvä niin
Ei oisi ketään hyppäämään noin suuriin saappaisiin...





(san: Marko Aho, Antero Gustafsson & Pekka Myllykoski)