IRC-Galleria

jaaaTorstai 26.02.2009 22:31

pe ilta koulus ja lauantai myös = hyvää viik,loppua perkele!

[Ei aihetta]Torstai 12.02.2009 00:55

vituttaa

heh Tiistai 03.02.2009 19:10

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makailee lumihangessa koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa sädetikku. Ahtaa koko illan olutta sisuksiinsa, sitten polttaa itsensä ilotulitteeseen ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan puskaan pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidan helmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo, juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä ilotulitusta.

LEIJONA meuhkaa ilman paitaa,rakentaa kylän suurimman ilotulitteen, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita tulitteiden sytytyksessä, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Uuden Vuoden yö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu lumihankeen, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään sädetikulla silmään ja sammuu lumihankeen. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua (Joululaulua) raketteja ammuskellessa. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää sauna vitsat ja vastat, kokkaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa,hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa loppujen rakettijen päälle.

Hajoaa!!!Keskiviikko 14.01.2009 08:35

hitto viel tarvis pari yötä jaksaa :O

uus viiko taas...Maanantai 12.01.2009 08:48

eka yö takana ja pieni duracell pääl vaik yön valvonu...

jees...Perjantai 09.01.2009 17:19

viik,loppu taas jos sais kuitaukseen univelat, vaik yövuoro onkin edes! Huomen leffaan ja olemaan vaan. Jotain vaihtelua viik,loppuun :)

normi alkaa taas...Tiistai 06.01.2009 23:26

sitä alkaa taas normi arki! Aamu vuoro pukkaa pääl! Hienoa toi herätys!

[Ei aihetta]Tiistai 23.12.2008 20:26

laival tuli oltuun ja riitti kyl vauhtia :D laiva keinnus kivasti et hyvä et pysyi pystys mut eipä mitään... Kiitos likoille viel jotka oli mukana :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 13:42

sitä pääsee pian kunnol purkamaan tavaroita ja järjestämään niitä paikoilleen :D lomaki pian ja sunnuntaina laivalle :D

vapaa!Perjantai 12.12.2008 08:58

no niin vika yö takana ja tarvis pian men unille sit viiedksi pikku jouluihin mut saa nähdä mitä illasta tulee.... no mut jos ilta menee vituileen niin onneks viikon päästä laivalle sit pitämään kunnol hauskaa!!