IRC-Galleria

addictionary

addictionary

lovely bitch <3

suosittelen!Lauantai 08.03.2008 20:56

IRC-Gallerian uusi käyttöehto §4.4 muutettava

IRC-Gallerian uusien käyttöehtojen myötä jokainen palvelun käyttäjä antaa kuviinsa täydet tekijänoikeudet Sulake Dynamoidille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuviasi voidaan käyttää esimerkiksi mainostamiseen ilman sinulta lupaa kysymättä. Myöskin kuviin, joihin sinulla ei ole tekijänoikeuksia, esimerkiksi kaverisi ottamat ja hänen luvalla Galleriaan laittamat, myönnät Sulake Dynamoidille tekijänoikeudet.

IRC-Gallerian ylläpidon mukaan em. oikeuksia käytetään ainoastaan kuvien muokkaamiseen ja levitykseen palvelun sisällä. Kuitenkin, nykyisessä muodossaan pykälä antaa täydet oikeudet Sulake Dynamoidille levittää, julkaista ja myydä kuvia eteenpäin. Pykälää on ehdottomasti muotoiltava uudelleen, jotta epäselvyys korjattaisiin.

Tämä adressi luovutetaan IRC-gallerian ylläpidolla kunhan siihen ollaan saatu riittävästi nimiä.

"4.4 Asiakkaan Palveluun toimittama aineisto. Asiakas vastaa Palvelun kautta Sulake Dynamoidille, toisille käyttäjille taikka kolmansille tahoille toimitetusta aineistosta. Erityisesti Asiakas vastaa siitä, että Asiakkaan toimittama aineisto ei aiheuta häiriötä Palvelulle eikä loukkaa tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia, hyvää tapaa taikka lain tai viranomaisten määräyksiä tai IRC-Gallerian sääntöjä. Asiakas vastaa myös erityisesti siitä, että hänen toimittamissaan valokuvissa ei esiinny muita henkilöitä kuin hän itse tai Asiakas on saanut luvat valokuvien toimittamiseen kuvissa esiintyviltä henkilöiltä. Jos viranomainen tai kolmas osapuoli osoittaa, tai Sulake Dynamoidilla on muutoin syytä epäillä, että Asiakas on toimittanut tällaista aineistoa Palveluntarjoajille taikka Sulake Dynamoidille, Sulake Dynamoidilla on Asiakasta kuulematta oikeus mutta ei velvollisuutta poistaa tällainen loukkaava aineisto, estää materiaalin käyttö tai estää Asiakkaalta Palvelun käyttö pysyvästi tai väliaikaisesti.

Asiakas myöntää Sulake Dynamoidille oikeuden muokata, kopioida, julkaista tai olla julkaisematta, saattaa yleisön saataville tai olla saattamatta kokonaan tai osittain sellaista aineistoa, jonka Asiakas on lähettänyt Palveluun tai luonut Palvelussa. Asiakkaan Sulake Dynamoidille tässä myöntämä oikeus kattaa Asiakkaan lähettämän tai Palvelussa luoman aineiston yllämainitun käytön paitsi Palvelussa myös Palvelun esittely- ja promootiotilaisuuksissa sekä yhteistyökumppanien palveluissa (esimerkiksi widgetit ja gadgetit).

Asiakas on itse vastuussa varmuuskopioiden valmistamisesta Palveluun toi mitetusta aineistosta. Sulake Dynamoid ei vastaa Palveluun toimitetun aineiston säilyttämisestä."

http://www.adressit.com/kayttoehdot


päivän puheenaihe ja vitutus:

En anna IRC-Gallerialle oikeuksia ottamiini kuviin (Tietokoneet ja Internet)

http://xs125.xs.to/xs125/08105/77440636683.jpg

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 00:24



KANNATTAA LUKEA!!
Koska katsoit tämän merkinnän,niin sinun tulee lukea se nyt kokonaan, sillä tämän avulla saat tietää mitä SINULLE tapahtuu huomenna on hyväksi (;) sinulle tulevana perjantaina!

Huominen tulee olemaan elämäsi
paras päivä. Ihastuksesi pyytää sinua ulos.

Ja mitä perjantaihin tulee: SAAT perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta,eli häneltä.

Mutta, jos sinä et kopioi tätä nyt päiväkirjaasi, niin pelkään pahoin, että et saa tuota suudelmaa ja
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi ajan. :(

oletko mies vai nainen?Torstai 06.03.2008 00:33

> täh?
>
> Epävarma?...tarkista alhaalta...
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
> Ei täältä, TYHMÄ!!!

kopiointi sallittu =)Sunnuntai 02.03.2008 17:50

Gallerias liikkuu jokalähtöön..

Saattaa olla sun makuun oleva tyyppi ja vielä enempikin..

Tämä on varoitus kenties hämäräperäisestä hyypiöstä
jolla saattaa olla anti-epäilyttäviä taka-ajatuksia tai enemmänkin!

Kopioi tämä varoitukseksi omaan päiväkirjaasi!


http://irc-galleria.net/archive.php?album_id=1984883

Poistakaa kaikki hänen lähettämät kommentit, ja ilmoittakaa ylläpidolle niistä
koska tuo on kyllä niin hämäräperäisen olonen!

Lisätään kaikki tämä omaan blogiin nii toivottovasti toi tyyppi katoaa galleriasta!!

koirien työväenopisto =)Keskiviikko 27.02.2008 00:40

TASSUNTAIDOT

Puutyöt I
Tutustutaan puuhuonekalujen muotoilun perusteisiin. Oikea
työskentelyote, erilaiset pinnat ja puun kovuudet tulevat tutuksi.
Ota oma halko mukaan ensimmäiselle kerralle!

Puutyöt II Jatkotaso
Puutyöt I käyneille. Syvennytään tarkemmin jokaisen valitsemaan
puumateriaaliin. Esimerkiksi ovenpielet, keittiökalusteet tai kynnykset.
Voidaan muotoilla uudelleen omistajan vasta hankkima kallis
designlipasto.

Puutyöt II-III Erikoistekniikat
Tutustumme mm. rottinkisten huonekalujen uudelleenmuotoiluun sekä
käymme läpi yleisimpiä tapoja repiä kulma auki vanerisista huonekaluista,
kuten TV:tasoista, yöpöydistä yms.


KIELET

Ihmiskielen tehokurssi
Apuja arkielämään ihmisten keskellä! Opit tavallisimmat ihmiskielen
sanat sekä muutamia helppoja keinoja saada viesti perille, kuten ulkona
asiointi, nälkä ja aktivoinnin tarve.

Ihmiskielen jatkokurssi
Tehokurssin käyneille. Syvennymme tarkemmin ihmisen kanssa
viestimiseen.
Opettelemme mm. sohvalle pissimisen symboliikkaa, ulvonnan
merkitystä ihmiselle sekä salakavalalla tavalla söpön, mutta kivuliaan
vastenhyppimisen jalon taidon!

Ihmiskieltä senioreille
Ihmisten kanssa kauan ymmärrysvaikeuksissa oleville varttuneille
aikuisille koirille tarkoitettu kurssi, jossa käydään hitaasti ja
helppotajuisesti läpi ihmisen ymmärtämisen perusteita.

Kerrostaloääntelyn aktiivikurssi
Opimme luovimmat keinot kommunikoida naapurin rekun kanssa sekä
seitsemän erilaista niksiä huoltomiehen ojentamiseen! Halukkaat voivat
kurssin yhteydessä tutustua myös postiljoonin säikyttämisen perusteisiin.


KOTITALOUS

Ovet auki I-III
Kurssi soveltuu niin aloittelijoille kuin kehittyneemmillekin.
Käymme läpi mahdollisimman kattavasti erilaisia ovia, kahvoja, lukkoja ja
esteitä joita jokapäiväisessä elämässä vastaan tulee. Opimme avaamaan ja
murtamaan esteitä luovasti ja opittua soveltaen. Mukava ja antoisa
harrastus!

Roskis tutuksi
Opettele hyödyntämään roskiksen sisältö uudella ja innostavalla
tavalla!
Kurssi sopii tylsistyneille yksin kotiin jääville koirille, jotka
ovat mahdollisesti käyneet jo Ovet auki -kurssin. Käymme läpi yleisimmät
roskat sekä poisheitettävät talousjätteet. Mahdollisuus tutustua myös
komposteihin.


VIESTINTÄ

Vasen oikee, nosta koipee!
Nuorille uroskoirille tarkoitettu koivennostamiskurssi.

Harjoittelemme niin noston nopeutta kuin suihkun tarkkuuttakin.
Jokainen kurssin käynyt pysyy pystyssä koipea nostaessaan!

Kusikurssi II
Syvennämme uroskoirien taitoja lorottaa pissa erilaisille
materiaaleille, sekä opettelemme näkemään uusia innovatiivisia kohteita
jättää hajumerkki. Myös pissavanan symboliikkaan paneudumme kurssin
loppupuolella.

Feromonit tutuksi
Lyhytkurssi uroskoirille, jonka aikana käymme läpi narttujen
yleisimmät feromonitasot ja niiden merkitykset. Opettelemme nuolemaan
pissoja ja väpisyttämään leukaamme silmät pyörien tarkempiin tuloksiin
päästäksemme! Jokaiselle uroskoiralle hyödyllinen tehokurssi!

Esiintymiskurssi kokeneille
Kurssi soveltuu hyvin esim. remmiräyhäämisen ja muun muille
pullistelun merkeissä kokeneille koirille. Syvennämme ilmaisua ja käymme
läpi äänenkäyttöä ja kehon hallintaa.


KOIRA YHTEISKUNNASSA

Eroahdistus, tukiryhmä
Vertaistukea eroahdistuksesta kärsiville koirille.

Valeraskaus
Aktiivinen ryhmä valeraskauksista kärsiville nartuille. Tuo mukana
oma pennunkorvikkeesi!

Pallohullut
Iloinen reipas pallohullut-ryhmä kokoontuu fanittamaan palloja kaksi
kertaa viikossa! Uusia jäseniä (ja palloja) kaivataan!

Vahtiviettiset kekkerit
Istutaan iltaa opistosalissa ja kuunnellaan hipihiljaa käveleekö
alakerran pääovien ohi joku. Räjähdetään korviahuumaavaan vahtihaukkuun aina
kun alakerran pallohullut ryhmän porukka alkaa piipittämään piippipalloja.
Samanhenkistä seuraa kaikille ilmoittaville- ja puolustaville vahdeille!

kivaa vkloppua kaikille :)Lauantai 23.02.2008 11:43

Tämä on tositarina Helsingin lääketieteellisen Tiedekunnan luennolta:
Ko. luennolla käsiteltiin siemennestettä ja sen ominaisuuksia. Kävi
ilmi, että siemennesteessä on glukoosia eli sokeria. Tästä innostuneena
ja asiaa sen enemmin miettimättä eräs kaunis ja nuori naisopiskelija
kysyy, että jos spermassa on sokeria miksi se ei maistu makealta?

Seuraa hetken hiljaisuus ja sitten koko sali repeää hirveään nauruun.
Nuori nainen muuttuu aivan punaiseksi ja rupeaa keräämään kamojaan ja
ehtii jo mielessään lopettamaan lääketieteen opinnot siihen paikkaan.
Juuri, kun hän on ovella opettaja huutaa salin edestä:

Vastaus kysymykseesi on, että makean maun hermot sijaitsevat kielen
etuosassa, eivätkä kurkun takaosassa.

(Jos ei ole ihan varma mitä on kysymässä, kannattaa vain hymyillä)

Jäähyväiskirje sinulle rakkain...Keskiviikko 20.02.2008 21:18

Rakas rakkaani Sinä.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta olet pervo. Luulen, että ymmärsin sen kun näin SEN kutistetun pään pastorin kanssa, ja näin sinut repimässä peruukkia - päästä hullu pastori. Olen varma, että olet tarpeeksi masokistinen ymmärtämään, että kiihotun roskakuskeista. Lähetän sinulle takaisin sormuksesi, mutta pidän neitsyyteni muistona.
Haluan, että tiedät, että minä en ikinä pitänyt elämääni kloonina.

- haluan rahani takaisin -

Helinä

:) *reps* ;)


Jäähyväiskirje

Rakas, hyvän ystäväsi nimi/rakkaasi nimi.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. Luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.
Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.
Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.
Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.
- __12__-
Oma nimesi

1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimeisin ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtmassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idols – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Australia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin

eroavaisuuksia.. ei tosikoille : )Keskiviikko 06.02.2008 20:53

1. NIMET
Kun Laura, Liisa, Elisa ja Marja menevät ulos lounaalle he kutsuvat toisiaan
Lauraksi, Liisaksi, Elisaksi ja Marjaksi.

Kun Marko, Kalle, Esko ja Tomi menevät ulos, he viittaavat toisiinsa nimillä
Läski, Godzilla, Runkkari ja Pelle.

2. ULKONA SYÖMÄSSÄ
Kun lasku saapuu, Marko, Kalle, Esko ja Tomi heittävät jokainen pöytään
kaksikymppisen vaikka lasku ei tee yhteensä kuin 32.50 EUR. Kenelläkään ei ole
pienempää, eikä kukaan viitsi myöntää haluavansa vaihtorahaa takaisin.

Kun tytöt saavat heidän laskunsa, kaivavat he salamannopeasti taskulaskimensa
esiin.

3. RAHA
Mies maksaa 2 EUR yhden euron hintaisesta tavarasta jos hän tarvitsee sitä.

Nainen maksaa yhden euron 2 EUR:n hintaisesta tavarasta jota hän ei tarvitse
mutta joka on alennusmyynnissä.

4. KYLPYHUONEET
Miehellä on kuusi tavaraa kylpyhuoneessaan: hammasharja, partavaahto ja -höylä,
saippuapala ja mainospyyhe.

Keskiarvo tavaroitten lukumäärälle tavallisen naisen kylpyhuoneessa on 337.
Mies ei todennäköisesti pystyisi tunnistamaan suurinta osaa näistä tavaroista.

5. VÄITTELY
Nainen saa viimeisen sanan joka väittelyssä.

Mitä tahansa mies tämän jälkeen sanoo tarkoittaa, että hän aloittaa uuden
väittelyn.

6. KISSAT
Naiset rakastavat kissoja.

Miehet sanovat rakastavansa kissoja, mutta kun naiset eivät näe, he
potkaisevat niitä.

7. TULEVAISUUS
Nainen on huolissaan tulevaisuudesta kunnes löytää aviomiehen.

Mies ei ole koskaan huolissaan tulevaisuudesta, ennen kuin löytää vaimon.

8. MENESTYS
Menestynyt mies on sellainen, joka tienaa enemmän kuin hänen vaimonsa pystyy
kuluttamaan.

Menestynyt nainen on sellainen, joka löytää tällaisen miehen.

9. AVIOLIITTO
Nainen avioituu miehen kanssa olettaen että tämä muuttuu, vaikka näin ei
tapahdu.

Mies avioituu naisen kanssa olettaen että tämä ei muutu, vaikka näin
tapahtuukin.

10. LAITTAUTUMINEN
Nainen laittautuu kaupassa käyntiä, kukkien kastelua, roskien vientiä,
puhelimeen vastausta, kirjan lukua ja postin hakemista varten.

Mies laittautuu häitä ja hautajaisia varten.

11. LUONNOLLISUUS
Miehet heräävät yhtä hyvännäköisinä kuin he menivät nukkumaankin.

Naiset jollain tavalla levähtävät yön aikana.

12. JÄLKELÄISET
Ah, lapset. Nainen tietää kaiken lapsistaan. Hän tietää
hammaslääkärivarauksista ja romansseista, parhaista kavereista,
lempiruuista, salaisista peloista, toiveista ja unelmista.

Mies on suurin piirtein tietoinen hänen kotonaan asuvista lyhyistä ihmisistä.
(hobitteja...)

13. PÄIVÄN AJATUS
Jokaisen miehen tulisi unohtaa tekemänsä virheet. Ei ole mitään syytä kahden
ihmisen muistaa samaa asiaa.

Vaikka olemme erilaisia...olkaamme kuitenkin IHMISIÄ...eikä se olisi kivaa jos
olisimme samanlaisia, eihän! :)
Oinas

Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta.
Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa,
kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.


Härkä

Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan
ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää
ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin,
mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.


Kaksonen

Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti
kuin selvänä. Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän,
ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.


Rapu

Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä
muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa
viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.


Leijona

Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on
normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan
jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!


Neitsyt

Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti.
Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa.
Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.


Vaaka

Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin
flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä.
Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.


Skorpioni

Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen
seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa
saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä
onkin saapunut iskemään kilpailija.


Jousimies

Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon, alkaa meno
mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, usein myös tavaroita tai
ainakin rahaa. Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, jos on huono päivä,
saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa
voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten hän havahtuu,
että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.


Kauris

Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta.
Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris
on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä
hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris
palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.


Vesimies

Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen,
kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa
vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.


Kalat

Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden.
Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.