IRC-Galleria

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h.

Tyttö: Hidasta, mua pelottaa.
Poika: Enkä, tää on hauskaa.
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa.
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua.
Tyttö: Hyvä on ,mä rakastan sua. Jarruta.
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa.

*tyttö halaa poikaa*

Poika: Ota mun kypärä ja laita se päähäs. Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen pettämisen seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puolivälissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi.

---

Analysoidaanpa tätä nyt hetki. Ensinnäkin ku päristelet pyörällä 180 km/h niin siinä ei paljoa kommunikoida. Vaikka tyypeillä olis ollu radioyhteys toisiinsa niin sen toisen puheesta ei saa vittuakaan selvää ku sillä ei oo kypärää. Morsettamallakohan ne tuon keskustelun kävi? Helvetinmoinen keskittymiskyky pojalla, pisteet siitä. Ja miten helvetissä se poika oikein meinas tunnistaa OIKEIN kovan halauksen normaalista kiinnipitämisestä? 180 km/h lasissa pidetään perkele kiinni eikä meinata, vai hiuksistako se tyttö ensin kiinni piti? Moisesta vauhdista kypärän vaihtaminen on kans melkoinen stuntti, kummankin pitää olla melko riskejä kavereita, ja melko (erittäin) tyhmiä myös ku yleensäkin lähti toinen kyytiin ilman kypärää? Jarrujen räjähtäminen muka syynä kypärän vaihtoon, ikinä kuullu moottorijarrusta? Ilmanvastuskin on tuossa vauhdissa jo niin kova ettei tartte kun vähän nousta siitä tankin päältä niin jo alkaa maisemista saada jotain selvääkin. Ja mitä helvettiä, kyydissä ilman kypärää? Todennäköisesti tyypin mopo meni mettään siitä syystä kun joku kärpänen lensi silmään, ja tuossa vauhdissa varmasti uppos se kärpänen ja syvälle. Ja haluaisinpa tutustua siihen Teräsmiehen tyttäreen joka henkensä piti tuosta tällistä, 180 km/h vauhdista seinään se on aivan yksi lysti onko sulla kypärää ollenkaan vai kaks kypärää, vai kolme. Tosin tarina ei tunnu mainitsevan jäikö muija loppuelämäkseen kasviksi. Miksiköhän? Vuoden Tyhmä Paskiainen-kiertopalkinto jaetaan tänä vuonna hiukan etukäteen, ja tuon poikasen hautahan se on osoitteena. Asetellaan se siihen kiven päälle kivasti. Jos jaksavat sen ruumiin rapsutella sieltä seinästä irti. Oppiipahan ottamaan huippuja jarruttomalla prätkällä.

Jos sinunkaan mielestä koko paskassa ei oo realismin häivääkään - kopioi tämä päiväkirjaasi. Kuka helvetti näitä oikein tekee?

KOPIOIKAA JOKA IKINEN JA KÄYKÄÄ ALLEKIRJOITTAMASSA! LAITTAKAA ETEENPÄIN!

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia.

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.