IRC-Galleria

Huomaa et ollaa äitin kaa sukuuLauantai 27.06.2009 21:37

löi kirveel jalka terää mut mul oli sääres :D:D:D:D:D no sairaalaa lähtee just
on meinaa kunnon rajottimet cdi:s nyt

ois pitäny laittaa mut asian ajajaksSunnuntai 26.04.2009 00:21

Kohuttu The Pirate Bay -oikeudenkäynti päättyi maaliskuun alussa ja molemmat osapuolet jäivät odottamaan tänään julkaistavaa päätöstä. Syyttäjä vaati vastaajille vuoden vankeustuomiota ja kantajat miljoonien vahingonkorvauksia. Puolustus kiisti syytteet ja vetosi syyttömyyteen kuuluisan King Kong -puolustuksen voimin.

Oikeus julkisti ratkaisunsa vain hetki sitten ja sen mukaan kaikki neljä syytettyä ovat syyllisiä tekijänoikeusrikkomusten avustamiseen. Kaikille nelikon jäsenille (Fredrik Neij, Peter Sunde, Gottfrid Svartholm ja Carl Lundström) langetettiin vuoden vankeustuomio ja heidän todettiin toimineen yhteistyössä. Oikeuden päätöksen mukaan nelikko oli tietoinen, että The Pirate Bayn välityksellä liikutetaan tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia ja että sivusto toimi apuna väärinkäytöksiin. Oikeus luokitteli väärinkäytöksien tason vakavaksi.

Tuomarin mukaan The Pirate Bayn käyttäjät tekivät aloitteellisen tekijänoikeusrikkomuksen jakamalla tiedostoja ja sivuston ylläpitäjät avustivat siinä. Tuomari myös totesi, että The Pirate Bayn käyttö on laitonta.

Vankeustuomioiden lisäksi kantajat vaativat noin 12 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia, mutta oikeus ei hyväksynyt niitä. Sen sijaan se asetti vahingonkorvaussumman noin 30 miljoonaan kruunuun, eli runsaaseen 3,5 miljoonaan dollariin. Kyseessä on huikaisevan suuri summa ja oikeuden mukaan nelikon pitää jakaa se keskenään tasan.

The Pirate Bayn edustajat ovat jo ilmoittaneet vievänsä päätöksen ylemmälle oikeusasteelle, jos oikeus toteaa heidät syyllisiksi. Edessä on siis varma osapuolien välinen valituskierre ja asiaa tullaan varmasti käsittelemään vielä jopa vuosien ajan. Peter Sunde on vakuuttanut, että The Pirate Bay -sivusto pysyy pystyssä ja niin se varmasti tuleekin tekemään valituskierteen loppuun asti.

ARGHHHHLauantai 28.03.2009 23:25

Rälläkkä potkas tyhjää!! R.I.P

hiihtoomoKeskiviikko 25.03.2009 21:32

oli muuten eilen kusinen hiihtoreissu tai no ei välttämättä mul :D

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 21:10



Säännöt ovat seuraavat:
1. Voi sanoa vain kyllä tai en.
2. Et saa selittää mitään, ellei joku kysy sitä sinulta !
3. Älä sano MITÄÄN muuta kuin KYLLÄ tai EN !

Oletko..

Suudellut jotain hyvää ystävääsi? - kyllä
Yli 18? - en
Kertonut koskaan valheita? - kyllä
Tripannut sienillä? - en
Suudellut valokuvaa? - en
Nukahtunut koulussa/töissä? - kyllä
Pidellyt oikeaa käärmettä? - kyllä
Juossut punaisia päin? - kyllä
Tullut erotetuksi koulusta? - en
Tuhonnut autosi/moottoripyöräsi onnettomuudessa? - en
Laulanut karaokea? - en
Tehnyt jotain, vaikka vannoit ettet koskaan tekisi? - kyllä
Nauranut niin, että purskautat ulos jotain, jota olit juuri juonut? - kyllä
Napannut lumihiutaleen kielelläsi? - kyllä
Suudellut sateessa? - en
Laulanut suihkussa? - kyllä
Istunut katolla? - kyllä
Muistellut katumuksella jotain menneisyydestäsi? - kyllä
Joutunut työnnetyksi veteen vaatteet päällä? - kyllä
Murtanut luusi? - en
Ajanut pääsi? - en
Ollut bändissä? - en
Ampunut aseella? - kyllä
Tykännyt jostakusta ilman, että kukaan tietää? - kyllä
Pelannut räsypokkaa? - en
Luovuttanut verta? - en
Tykännyt jostain kenestä sinun ei pitäisi? - kyllä
Ottanut tatuointia? - en
Ottanut lävistystä muualle kuin korviisi? - en
Muhinoinut täysin tuntemattoman kanssa? - en
Jäänyt kiinni poliiseille? - en
Kaatunut portaissa? - kyllä
Suudellut hetken mielijohteesta? - kyllä
Nukahtanut juotuasi liikaa? - kyllä
Omistanut salikortin - en
Saanut jonkun kiinni pettämässä sinua? - en
Liftannut? - en

joo petel yötLauantai 28.02.2009 16:58

just käymäs nukkuu tää vaa vetää siel: osteri ossi mikäs perunamuussi täält löytyykä ym

yritä siel sit nukkuu! :D
Nimesi alkukirjain

A= pahoinpitelin
B= puukotin
C= mulkkasin
D= vakoilin
E= oksensin
F= nain
G= runkkasin
H= hakkasin
I= nussin
J= suutelin
K = matkin
L = tapoin
M = söin
N = mulkoilin
O = esitin
P = raavin
R = kutitin
S = raiskasin
T = ammuin
U = puraisin
V = ruoskin
Y = tönin

Silmien värisi

HARMAA = tänään
SININEN = eilen
RUSKEA = yöllä
VIHREÄ = viime perjantaina

Syntymäpäiväsi

1= pappia
2= homoa
3= äitiä
4= isää
5= mummoa
6= koiraa
7= joulupukkia
8= teräsmiestä
9= talonmiestä
10= pappaa
11= jammusetää
12= veljeä
13= kummisetää
14= naapurin poikaa
15= poliisia
16= tarja halosta
17= annaa
18= ilotyttöä
19= opettajaa
20= leipuria
21= siskoa
22= parasta kaveria
23= kamelia
24= mikkoa
25= kimi räikköstä
26= kirjastovirkailijaa
27= teemua
28= puutarhuria
29= seppo taalasmaata
30= maria
31= koppakuoriaista

Syntymäkuukautesi

TAMMI = vessassa
HELMI= siivouskomerossa
MAALIS= pusikossa
HUHTI= traktorissa
TOUKO= makuuhuoneessa
KESÄ= puistossa
HEINÄ= ruokalassa
ELO= poliisiasemalla
SYYS= historian tunnilla
LOKA= sovituskopissa
MARRAS= puiston penkillä
JOULU= ravintolassa


Etunimesi 3. kirjain

A= koska olin puutteessa
B= koska olin epätoivoinen
C= koska olin hävinnyt vedonlyönnin
D= koska halusin tietää miltä se tuntuu
E= koska halusin olla järkevä
F= koska ruuvini olivat löysällä
G= koska minulla oli syyni
H= koska äiti pakotti
I= koska en olisi saanut muuten viikkorahaa
J= koska olen idiootti
K= koska minulla oli menkat
L= koska en voinut vastustaa sitä
M= koska olin halunnut sitä aina
N= koska minun teki mieli
O= koska olin himoinnut sitä aina
P= koska en keksinyt muutakaan
R= koska ystäväni haisi pahalle
S= koska minua halutti
T= koska oli tylsää
U= koska märehdin
V= koska minulla oli kiire
Y= koska olin masentunut
Z = koska rakastin häntä
Å = Inhosin häntä