IRC-Galleria

_stubastian

_stubastian

Saa tutustua! (: Heitä hertta, heitän takasi !
- CHRISTIAN, MÄ PIMAHDAN IHAN KOHTA! Musta tuntuu että mä oon viisivuotiaan seurassa! Parahdan, katsellen ympärilleni. On uudenvuodenaatto, kello ei ole vielä kaksitoista, vasta yksitoista. Christian taitaa olla hieman väsynyt, kuulemma valvoi töiden ääressä viime yön.. Niin no, se kyllä näkyy siis käytöksessä, sillä nyt tämä pieni mies on päättänyt leikkiä kanssani piilosta, enkä yksinkertaisesti ymmärrä, mihin aikuinen mies voi piiloutua, koska mä olen tutkinut kohta joka nurkan. Parahdukseni jälkeen kuulen vastaukseksi ilkikurisen, lapsenomaisen hihityksen. Mä tuun hulluksi. IHAN TOSI. Mihin sellainen pikkumies voi piiloutua? Olen pyörinyt yli 12 minuuttia ympäri asuntoa, eikä Rex edes viitsi auttaa etsinnöissä, vaan makoilee joulukuusen alla, rauhallisesti, neulasten tipahdellessa tuon turkille aina kun koira vaihtaa asentoa. Mä yritin sanoa Christianille, että hommataan muovikuusi, mutta se ei ollut yhtä yksinkertaista miehelle ja metsäänhän sitä lähdettiin. Se on tosin jo uusi tarina. Yllättäen tiedän mistä en ole etsinyt. Kylpyhuone. Nimenomaan. Nykäisen kylppärin oven auki.
- Hahaa, löysin, virnistän, ennen kuin edes katson sisälle. Lopulta astelen sisälle siistiin kylppäriin, vilkaisten pyykkikoriin, jossa istuu mies, polvet koukussa, virnistäen mulle hieman, ilkikuriseen tapaansa, kallistan päätäni, koska mä en todellakaan itse ikinä saisi itseäni ängettyä pyykkikoriin, tai ainakaan pystyisi istumaan siellä 12 minuuttia. Christian pomppaa seisomaan, tarttuen mua kädestä, hetken mä jo mietin että mitä se nyt säätää, kunnes poika raahaa mut huoneeseeni. Tai siis, mies, mutta pojaksi se luokitellaan tällä käytöksellä. Pyyhkäisen hikeä otsaltani, pyörittäen päätäni, kun Christian availee kaikkia kaappeja.
- MIKÄ TÄÄ ON, HERRANJUMALA? Kuulen äänekkään, innostuneen ja erittäin suloisen parahduksen, katsahdan Christianiin, joka pitää sylissään jotain ruskeaa nallea, jolta on lähtenyt toinen silmä. Mä muistan ton nallen niin hyvin. Mä ostin sen aikanaan kirpparilta, tosi halvalla. Puuskaan käteni tiukasti, poika, tai mies katsoo turkoosit, kirkkaat silmät innosta hehkuen lelua, jonka on juuri kaapannut kätösiinsä ja näyttää siltä, että eipä edes hevillä irrottaisi.
- Minä todella rakastan työtäni, puuskahdan kädet puuskassa ja samassa se pilke nuoren miehen silmistä sammuu, kuin isku olisi tullut vasten kasvoja. Tuon huuli värähtää hieman ja Christian kääntää nopeasti kovettuneen ilmeensä pois, tuijottaen ulos, sataa lunta ja on aika pimeää, miehen suu on muuttunut tiukaksi viivaksi ja tuo puristaa, jos mahdollista, vielä lujempaa sitä vanhaa nimetöntä nallekarhuani syliänsä vasten, mutristan huuliani.
- Muistan, miten sanoin kerran noin.. Kun nauroimme Moserin kanssa toimistolla.. Silloin kun kaikki oli toisin, mies melkein kuiskaa, näen kyyneleen tuon poskella. Menen hieman hämilleni. En ole menettänyt ketään itselleni kovin rakasta, joten en voi käsittää, miltä se tuntuu. Paitsi olen minä, Akron, entisen koirani. Rex vilkaisee hieman jopa kysyvästi Christianiin, yleensä aina hymyilemään ja nauravaan mieheen. Kävelen hiljaa tuon eteen, sulkien miehen vahvojen käsivarsieni sisään.
- Päästä, Christian mutisee aika heikolla, itkuisella äänensävyllä ja koittaa rimpuilla pois mun lujasta otteesta, joka ei kuitenkaan ole lainkaan kipeä. Ja kun Christian käskee päästämään, minä pidän kiinni aina vain lujempaa, vetäen tuon hellästi itseäni vasten, antaen käteni kulkea pitkin tärisevän miehen selkää. Toisella kädelläni silitän tuon pehmeitä, silkkisiä, pumpulalta tuntuvia hiuksia.

- Tiedätkö mitä? Kuiskaan hiljaa, Christian vaan pudistaa päätänsä vastaukseksi, painaen lopulta itse VIHDOIN vapaaehtoisesti päänsä vasten rintakehääni. Silitän melkein hysteerisesti itkevän miehen selkää, sekä hiuksia ja samassa vannon itselleni, etten todellakaan ikinä päästäisi irti. Mä tuun olemaan aina tässä.
- Tää nalle on sun. Ja tiedät sä, mikä sen nimi on? Richard. Sä voit aina soittaa mulle, mä tuun aina sun luokse, kun sä vaan haluat. Mutta jos sä haluat joskus olla kaksin muistojesi kanssa, niin Richard on silti sun luona ja sä voit aina halata sitä, kuiskaan hiljaa sun korvaasi. Astut pari askelta taaksepäin ja katsot lasittunein silmin hetken minua. Tunnen kipua, sinun takiasi. Yllättäen hypähdät kaulaani, kietoen hieman tärisevät kätesi niskani taakse ja painautuen minuun, kuin viimeiseen oljenkorteen.
- Minä rakastan sinua, Alex, kuiskaat korvaani ja sinä hetkenä vedän sinut vielä tiukemmin kiinni itseeni, sulkien silmäni, antaen ruskeista silmistä valuvien kyynelten vaan virrata, tummiin hiuksiisi, samalla pyrin pyyhkimään sinun kyyneleitäsi pois. Olen tässä, pidät vaan kiinni. Jos sinä kaadut, minä lupaan olla alhaalla vastassa.
- Ja minä rakastan sinua, Christian. Elämässäni ei ole ketään muuta yhtä tärkeää, kuiskaan miehen korvaan, katsoen tuon silmiä hiljaa. Surullisista ajatuksista meidät hätkähdyttää yllättävä rakettien pauke, katsahden ulos ikkunasta, leviten pieneen hymyyn ja sinäkin hymyilet, läpi kyynelten. Astun viereesi, taluttaen sinut sitten terassille. Siellä kiedon käteni sinun ympärillesi, seison takanasi, hymyillen.
- Tule, sanot yllättäen ja vetäiset minut alas terassilta, lumihankeen. Meillä molemmilla on vain sukat, farkut ja hupparit, mutta viileyttä ei oikeastaan tunne. Sillä sinä olet kanssani. Nauran, juostessani kanssasi kilpaa minun niitylläni, tai en kilpaa. Vaan sinun kanssasi käsikädessä. Joku naapuri heilauttaa rakettien äärestä iloisena kättään, naurahdan vastaukseksi ja juoksen, kuunnellen korvissani sinun ihanaa nauruasi. Pidät yhä Richard-Nallea kädessäsi ja meidän rinnallamme juoksee myös nelijalkainen otus, iloisesti haukkuen, toivottaen kaikille hyvää uuttavuotta. Kaadut nauraen maahan, kaadun suunnilleen päällesi, mutta kierähdän viereesi.
- Tehdään kato tällänen lumienkeli, mis on kaks enkeliä ja ne pitää toisiaan kädestä, ehdotat, hymyilen hieman, katsellen taivaalla loistavia raketteja, nauraen samaan aikaan kanssasi ja alkaen heilutella käsiäni, sekä jalkojani. Me ollaan kuin kaksi lasta. Yhtä innoissaan uudestavuodesta. Enkeleiden jälkeen tulos on täydellinen, me katsotaan hiljaa tähtitaivasta, jonne raketit lentelee.
- Ja nyt nää enkelit yhdistyy, kuiskaan yllättäen, kierähtäen makaamaan hellästi päällesi ja painaen suudelman huulillesi.

Richard Moser PoV:
Seison tässä, pellon reunassa. Ette näe minua. Ette voi nähdä minua, ei kukaan teistä kolmesta.. Vai pitäisikö sanoa neljästä näe minua. Mahtava veto sinulta Alex, nimetä Böckin, tai siis Christian uusi nalle minun mukaani. Naurahdan, te näytätte aivan lapsilta. Kiitos, Alex. EN koskaan ehtinyt tavata sinua, mutta olet tehnyt selvästi Christianistani onnellisen ja siitä olen iloinen. Mitään muuta en ikinä ole tahtonutkaan. Yllättäen saksanpaimenkoira kohottaa päänsä hangesta, kohdistaen suoraan ruskeat silmänsä minuun ja vingaisten iloisesti, nousten seisomaan, ja alkaen haukkumaan. Vedän sormen huulilleni, hymyillen hieman ja sulkien silmäni.

Christianin PoV:
- MIKÄ HELKKARI SINUN KOIRAASI VAIVAA? Naurahdan, nousten istumaan. Rex möykkää kuin mielipuoli, häntä heiluen. Käännän katseeni koiran katseen suuntaan, eikä siellä näy mitään, paitsi pieni lumipuuska pellon reunalla. Hymyilen hieman, minulla on hyvä olo. Kuin joku tahtoisi hyvää minulle.
- Ehkä suojelusenkeli, Alex kuiskaa korvaani, naurahdan tuota vasten painautuen, enkä tiedä, miten oikeassa mies on..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.