IRC-Galleria

If only I could tell you how I feel <3

Tuun kaikkeni tekee saadakseni huomion sun
Aina kun sut nään yritän rikkoa jään
Eikä sekuntiakaan kulu et oisit mun mielest poistunu

<3 I Only Know One Thing For Sure.
Damn, I Love You.
Nothing else matters,
belive me.

NE ON VAAN NIIN SÖPÖJÄ!

Älä katso silmiin paljastun, olla haluaisin vain sun. <3

<3

1.Hänen nimensä on?
- Pihla

2.Toinen nimi?
- Anni

3.Milloin hän viettää nimipäiväänsä?
- Ku en tiiä 8D

4.Millaista musiikkia hän kuuntelee?
- Lastenmusaa, aaw <3

5.Tiedätkö kuka on hänen paras ystävänsä?
- En ; D

6.Miten kuvailisit häntä?
- korvaamaton sisko

7.Paras ohje mitä hän on sinulle koskaan antanut?
- Öööhm ?

8.Muisto teistä jota et tule unohtamaan?
- Liian paljon <3

9.Murehtiiko hän usein tekemisiäsi?
- Toivottavasti ei vaivaa pientä päätään

10.Oletteko läheisiä?
- Jju<3

11.Tiedätkö hänen salaisuutensa?
- Ei sil oo niitä

12.Mitä hän sanoi sinulle viimeksi
- "Hyvää yötä"

13.Koska näit hänet viimeksi?
- Viikkoja sitten >8

14.Jos hän olisi eläin, niin mikä kuvastaisi häntä parhaiten?
- Öö, Lintu <3

15.Millaista hänen elämänsä on tällä hetkellä?
- Onnellinen lapsi.

16.Tappeletteko usein?:
- eii

17.Onko hän koskaan kieltänyt teidän olevan sisaruksia?
- Ei, vielä : D

18.Oletteko samannäköisiä?
- ei yhtää

19. Keskusteletteko asioista?:
- Joo, tosi rakentavaa keskustelua 2veen kanssa

20.Mikä/mitkä teitä yhdistää?
- Sekasin me ollaan

21. Onko hän koskaan pitänyt puoliasi?
- Eipä juuri

22.Oletko nähnyt hänen itkevän, koska viimeksi?
- Tuhannesti, lapsihan se on. En muista

23.Kauneinta mitä hän on koskaan sinulle sanonut?
- "Oon siskon kulta, nii en voi olla äitin kulta"

25.Millaista elämäsi olisi ilman häntä?:
- >8888

26.Asia mistä hän ei koskaan luopuisi?
- Haha; minä

27.Hulluin asia mitä hän on koskaan tehnyt?
- Tuskin mitään

28.Hänen suurin saavutuksensa?:
- Ööh.

29.Miksi hän viimeksi nauroi sinulle?
- Ku oon hölmö

30.Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt?
- Et tulee tänne et saan vittu halaa >8 <33 Liian kaukana

Sebastianin PoV:

Avaa nyt jo se ovi, tai mä jään asumaan tänne rappukäytävään. Sitäpaitsi tää kukkapuska kuihtuu kohta, pikkuhiljaa. Lopulta ovi aukeaa, kolahtaen nätisti suoraan silmäkulmaani. Parahdan jotain hiljaisesti vaikeroiden ja peruutan nätisti, nöyrästi pari askelta, kallistaen päätäni ja yrittäen piilottaa kasvoni sen jumalattoman kukkapuskan taakse, ei oikeen tuppaa onnistumaan. Puraisen kevyesti huultani, tiedätkö, sä et näytä ollenkaan itseltäs. Sulla on niin kylmät ja etäiset silmät. Ja se on mun syy.
- Kuules, Stubastian. Väärä ovi, "ystävä". Isabella asuu nykyään.. Niinno mistä minä tietäisin, missä se ämmä asuu, eikä kyllä kiinnostakkaan. Että voisitko nätisti painua, kun mä en kuitenkaan millään jaksais heittää tollasta turhaa termiittiä pois mun ovelta? Kari kysyy, pitäen äänensä täysin vakaana ja nojautuen pienesti ovenkarmiin, tuijottaen mua tummilla silmillään. Mä voisin syödä ne silmät, koska ne tosiaan näyttää ihan suklaalta.
- Isabellan ja mun juttu on ohi. Ystävyys menee aina naisten edelle. Sitäpaitsi, en mä siedä sellaista naista, ja ymmärrän, että säkään et sietänyt. Oltiinhan me hurjat 2 viikkoa yhdessä. No kuitenkin, saanko mä anteeksi? Kysyn, vetäen ääneni ja ilmeeni mahdollisimman suloiseksi, mutristaen pienesti huuliani ja räpäyttäen pari kertaa silmiäni, ojentaen kukkapuskaa söpön ilmeen kera, kuin mikäkin koiranpentu.
- Sä oot kyllä yks ihmekundi. Tuu sisään sieltä, ettei kukaan nää SUA seisomassa, MUN ovella, KUKKIEN kanssa, Kari sanoo, leviten tuttuun virneeseen. Naurahdan hieman, astellen sisälle, tökäten kukkapuskan sitten erääseen maljakkoon, mähän oon aina täällä kuin kotonani. Vilkaisen Kariin sitten, ei se kovin vihaiselta näytä, vilkaisen silti nöyrästi lattiaa, leviten samalla pieneen virneeseen.
- Hitto soikoon, sun kanssa. Tottakai mä annan sulle anteeks, mut tietäisit miltä sä näytät. Eksyneeltä koiranpennulta, jolla on kuitenkin jotkut ilkikurisuudet mielessä, Kari virnistää, pörröttäen mun hiuksia, kohotaen katseeni tuohon, ne kirkkaat silmäni ja hymähdän, nyökäten vaan. Sydän hakkaa tuhatta, enkä mä tiedä miksi. Huokaan hiljaa, puraisten huultani kevyesti.
- Mut kostaa mä kyllä aion, Kari virnistää yllättäen, napaten kahvikuppinsa kädellään pöydältä ja heittäen siitä jo aika viileät kahvit mun VALKOISELLE paidalleni. Parahdan jotain, kuin pikkukakara ja leviän virneeseen, mulkaisten nauravaan Kariin ja puuskaten käteni, mulla on päälläkin vain t-paita, eikä mitään hupparia tai muuta vastaavaa.
- Mä kostan tän. Joku päivä, virnistän, repien märän paidan yltäni ja viskaten sen tyylikkäästi Taalasmaiden sohvalle. Tuijotan taas Karin silmiä, ne ovat lähempänä tällä kertaa. Siirrän katseeni hieman alemmas, miehen huuliin, astun pari askelta lähemmäs, pidempää miestä ja kurotun varpailleni, Kari kyykistyy mua kohti..

- Kuulinko mä Sebastianin äänen täältä? Hei kulta. Mikä ihme teihin on mennyt, kun te ootte samassa huoneessa? Mutsin pirteä ääni kuuluu, huokaan syvään, melkein raivostuneesti. Juuri kun.. Nojoo, käännän katseeni äitiin, viittoen. Tuo hipsii kauppaan, tajuten, että mä tahdon olla kaksin Karin kanssa, kai se ajattelee että meidän välit on vielä aika epäselvät.
- Joo.. Helena ei oo ainut ihminen, joka on ilonen meidän sovusta, Kari sanoo sitten, hymyillen hieman ja multa meinaa notkahtaa polvet alta. Pian mun huulet on taas paljon lähempänä sen miehen huulia, kuin voisi ikinä arvata. Ja lopulta ne koskettaa, Kari kietaisee kätensä mun ympärille, ja mä tuon..

- CHRISTIAN, MÄ PIMAHDAN IHAN KOHTA! Musta tuntuu että mä oon viisivuotiaan seurassa! Parahdan, katsellen ympärilleni. On uudenvuodenaatto, kello ei ole vielä kaksitoista, vasta yksitoista. Christian taitaa olla hieman väsynyt, kuulemma valvoi töiden ääressä viime yön.. Niin no, se kyllä näkyy siis käytöksessä, sillä nyt tämä pieni mies on päättänyt leikkiä kanssani piilosta, enkä yksinkertaisesti ymmärrä, mihin aikuinen mies voi piiloutua, koska mä olen tutkinut kohta joka nurkan. Parahdukseni jälkeen kuulen vastaukseksi ilkikurisen, lapsenomaisen hihityksen. Mä tuun hulluksi. IHAN TOSI. Mihin sellainen pikkumies voi piiloutua? Olen pyörinyt yli 12 minuuttia ympäri asuntoa, eikä Rex edes viitsi auttaa etsinnöissä, vaan makoilee joulukuusen alla, rauhallisesti, neulasten tipahdellessa tuon turkille aina kun koira vaihtaa asentoa. Mä yritin sanoa Christianille, että hommataan muovikuusi, mutta se ei ollut yhtä yksinkertaista miehelle ja metsäänhän sitä lähdettiin. Se on tosin jo uusi tarina. Yllättäen tiedän mistä en ole etsinyt. Kylpyhuone. Nimenomaan. Nykäisen kylppärin oven auki.
- Hahaa, löysin, virnistän, ennen kuin edes katson sisälle. Lopulta astelen sisälle siistiin kylppäriin, vilkaisten pyykkikoriin, jossa istuu mies, polvet koukussa, virnistäen mulle hieman, ilkikuriseen tapaansa, kallistan päätäni, koska mä en todellakaan itse ikinä saisi itseäni ängettyä pyykkikoriin, tai ainakaan pystyisi istumaan siellä 12 minuuttia. Christian pomppaa seisomaan, tarttuen mua kädestä, hetken mä jo mietin että mitä se nyt säätää, kunnes poika raahaa mut huoneeseeni. Tai siis, mies, mutta pojaksi se luokitellaan tällä käytöksellä. Pyyhkäisen hikeä otsaltani, pyörittäen päätäni, kun Christian availee kaikkia kaappeja.
- MIKÄ TÄÄ ON, HERRANJUMALA? Kuulen äänekkään, innostuneen ja erittäin suloisen parahduksen, katsahdan Christianiin, joka pitää sylissään jotain ruskeaa nallea, jolta on lähtenyt toinen silmä. Mä muistan ton nallen niin hyvin. Mä ostin sen aikanaan kirpparilta, tosi halvalla. Puuskaan käteni tiukasti, poika, tai mies katsoo turkoosit, kirkkaat silmät innosta hehkuen lelua, jonka on juuri kaapannut kätösiinsä ja näyttää siltä, että eipä edes hevillä irrottaisi.
- Minä todella rakastan työtäni, puuskahdan kädet puuskassa ja samassa se pilke nuoren miehen silmistä sammuu, kuin isku olisi tullut vasten kasvoja. Tuon huuli värähtää hieman ja Christian kääntää nopeasti kovettuneen ilmeensä pois, tuijottaen ulos, sataa lunta ja on aika pimeää, miehen suu on muuttunut tiukaksi viivaksi ja tuo puristaa, jos mahdollista, vielä lujempaa sitä vanhaa nimetöntä nallekarhuani syliänsä vasten, mutristan huuliani.
- Muistan, miten sanoin kerran noin.. Kun nauroimme Moserin kanssa toimistolla.. Silloin kun kaikki oli toisin, mies melkein kuiskaa, näen kyyneleen tuon poskella. Menen hieman hämilleni. En ole menettänyt ketään itselleni kovin rakasta, joten en voi käsittää, miltä se tuntuu. Paitsi olen minä, Akron, entisen koirani. Rex vilkaisee hieman jopa kysyvästi Christianiin, yleensä aina hymyilemään ja nauravaan mieheen. Kävelen hiljaa tuon eteen, sulkien miehen vahvojen käsivarsieni sisään.
- Päästä, Christian mutisee aika heikolla, itkuisella äänensävyllä ja koittaa rimpuilla pois mun lujasta otteesta, joka ei kuitenkaan ole lainkaan kipeä. Ja kun Christian käskee päästämään, minä pidän kiinni aina vain lujempaa, vetäen tuon hellästi itseäni vasten, antaen käteni kulkea pitkin tärisevän miehen selkää. Toisella kädelläni silitän tuon pehmeitä, silkkisiä, pumpulalta tuntuvia hiuksia.

- Tiedätkö mitä? Kuiskaan hiljaa, Christian vaan pudistaa päätänsä vastaukseksi, painaen lopulta itse VIHDOIN vapaaehtoisesti päänsä vasten rintakehääni. Silitän melkein hysteerisesti itkevän miehen selkää, sekä hiuksia ja samassa vannon itselleni, etten todellakaan ikinä päästäisi irti. Mä tuun olemaan aina tässä.
- Tää nalle on sun. Ja tiedät sä, mikä sen nimi on? Richard. Sä voit aina soittaa mulle, mä tuun aina sun luokse, kun sä vaan haluat. Mutta jos sä haluat joskus olla kaksin muistojesi kanssa, niin Richard on silti sun luona ja sä voit aina halata sitä, kuiskaan hiljaa sun korvaasi. Astut pari askelta taaksepäin ja katsot lasittunein silmin hetken minua. Tunnen kipua, sinun takiasi. Yllättäen hypähdät kaulaani, kietoen hieman tärisevät kätesi niskani taakse ja painautuen minuun, kuin viimeiseen oljenkorteen.
- Minä rakastan sinua, Alex, kuiskaat korvaani ja sinä hetkenä vedän sinut vielä tiukemmin kiinni itseeni, sulkien silmäni, antaen ruskeista silmistä valuvien kyynelten vaan virrata, tummiin hiuksiisi, samalla pyrin pyyhkimään sinun kyyneleitäsi pois. Olen tässä, pidät vaan kiinni. Jos sinä kaadut, minä lupaan olla alhaalla vastassa.
- Ja minä rakastan sinua, Christian. Elämässäni ei ole ketään muuta yhtä tärkeää, kuiskaan miehen korvaan, katsoen tuon silmiä hiljaa. Surullisista ajatuksista meidät hätkähdyttää yllättävä rakettien pauke, katsahden ulos ikkunasta, leviten pieneen hymyyn ja sinäkin hymyilet, läpi kyynelten. Astun viereesi, taluttaen sinut sitten terassille. Siellä kiedon käteni sinun ympärillesi, seison takanasi, hymyillen.
- Tule, sanot yllättäen ja vetäiset minut alas terassilta, lumihankeen. Meillä molemmilla on vain sukat, farkut ja hupparit, mutta viileyttä ei oikeastaan tunne. Sillä sinä olet kanssani. Nauran, juostessani kanssasi kilpaa minun niitylläni, tai en kilpaa. Vaan sinun kanssasi käsikädessä. Joku naapuri heilauttaa rakettien äärestä iloisena kättään, naurahdan vastaukseksi ja juoksen, kuunnellen korvissani sinun ihanaa nauruasi. Pidät yhä Richard-Nallea kädessäsi ja meidän rinnallamme juoksee myös nelijalkainen otus, iloisesti haukkuen, toivottaen kaikille hyvää uuttavuotta. Kaadut nauraen maahan, kaadun suunnilleen päällesi, mutta kierähdän viereesi.
- Tehdään kato tällänen lumienkeli, mis on kaks enkeliä ja ne pitää toisiaan kädestä, ehdotat, hymyilen hieman, katsellen taivaalla loistavia raketteja, nauraen samaan aikaan kanssasi ja alkaen heilutella käsiäni, sekä jalkojani. Me ollaan kuin kaksi lasta. Yhtä innoissaan uudestavuodesta. Enkeleiden jälkeen tulos on täydellinen, me katsotaan hiljaa tähtitaivasta, jonne raketit lentelee.
- Ja nyt nää enkelit yhdistyy, kuiskaan yllättäen, kierähtäen makaamaan hellästi päällesi ja painaen suudelman huulillesi.

Richard Moser PoV:
Seison tässä, pellon reunassa. Ette näe minua. Ette voi nähdä minua, ei kukaan teistä kolmesta.. Vai pitäisikö sanoa neljästä näe minua. Mahtava veto sinulta Alex, nimetä Böckin, tai siis Christian uusi nalle minun mukaani. Naurahdan, te näytätte aivan lapsilta. Kiitos, Alex. EN koskaan ehtinyt tavata sinua, mutta olet tehnyt selvästi Christianistani onnellisen ja siitä olen iloinen. Mitään muuta en ikinä ole tahtonutkaan. Yllättäen saksanpaimenkoira kohottaa päänsä hangesta, kohdistaen suoraan ruskeat silmänsä minuun ja vingaisten iloisesti, nousten seisomaan, ja alkaen haukkumaan. Vedän sormen huulilleni, hymyillen hieman ja sulkien silmäni.

Christianin PoV:
- MIKÄ HELKKARI SINUN KOIRAASI VAIVAA? Naurahdan, nousten istumaan. Rex möykkää kuin mielipuoli, häntä heiluen. Käännän katseeni koiran katseen suuntaan, eikä siellä näy mitään, paitsi pieni lumipuuska pellon reunalla. Hymyilen hieman, minulla on hyvä olo. Kuin joku tahtoisi hyvää minulle.
- Ehkä suojelusenkeli, Alex kuiskaa korvaani, naurahdan tuota vasten painautuen, enkä tiedä, miten oikeassa mies on..