IRC-Galleria

uinumaan.Lauantai 10.01.2009 23:14

pitäisi mennä nukkumaan ja nukuttaakin. mutta ei vain jaksaisi siirtyä sänkyyn. hirveä ongelma. ensi yönä taasen posti-hommeleita. onneks sitten taas kahden viikon tauko moisesta puuhasta. tänään sain pestyä suuren kasan pyykkejä ja imuroitsin. lisäksi siivoisin kissojen vessat. huomenissa käyn laittamassa corsan uinumaan ja jatkan ajamista astralla. vielä maanantaita vasten yöllä pitäisi herätä aikaisinaikaisin ja suunnata lepaalle. voi olla aika väsynyt olo jahka sinne saakka ehtii.
sain askarreltua tänään yhden koulutehtävän. piti hakea innoitusta moiseen puuhaan aika pitkään, mutta löytyihän se lopulta ja sitten olikin jo vaikeuksia saada asia kerrottua tarpeeksi tiiviisti. nyt yritän levitoida itseni makuuhuoneeseen ja sänkyyn asti. harmittaa, jos loppuu henkistyminen kesken kaiken ja jäänkin nukkumaan pariksi tunniksi tuohon eteisen lattialle. piih.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.