IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Katsaus viimeiseen vuoteenLauantai 15.07.2006 14:01


Viime heinäkuussa olin toipumassa entisen työpaikkani aiheuttamasta stressistä rankan kevään jälkeen. Olin saanut opiskelupaikan ja Spiidi-varsa kasvoi huimaa vauhtia. Meillä oli pihassa ennätysmäärä hevosia: Matleena, Spiidi, Osku, Heta ja vierailevana tähtenä tinker-tamma Liinu. Lisäksi Saku oli laiduntamassa Nummi-Pusulassa.

Kuun lopussa oli Assemblyt. Heitimme herjalla McGurkin kanssa, että sitten kun lapsia hommaa, ne täytyy tehdä niin että ei ole raskaana Assyjen aikaan että pääsee boozemblyille. Sanoin että tähän täytyy pyrkiä vaikka ajankohtaa onkin vaikea päättää.
Tulimme Assyilta kotiin jo lauantaina koska meillä oli hotelli vain kahdeksi päiväksi ja olimme muutenkin jo aika hajalla. Laurilla loppui patterit molempina iltoina ennen aikojaan.

Kun olimme päässeet kotiin, ajoi faija pihaan ja sanoi että äiti on huonona. Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lähdimme heti Hämeenlinnaan sairaalaan. Seuraavana päivänä äiti kuoli. En muista miten selvittiin seuraavat viikot, mutta nekin on tullut elettyä.

Elokuussa tein kaupat Spiidistä, oli hautajaiset ja sain rauhoittavia joita en kyllä syönyt kuin pari kertaa.

Syyskuussa sain Severi-ruunan joka oli kaikkien toiveitteni täyttymys. Vietimme 25-vuotispäivääni Helsingissä Meijun ja Samun kanssa. En päässyt opiskelemaan koska en sittenkään täyttänyt kriteerejä. Saku sai uuden kodin sieltä mistä Severi oli tullut.

Lokakuussa tein positiivisen raskaustestin jota olinkin kovasti toivonut. Loppuvuoden voinkin enemmän tai vähemmän pahoin.

Joulukuun pimeydessä Severi sairastui ja lopetettiin Yliopistollisessa Eläinsairaalassa vuorokauden kuluttua. Kuljetuskoppi jäi siivoamatta (eipä siellä lantaa ollutkaan kun ähkyssä kaikki jäi suolenmutkaan...) ja loimet perähudlariin. Monena päivänä itkin tullessani autolla kotipihaan eikä tähtipää tullut aidalle vastaan. Jouluaatto oli väsyneen seesteinen.

Tammikuussa nostin leukaa pystyyn ja koitin hymyillä menetysteni läpi.
Vietimme ihanan hotelliviikonlopun Laurin kanssa - yhdessäolon merkeissä.

Helmikuu toi tullessaan kevään tuulahduksen ja Elsa-tamman jonka pelastin teurasautolta. Ensimmäisiä kertoja kahteen kuukauteen alkoi hevoshommat kiinnostaa yhtään.

Huhtikuussa aloiteltiin Hetan kanssa astutusrumbaa. Seuraavat kuukaudet ajeltiinkin hevosten ja spermojen kanssa Lohjan ja Vihdin väliä. Ajoin myös kerran ojaan omaa tyhmyyttäni.

Kesäkuuta oltiin odotettu. Rakas pieni poikamme syntyi päivää ennen laskettua aikaa aamuauringon paistaessa sälekaihtimien lävitse. Jorvissa oli upea henkilökunta ja juhannus vietettiin kotona.

Heinäkuu on puolessavälissä kun kirjoitan tätä. Vuosi 2005 oli kokonaisuudessaan rankka kokemus jo alkuvuoden vastoinkäymisten (eläinsuojelutarkastus, Xenonin lopetus) johdosta ja loppui mitä masentavammin.

Tämä vuosi on kuitenkin ollut ihan toista ja katsomme hyvillä mielin eteenpäin. Tänä vuonna Assyt on elokuussa ja ajattelin käydä yhden siiderin siellä juomassa :)
Minä tein sen minkä pitikin ;) Vaikka boozemblyt tuskin jää kovin pitkäaikaiseksi tapahtumaksi meille tänä vuonna.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.