IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 22:35

Oltiin Annin (Karkkilan, selvennykseksi joillekin, jos sattuvat tänne) kanssa mökillä Joutsenossa. Oli kivaa. Onnistuttiin jopa saamaan grilli syttymään. :p
Saimaan vesi oli 18 asteista, muttei silti käyty uimassa, kun tuntui kovin kylmältä silti. Vesi oli julmetun korkealla, korkeammalla kuin moniin vuosiin.
Opettelin hitusen myös pilkkomaan puita. Onnistuin melkein. Anni taitavasti sohaisi jalkaansa. :D
Yhtenäkään päivänä ei muuten satanut, mikä on ihme. Yleensä aina sataa, kun olemme mökkeilemässä. Tosin tavan mukaan lähtöpäivä kaikista aurinkoisin ja kuumin. No mutta ensi vuonna uudelleen todennäköisesti (seitsemännen kerran).

Ps. Silkkiuikulla oli ainakin kymmenen poikasta, luulin, että munivat vain 2-3 munaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.