IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Perhe voi rasittaa naisen sydäntäKeskiviikko 28.01.2009 11:21

Japanilaistutkimuksen mukaan puolison, lasten ja isovanhempien kanssa elävillä naisilla on suurempi riski sairastua sydänsairauksiin kuin kahdestaan kumppanin kanssa asuvilla naisilla.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Poliklinikka.fi -sivusto.

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaaneet, että perheelliset ja parisuhteessa elävät naiset elävät terveempinä kuin yksinasuvat. Tuoreen tutkimuksen mukaan suku voi silti olla naiselle myös terveysriski.

Tutkimuksessa seurattiin 91 000 japanilaista 40-69-vuotiasta naista ja miestä 10-14 vuoden ajan. Naiset, jotka asuivat kumppaninsa ja lastensa kanssa ja hoitivat myös isovanhempia, olivat muita suuremmassa vaarassa sairastua sydäntateihin. Moni japanilaisnainen hoitaa lapsensa ja samassa taloudessa asuvat isovanhemmat palkkatyön lisäksi. Silti myös lapsettomat naiset, jotka hoitivat isovanhempia palkkatyön ohella, kuuluivat riskiryhmään.

Vähäsimmät sydänsairausriskit havaittiin yksinasuvilla, kahdestaan kumppaninsa kanssa elävillä naisilla sekä suurperheiden äideillä. Suurperheiden äidit, jotka eivät hoitaneet isovanhempia kotonaan, tupakoivat muita vähemmän ja käyttivät vähemmän myös alkoholia. Kolmesta sukupolvesta huolehtiminen päivätyön lisäksi näytti tutkimuksessa aiheuttavan naisille liiallista stressiä ja kumoavan muut terveellisten elämäntapojen vaikutukset.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.