IRC-Galleria

Weera-Yhtye

Weera-Yhtye

kaiken pitää olla kevyttä ja laittii

Surullista toimintaa junassaTorstai 20.01.2011 01:25

Niin surullista toimintaa junassa..

Olin matkalla Helsinkiin-Joensuusta&kiinnitin huomiota junassa yksinään juoksentelevaan poikaan.Tunteja myöhemmin vieraillessani ravintolavaunussa syy yksin levottomaan juoksuun oli ilmeinen.Ravintotavaunussa istui n 40-vuotias todella humaltunut nainen, jonka nuoret 18-25-vuotiaat mies seuralaiset vaihtuivat useasti junamatkalla.Naiselle tarjoiltiin monta annosta, vaikka puhe alkoi sammaltaa&minun oli pakko käydä tarjoilijan kanssa keskustelemassa.Kysyin ensin maksoiko hän käteisellä vai kortilla ja tarjoilija sanoi molemmilla.Nainen jutteli sopimattomia n7-vuotiaan lapsensa kuullen.Tarjoilija sanoi, että jos kyseessä olisi hänen tuttu tai sukulainen hän puuttuisi tilanteeseen.Kun kyseessä oli tuntematon, hän pelkäsi itse joutuvansa ongelmiin, ilmoittamalla esim konduktöörille tai viranomaisille.Kysyin vielä kuka tätä lasta puolustaa jos kaikki me aikuiste suljemme silmämme tapahtumalta jonka jälkeen hän sanoi, ettei ole tietoinen naisen nimestä eikä henkilöllisyydestä(vaikka aiemmin kuiteista sen tiesikin näkevänsä).

Mielestäni tällaisiin tapahtumiin täytyisi puuttua.
Pieni lapsi oli matkalla huolissaan, ehtiikö äiti tupakalle poikien kanssa ennen pois jäämistä&myöhemmin äiti tiedusteli lapseltaan monelta heidän juna on perillä, kun ei itse enää muistanut.

Vastuutonta kaikilta sulkea silmät&itse en tilanteessa keksinyt enää muuta koska henkilökuntaa ei kiinnostanut asia oman edun tavoittelun merkeissä. En tiedä miten teillä tällaisessa toimitaan, mutta vähintäänkin jonkun virainomaisen olisi hyvä varmistaa lapsen kotoa onko kaikki hyvin.Tällainen välinpitämättömyys aiheuttaa kasvavissa lapsissa&myöhemmin nuorissa pahoja henkisiä ongelmia, joten mielestäni se on meidän kaikkien ongelma katkaista tällainen epämiellyttävä toiminta.Pöyristyttävää josihmiset ettei tarvitse auttaa jos ei tunne, onko sama jos itse makaankatuojassa kaatuneena vahingoittuneena niin ihmiset tai työntekijät ohittavat minut, sillä eivät tunne ja sen takia en ansaitse saada apua.

Todella laittaa surulliseksi, haluaisin puolustaa lapsia ja nuoria näissä asioissa.

Kommentoikaa, miten toimia?

Hyvää Joulua <3Keskiviikko 22.12.2010 12:19

Toivotan teille ihanaa, rauhallista ja iloa täynnä olevaa Joulua. Joulu on ihanaa aikaa, lukea, olla perheen kanssa, laskea mäkeä, käydä kirkossa ja rauhoittua oikein kunnolla.



<3: Weera

Pari vapaata päivääTiistai 26.10.2010 04:01

Heipsuli vei ihanat!

Mä varasin pitkästä aikaa vapaita hetkiä kalenteriin viikonloppuna juhlittiin ystävän synttäreitä ja henkailtiin kaikkian ystävien kanssa ympäri Helsinkiä. Käytiin Luxin eli Tigerin Vipissä ja ihmettelen kovasti miks se ei vois olla edelleen Lux, koska ei sielä oo mikään muu muuttunu paitsi se tiikeri sielä katossa.

Unohtamatta sitä, että meillä oli oman koirulin lisäksi kaksi vara koiraa Kääpiöpinseri jengi koossa siis.

Eilen tein toimistolla duunia puol kolmeen asti yöllä ja tänään nukuin sitten yli puolen päivän ah! Ihanaa!

Noh eipä tässä mä nautin toimistolla vapaasta hetkestä surffailen kanavilla ja kuuntelen musaa! :)

Pusuja!

Weera Ilosaarisokissa 2010!
Tartu Mikkiin Weera ja JoAngel tulee ulos 26.11.2010 pe klo 21.00 :)
http://www.youtube.com/watch?v=i2_dCS6TkxM

Tanssijat ja koreografia: Krista Turunen ja Jere Jääskeläinen
Nyt löytyy videot vihdoin katseltavana:

Hae youtubesta Weera Live ja löydät matskua

www.youtube.com/watch?v=l4PG4uTZZDE

Kivaa viikkoa!

<3: Weera
Event löytyy:
http://www.facebook.com/?tid=1507992352251&sk=messages#!/event.php?eid=144219445620245&ref=ts

Facebookista Weera yhteisöstä :)

Nähdäänpä ihanaiset ja vietetään super kiva ilta kimpassa!

levy kaupoissa!!
POHJOISKARJALAISTEN ARTISTIEN SYKSYN LEVYALE
Pahoitellaan mahdollista ristiinpostitusta

Syksyn kunniaksi täräytettiin päälle raju levykamppis. Klikkaa itsellesi sopivat tuotteet ja teokset. Huom. Kaikki Ilman posti- ja pakkausmaksuja!
Katso täältä ja tilaile => http://www.provisual.fi/ale/
HYTINÄ-LEVYJEN RAJU SYYSTARJOUS!
www.provisual.fi
Hytinä-Levyjen raju syysale

levy kaupoissa!!
Eilen oltiin mun synttärilahjakeikalla katsomassa Amy Macdonaldin keikkaa. Keikka oli ihan mielettömän hyvä ja Amy todella luonnollinen esiintyjä, kerta kaikkiaan aivan ihastuttava. Vitsailtiin siinä sitten ystävieni kanssa, että illalla sitten ravintolassa törmätään Amyyn ja menen niin puihin että Ane joutuu tulkkaamaan mua. No oikeesti näinhän siinä sitten kävikin, että tavattiin livenä ja tyttö oli niin ihastuttava ja ystävällinen että meninkin ihan puihin. Saatiin sitten viettää iltaa Amyn soittajien kanssa ja koko sakki oli kyllä super kivaa.

Yleensä kun oon fanittanu jotain laulajaa niin livekohtaaminen on ollut niin suuri pettymys ettei fanittamisesta enää tulekkaan mitään. Toisin oli Amyn kanssa, mä rakastuin siihen nyt vaan enemmän! Ah sen musiikki on NIIN hyvää :) Olisikohan tässä tarpeeksi hehkuttamista, mutta olen niin onnellinen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

<3: Weera
Weera mukana Radio Suomipopin festareilla. Ohjelmistossa mukana yllätyksiä!

Showtime klo 14.45- 15.30

Voit myös kuunnella Radio suomipopilta keikan:
...http://www.radiosuomipop.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=10&Itemid=13

Weera on suomenkielistä pop-rockia soittava yhtye. Weera perustettiin vuonna 2008, kun laulaja Elina Suonmaa alkoi kasata bändiä ympärilleen. Joensuun seudulta löytyivät Lade Laakkonen (basso), Tuomas Ryhänen (kitara), Aino Heikura (Koskettimet) ja Tuomas Martikainen (rummut). Elokuusta 2008 asti työstetty debyyttialbumi ilmestyy monen mutkan jälkeen keväällä 2010 Hytinä-levyjen kautta.

levy kaupoissa!!