IRC-Galleria

Lelun myrkky voi pienentää pippeliäKeskiviikko 05.05.2010 21:30

- Ftalaatit ovat kiellettyjä lasten leluissa, mutta silti tätä myrkkyä löytyy edelleen monista muovitavaroista. Ftalaattien joutuessa poikien elimistöön seurauksena voi olla entistä tyttömäisempi käytös ja pienet kyrvät.
Ftalaatit alentavat tutkimuksen mukaan poikalasten testosteroni- eli mieshormonipitoisuutta, mikä vaikuttaa käyttäytymiseen. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että ftalaatit voivat myös vaikuttaa poikalasten sukupuolielimiin heikentäen niiden kasvua tai jopa surkastuttaa ne. Lisäksi ne voivat heikentää hedelmällisyyttä. Ftalaattien on arveltu olevan yhteydessä myös astman ja allergioiden lisääntymiseen.

Ftalaattien käyttö lasten leluissa on kielletty EU:ssa, mutta niitä löytyy edelleen muun muassa kosmetiikasta, rakennustarvikkeista, tekstiileistä, kengistä ja elintarvikepakkauksista. Vaikka käyttö leluissa on kielletty, niin silti markkinoille pääsee aina välillä ftalaattia sisältäviä leluja. Viimeksi maaliskuussa ftalaattia löytyi pääsiäismunien sisällä olevista leluista.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.