IRC-Galleria

UnprivateSoul

UnprivateSoul

Protect me from what I want
Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta.


*********
alusvaatteet
mustat reisitaskuhousut
vyö jossa kiinni avainketju ja jotain muuta sälää
mustat sukat
kaksi COB-hikinauhaa
musta 3/4-hihainen paita

**********

ja haastetaan:
M-A-L-E
käpsä
neryl
Bloody
Ceela

[Ei aihetta]Torstai 27.04.2006 21:25

Piilovaikutuksesi minuun

Olet minulle edelleen se taivas toisessa universumissa,
aivan yhtä ulottumattoman kaukana.

Vaikka hereilläolohetkinäni yritän uskotella
välittäväni sinusta koko ajan pienemmällä asteella,
katkonaisina nukkumissekunteina alitajuntani
esittää ihan liian suurella nopeudella kuvia sinusta.

Miksi ikinä annoin itseni uskoa,
että ne silmiesi sisimpääni lähettämät spektrit
eivät räjähtäisikään repien minua rikki?

Sinun kaukaisuutesi kampeaa sormiani irti jyrkänteen reunasta,
ja minusta jää kohta jäljelle vain se märkä läntti maahan,
jota kukaan ei vaivaudu edes siivoamaan pois.

En ikinä haluaisi myöntää osallisuuttasi tähän kaikkeen,
(mutta se on kuitenkin olemassa).
TÄMÄNHETKINEN:
1. Sijainti? - koti
2. Opiskelu/työpaikka? - yläaste
3. Vaatetus? - yöpuku
4. Olotila? - täynnä
5. Musiikki? - ei mikään
6. Ärsytys? - olen syönyt aivan liikaa
7. Ilon aihe? - -
8. Ihastus? - epä kerro
9. Ajatus? - en taida ajatella eli en ole olemassakaan
10. Mieliteko? - -

VIIMEISIN:
1. Humala? - juhannuksena
2. Automatka? - keskiviikkona Iinalta kotiin
3. Kalenterimerkintä? - ei ole
4. Elokuva? - Pieni suklaapuoti televisiosta joulukuussa (!)
5. Tekstiviesti? - Ainolta
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - pari viikkoa sitten
7. Vaateostos? - kirpparilta housut/hame/toppi pari viikkoa sitten
8. Matka? - No tuo automatka
9. Pettymys? - Lihominen
10. Unohdus? - En muista (eihän se muuten unohdus olisikaan)

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? - festareita toivottavasti kesällä
2. Yöpaikka? - koti
3. Ostos? - vappuna pallo
4. Rahanlähde? - enpä tiedä
5. Tavattu ystävä?- Aino (no ei ehkä ihan rehellistä, mutta pakko laittaa, vappuhehkutus <3)
6. Soitettu puhelu? - Saldo kiinni
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - no katsotaan nyt
8. Juhlan aihe? - vappu
9. Lupaus? - en lupaa mitään
10. Syöty ruoka? - ei pitäisi syödä


LEMPI:
1. Jogurtti? - joku Yosa metsämarja varmaan
2. Tupakkamerkki? - En polta
3. Piirretty elokuva? - Inhoan piirrettyjä-
4. Itsetehty ruoka? - Joku tomaattikastike
5. Rakkauslaulu? - Metallica - Nothing else matters
6. Baari/Ravintola? -
7. Auto? - kultainen kupla :>
8. Sunnuntain viettotapa? - -
9. Ruokakauppa? - -
10. Levyn kansi? - Nirvanan In uterossa on aika hieno kansi

EPÄMIELUISIN:
1. Virvoitusjuoma? - joku
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - pienuus
3. Herätys? - maanantaina
4. Suudelma? - no comments
5. Karkki? - aika lailla kaikki
6. Puoli itsessä? - kaikki
7. Sairastettu tauti? - joku vatsatauti
8. TV-ohjelma? - Kauniit ja rohkeat
9. Alkoholijuoma? - olut
10. Kieli? - ruotsi

[Ei aihetta]Lauantai 22.04.2006 15:40

1. Mitä kappaletta kuuntelet?
- en mitään

2. Äh. Miksi juuri sitä?
- -

3. Mikä on vanhin vaatteesi?
- en muista

4. Keneltä sait viimeksi sydämen?
- Minä myönnän saavani sydämiä toisin kuin jotkut A:lla alkavat (!) Tinjalta muistaakseni varmaan.

5. Mikä on puhelinnumerosi keskimmäinen numero?
- 7

6. Minkä lauseen lyhenne tämä mielestäsi olisi; L J P K P
- en jaksa

7. Kuinka vanha joku isovanhemmistasi on?
- ukki 90

8. Kaksi asiaa, joita viimeksi koskit, jotka eivät liity tietokoneeseen?
- omena, pöytä

9. Ojenna oikea kätesi suoraksi sivulle, taita se kyynärpään kohdalta alas, ja käännä yläruumistasi 90 astetta vasemmalle. Tartu lähimpään asiaan. Mitä kosketat?
-tyynyä

10. Aiotko haastaa ketään?
-en

11. Mikä on supersheep? (eli onko sinulla elämä?)
-ei aavistustakaan, mutta ei minulla kyllä elämää ole

12. Kuvaile itseäsi substantiivilla, verbillä, numeraalilla ja adjektiivilla.
- ärsytys, ärsyttää, 2, ärsyttävä

13. Isona sinusta tulee aikuinen, mutta mikä olit pienenä?
-pieni

14. Miltä jumala mielestäsi näyttää ja lemuaa?
-en ole nähnyt tai haistanut

15. Kirjoita Ruotsiksi "minun täytyy mennä, kello on jo kahdeksan".
-Jag måste gå, klockan är redan åtta.

16. Mitä kello oli, silloin kun aloitit tämän (jos et tiedä, niin pahempi juttu.)?
-en katsonut

17. Mitä tyhmää olet pienenä sanonut tai tehnyt?
-syntynyt

18. Antti Tuisku vai Russell Crowe?
-Russell

19. Mitä teet hississä?
-Seison paikallani

20. Oletko laktoositolerantikko?
-en

21. Mitä tämä tarkoittaa "Odvesta ladveda vodveima pedvesä sydveö sidvetten odvemat pödveksys "
- ei aavistustakaan

22. Kuvaile alushousujasi.
-no enkä kuvaile

23. Keksi nyt heti runo joka sisältää sanat kurlaus, viemäri, munakas ja tamponi.
-en jaksa

24. Mene kirjahyllylle (tai jonnekkin missä on kirjoja), sulje silmäsi ja ota kolmas kirja johon kosket. Mikä on sen viimeinen lause?
-en jaksa

25. Mitä haluaisit sanoa viimeisiksi sanoiksesi ennen kuolemaa?
- ihan sama

Tylsää...Perjantai 21.04.2006 17:18

SUKUPUOLI: tyttö
SYNTYMÄAIKA: 200290
OLIKO SE VIRHE: päätelkää itse

SISARUKSET: isovelipuoli
TOIVEAMMATTI: kirjailijarunoilijakielenkääntäjä, mutta joku sosiaalipummi minusta varmaan tulee
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: musiikki, kirjat, muiden livejournalit, kirpparit
SUURIN HAAVEESI: minua ympäröivien ihmisten ja oma onnellisuus
MITÄ MERKKIÄ POLTAT: -
OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: en
ULKONÄKÖ: joku iso musta sekasikiö

TYÖPAIKAT: yläaste
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: kävellä käsikädessä, olla lähellä, halailla, olla hiljaa/puhua, olla yksin/jonkun kanssa, kuunnella hyvää musiikkia
ASIAT, JOITA KERÄÄT: kirjoja, kaikenlaista Nirvanaan liittyvää
PARAS JUOMA: Pepsi max, vanilja-/piparminttu/chaitee, Fanta free apple-lime ja kivennäisvesi
PARAS SARJAKUVA: Nemi
MUSIIKKIMAKU: hieman raskaampi rock-/punkosasto enimmäkseen
SUOSIKKIBÄNDIT / ARTISTIT: Nirvana, CMX, Children of Bodom, Cradle of Filth, Dimmu Borgir, System of a Down, In flames, Sex pistols, HIM jne..
PARAS URHEILULAJI: uiminen
LEMPIMAA: Italia
PARAS NÄYTTELIJÄ: Johnny Depp
PARAS VUODENAIKA: yleensä talvi, mutta nyt myönnän jotenkin odottavani kesää

PARAS KAUPUNKI: Tampere ja Venetsia, vaikken tiedäkään, lasketaanko jälkimmäinen kaupungiksi
PARAS TV-OHJELMA: O.C., Huippumalli haussa
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: -
HARRASTUKSET: ei mitään varsinaisia, mutta lasken harrastavani musiikin kuuntelua, lukemista, kirjoittamista ja sudokujen ratkomista
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: ??

TYYLI: mustaa
MIKÄ ELÄIN OLISIT: kissa
KORUT: tällä hetkellä ei mitään
KIELITAITO: suomi, englanti, ruotsi, saksa, ranska
LAULATKO SUIHKUSSA: en enää
KEITTOTAITO: jonkinlainen
HYVEET: -
PAHEET: itsesääliangstipaskuus, liiallinen syöminen liian usein, valittaminen
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: vartalo, naama, korvat
VIIME ITKU: taisi olla eilen
HUONE: nyt olen olohuoneessa, täällä on telkkari, tämä tietokone, sohva, joitain tuoleja, pari kirjahyllyä ja sellaista
KENGÄN KOKO: 39
KIROILETKO: joskus

TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: riippuu tilanteesta
LEMPIJÄÄTELÖ: -

ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: puhua selän takana pahaa ja esittää muuten kaveria, olla itsekäs

MIHIN USKONTOON KUULUT: Evankelisluterilaiseen kirkkoonhan minut on kastettu.
USKOTKO JUMALAAN: en
PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: hmm...
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: vappua

LEMPIVAATTEET: Nirvana-paidat ja mustat reisitaskuhousut
LEMPIVAATEMERKKI: inhoan merkkikeskeisyyttä
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: kyllä
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: kyllä
MILLAISESSA TALOSSA ASUT: kerrostalossa, joka on entinen koulu
ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: ei
KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: -
EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: -
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: monia
SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: lämpö, aruingonlaskut, järvet, sateet, vapaus
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: värit
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: lumi, pimeys
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: alkaa tulla lämpimämpää
HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: -
SUOSIKKILOMA: kesäloma
PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: viihde
MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: joku tuollainen sininen
HUONOIN FIILIS: itseinho
PARAS FIILIS: läheisyys
ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: en jaksa/halua/voi nousta
TULETKO MERISAIRAAKSI: en kai

VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: not
KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: kuulakärkikynä
MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: riippuu siitä, kuka soittaa ja missä olen
PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: joku puhelimessa valmiina olleista
TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: en aja
ENSIMMÄINEN AUTOSI: ei ole autoa
KENET HALUAISIT TAVATA: liian monia ihmisiä (Aino vappuna <3)

POJAT: en ota kantaa
TYTÖT: MiinaAinoMiaIinaAnneKaroliina jne.
MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: sitten kun on liikaa juurikasvua uudestaan mustiksi
MITÄ ON SEINILLÄSI: oman huoneeni seinät ovat täynnä julisteita ja pari valokuvaakin kyllä löytyy
ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: puoliksi tyhjä
PEPSI VAI COCA-COLA: Pepsi Max
VASEN VAI OIKEA KÄSI: oikea
MITEN KIRJOITAT KONEELLA: jonkinlaisella mukaelmalla kymmensormijärjestelmästä
MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: puukko
MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: pölyä, papereita

ONNENLUKU: 2
MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: FadeAway, Teenspirit, paleltumavamma, buryinherwounds
LEMPIKAPPALEESI: Liikaa lueteltavaksi
HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: en
OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT SEURUSTELUKUMPPANIASI: en
ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA: ei
MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: täydellisyyttä, ronnea
TOIVOTKO KUOLEVASI: joskus
OLETKO TÄYSIN HETERO: en
MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: yöpuku
MILLOIN SINÄ ITKET: musiikkia kuunnellessa, sikiöasennossa vapistessa, angstaillessa, jäähyväisiä jättäessä, monissa tilainteissa
PIDÄTKÖ RUNOISTA: kyllä
VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT: -
MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: ikuinen pessimisti
KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: Ainon

ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: ei
MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: unettomuus vaivaa
OLETKO NS. NETTINÖRTTI: joo tietysti
OLETKO USKOLLINEN: en nyt tiedä
MYÖNNÄTKÖ SINUSSA OLEVAN BISEKSUAALISIA PIIRTEITÄ: jokainen ihminen on biseksuaali
VAI OLETKO HOMO/LESBO: en
OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: en
HALUAISITKO: voisin halutakin

VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: voisin
ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ: joo
ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: ei nyt niinkään (saldorajoitus)
KUKA MAKSAA LASKUSI: isä
ONKO SINULLA AJOKORTTI: ei
LEMPIKEKSI: -
ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: -
PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: yöt
IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: aamut ja päivät
PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: lauantai
VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: maanantai
IKÄVIN KUUKAUSI: lokakuu
KETÄ AJATTELET NYT: Ainoa

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.04.2006 19:12

R.I.P.
Kurt Donald Cobain
20.2.1967-
5.4.1994
Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) miten tapasimme? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan.

[Ei aihetta]Torstai 23.03.2006 21:26

...ja nyt vain ihmettelen, kenen ihmeen syytä (tai ansiota, miten sen ottaa) on se, että olen rr:n viikon runoilija -äänestyksessä, jonne en koe kuuluvani.

[Ei aihetta]Tiistai 14.03.2006 19:49

Haaste

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
-joku vihreä tämä taitaa olla

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
- Musta HIM-paita

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
- Ei minkäänlainen

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
- joku kännykän soittoääni

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
- miksihän minä sen tähän muka laittaisin.

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
- ööh, muutama tunti

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
- tuore

8. joululoma vai kesäloma
- kesäloma

9. mikä on toinen nimesi?
- Päivyt

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
- en muista

11. kenelle sen sanoit?
- äidille se oli

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- I don't know

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
- jaloilla

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- en laita sitä tähän

15. mitä söit viimeksi?
- näkkileipää

16. Mitä joit viimeksi?
- Fanta freetä

17. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
- en todellakaan

18. Kuinka pitkä olet?
- 164,5

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
- tietokoneen hurinaa

20. montako lävistystä sinulla on?
- 0

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
- kun ei niitä ole

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
- kermavaahto, henkilökohtaisesti yöks

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- TV-maailma

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
- Mirame

25. onko tylsää juuri nyt?
- on (miksi ihmeessä muuten tätä vaivautuisin tekemään?!)

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
- Akulta taisi olla kai

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
- ruskeat oikeasti, tällä hetkellä mustiksi värjätyt, mutta riippuu vähän valosta, minkä värisiltä nämä näyttävät
28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
- todella monia, purkkapoppipaskaa ym. kauheata

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
- kyllä

30. kuinka usein käyt saunassa?
- todella harvoin

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
- en muista

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
- Riippuu

33. minkä värinen hiusharjasi on?
- musta

32. mitä kanavaa katsot eniten?
- En osaa sanoa

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
- hmm...

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
- ysiplussa ruotsin kokeesta

37. Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
- En

38. Oletko ihastunut johonkin:
- hmm...

39. Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
- en

40. Lempieläin:
- Kissat <3

41. Kuka on paras ystäväsi:
- hmm...

42. Oletko koskaan hakannut ketään:
- juu

43. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
- iskän kanssa, muuten suosin tekstareita

44. Vietätkö paljon aikaa internetissä:
- liian paljon, paitsi ei yleensä viikonloppuisin ja lomatkin ovat poikkeuksia

45. Vihaatko koulua:
- melkein

46. Onko sinulla sosiaalista elämää:
- eipä taida oikein

47. Pidätkö matkustamisesta:
- hmm...

48. Oletko hemmoteltu:
- of course

49. Juotko paljon vettä:
- kyllä

50. Mitä hammastahnaa käytät:
- olisiko joku Elmex, en muista

51. Onko sinulla kännykkää:
- juu

52. Jos on, niin minkä merkkinen:
- Samsung E ja jotain numeroita

53. Onko sinulla rusketusta:
- ei

54. Ärsyynnytkö helposti:
- kyllä

55. Miten purat vihaasi:
- vittuilemalla

56. Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
- en

57. Oletko töissä:
- en

58. Haaveiletko paljon:
- hmm...

59. Millaisen tatuoinnin haluaisit:
- Nirvana-logon

60. Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
- "Noi sun hiukset on hienot" tai jotain sellaista

61. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
- kyllä

62. Milloin oksensit viimeksi:
- syksyllä taisi olla

63. Kengännumerosi:
- 39

64 Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
- -

65. Mainitse yksi huono puolesi:
- itsesääliangtipaskuus

66. Menisitkö naimisiin rahan takia:
- en

67 Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
- en kummankaan

68. KIRJOITTAVATKO IHMISET NIMESI VÄÄRIN?
- eivät

69. JÄTTÄISITKÖ SUKUNIMESI, JOS SINUSTA TULISI KUULUISA?
- ehkä

70. HENKINEN IKÄSI?
- Jonkun testin mukaan olin 23 muistaakseni, oikeasti... ööh, en tiedä. 5?

71.KUINKA VANHA HALUAISIT OLLA?
- hmm...

72. OIKEA/VASEN/MOLEMMAT KÄDET
- oikea

73. PUHUTKO MUITA KIELIÄ?
- englantia, ruotsia ja saksaa. Ranskaa kyllä luen, mutta en sitä voi sanoa puhuvani.

74. ELÄTKÖ ELÄMÄÄSI JUURI NYT?
- valitettavasti

75. VIHAATKO ITSEÄSI?
- Guess.

77. ONKO SINULLA PAHOJA TAPOJA?
- tietysti

78. JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISI ELOKUVA, MIKÄ SEN NIMI OLISI?
- "Where it sleeps forevermore, buried in frail dreams"

79. OSAATKO LAULAA?
- huonosti

80. TYKKÄÄTKÖ VIETTÄÄ AIKAA YKSIN?
- kyllä


81.ONKO ELÄMÄSI OLLUT HIENOA TÄHÄN MENNESSÄ
- ei

82. OLETKO ITSEVARMA?
- En todellakaan

83. TAJUAVATKO MUUT SINUT AINA VÄÄRIN?
- kyllä

84. POLTATKO?
- en, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta

85. LUETKO SANOMALEHTIÄ?
- joskus

86. KÄVELETKÖ SATEESSA?
- kesällä kyllä

87.SATUTTANUT ITSEÄSI?
- kukapa ei olisi

88. OLLUT RAKASTUNUT?
- Niin no, kaipa täytyy myöntää olleeni.

88. UINUT ALASTI?
- hmm...


90. NUKKUNUT ULKONA?
- en nyt varsinaisesti ulkona

91. OLLUT SYÖMÄTTÄ YHTENÄ PÄIVÄNÄ?
- kyllä

92. NUKKUNUT VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN EDUSTAJAN KANSSA SAMASSA SÄNGYSSÄ
HARRASTAMATTA SEKSIÄ?
- kyllä

93. NUKKUNUT KOKO PÄIVÄÄ?
- en

94. OLLUT TV:SSÄ TAI RADIOSSA?
- en onneksi

95. ONKO SINULLA YHTÄÄN HOMOSEKSUAALISTA YSTÄVÄÄ?
- kyllä

96. PARAS INSIDE-VITSINNE?
- paljon

97. KENEN LUONA OLIT VIIMEKSI?
- Ööh tuota. En omista sosiaalista elämää, joten...

98. NAUROIT VIIMEKSI?
- joskus tänään kai

99. NAUROI VIIMEKSI SINULLE?
- Mistä mä tiedän, koska mulle nauretaan

100. JOKA SAI SINUT KUUMAKSI?
- no comments

101.VIIMEKSI AATTELIT?
- no comments

102. KENEN KANSSA VIIMEKSI KATOIT ELOKUVAA?
- en muista

[Ei aihetta]Perjantai 03.03.2006 01:39

1. nimesi? nimipäiväsi?
- Minnaksi ainakin nimitetään ja nimipäivä... Mistä hemmetistä mä muistasin, joskus toukokuussa kai

2. mitä opiskelet?
- koulusta myöhästelemistä :)

3. missä asut?
- Vähän riippuu, joskus suuressa kaupungissa nimeltä Kuhmoinen, joskus vieläkin uskomattoman paljon isommassa paikassa nimeltä Savijoki

4. minkä värinen takki sinulla on?
- no, no, arvaa!

5. oletko koskaan seurustellu? miten monta kertaa?
- Eihän tällasiin vastata eli no comments

6. seurusteletko nyt?
- noup

7. pisin seurustelusuhde?
- jotain miljardi vuotta

8. mikä biisi on kaikista kaunein?
- Nirvanan Sappy

9. mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
- ystävät (Moa!)

10. silmiesi väri?
- vihreiltä ne ainakin minusta näyttää

11. horoskooppi?
- kalat

12. uskotko horoskooppeihin?
-Pakko myöntää, että luen, mutta en muista niitä edes parin minuutin päästä, joten en usko.

13. onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?
- äh ei

14. kumman kaa olisit? rokkarin vai insinöörin
- No eikö tämä nyt ole aika ilmiselvää

15. auringon nousu vai lasku?
- Lasku

16. black sabbath vai iron maiden?
- Iron maiden

17. oletko ikinä suudellut samaa sukupuolta olevaa?
- No ei ainakaan ole jäänyt mieleen

18. paras muisto vuodelta 2005?
- Mä muista mitään.

19. mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? (kaksi asiaa)
- Nirvanaa! Ja Moan, se vois keksii pois pääsyn sieltä.

20. mitä mieltä olet ihmisestä jolta sait tämän hasteen?
-Mielenhäiriö, no nimi kertoo kaiken. :)

Haastan:
(en muista kenenkään nickejä täällä)
Bloody