IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

SiskoksetTorstai 26.11.2009 22:32

Olipa kerran kaksi pientä tyttöä.He olivat siskokset,eivätkä kuitenkaan olleet.He leikkivät yhdessä,söivät yhdessä,nukkuivat samassa huoneessa ja kinastelivat leikkien lomassa.Pienet kädet rakensivat pihalle lumilinnoja,koulumatkalla lumeen jäi kahdet kiemuraiset jäljet,illalla saunan lämpimässä he kikattivat tyttöjen juttuja ja ottivat järkyttäviä löylyjä ja kylmää vettä niskaan=).Kesä lämpimällä he leikkivät hevosta ja uivat sammakkoa ja koiraa.Mutta sitten tuli päivä,jolloin lapsuus oli ohi,ja kaikki muuttui kylmäksi.Lämpimät muistot tuntuivat kipeiltä ja maailma pieksi heitä kovemmiksi ja kylmemmiksi.He eivät nähneet toisiaan yli vuoteen.Nyt vuosia myöhemmin,he ovat kovin muuttuneet.Mutta eivät milloinkaan lakanneet välittämästä toisistaan!Joka päivä,he tietävät,että kun on oikein paha olla,on ainakin yksi ihminen,joka ei katoa,vaikka kaikki muu häviäisi ympäriltä.Seuraavassa välähdys lapsuuden lopusta.

TÄRKEÄLLE<3

Se katsoo mua lapsen silmin
se sanoo,että ymmärtää.
Se sanoo olevansa vahva,
mut se pelkää että yksin jää.

Se nauraa tälle maailmalle,
se nauraa tälle hetkelle,
sanoo olevansa ookoo
ja toivoo,etten epäile.

Se menee yksin huoneeseensa,
ja sulkee oven jäljessään.
Se istuu räsymatolleensa
ja alkaa hiljaa itkemään.

Se nojaa kasvojansa käsiin
ja miettii lapsen unelmaa,
että vierellä ois joku,
joka ilman ehtoja rakastaa.



Rakas peeni,kiitos että oot mun sisko<3

Kaunis kuvaTorstai 26.11.2009 21:51

Siinä mallimainoksessa
se tyttö
heitti hiuksiaan.
Ne olivat,kuin
jähmettyneet ilmaan.
Sillä oli
silmät kristallista
ja se kuva
oli niin
mustavalkoinen
ja kaunis

Elämä jatQ..Torstai 26.11.2009 21:38

Syksyisiä päiviä ja kynttilänvaloa.Rauhallista eloa.Kohta omaan kämppään,vihdoinki!mieliala paranee pikkuhiljaa..

runo veljestäTorstai 19.11.2009 17:42

voi kun olisin saanut pitää sua sylissä,kun olit vauva.voi kun olisin saanut rakentaa sun kans hiekkalinnoja, kun osasit just kävellä.olisimpa saanut polkee sun kans kilpaa pyörällä ja tehdä majoja metsään,käydä äitiltä salaa tupakalla ja ajaa jäärallia.nähdä kun sä kasvat ja kasvaa sun kanssa.kaikki tuo jäi kokematta.en voinut pörröttää sun tukkaa,tai pelata sun kans pleikkaria.monesti aattelin,et millanen olet nyt. ja siihen sä sit pölähdit, keskelle mun elämää.sä et tiiä,miten onnellinen mä susta oon.mun rakas pikkuveli
- Vanhemmat »