IRC-Galleria

Unruhe

Unruhe

Percunis @ Instagram

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

On se jännä...Maanantai 06.08.2012 14:38

... Huomata, että on muutaman vuoden aikana itseoppinut "väärän" tyylin ratsastaa.
Mulla on ollut ihan väärä ohjasote ja käden asento, mikä on johtanut siihen, että musta on tullut kovakätinen ratsastaja. Siittä taas johtuu mun oman hevosen käytös ratsastaessa.
Nyt tajusin oikein joustavan ohjasotteen, pehmeän pidätteen ja neljän vaiheen pidätyksen. Tästä menee suuri kiitos Tuire Kaimion kirjoittamalle kirjalle nimeltä Hevosen kanssa.
Suuri apu myös löytyi, kun lueskelin netistä artikkeleita oikeanlaisesta ohjasotteesta, kuolaimen sovituksesta sekä suun herkistämisestä, linkkejä tulee sitten edempänä.
Osasyy myös hevoseni käytökseen (vastustaa kuolainta ja hermostuu) kovan käteni ohella on myös varmasti väärä kuolain valinta. Pari vuotta sitten vaihdoin pojalle hieman pidemmän nivelkuolaimen kun aikaisempi hankasi suupielet auki, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että tuo nykyinen nivelkuolain saattaakin olla jopa liian pitkä. Liian pitkä kuolainhan menee linkkuun kitalakea vasten pidättäessä, mikä aiheuttaa hevoselle kipua. Toki täytyy ottaa huomioon, että hevosen suun uudelleen herkistäminen on pitkän kaavan prosessi. Varsinkin jos hevosta on jo kauan ratsastanut väärin. Valitettavasti asun nykyään toisella paikkakunnalle, joten en hirveänä voi tätä pitkää prosessia viedä eteenpäin. Tästä syystä ajattelinkin testailla eri kuolainvaihtoehtoja. Ensin aloitetaan lyhyemmällä nivelkuolaimella, sitten kokeilen kolmipalaa joko O-renkailla tai sitten oliivikuolaimena. Epäilen myös, että ruunan suu on aika ahdas, joten tästä syystä kolmipala.
Nyrkki sääntöhän on, että mitään hevosen kanssa ei voi etukäteen tietää. Kaikki pitää kokeilla läpi :)
Sitten kun saan oikean kuolaimen (jos tässä kuluvan viikon aikana kerkeän) selvitettyä, voin hankkia hevosilleni "toisen omistajan" jolle ei siis tulisi mitään kuluja, paitsi jos haluaa tunneilla käydä tai jotain hevoselle ostaa. Tietenkin noin vanhoilla ratsastuksen ei enää tarvisi olla jokapäiväistä...
Oho, kylläpä taas kirjotin hevosista, anteeksi kovasti.

Ainiin, saadaa parin viikon sisään oma auto. Eikä tällä kertaa mikään parinsadan euron paska, jipii.
Nyt siirryn kahvin keittoon.

EDIT
NII NIITÄ LINKKEJÄ!
Kuolaimesta
Suun herkistäminen


Unruhe

Nii'in. Mies on harmillisen oikeassa.Torstai 02.08.2012 15:55

http://suosikki.fi/viihde/uutiset/raptahti-steen1-raivostui-neloselle-viu-mita-paskaa

Luettuani tuon uutisen siirryin välittömästi facebookiin, etsin Stenkan sivut (löytyvät nimellä Steen Yksi) ja tilasin ne.
Kävin lukemassa tuon uutisissa mainitun keskustelun ja Stenkan pisteet mun silmissä nousi ropisemalla.
On valitettavaa, että on olemassa niin vähän julkkiksia jotka uskaltavat tuoda puhtaan totuuden pöytään. Ehkä mies hieman ylireagoi tätä aihetta, mutta ehkäpä ihan syystäkin. Kyllähän se on huomattu jo aikoinaan, ettei lapsitähteydestä ole myöhemmin kovin paljon positiivisia vaikutuksia ihmiselle itselleen, saatika sitten hänen läheisilleen.
Pisteitä Stenkka saa vielä työstään lasten parissa. Onhan hän sentään nuorisotyöntekijä, musiikkimaikka koulukodissa ja puheidensa perusteella omistaa elämänsä lapsille.
Musiikki tällä miehellä on aina yhtä iskevää, vaikken koskaan ole välittänyt suomirapista tai "gangstarapista".
Toinen kuunneltava suomalainen rap-artisti on Leijona.



Unruhe

Tättäräää!Sunnuntai 22.07.2012 17:15

Tiistaina tilailin Prettystä muutamalla kympillä kosmetiikkaa ja ihme kyllä sain jo seuraavana päivänä noutaa pakettini postista. Maksoin siis 6,90 euroa postikuluja express-toimituksesta, koska muutoin yleensä pakettia saa odotella yli viikon.
Mukaan siis tarttui seuraavat tuotteet:
- Laval Twist Up waterproof eyebrown pencil
- W7 Paint the Line waterproof eyeliner
- Coastal Scents eyeshadow primer, ihon sävyssä
- Coastal Scents Metal mania 88-paletti

Tässä nyt ajattelin hitusen pälättää tuotteista ja kertoa oman mielipiteen.
Lavalin kulmakynä oli aivan helvetin hyvä. Mietin ensin toooosi pitkään, että uskallanko tilata tuon kynän, koska merkki on mulle niin outo. Hintakin (2,95€) vähän vihjaili, että tuote voi olla ns. halppiskamaa, mutta kappas kummaa, sehän toimii. On oikeasti vedenkestävä eikä siis kulu päivän mittaa pois. Melko helppokäyttöinen ja lopputulos on yllättävän luonnollinen verratuna normaaliin puiseen kulmakynään. Hieman tuote saa miinusta siittä, että pituudensäätömekanismi (...) on vähän löysä ja kärki saattaa siksi mennä välillä takaisin piiloon. Toisessa päässä on myös piilossa erittäin kätevä, mutta vittumaisen pieni muoviterotin, jolla kärjen voi nopeasti teroittaa.
W7 eyeliner oli ehkä pienimuotoinen pettymys. Hintaa ei ollut kuin 3,95€, joten siksi tilasin tämän tuotteen. Olisi ehkä pitänyt tutustua arvosteluihin vähän enemmän, koska linerin kärki osoittautui pettymykseksi. Se on yksikertaisesti mun makuun liian pitkä ja liian löysä. Tykkään enemmän "kynäkärkisisistä" ja kovista kärjistä enemmän, koska saan niillä huomattavasti tarkemman rajauksen. Vedenkestävyys ei ehkä oli parasta luokkaa, ja liner rapisee päivän mittaa pois. Kyllä tähän tottuu, ehkä. Ei se ainakaan kallis ollut. Toisinkin kuin tuo Maybellinen purkkigeeli, joka on muuten ihan helvetin mahtava.
Coastal Scentsin primerista en osaa sen suurempia arvosteluita kirjoittaa, koska en oo ihan hirveenä käyttäny silmämeikkiprimereita. On kuitenkin toiminu ihan hyvin, vaikkakin saisi luoda luomelle vähän tahmaisemman pinnan. Luomesta tulee tosi pehmoinen ja silkkinen ja ehkä tästä johtuen luomiväri ei sitten levity ihan älyttömän tasaisesti. Olis pitänyt ostaa se NYXin primer, mutta valitsin tämän koska primer on kätevässä tuubissa ja sitä on helpompi siittä annostella. Hintaa tällä paketilla oli 13,90€.
Sitte itse parhaus, Coastal Scentsin metal mania paletti!
Omistan jo ennestän original 88-paletin johon oon ollut myös melko tyytyväinen, mutta tämä on jotakin ehdotonta parhautta. Kerkesinkin jo uppailla yhden kuvan paletista tänne, mutta pistän tähän perään vähän lisää kuvia.
Sävyt on tosi monipuolisia ja eniten paletissa onkin erisävyisiä ruskeita. Olin hieman pettynyt original-palettiin, koska siihen oli mun makuun tungettu ihan liikaa vihreitä ja sinisiä sävyjä ja jätetty natural-sävyjä liikaa pois. Tässä paletissa ei ole kuin muutama vihertävä sävy ja nekin todella neutraaleja. Kunnon sinistä ei taida olla kuin yksi pannullinen ja sekin on mukavan pirteä sininen. Vaaleanpunaisia on melko rutkasti ja kivasti erilaisia. Oranssit on mahtavia!
Luomivärit on CS:n tyyliin melko puuterimaisia ja niitä joutuu pakkailemaan luomelle melko paljon varsinkin jos ei käytä primeria (mitä suosittelen ihan ehdottomasti). Paletti oli todellakin hintava (27,90€) verrattuna esimerkiksi BH cosmeticsin 120-paletteihin, mutta suosittelen tätä palettia lämpimästi jokaiselle. Niin ja koska sävyt ovat kaikki neutraaleja ja metallin hohtoisia, niin niitä on myös erittäin helppo käyttää aloittelijallakin.
Nyt en jaksa sen enempää lätistä, joten tässä muutama kuva.
Kuvat eivät anna täydellistä oikeutta sävyille, koska ne on otettu puhelimen kameralla (joka on paska). Luomivärit on oikeasti paljon pigmenttisempiä ja metallinhohtoisempia.








Kiitän ja kumarran, heihei
Unruhe

Miksi, voi miksi?Sunnuntai 22.07.2012 01:24

Miksi kaikki maksaa niin helvetisti?
Näillä nykyisillä "tuloilla" (lue: toimeentulotuki) pärjäisi vallan loistavasti ja uskaltaisi jopa alkaa harrastamaan jotain, mutta valitettavasti koulut alkavat ensikuussa... Se taas tarkoittaa sitä, etten ole enää oikeutettu toimeentulotukeen, vaan jään pelkän opintorahan varaan, mikä oikeasti on huomattavasti pienempi kuin toimeentulotuki.
Onneksi sentään tukeni eivät ole enää riippuvaisia vanhempieni tuloista, olenhan sentään yli 20-vuotias nyt, koska sittenhän en saisi opintotukea edes sataa euroa kuukaudessa.
Aika naurettavaa, että noiden ikävuosien alittavilla vanhempien tulot vaikuttavat lähestulkoon kaikkeen rahan tuloon, vaikka kuinka asuisi omillaan ja miljoonien kilometrien päässä. Miksei valtion päättäjät voi tajuta, että vanhemmilla ei ole oikeutta enää elättää rahallisesti, jos lapsi on jo 18-vuotias? Miksi nämä päättäjät eivät voi tajuta, että näiden nuorien pitää myös saada syödä kunnolla, että voivat kehittää itselleen paremman tulevaisuuden?
Toinen esimerkki opiskelijana olon helvetistä on julkisten kallius ja niiden toimivuus. Kyllä, olen oikeutettu saamaan matkatuen, mutta kun sille saatanan kortille jää siltikin hintaa melkein 50 euroa kuukaudessa, enkä haluaisi maksaa tuota jumalatonta summaa siittä, että saan seisoa linja-autossa joka aamu ja joka helvetin iltapäivä. Niin, seisoa. Näillä firmoilla ei selvästikkään kapasiteetti riitä huolehtimaan siitä, että oppilaille olisi tarpeeksi monta kyytiä, eikä heitä tarvitsisi sulloa yhteen linkkuun kuin sardiinipurkkiin.
Olen kuullut päättömän huhun, että joillakin paikkakunnilla tämä julkisten käyttö on oikeasti toimivaa ja mukavaa. Ehkä niin, mutta siellä missä minä jouduin julkisia käyttämään 1. luokalta aina tänne muuttoon asti, ne ei todellakaan toimineet. Muutaman kerran olen jopa pyörtynyt linja-autoon, ihan vain sen takia, että siellä on oikeasti ollut niin hirveänä ihmisiä ettei edes mahdu kääntymään. Kait te ymmärrätte mitä tapahtuu, kun valtava ihmismassa tungetaan pieneen tilaan ja annetaan olla siellä jonkin aikaa? Ensin tulee se kuumuus, sitten tulee se hapen puutos. Kukaan ei huomaa mitään, koska kaikki odottavat kauhulla milloin linkku on ojassa tai muuten vain rikki, koska kuskilla on kova kiire tauolle ja sen vuoksi posottaa 80km/h soratiellä.
Nyt on taas valitettu näistäkin asioista vähäksi aikaa, kiitos ajastanne.


Ainiin. Haluaisin alkaa käymään salilla, koska polveni ei yksinkertaisesti enää kestä kävelyä. Lääkärin suosituksesta mun pitäisi vahvistaa mahdollisimman paljon reisilihaksia, että rikkinäinen polveni saisi tukea.
Oon kuitenkin sen verran pihi, etten haluaisi maksaa tästäkään huvista. Eikä mulla kyllä oikeestaan huvittais lähteä sinne yksinään ihmettelemään, että mitä teen ja teenkö sen oikein ja mitä painoa ja liikettä polveni kestää, jotta pääsen vielä kävelemään kotiakin.
Olisin myöskin aloittanut nyrkkeilyn ennen koulujen alkua, mutta valitettavasti jälleen kerran unohdin treenikamppeeni porukoille homehtumaan, eikä ne kamppeet ole mitään kovin halpoja. Siinä olisi harrastus mistä viitsisin maksaa, ja mitä olenkin jo vähän päässyt kokeilemaan karaten yhteydessä.
Vuoden päästä melkein lupaan aloittavani porkunyrkkeilyn. Nyt en voi sitä aloittaa, koska tuo harrastus vaatii puhtaan rikosrekisterin, mitä minulla ei ole ihan vielä ole. Vuosi vielä, ehkä.
Nyt kuitenkin meen testaileen pienen levon jälkeen, että miltäs se kävely taas tuntuu. Luulenpa, että huomenna saan taas kirota koko lenkkeilyn helvettiin.


Unruhe

120716Maanantai 16.07.2012 23:33

Olipas ihan mukava viikonloppu. Isoveikka ja paras kaveri teki yllätysvierailun perjantaina tänne Haukiputaalta. Perjantaina sitten porukka juhlittiin vähän etukäteen ukon synttäreitä. Käytiin paikallisen lihatiskin juomia maistelemassa (yökerho Ilona siis) ja oli kyllä ihan hieno yökerho. Helvetin iso, tilava ja komea paikka. Ei oikeastaan mikään halvan näkönen, mitä yleensä odotan jokaiselta baarilta. Tuskin siltikään aijon kyseisessä mestassa käydä enää sen useammin, koska en ole mikään yleisten lihatiskien ystävä. Vihaan sitä musiikin äänentason määrää ja pikkuhameissa keikisteleviä pikkumimmejä, jotka epätoivoisesti pyörii tanssilattialla kuin epilepsiakohtauksesta kärsivä. Musiikki oli sentään piristys, koska loppuillasta alkoi tulemaan todellisia 90-luvun jysäreitä melkein jatkuvaan tahtiin. Valot oli perseestä, koska ne huito kaikkia tanssilattialta pois pysyviä silmiin, niin ettei varmasti voinut seurustella rauhassa. Karaoke puoli oli aivan paska. Ahdas pieni koppi parilla sohvalla ja yhdellä pöytäkalustolla varustettuna. Ei siittä sen enempää.
Eilen lähti isoveikka takaisin kotiin, mutta kaverini jäi vielä yhdeksi yöksi, joten päätettiin vielä uudemman kerran juhlistaa avopuolisonia autoajelun merkeissä.
Nyt on rapula. Oon nukkunu ihan liian vähän ja liian huonosti, siittä kiitos kiljuville penikoille ja remonttimiehille. Mainittakoon, että oon todellakin friikki nukkumisen suhteen. Mun on pakko saada nukkua ainakin kahdeksan tuntia yössä häiriöttä, tai oon yks saatanan perseelle ammuttu karhu seuraavana päivänä.
Ja miksi helvetissä kirjoitan blogimerkintää tästä kaikesta? Miks helvetissä valmistan uunilohta tähän aikaan illasta tuhannen rapuloissani? Voisin jopa alkaa katsomaan Game of Thronesin viimeiset kaksi jaksoa ja lähteä sen jälkeen kääntämään perssilmän kyljelleen.
Hyi, liikaa daimkakkua.

Unruhe

Warning, meikkausasiaa.Keskiviikko 04.07.2012 16:29

Anteeksi nyt vain, mutta ajattelin alkaa kirjoittelemaan tänne myös hieman kauneuden hoidosta ja meikkaamisesta. Oon tässä vuoden päivät kerennyt harjoitella guruni opastuksella oikeaoppista meikkaamista, ja itseasiassa alankin olemaan jo ihan hyvä. Tarpeeksi hyvät (ja saatanan kalliit) välineet ja meikit helpottaa huomattavasti asioita.
Eilen mulla oli tarkotus tehdä ensimmäinen "meikkijulkaisu" tänne ihan kuvien kera, mutta valitettavasti en löydä mun kameran usb-piuhaa mistään.
Nyt sitten joudun havainnollistamaan kaiken kirjoittaen.
Mainitsin jo edellisessä kirjoituksessa tuosta ihanaisesta Seppälän Sunkissed-paletista ja hehkutan sitä edelleen. Tuon paletin ansioista oon saanut vielä vähän paranneltua mun luomivärin käyttö, koska kyseiset luomivärit melkein sulautuvat luomelle oikeisiin paikkoihin. Ei enää pakkaamista ja suu irveessä häivyttämistä niin että ihokin on jo rikki. Katsokaa, kuinka taivaallisen ihanaiset metallinhohto/shimmervärit paletissa on!


Voitin myös loveit.fin arvonnassa BHcosmeticsin huulikiillon "Peace, love & mod", joka on myös aika jännä homma. En ole koskaan ollut mikään huulikiiltojen ystävä. Ne tahmaa ja saa huulet tuntumaan kärpäspaperilta, hyi YÄK, mutta tähän nyt rakastuin. Oon pari päivää käytellyt tätä ja ihme kyllä, mun aikaisemmin rovehtuneet huulet ovat nyt ihanan silkinpehmeät.
Ostin myös eilen Maybellinen Fit me! -meikkivoiteen ja olen siihenkin erittäin tyytyväinen, koska mun iholle on aina ollut helvetin hankala löytää mätsäävä meikkivoide. Tämän takia olen myös hieman kammoksunut noin nestemäisiä meikkivoiteita, ja olenkin enemmän käyttäny Garnierin BB-creamiä (mikä ei oikeasti ollut niin hyvä mitä hehkutin kaikille). Hintakin oli mielestäni melko huokoinen, johtuen varmaan aikaisemmin ostamastani helvetin kalliista BB-creamistä. Fit me:llähän oli hintaa vain 12,90€ :)
Olisin kyllä eilen ostanut Lorealin BB-creamin, mutta onnekseni sitä ei ollut vielä meidän kaupassa myynnissä. Nappasin siis melkein puolipaniikissa tuon fit me:n sävyssä 115 mukaani, koska matkakumppanini alkoivat näyttämään vihaista naamaa. Yhden kerran testanneena voin kerrankin sanoa, että hei, mun ihohan näyttää ihan pirun hyvältä!


Eiköhän tuo meikkihöpötys riitä taas tältä päivältä, joten ei siittä sen enempää.
See'ya!


Unruhe


PS. Ostakaa joku mulle lahjaksi maskeeraajanboksi. Mun meikit ei enää oikeasti mahdu mihinkään. ... Ei edes pöydän laatikoihin. Ja kaiken tämän lisäksi aijon tilata vielä yhden 120 -paletin ja 32pc sivellinsetin lisää :'D

Harmaa arki, tervetuloa.Sunnuntai 01.07.2012 14:07

Tänään lähtee juna takas Kemiin puol kuudelta, eikä yhtään huvittais.
Muuten on ollut ihan kiva loma, mutta loppupää meni vähän pilalle kun hevonen alkoi ontumaan tosi pahasti etusta. Oon menettäny parina yönä yöuneni miettiessä, että mikä on vikana ja mitä voin tehä (rahattomana) hevosen eteen. Näillä näkymin arkoo kavionpohjaa, koska muualla ei näy/tunnun mitään poikkeavaa. Käytiin varalta ostamassa uudet kengät ja etusiin pohjalliset, jos vaikka ontuminen sattuis loppumaan, että sais kengittäjän tilattua. Siihen asti saan miettiä, että mistä revin 50e sitäkin huvia varten. Varmaan joutuu polttamaan kavionpohjat, taas vaihteeksi.
Torstaina muutettiin kaveri uuteen kotiin ja perjantaina sitten juhlittiin tupareita grillailun ja baareilun merkeissä. Oli ihan pirun kiva ilta, vaikka aamulla ei ollutkaan enää niin kivaa... :D
Uimassa ollaan käyty pariin otteeseen Onkamon järvellä. Yhellä kerralla jopa paisteltiin vähän makkaraa ja vaahtokarkkeja siellä, kun joku on rakentanut niin komean puolilaavun (?) sinne.
Nyt vain toivon, että rahatilanne joustaisi ja pääsisi tulemaan tänne vielä ennen koulujen alkuja. Veikkaan että tuolla mun ukolla tulee olemaan niin kiireistä ammattikorkeassa, että ei paljoa jaksa viikonloppureissuja tehdä tänne :<
Nyt pitäis iskeä stressivaihde päälle ja alkaa kasaamaan kamppeita läjään ja käydä vielä moikkaamassa hevosia ulkona.
Kahta asiaa oon ikävöinyt täällä ollessa. Kemin Captainin pitsoja ja meidän nettiä. Tuntuu, että jo pelkällä selainkäytöllä leviää pää, kun pitää 56h odottaa että sivut päivittyy. Kun pääsen kotia, istun varmasti tietokoneen ääreen enkä liiku siittä pariin tuntiin ellei ole pakko.
Nyt ajattelin juoda kahvit ja alkaa tuuskaamaan. See'ya.

AINIIN! Ostin Seppälästä uuden luomiväripaletin, jota olen katsellut jo pitkään, mutta en ole ostanut koska luulin paletin olevan "halppissarjaa". Eli niitä luomivärejä, joita joutuu pakkaamaan luomella miljoona kertaa, koska ovat joko himmeitä tai eivät pysy luomella (ts. puuterimaisia). Tää paletti on nimeltään Sunkissed ja tässä on aivan mahtavat 12 shimmeristä sävyä joiden joukossa on mm. valkoista, shamppanjaa, punaruskeaa ja kylmää ruskeaa. MAHTAVA PALETTI! Ei tarvitse pakata, näkyy heti kerralla luomella voimakkaasti ja pysyy koko päivän. Todella helppokäyttöiset luomivärit ja hyvät sävyt jopa aloittelijan kouraan :) Paletilla taisi olla hintaa n. 6-7 euroa ja pitäisi löytyä jokaisesta Seppälästä, koska on kuulemma vakiovaruste.
Jos käyt Seppälässä ostamassa tämän paletin niin samalla suosittelen ostettavaksi Wet n Wildin CoverAll -paletin (peittää todellakin kaikki ihon virheet, joskin muiltakin valmistajilta löytyy parempia) sekä muita Wet n Wildin luomivärejä. Itse rakastan ylikaiken omaa Vanity -palettia, jota ei valitettavasti enää valmisteta :<

Unruhe
http://www.shortlist.com/entertainment/all-you-need-to-know-about-forthcoming-stephen-king-movies

MSTASTA TORNISTA TEHDÄÄN ELOKUVA!!!
MUN UNELMIIN ON VASTATTU!

Miten jaksan odottaa? Viimeinen kirja kesken. Mitä sitten teen?
Ihan hyvä näyttelijäkin valittu Rolandiksi, mutta eikö näyttelijällä pitäisi olla kirkkaan siniset silmät ts. tappajan silmät?
Mikä oliskaan ollut parempaa jos elokuvat olis kuvattu päivinä, jolloin Eastwood olisi ollut nuorempi... Ei olisi ollut parempaa päänäyttelijää. Tosin, ehkäpä King onkin ottanut vähän Clintistä mallikuvaa Rolandin luomiseen...

MUTTA SILTI! ELOKUVA!
Koulussa pitää seurata tän elouvan edistymistä ehdottomasti.
Siittä tulikin mieleen. Sain eilen tieteen, että kaks mun serkkua opiskelee myös Torniossa :O
Nyt keitän kahvia ja herätän tuon tuhisevan punapään, heihei.



Unruhe JEIJ

Hahaa!Torstai 21.06.2012 03:50

Aina vain kaikissa haasteissa kysellään sinusta itsestäsi. Nyt on aika ottaa selvää kuinka hyvin sinä tunnet rakkaimpasi. Siis tyttö- tai poikaystäväsi. Jos sellaista ei ole, valitse paras ystäväsi tai perheenjäsenesi. Kopioi siis tämä omaan päiväkirjaasi, vastaa kysymyksiin, valitse seuraavat haastettavat (2-5 henkilöä) ja ilmoita haasteesta heille.


Kuka (poika-/tyttöystävä, kaveri, perheenjäsen,sukulainen..)?
Avomies :)

Silmien väri?
Ruskeat, ehkä pieni häivähdys vihreää.

Hänen syntymäpäivänsä
15.07

Nimipäivänsä (ÄLÄ LUNTTAA!)
9.1

Lempivärinsä?
Riippuu missä yhteydessä :)

Lempiruoka
Kaikki paistettu liha :D

Lempi juoma?
Olut ja kokis :D


Inhottavin ruoka?
Kaalilaatikko

Inhottavin juoma?
Kaikki viinat.

Hänen mielestään paras bändi?
Melko moniruokainen. Volbeat mm.

Entä biisi?
^ Skrillexiä, Volbeatia, Stirlingiä yms.

Hänen lempivaatteensa?
Jos pesen tän miehen vaatteet muutamia kertoja viikossa, niin enköhän tiedä mitkä niistä on kovimmassa käytössä. Eli siis löysät tuulihousut (kurssipuvun), mukava t-paita ja huppari.

Omistaako hän sarjakuvahahmo-alusvaatteita?
Yhet.

Löytyyykö hänen lompakostaan/takataskustaan/laukustaan kondomi?
Ei.

Kuuluuko hän johonkin seuraan/järjestöön tms..?
Ei.

Hänen paras ystävänsä?
Nitsu ja Tommi.

Ensirakkautensa?
Varmaan ensimmäinen oikea rakkaus on minä.

Jos hänella on sisaruksia, tiedätkö heidän toiset nimensä?
Ei ule.

ONKO HÄN KOSKAAN:
-ollut liikenneonnettomuudessa?
On, mutta ei henkilövahinkoja.

-menettänyt perheenjäsentään/läheistään?
Kyllä.

ENSIMMÄINEN:



-känni?
Yläasteen aikaan, mun kanssa varmaankin :D

-työpaikka?
Ei ule.



NYKYINEN:
-tyttö-/poikaystävä?
Semmone tosi viisas ja kaunis nainen :)

-unelma/tulevaisuuden suunnitelma?
AMK:sta insinöörin paperit ja sitten omaan taloon asumaan :)

-kirja jota hän lukee parhaillaan?
No ku ei se lue, mutta seuraavaksi se varmaankin alkaa lukemaan legendaarisia Morgan Kanen tarinoita tai sitten Stephen Kingin Musta torni -kirjasarjaa :)

VIIMEISIN:
-nähty elokuva?
Ja keskellä virtaa joki.

-teatterikäynti?
Minun kanssa muistaakseni huhtikuussa, käytiin kattomassa Nälkäpeli :)

-tavattu sukulainen?
Äiti ja hänen avopuoliso.

Mikä väri kuvastaa kyseistä henkilöä parhaiten ja miksi?
Ei mikään t_t

Mikä teitä yhdistää vahvimmin?
Kaikki yhdessä koettu. Kait se rakkauskin?

Luonteenpiirre minkä toivoisit voivasi muuttaa hänessä?
Mustasukkaisuus, tosin sekin on mennyt parempaan suuntaan. Niin ja se turhasta inkuttaminen :D Sry.


Ja tämä haastehan lentää suoriltaan kyseiselle henkilölle joka esiinty nickillä Infernum täällä.





Unruhe

Ainiin...Perjantai 15.06.2012 16:50

... Sain opiskelupaikan.
Ensi syksynä lähden opiskelemaan audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoa, eli näillä näkymin musta tulee parin vuoden päästä media-assistentti :)
Mikäli kestän muutaman vuoden nuorempia luokkakavereita.
Toivottavasti ne ei sitten ole koulun kameroilla vessassa ottamassa typeriä duckface-kuvia.



Unruhe