IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Tiistai 17.03.2009 12:10

Otan eilisen tekstini siltäosin takaisin että meillä oli vuokraajalla käynyt vahinko. Asia on selvityksessä, hän soittaa anteeksipyynnöt.
En silti kauheasti arvosta sitä että hyökätään asiasta päälle ja puhutaan kuin pikkulapselle.
Samoin ihmettelen kuinka tunnistaa nimeltä hevosen useiden kymmenien metrien päähän, no varmaan muuta kautta kuultu että Keke on meillä joten sillä ok.

Toiset päivät vaan menee alusta loppuun pieleen ja eilinen oli yksi niistä. Koitan tänään koota itseäni vähän. Giittallekin olisi jo ratsuttajaa tiedossa ja ehkä jo vkl tulossa eli hommat etenee jossain suhteessa johonkin suuntaan.

Mua vaan vä-syt-tää tänäänkin mielettömästi. Onneksi Leila tekee tallityöt tänään. En ole hänelle vihainen, jokainen voi mokata joskus ja jos pyrkii korjaamaan virheensä niin uskon anteeksiantamiseen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.