IRC-Galleria

Kun todellisuus jalkojeni alla
katoaa,
enkä jaksa enaa taistella vastaan,
kauniiilta näyttää alas katoava
maailma,
niin kutsuvalta kuulostaaa
manalan lintujen laulu.
Tuonelan taivas kaartuu alhaalla
jossain mustuudessaan
ja kaipaan sen samaettista pintaa.
Kai liian kauan olen seisonut
kuilun partaalla.

"Elämä itsessään on
tavoittelemisen
arvoinen juttu.
Älä hukkaa sitä!"

En halua muille sanoa,
kuinka paljon muhun voi sattua.
Pieni asia jää aina vaivaamaan,
onneksi "rakkautta" saan.
Sen avulla jotenkin jaksaa.
Mut masennusta ei voi estää,
se tulee joskus
ja pitkään kestää.

Huokauksen ääni kuuluu,
kosteat silmät katsovat peilistä.
Sattuu,
sattuu niin paljon.
Sattuu,
sattuu niin paljon.
Kaikkialle.
Pää painuu alas päin,
hiukset peottävät tuskaiset kasvot.
Kyynel tipahtaa lattialle.

Taas kaikki alkaa masentaa,
satuttaa ja ahdistaa.
Haluaisin ihmisiä rakastaan,
en aina vaan satuttaa.
Joka aamu herään uudestaan,
toivon pahan olon hävinneen itsestään.
Aina jatkuu samaa rataa tää,
kohta jaksa enää en elää.

Kuinka kauan tätä pitää vielä jaksaa?
Kaikki voimani menee siihen,
että saan olla koko ajan hokemassa:
"Kaikki on hyvin."
Ja hymyillä nätisti.
"Olet vielä nin nuori
ja kaikki edessäpäin."

Mä oon kyllästynyt elämään.
Oon kyllästynyt kaiken kestämään.
Kyllästynyt ainaiseen samaan.
Haluaisin jotain uutta,
mutta mistä tulisin iloiseksi?
Elämästä uudesta?
Maisemasta aivan toisenlaisesta.
Mikään ei voi olla tätdellistä,
täydellisyys ei voi olla kaunista.

Ranteesi kuolemanviivat.
Kämmenesi elämänviivaa vahvemmat.
Yrität peitellä,
sinipunertavia viiltojen arpia.
Muistoja siitä,
kun jäit pimeään yöhön,
johon ei kantanut ääntä.
Ei ojentanut kättä.
Ei pysähtynyt vierelle
kivunjakajaa.
Takaisin elämään
vastentahtoisesti kutsuttuna,
kuljet kätkien arpiasi.
Mielesi haavoja.

Päivä kerrallaan,
se riittää.
Älä katso taaksesi,
sillä se ei palaa.
Älä murehdi huomisesta,
sillä sen aika ei ole
vielä.
Tee juuri tästä hetkestä
elämisen ja muistamisen
arvoinen.

Sinä siellä,
minä täällä.
Tahtoisin olla sinun päällä.