IRC-Galleria

_stubastian

_stubastian

Saa tutustua! (: Heitä hertta, heitän takasi !

Tällänen Salkkaripikaväsäys :)Keskiviikko 20.05.2009 22:32

I need a miracle (Miian Nk.)

Show me the angel I saw in your eyes
'Fill my last desire and the next stop's paradise

Istun hiljaa pyörätuolissa, kun Saku työntää sitä takanani. Haikeasti hymyilevät, surumieliset kasvoni tuijottavat eteenpäin, syysillassa. Tuuli paiskoo lehtiä pois puista ja liehuttaa mun tummanpunaisia hiuksia ilmassa, annan tuulen leikkiä kasvoillani. Kuulen tasaista hengitystä takaatani.
- Mitä sä mietit? Kysyn Sakulta. Me yritetään kai molemmat olla normaaleita, mutta se ei vaan onnistu. Aina se tunkee jostain esille, se ei koskaan katoa, mä tarvitsisin ihmeen, jotta voisin parantua. Mulla on pahanlaatuinen aivokasvain, eikä enään kauaa elinaikaa. Miksei vois mennä Sakun kanssa Paratiisiin, jossa ketään ei koskaan sattui? Miksi kaikki pitää tehdä näin vaikeaksi? En tiedä vielä, tuskin koskaan saankaan tietää.
- Sitä, jos sä kuolet, Saku vastaa, pysähtyen samalla. Hieman sävähtäen käännän siniset silmäni taaksepäin, kohdaten itseni tuijottamasta ruskeita, surumielisen surullisia nappisilmiä, sekä tummia, sekaisin olevia hiuksia. Puren huultani, antaen tuulen riepotella kasvoillani. Saku katsoo hetken tummaa tähtitaivasta, uskaltamatta kai heti vilkaista muhun. Lopulta poika silti kääntää katseesa mun silmiin.
- Mä en kestäis sitä. Mä. Mä pelkään oikeesti, että mä teen jotain, jos sä kuolet. Joka ilta mua pelottaa mennä nukkumaan, kun mä ajattelen, ettet sä aamulla enään hengittäis mun vieressä. Aina on jotain, mitä mä voisin tehdä, mut ikinä en siltikään tiedä, mitä tehdä. Sulla pitäis olla tässä vaikeeta, vaikka sä tunnut olevan se vahvempi osapuoli. Mun pitäs kuunnella sua, eikä sun vaan jatkuvasti mua. Eks sua pelota? Saku katsoo mua silmiin. Katson takaisin silmiin ja mietin sitä kysymystä. Pelota? Ei. Ei mua pelota.
- Kuolema on vaan asia, joka ihmisen pitää hyväksyä. Saku-rakas, me kaikki lähdetään täältä maapallolta joskus. Pian saattaa olla mun vuoro. Mutta mua ei pelota, koska taivaassa ei koskaan oo kipua, ja siellä portilla on monia rakkaita vastassa. Äiti pitää musta huolta, niin kauan että sä löydät ties takasin mun luo. Ei hetkeäkään, etten mä taivaassa ajattelis sua. En mä kuole, mä vaan muutan korkeuksiin ja musta tulee suojelusenkeli, mä selitän hitaasti, ääni hieman hiljaisena ja näen Sakun poskea pitkin vuotavan kuuman kyyneleen, tunnen omienkin silmieni kyyneltyvän, Saku kävelee mun eteeni, kyykistyen.
- Mun oma kaunis Miia enkelini, tuo kuiskaa, kasvot lähellä mua. Kurottaudun kohti poikaa sitten, tuntien pian ne tutut, ihanat, vahvat huulet huulillani. Suutelen poikaa, tuo käy polvilleen märälle asfaltille ja kietoo kätensä mun ympärille, vettä sataa. Kiedon käteni Sakun ympärille, jatkaen sitten suudelmaa tuon kanssa, intohimoisena. Jos tää ois viimeinen suudelma, jos tää ois viimeinen kosketus, toivon sen olevan juuri tälläinen. Annan veden tipahdella punaisiin hiuksiini, Saku valuttaa käsiään alaspäin mun selällä, hieman, sen verran kuin vain suinkin pystyn mä kurottaudun poikaa kohti, jotta tuo saa tilaa käsilleen. Pidän voimakkaasti kiinni Sakusta, tietäen, ettei tuo koskaan satuttaisi mua. Poika kietoo toisen kätensä mun niskan taakse, toisen jalkojen alle ja nostaa mut hellästi ilmaan. Sävähdän hieman, koska en oo aikoihin ollut ylhäällä pyörätuolissa, paitsi nukkuessa ja vessassa. Saku pitää mua tukevasti sylissään, kun suutelee, haron tuon ruskeita hiuksia. Sen jälkeen poika vetää mut itseään vasten, kannatellen jaloista ja selästä. Katson tuon olkapään yli, hymähtäen hiljaa. Pian poika laskee mut takaisin tuoliin ja me jatketaan matkaa.
- Mä oon aina rakastanu syksyä. Sillon, ku oli tollasia ihania, isoja lehtikasoja, me aina hypittiin niissä, me kaikki. Kirkkaan väristen lehtien seassa, eikä me välitetty, että ei oltu enään leikki-iässä. Meillä oli niin hauskaa, hymähdän haikeana ja katson yhtä lehtikasaa, jossa on erivärisiä, kirkkaita haavan- ja muidenkin lehtiä. Huokaan hiljaa.
- Niin. Me. Minä, Sinä, Silja ja Kalle, poika hymähtää, suunnaten sitten lehtikasaa kohti. Tuo pysähtyy siihen, nappaa mut syliinsä ja hyppää kasaan. Kiljaisen, alkaen sitten nauraa iloisena, kun Saku pomppii lehtikasassa myös nauraen, minä sylissään. Kurkotan käsiäni kohti taivasta, antaen tuulen leikitellä punaisilla hiuksillani, nauran.
- Kaatuu, kaatuu, Saku nurisee nauraen, tunnen, miten tuo alkaa kaatumaan taaksepäin, kohti pehmeää kasaa. Nauran, pitäen tiukasti käsiäni pojan ympärillä, pian tuo tömähtää kasaan ja pari lehteä lehahtaa ilmaan, mä tömähdän pojan kainaloon, parin lehden lehahtaessa ilmaan ja yhden pysähtyessä kasvoilleni. Otan sen sormieni väliin ja jään katselemaan kirkkaanpunaista lehteä, kunnes päästän sen menemään. Nauran vielä hetken.
- Mulla ei oo pitkään aikaan ollut noin hauskaa, kuin äsken. Kiitos, Saku, sanon, pyörähtäen katsomaan pojan suklaanruskeita silmiä. Hymyilen hieman, kuten poikakin tekee, tuo nyökkää mulle. Siirrän katseeni sitten taivaaseen ja tähtiin, ajatellen, että mun äiti, Liisa ois yksi niistä. Varmasti se onkin ja pian mä ehkä liittyisin sen seuraan.
- Aina, kun mä katon tota taivasta, jos sä kuolet, niin sun kuoleman jälkeen.. Aina mä muistan, että sulla on kaikki hyvin, että sä sieltä kattelet enkelinä, Saku sanoo, haikeus, mutta samalla onnellisuus äänessään.

Sä laitoit mut piiloon, kaikelta pahalta
Suojasit syliin, pahoilta unilta
Kirjoitit selkään mua aina rakastat
Vaikka mä oon niin rikki ja sekaisin

- Nii. Katon, että mitäs se Salinin Saku taas siellä sählää. Miten mä voin olla varma, et sä pärjäät? Kysyn huolissani. Saku on oikee sähläyksen, säätämisen ja ongelmien keräämisen mestari. Kun Sakun näkee kävelemässä kadulla, on yleistä, että sen perässä seuraa 20 näkymätöntä ongelmaa vainoamassa. Mutta Saku pärjää, se osaa vetää itsensä pinteestä pois, yleensä. Saku on tehnyt munkin eteen niin paljon uhrauksia, etten mä oikeesti millään, koskaan pysty kiittään sitä kaikesta. Me maataan yhä siellä lehtien keskellä, poika ottaa mua kädestä. Katson tuota syvälle silmiin.
- No kyllähän sä nyt mut tunnet! Miia-kulta. Mä oon sählänny aina ja tuun sähläämään jatkossaki. Mut mä pärjään, Saku sanoo, katsoen mua pitkään niillä ihanilla, suklaanruskeilla, syötävänsulosiilla silmillään. Nyökkään hiljaa. Katon noita ruskeita silmiä ja haaveilen. Miltä se tuntuis, kun me istutaan Sakun kanssa pilven reunalla ja katteltas alas, rakastuneina. Huokaan hieman ja pidän tuota kädestä.
- Muistat sä, kun me istuttiin kalliolla? Juteltiin ja vaan oltiin? Kysyn huokaisten. Saku katsoo mua, nostaen mut syliinsä, vieden tuoliin ja kärräten sen äkkiä rannalle. Katson poikaa, päätäni pudistaen, ei voi olla yhtä ihanaa. Tuo nostaa minut, istuttaen viereensä kalliolle. Katson veteen, hymyillen. Huokaan syvään, nojautuen Sakuun. Mä suljen silmäni, tuntien, että oon turvassa. Tiedän, ettei tätä jatkuis kauaa, mä en saisi olla onnellinen kovinkaan pitkään. Mutta mä voin ainakin nähdä Sakun taivaasta, aina kun mä haluan.
- Sähän tiiät mun pahimman pelon? Sen, että mä pelkään pimeää? Kysyn ja katsahdan Sakuun, tuo nyökkää, hieman hämillään. Mulla on aina ollut sama pelko, pimeänpelko, mutta nyt sekin on haihtunut. Mä jaksan uskoa hyvään, elävään, taivaaseen, siihen kauniiseen paikkaan. Musta tuntuu, että Sakun läsnäolo on tainnut saada mussa ihmeitä aikaan.
- En enään pelkää pimeää, kun kanssani sä oot, sanon. Huomaan pojan silmien kyyneltyvän. Tuo silittelee mun punaisia hiuksia ja kuiskii kauniita sanoja korvaan, tuijotan eteeni, hymyillen hieman. Mä lähtisin ehkä pian pois, mutta se ei tarkoittas lopullista eroa. Vielä me tavataan joskus taivaassa. Huokaan hiljaa, pitäen sinisiä silmiäni auki, en oikeastaan oo edes väsynyt. Mulla on Saku vieressä. Se riittää, pitämään kaiken loitolla. Painajaisetkin.

Mä tahdoin jäädä sun luo, mä tahdoin jäädä sun luo
Sä tiesit, mä pelkään pimeää
Sä tiesit mä pelkään, että yksin jään
Mä tahdoin hengittää sua, mä tahdoin hengittää sua

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.