IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 18:53

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5-vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi
tai
2. Ole niin kuin tämä ei koskettaisi sinua!

KarvinenKeskiviikko 27.02.2008 12:55

Muistatko kun..
kasvoimme ja nukuimme
vierekkäin

........

Olimme onnellisia

.......

Toivottavasti vielä tapaamme,
koska kaipaan Sinua

Mutta jos lähdit,
niin toivotan Sinulle vain parasta

........

Koska ennen

.......

Olit onni

<3

nyt
Rakas ja korvaamaton

</3Maanantai 25.02.2008 22:47

kamala,kamala ikävä.. miten voikaan ikävöidä näin paljon..

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.02.2008 20:23

nyt ollu iso ikävä ja iso itku..

karvinen ollu kateissa pe15.2.-la16.2. yöstä lähtien.. eikä oo kuulunnu tai näkyny <itku>
A L K U:
*Oletko valmis? - no muuten vaan kopsasin tään reetalt..
*Jännittääkö? - ei
*Kellon aika? - 21.18

M I N Ä:
1. Nimi: Riikka
2. Kuka sen on keksinyt?: porkat..isomummin mukaan
3. Lempinimi?: riksu tai rike
4. Mistä se tulee?: ismolt rike ja en muista mistä riksu :P
5. Ikä?: 18
6. Sukupuoli?: nainen ainutlaatuinen, harvinaisuus tiedän sen...

Y S T Ä V Ä T:
7. Onko niitä paljon?: muutama hyvä :)
8. Onko suurin osa heistä tyttöjä vai poikia? - suvi, kirsti ja vähän kai mikkoki, eli naisvalta jyrää!
9. Ovatko he suurin piirtein saman ikäisiä? - samaa vuosmallii. :D
10. Oletko usein heidän kanssaan?: - no suvin ja kirstin aika usein :P
11. Mitä teette yleensä?: - no emt.. nökötetään :D
12. Ovatko he teinejä?: - eivät kai..ellei kirsti joskus sellasel tuulel.. :D
13. Tai pissiksiä?: - eivät

P E R H E:
14. Montako siskoa sinulla on?: 1
15. Entä veljien määrä?: 0
16. Yhteensä?: no ettekö osaa laskea
17. Onko sinulla sekä äiti että isä elossa?: on
18. Asuvatko he kumpikin luonasi?: eivät
19. Oletko riidoissa heidän kanssaan?: en

K O T I:
20. Minkalaisessa talossa asutte?: porukat omakotitalossa, me rivitalokaksiossa
21. Asutteko kaupungissa vai maalla?: siinä välillä...
22. Pidätkö kodistasi?: joo...:)
23. Onko sinulla omahuone?: porukoitten luona on
24. Jos ei, niin kenen kanssa jaat sen?: no nyt harrin kaa jokaisen huoneen kaiketi :D
25. Onko huoneesi iso?: kotona.. no yhen auton tallin kokone :P

E L Ä I M E T:
26. Mikä on lempieläimesi?: kissat ja koirat =)
27. Onko sinulla/teillä lemmikkejä?: kyllä
28. Jos on, niin kuinka monta ja mitä?: jamalis kollit ja täällä tyttökisu :)Killi, Karvinen ja Ronja
29. Mikä/Mitkä sen/niiden nimi/nimet on/ovat?: Killi, Karvinen ja Ronja
30. Pidätkö niistä?: rakastan <3

V A A T T E E T:
31. Paksu vai ohut paita?: riippuu ilmast
32. Paksut vai ohuet housut?: farkut
33. Hame vai mekko?: hame
34. Shortsit vai caprit?: caprit
35. T-paita vai toppi?: t-paita
36. T-paita vai pitkähihainen?: pitkähihanen
37. Shortsit vai housut?: housut.
38. Kesävaatteet vai talvivaatteet ?: kesä.
39. Mitä nyt päällä?: bikinit ja yökkäri :D:D plus pyyhe

H I U K S E T:
40. Värjätyt vai luonnollisen väriset?: värjätyt.
41. Pitkät vai lyhyet?: pitkät
42. Minkäväriset?: maatiais..
43. Auki vai kiinni (NYT)?: pyyhesykkyräl
44. Miten pidät yleensä niitä kiinni?: ponnaril
45. Pidätkö hiuksistasi?: kyllä

M U U T A T I E T O A:
46. Pidätkö kesästä vai talvesta?: kesästä
47. Oletko syntynyt kesällä vai talvella?: keväällä
48. Syntymäpäivä vai Joulu?: joulu
49. Vappu vai Juhannus?: Juhannus

50. Uusivuosi vai Joulu?: joulu
51. Oletko NYT iloinen?: en erityiemmin..penkki vihloo selkää
52. Lempimusiikkisi?: ei tietoa..hyvä radiomusa
52. Kuunteletko mitään nyt?: en
54. Osaatko laskea?: 1-5 kertotaulut
55. Oletko pikkutarkka?: en
56. Virheet?: luomi pepussa ja kirjotushäiriö
57. Pitäisikö tämän jo loppua?: javisst
58. Onko tämä tylsistyttävä?: no tulipahan tehtyä, oli mikä oli
59. Jaksatko enää loppuun asti (Yksi kysymys)?: pakko kai se on..
60. Viimeinen kysymys; Paljonko kello Nyt on?: 21.28
> >>
> >>> TEST 1
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>> Jos ratkaiset testin, ole hyvä ja ota minut pois osoitekirjastasi...
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>> Tämä on todellinen psykologinen testi.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>> Tarina yhdestä tytöstä.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>> Äitinsa hautajaisissa, hän huomaa nuoren miehen ketä hän ei tunne. Tytön mielesta nuori mies on todella upea, elämänsä mies siis. Tyttö rakastuu toden teolla siinä samassa. Muutama päivä myöhemmin nuori tyttö surmaa oman sisarensa.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>> Kysymys kuuluu: Mikä oli surman motiivi?
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>> ÄLÄ MENE HETI ALEMMAS lukemaan vastausta vaan mieti ensin oma vastauksesi.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>> Vastaus:
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Hän toivoi että poitsu ilmestyisi uudelleen hautajaisiin
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Jos vastasit oikein kysymykseen, ajattelet kuin psykopaatti.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Tämä testi on ollut kuuluisan amerikkalaisen psykologin käytössa saadakseen tietää onko henkilöllä tappajan ajattelutapa. Suuri määrä sarjamurhaajia on käynyt läpi tämän testin ja vastanneet oikein kysymykseen.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Jos et löytänyt oikeaa vastausta - parempi sinulle
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>> Jos ystäväsi löytävät oikean vastauksen, on suositeltavaa etta pidät luovan etäisyyden heihin
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> TEST 2
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 10 sekuntia maksimissan tämän pienen testin tekemiseen, muuten ei hyväksytä katso sitten vastaus vähän alempana:
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Laske kuinka monta F kirjainta on seuraavassa tekstissa :
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> +++++++++++++++++++++++++++
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>> FINISHED FILES ARE THE RE-
> >>>
> >>> SULT OF YEARS OF SCIENTIF-
> >>>
> >>> IC STUDY COMBINED WITH THE
> >>>
> >>> EXPERIENCE OF YEARS
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> +++++++++++++++++++++++++++
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> No niin siinä se oli!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> älä jatka eteenpäin ellet ole lopettanut laskemista!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> OK?
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Kuinka monta? Kolme?
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Väärin, niitä on kuusi - eikä se ole vitsi!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Palaappas takaisin ja laske uudelleen!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Selitys vähän alempana...
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Aivot eivat pysty kasittelemaan 'OF' yhdistelmää'.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>> Uskomatonta,eikö? Se kuka löysi kuusi F' ensimmäisellä iskulla on nero , neljä tai viisi on harvinaista, kolme on normaali määrä.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Jos löysit vähemmän kuin kolme, vaihda silmälasisi.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> TEST 3
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Teeppa seuraava testi, on todella ihmeellinen .
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Luvataan ettei se ole mikään ansa.
> >>>
> >>> Mutta pliis, tee se hyvin ja loppuun asti, ei ole pitkä juttu.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Oletko koskaan miettinyt ajatteletko normaalisti vai oletko erilainen? No, tee seuraava mietintä harjoitus ja löydä vastaus !!!!!!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Seuraa ohjeita ja vastaa kysymyksiin yksi kerrallaan ja niin nopeasti kuin pystyt , mutta älä mene eteenpäin ennen kuin olet vastannut edelliseen. Ei tarvitse kirjoittaa vastauksia ylös Tulet todella hämmästymään tuloksesta.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>> Kuinka paljon tekee:
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 15+6
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 3+56
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 89+2
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 12+53
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 75+26
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 25+52
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 63+32
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> näin on, laskeminen on hankalaa mutta tämä onkin oikea harjoitus. Vielä kerta :
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 123+5
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> NYT NOPEASTI! AJATTELE JOKU TYÖKALU JA JOKU VÄRI!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Nyt lähde alaspäin.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Vieläkin vähän alaspäin.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Vieläkin alaspäin.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Ajattelet punaista vasaraa eikö vain???
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Jos et ajattele, kuulut niihin 2% väestöstä joka ajattelee erilailla
> >>>
> >>> 98% väestöstä vastaa punainen vasara kun heille annetaan tämä harjoitus. Aika hyytävää eikö vaan
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> TEST 4
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Oikean jalan älykkyystesti
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Kannattaa koittaa, aika uskomatonta...
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> mutta totta. mita nyt perässä tulee, on sen verran kummallista että se haastaa kaikki järkeenkäyvän. ja voin lyödä vetoa että vaikka koittaisitte 50 kertaa niin ette onnistu, ihan oikeasti se ei onnistu. No, kokeile
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 1.-Eli istut työpöytäsi ääressä, nosta oikeaa jalkaasi ja ala tehdä sillä rinkiä myötäpäivään
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 2.-Nyt kun teet rinkejä jalallasi, ala piirtää ilmaan numero kuutosta oikealla kädelläsi. Jalkasi muuttaa suuntaa!!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 3.-Niinhän minä sanoin... et voit tehdä mitään asian hyväksi
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 4.-Lähetä tämä viesti ystävillesi, ... eivät ne usko tätä mutta on hauskaa koettaa
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> 5.-älä unohda jalkaasi ja myötäpäivään
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> TEST 5
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Possutesti
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Ei pelleilyjä vaan tehdään testi kunnolla
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> LOISTAVAA!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Teepä nyt tämä hassu pieni testi!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Ota valkoinen paperi ja piirrä sille possu
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> älä mene alemmas ennenkuin olet piirtänyt possun kokonaan!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> äläkä yritäkään
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Piirrä ensin!!!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> No ni ? Ootko varma ?
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Possu on personnallisuustesti
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Jos piirsit :
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * Paperin yläosaan, olet positiivinen ja optimistinen.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * Keskiosaan päin : olet realisti.
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>
> >>>>> * Alaosaan päin : olet pessimisti ja negatiivista asennetta omaava
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * jos possu katsoo vasemmalle, olet perinteitä rakastava, ystävällinen ja muistat helposti syntymäpäiviä ..
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * jos possu katsoo oikealle, olet uudistusmielinen, aktiivinen, mutta et ole kovin perhekeskeinen, ja et piittaa päivistä tärkeistäkään
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>> * jos possu katsoo sinua päin: olet suora, tykkäät olla pirun lakimies etkä pelkää koviakaan keskusteluja
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * jos lisäsit possuun paljon yksityiskohtia, olet analyyttinen, kärsivällinen ja epäilevä
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * jos ei paljonkaan yksityiskohtia, olet emotiivinen, et kovinkaan metodinen ja otat riskejä
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * jos piirsit vähemman kuin 4 jalkaa, olet epäröivä ja olet muuttuvassa elämänvaiheessa
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * jos piirsit 4 jalkaa, olet varma, eteenpäin menijä ja ideologi
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * jos piirsit enemmän kuin 4 jalkaa, olet idiootti
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> * korvien koko liittyy kapasiteettiisi kuunnella muita, mitä suuremmat sen parempi
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>> * saparon pituus, viittaa seksisuhteittesi laatuu, vielä kerran, mita pidempi, sen parempi!!!!!!
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> OK ,
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Kuka unohti piirtää saparon????
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>>
> >>>>> Ei ei, mahdotonta tehdä testi uudelleen...
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>
> >>>>>

[Ei aihetta]Perjantai 22.02.2008 21:35

ostin aivan ihanan päiväpeiton kuopiost.. <3<3<3<33<3<3<3<3<3<3<3

[Ei aihetta]Perjantai 22.02.2008 00:37

huomen kuopioon.ja mä sain työauton..köh..mikä työ.. xD

[Ei aihetta]Tiistai 19.02.2008 13:23

näköjään koulun meses säilyneet oikeastaan kaikki jotka joskus olleet mesessä..ennen kuin tänne kouluun tulinkaan..mielenkiintoisia henkilöitä.. ei hajuukaan ketä ovat tai ovat olleet..osan kyl muistan.. ku katoin että mite tää lista on näin pitkä :o


Kikille terkkui<3

samo Suville <3

samotei pikku-Suvillekki <3 :D (sinä hoitsu :D)

ja niin ees päin..

djääm.. väsyttää leikittäiskö nukkumista...

~~~~~~~~


Oli sininen
ja oli punainen
tuli ilta
tuli yö
oli hiljasta
oli tunnelmallista

oli helmikuu
tuli maaliskuu
oli huhtikuu
tuli toukokuu
oli kesäkuu
tuli heinäkuu
oli elokuu
tuli syyskuu
oli lokakuu

tuli violetti täysikuu

~~~~

Hipskukkuu..: )Maanantai 18.02.2008 14:25

olipas reissu..aikas mukava oliki ^^

linja matkathan olivat ihan the bestit.. ainaki meno..jännitystä aikataulun kanssa.. :D:D ja meijän linja toimii aina ja iän kaikkisesti aamen..ainaki melkeen mikkeliin asti :P

laivallakin oli ihan mukaavaa.. ^^ sai nukuttua ERITTÄIN paljon.. :D:D ihanat naapurit pitivät laulu ja musiikki tuokiota ja jalkapalloa sipsipusseil yms... ja tulipas liikuttua tanssin merkeis :) poistuminen laivastaki sujui hyvin poliisiopisto musiikin merkeis :D:D

sanoha tuo luokkalainen että hiukset näyttää pitkilt tänä aamuna.. mitä lie sattunnu jotta kasvaneet? jospa ne hereil kasvaa nopeammin kuin nukkuessa.. xDD tai sitte tuli niin paljo ajateltavaa että kasvoivat.. tai just että en ajatellu niin kaikki solut kasvattivat hiusta.. tai ehkä se on tämä rajojen välinen symbioosi tai maan välinen ilmasto.. :P :D ehkä jekkupattereist``?