IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

LSD:n keksijä kuoli sydänkohtaukseenKeskiviikko 30.04.2008 20:08

Hallusionaatiolääke LSD:n keksijä Albert Hofmann kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Sveitsin Baselissa. Sveitsiläiskemisti oli kuollessaan 102-vuotias.

Hofmann valmisti LSD:tä ensimmäisen kerran 1938 etsiessään migreenilääkkeeksi sopivaa yhdistettä. Hofmann ei Wikipedian mukaan aluksi kiinnittänyt LSD:hen lainkaan huomiota, mutta palasi tutkimaan ainetta uudestaan 1943.

Tällöin hän ilmeisesti vahingossa sai pienen annoksen ainetta ja huomasi outoja muutoksia tajunnassaan.


Hofmann elätteli toivoa, että LSD:tä voitaisiin käyttää psykiatristen sairauksien hoidossa. Sitä alettiinkin tutkia psykiatrian apuvälineenä Yhdysvalloissa 1940-luvun lopulla, mutta varsin pian lääke omittiin muualle.

CIA kiinnostui LSD:stä potentiaalisena totuusseerumina 1950-luvulla ja myöhemmin kemiallisena aseena. Seuraavalla vuosikymmenellä LSD siirtyi laboratorioista rock-tähtien suosimaksi katuhuumeeksi. Sen käyttö yleistyi nopeasti ja vuonna 1966 se kiellettiin ensimmäisenä Kaliforniassa.
=(

ihan perus spiraali!!!Keskiviikko 30.04.2008 20:01

noniin tänään laitetaan tota juttuu tonne sitä sinne ja tuolta yks spiraali sinne ja tonne. tässä hän taitaa olla tän jutun resepti tällä kertaa tai ei ehkä sittenkää mutta luulisin kyllä hyvin kokonaisesti. pelastus kapseli on, vappu beissi on, turbo buusteri on. eikai siin sit mitään Hyvää Vappua Kaikille hyvin epä tasaisesti. SKABUUM!!!

kilipää tykitys!!!Keskiviikko 30.04.2008 02:15

Nyt Lähtee aika hurjaa settii huomenna tavastialle kuuntelee jotain aika hurjaa musiikkia. sinne vaan viidensadan hullun nahkatakki miehen sekaan pari tekno velhoo ni mitähän siitä taas sit tulee no sanomista ainakin ton setin jälkeen tarvii 100 tuntii tekno terapiaa eikai siin mitään kai se pitää vaan vetää pullo viinaa ja jotain tosi hurjaa tavaraa et pääsee itte samoihin setteihin

JES!!!Lauantai 26.04.2008 19:41

ELÄMÄ ON IHAN VITUN JEES!!! nyt on hyvä fiilis voiko mikään olla vaan näin tässä ja nyt. siemailen vodkaa ja kuuntelen ihan perus hyvää musiikkia aurinko paistaa pihalla ja kohta on kesä. elikkäs perus-setit on kohillaan Tänään on hyvä päivä...=)

Mitä, Mitä, MITÄ!!!Perjantai 25.04.2008 17:37

mikäs turbo buusteri mega fiilis nyt iski. aamulla olin ihan valmis vetään ranteet auki. Nyt on semmonen olo et Vittu JES! nyt bitää saada koneet käyntiin ja perus pössis kohilleen ni sit lähtee taju. laserpoint jälki tykitykset on hoidettu pois päivän järjestyksestä nyt vaan kurssi kohti uusia koettelemuksia Ja Hyvin nopeesti!!!

perus settiKeskiviikko 23.04.2008 14:22

oli taas aika moinen tuomionpäivän tykitys ja nyt olo onkuin venytetyllä lihas psykonautilla perus lähetys kaulimen jälkeen kolme päivää tutissu menemään mutta kyllä tämä velho täältä nousee ja hyvin nopeesti jalat on rikki mistäköhän mahtais johtua no yllättäin perus reivermeister iski jälleen oli ihan siistit pointit mut liikaa perus kyttääjii ANTAKAA IHMISTEN OLLA SEKASIN JOS NIITÄ HUVITTAA OLLA SEKASIN!!! voin meinaa sanoo et paljo parempii tyyppei ne on ku jotkut känniset ääliöt tästä voidaan lyödä vetoo itellä oli ainakin niin asmootti perus-setti sielä tuola jossain täällä että en ois tehny pahaa kärpäsellekkään meillä oli mahtava bosse kaikki oli tosi velho maista porukkaa voi kun pääsis uudestaan........................................................?what?...

Tästä Se alkaaPerjantai 18.04.2008 14:17

Laserpoint viikonloppu on täällä kylmät väreet kulkevat pitkin kehoa pari-tuntia viel duunii ja sit pamautetaan takakaakkoon ja hyvin nopeesti kohti stadia perus pössis kohillaan. ehkä vähän väsyttäis mut ei se haittaa antaa tulla vaan smootti perus-setti heittää voltteja etuperin etu oikeaan ja kärryn pyörää taka vasempaan. puitteet on bileet on jatkot löytyy mitäs tässä sitten enään muutakun SKABUUM!!!
mitäs täällä hei sinä siellä vai olenko tuolla? Skabuum olin juuri pääsemässä jäljille mutta miten kävikään apina onnistu taas duunaamaan niin smoottii perus-settii et meinas taju lähtee no onnex pääsee viikonloppuna toteutaan itseensä pointtiin ja päästään höyryä eli toisin sanoen ottamaan lomaa ihmis elämästä. ihmisen elämä on ihan liian kontrolloitua ihmisten pitää matkailla koska matkailu avartaa tutkia oman mielen synkimpiä kolkkia vain niin voi tuntea itsensä hyvin kokonaiseksi...

Laserpoint tunnelman kohotus Tiistai 01.04.2008 03:13

skabuum laserpoint tunelma kohoaa varpaista jalkoja pitkin kunnes se saavuttaa selkärangan ja lähtee kulkemaan hermoratoja pitkin kohti käsiä ja sieltä edelleen aivoihin se saa synapsit hullaantumaan ja kohta huomaatkin olevasi uskomattomassa bilettys meinigissä keskellä mahtavaa ihmisjoukkoa dj käskkyttää kuin viimeistä päivää ja siitä se ajatus sitten lähtee. MISTÄ NÄÄ TULEE!!!, NO ANTAA TULLA VAAN EI TUNNU MISSÄÄN. 17 päivää pointtiin
- Vanhemmat »