IRC-Galleria

addictionary

addictionary

lovely bitch <3

yksi onnen minuutti <3Maanantai 01.09.2008 01:28

Varttumisen myötä saat oppia, että jopa se henkilö, jonka ei koskaan
pitäisi tuottaa sinulle pettymystä, todennäköisesti kuitenkin tekee sen.

Sydämesi särkyy varmaan useammin kuin kerran, ja joka kerta se tuntuu
entistä kipeämmältä. Myös sinä itse särjet sydämiä. Joten muista miltä
tuntui kun oma sydämesi särkyi. Tappelet varmasti myös parhaan ystäväsi kanssa.

Moitit uutta rakkauttasi asioista, joihin vanha rakkautesi oli syypää.
Itket sitä, että aika kiitää liian nopeasti, ja että ennen pitkää menetät jonkun
rakkaasi.

Joten ota liian monta valokuvaa, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua
ei olisi koskaan satutettu, koska jokainen allapäin vietetty kuusikymmentä
sekuntia merkitsee yhtä onnen minuuttia, jota et saa koskaan takaisin.

Älä pelkää elämäsi päättymistä. Pelkää mieluummin sitä, ettei
elämäsi pääse koskaan alkuun.

Kopio tämä pikaisesti päiväkirjaasi, ja samana iltana saatat kokea ihmeen!

jeminalta pöllin :DSunnuntai 31.08.2008 12:50

KOIRAN TESTAMENTTI

Haluan jättää onnellisen kotini ja mukavan sänkyni
sekä pehmeän tyynyni yksinäiselle,
ystävää kaipaavalle koiralle.

Hän saa myös leluni ja ruokakuppini.

Haluan antaa hänelle sen rakastavan sylin,
johon olen usein saanut turvallisesti nukahtaa.
Haluan hänen myös saavan tuntea samat hyväilevät rapsutukset,
joista nautin sydämeni kyllyydestä sekä
kuulevan saman rakkauden täyttämän äänen,
jota aina kaipaan sen ollessa muualla.

Hän saakoon myös sen paikan, joka minulla on
jokaisen sydämessä sekä sen suuren rakkauden,
jonka olen saanut osakseni.

Kun jonain päivänä hänetkin on autettava rauhalliseen
ja kivuttomaan loppuun tässä maailmassa,
kuten minutkin kerran,
toivon hänen saavan kokea sen tässä
samassa hyvässä sylissä, jossa itsekin
kerran siirryn Sateenkaaren maahan.

Kun kerran kuolen, älkää sanoko,
ettette milloinkaan ota toista koiraa,
koska menetys koskee liikaa.

Etsikää yksinäinen koira ja antakaa hänelle
minun paikkani.

Tämä on perintöni.

Rakkaus, jonka teille annan, on kaikki, mitä antaa voin.♥


Suom. Anja Vitakari

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.08.2008 03:08

I H A S T U K S E S I

> Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä ? - ehkä, ehkä ei, epäilen
> Miksi et seurustele hänen kanssaan ? - no enen
> Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi ? - vanhempi
> Mikä hänestä tekee niin ihanan ? - en halua etsiä vastausta kysymykseen, mikä tekee jostakin niin ihanan. miksei sitä voi yksinkertasesti vaan olla ihana, niinku kokonaisuudessaan tai ihan miten vaan, vaan pitää olla joku syy et miks on niin ihana?
> Voisitko koskaan saada häntä omaksesi ? - en, mun rahat ei riitä
> Milloin näet hänet seuraavaksi ? - unissas
> Milloin viimeksi ajattelit häntä ? - pakko kai se nyt on ajatella, kerta tässä kysellään siitä
> Onko hän kaunis/komea ? - komea.. hmm
> Voisitko kuvitella meneväsi naimisiin hänen kanssaan ? - hääpäivä vaan puuttuu
> Oletko koskaan halannut häntä ? - toki

Y S T Ä V Ä T / K A V E R I T

> Onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi ? - juu onhan
> Omistatko parasta ystävää ? - en mä ketään omista
> Riiteletkö usein ystäviesi kanssa ? - en
> Voisitko elää ilman ystäviä ? - en tai noh elänkin
> Voisitko satuttaa tahallasi ystäviäsi ? - en
> Oletko koskaan haukkunut kavereitasi päin naamaa? - en ainakaan muista
> Oletko koskaan auttanut kaveriasi pulasta ? - joo
> Oletko koskaan yrittänyt saada kaverisi poikaystävää ? - ei oo ollu tarvetta
> Oletko tehnyt kavereidesi kanssa tyhmiä juttuja, joita olet katunut jälkeenpäin ? - niitähän ei kaduta!
> Kenen kanssa kavereistasi vietät eniten aikaa ? - hmm..

P E R H E

> Asutko vielä kotona ? - ikävä kyllä en
> Onko sinulla veljiä ? - joo kyllä yksi
> Entä siskoja ? - tuplasti kyllä
> Ovatko vanhempasi edelleen yhdessä ? - eips
> Onko koskaan tuntunut siltä, että haluaisit vaihtaa perhettäsi ? - tietty
> Oletko oikeasti sitä mieltä ? - hmm
> Omistatko lemmikkieläimiä ? - joo
> Entä haluaisitko ? - lisää vaan :)
> Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi ? - eeh..ei
> Kenen kanssa perheenjäsenistäsi vietät eniten aikaa ? - omien jäsenteni kaa

S I N Ä

>> Monta kirjainta on nimessäsi ? - 6
>> Kuinka pitkä olet ? - 170
>> Oletko onnellinen ? - jotenkuten joo arkisesti
>> Onko sinulla mitään sairautta ? - joo
>> Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto ? - särkynyt, kyll täll pärjää
>> Kiroiletko paljon ? - välillä aina koko ajan
>> Oletko ujo ? - en, oon vaan epäsosiaalinen

K O U L U

>> Mitä koulua käyt ? - en käy
>> Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo ? - jaksa muistaa
>> Paljon sait viime kokeesta ? - jaksa muistaa
>> Mitä ainetta vihaat eniten ? - jaksa muistaa
>> Entä mikä on lempiaineesi ? - hmm
>> Onko sinulla kiva luokka ? - oli se
>> Oletko koskaan ollut jälki-istunnossa ? - joo olin
>> Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi ? - juu olinpa
>> Oletko koskaan saanut kokeesta kymppiä ? - joo, ja 5 kans
>> Entä nelosta ? - joo, ja hylätyn myös

hymykuoppaLauantai 30.08.2008 01:37

Miksi jumala loi hiivasienen?
-Että nainen tietäisi, mitä on elää ärsyttävän vitun kanssa.

Tapahtui puistossa: Tyttö kuiskas: 'Ota silmälasit pois, ne raapii mun reisiä'.
Hetken kuluttua tyttö kuiskas: 'Laita lasit takaisin, sä nuolet nurmikkoa.'

Mitä yhteistä on kiveksillä ja jehovan todistajilla?
-Ne liikkuvat kaksi rinnan ja niitä ei päästetä koskaan sisälle.

Opettaja kysyi Kallelta: Miksi sinulla on kissa mukana?
Kalle itkien: No, kuulin posteljoonin sanovan äidille,
että heti kun poikasi lähtee kouluun, mä syön sun mirrisi.

Mies ajatteli ottaa näkäräisen, mutta vaimo kielsi: Jos otat, et saa pimpsaa illalla.
Mies meni mietteliään näköiseksi. Tovin kuluttua vaimo kysyi: Mitä sinä mietit?
-Yritän tässä vain tehdä valintaa kaksitoista vuotta vanhan viskin ja
viisikymmentä vuotta vanhan vitun välillä.

Mitä tulee, kun risteytetään husky ja blondi?
Joko helvetin tyhmä koira tai pakkasen kestävä huora.

Miksi Jumala loi miehille peniksen?
-Jotta olisi edes yksi keino saada nainen hiljaiseksi.

Mitä yhteistä on naisilla ja kondomeilla?
-Molemmat viettävät enemmän aikaa lompakollasi kuin munallasi.

Pohjalainen miniä vaati myötäjäisiä: Uusi Mersu, 30 000e rahaa, vehkeen pitää olla 20cm.
Appiukko: Auton saat, rahat on, mutta pätkimähän meillä ei ruveta!

Mummo kaahasi rollaattorilla ympäri vanhainkodin käytäviä.
Pappa seisoi kulli pystyssä ovensuussa johon mummo tokaisi:
'Ässh, taasko puhallusratsia...?'

Naisten pikkuhousuja valmistavan firman mainos:
Ehkä meidän tuotteemme ei ole maailman parasta tavaraa,
mutta kuitenkin hyvin lähellä sitä.

Jos peniksesi on kananlihalla niin mitä teet?
-Vedä se kanasta ulos ja mieti onko seksielämäsi jotenkin pielessä.

-NIKSIPIRKKA:
Raahaa vittumainen ämmä kovalla pakkasella suolle.
Sido ranteet nilkkoihin ja nosta akan perse pystyyn.
Näin syntyy hirville näppärä nuolukivi.

Kenen kulli ei seiso, kenen sperma ei lennä?
Kuka on lähtenyt leikkiin tyhjin pussein?
On aika äänestää ulos VELTOIN LENKKI!

Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että punoitus peniksenne päässä ei
ollutkaan syöpä, vaan huulipunaa. Pahoittelemme turhaa amputointia.
Oikein hyvää jatkoa.

Mies sanoi vaimolleen: Postinkantaja kehuu panneensa tämän talon kaikkia
naisia, paitsi yhtä. Johon vaimo: Se on tietenkin se B-rapun nirppanokka.

Renki veti käteen pellon laidalla. Mälli lensi piikkilanka-aitaan ja jäi
siihen kieppumaan. Renki tokaisi: -Pojastahan olisi tullut kelpo voimistelija.

Basisti vaimoineen ajoi Turusta kohti Poria.
Mies pisti kätensä vaimon housuihin, johon vaimo:
'Voit mennä pidemmällekin'. Basisti ajoi Vaasaan.

Mies toiselle: Miten on mahdollista, että vaimoni näkee vaalean
hiuksen 20 metrin päästä, mutta ei autotallin ovea kahdesta metristä.

Kissa ja kananmuna kävelivät rannalla. Kissa putosi veteen ja muna nauroi makeasti.
Tarinan opetus: Missä märkä mirri siellä iloinen muna.

Kaksi avioparia päätti piristää seksielämäänsä parinvaihdolla.
Tunnin kiihkeiden lemmenleikkien jälkeen toinen rouvista totesi:
Mitenköhän pojilla mahtaa mennä.

Nainen kysyi taksilta:
Voiko maksaa luonnossa ja nosti hameen korviin.
Taksikuski kysyi: Onko pienempää?
Nainen pyllisti ja tähän kuski tokaisi:
Ei käy ruotsin valuutta!

Äiti ja tytär perustivat antiikkiliikkeen, jonka nimeksi tuli Vanha tavara ja posliini.

Mitä vastaat naiselle joka katsoo syvästi silmiisi ja sanoo:
'Gligläägö glug glieglä glaigli'.
Vastaat tietysti: -Tottakai sun pitää niellä kaikki.

Muna ja kana makasivat sängyllä seksin jälkeen.
Muna poltteli tyytyväisenä tupakkaa ja kana oli hyvin nyrpeän oloinen.
Kumpi tuli ensin;muna vai kana?

On tärkeää löytää mies joka:
1. Kokkaa ja tekee töitä.
2. Saa nauramaan.
3. Johon voi luottaa.
4. On hyvä sängyssä.
5. Ja että nämä neljä miestä eivät tunne toisiaan.

Jos nainen on miehen mielestä syötävän näköinen,
tarkoittaako se että nainen näyttää suuhun pantavalta?

Miksi joulupukilla on niin isot pussit?
-Se tulee vain kerran vuodessa.

Mikä on nimeltään ylipainoinen ja alkoholisoitunut ilotyttö?
- Monityydytetty rasvahappo.

Mikä tulee, kun risteytetään ilotyttö ja haudankaivaja?
-Hymykuoppa.

Mitä yhteistä on blondilla ja tuulilasinpyyhkijällä?
-Molemmat vinkuvat kuivina.

Miksi naisjääkiekkoilijoilla täytyy olla munasuojat?
-Ettei tuomarin tarvitse ihmetellä, että 'mihin vittuun se kiekko katosi'.

Pikku Kalle yllätti äidin ja isän makuuhuoneesta ja sanoi:
'Ja minua oltiin viemässä psykologille kun imin peukaloa kuusi vuotiaaksi asti!'

Äiti, äiti. Mikä on orgasmi? - Emmä tiedä, kysy isältä.

Porvoossa menee mummojen vanhainkodin ohi Tulliportinkatu.
Osoite muuttuu mukavaksi, kun luet takaperin sanan 'tulliportin'.

Mitä eroa on insinöörillä ja esinahkalla?
-Esinahka ymmärtää vetäytyä taakse, kun ryhdytään tosihommiin.

Miksi blondit käyttävät pikkuhousuja?
-Ne lämmittävät mukavasti nilkkoja.

Nainen sai lahjaksi pikkuhousut joiden lahkeissa luki:
Hyvää Joulua ja toisessa Hyvää Uutta vuotta.
Nainen vastasi: Tervetuloa käymään pyhien välissä.

Latvian jääkiekon ykkösketju: Pilus Klitoris (LW), Anus Ruvels (C) ja
Vilautas Munias (RW). Pakit: Kalus Kirvelevs ja Stondis Kadoksis.
Valmentaja: Hoidas Sankkeris.

Miten saa kolmiosta viivan? -Ajamalla karvat pois.

muisti pätkii K-18Perjantai 29.08.2008 13:21

Äiti tuli töistä kotiin ja hänen 5-vuotias Elli-tyttönsä juoksi innoissaan vastaan.
-Hei äiti, mä näin tänään jotain jännää!
-Vai niin, mitä?
-Mä näin mitä isi teki naapurin Mirkun kanssa. Ensin isi
riisui Mirkun ja sitten Mirkku avasi isin housut ja isi pussasi Mirkkua ja...
-Kuule Elli, minulla on nyt vähän kiire, mutta tehtäisiinkö niin,
että kerrot huomenna tuon jutun isän synttärijuhlissa?

Seuraavana päivänä kun vieraat olivat koolla ja noutaneet alkudrinkkinsä, ja päivänsankari oli aloittamassa tervetuliaispuhetta Elli alkoi malttamattomana kertoa jännää kokemustaan.

-Mä näin mitä isi teki naapurin Mirkun kanssa.
Ensin isi riisui Mirkun ja sitten Mirkku avasi isin housut.
Sitten isi pussasi Mirkkua ja sitten...Äääh, äiti!
Mikä sen nimi onkaan jonka sä otat aina suuhun,
kun Eki-setä tulee käymään, kun isi on pelaamassa tennistä??

Jokainen on tärkeä ja rakasMaanantai 25.08.2008 03:02

Koiranko tahdot ? No yhdenkö vaan ?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, että olet köyhä.
Naapurit kuiskii, päästäänhän tuo on löyhä.
Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, eikä neljäs tee tuskaa.
Viides niin ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

No uskallatko leikkiin, miten ois vielä yksi ?
Kai keittiössä häkissä saan sen säilytetyksi.
Sängyillä, sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei yhden lisäturkin hoito vielä iltoja pilaa.
Ne käyttäytyä osaavat ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.

Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassun jäljet pölyn sekaan häviää.
Kodinhoito kärsii, vaan mitäs muutamasta,
kuononjäljestä ikkunassa tai karvan hahtuvasta.
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan,
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei koirien määrällä ole ylärajaa,
yhtäkin ilman olis laumani vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Laskupino kasvaa ja velkaa vielä jää.
Ei sukulaiset kyläile ja ystävät hylkää,
paitsi koiraihmiset, joilla samat kuviot on nää.

Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää,
kun näyttelyt ja kilpailut sun viikonloput täyttää.
Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset
ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin ? Mä kohta olen vainaa !
Silloin lempikoirasi pään polvellesi painaa.
Katsoo silmin rakastavin ja sinä päätät jaksaa,
pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.

Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostusta varten,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.
Mutta talvi on kurja, ei siitä aina koiratkaan tykkää.
Iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineet sekä maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi,
suloiset ja hurmaavat, nuo parhaat ystäväsi.
On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama,
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama

[Ei aihetta]Lauantai 23.08.2008 23:49

Vieras mies istuu lentokoneessa pienen tytön vieressä. Mies puhuttelee tyttöä:
"Jutellaanpas vähän. Olen kuullut, että aika kuluu nopeammin, jos puhutaan naapurin kanssa".

Pieni tyttö, joka oli juuri avannut kirjansa, sulkee sen hitaasti ja sanoo miehelle:
"Mistä haluat puhua"?
"En tiedä", mies vastaa.
"Miten jos puhuisimme ydinvoimasta?" mies ehdottaa,
"OK", sanoo tyttö.
"Tämä on mielenkiintoinen aihe. Mutta sallitko ensin yhden kysymyksen?
Hevonen, lehmä ja kauris syövät kaikki sitä samaa tavaraa, nimittäin ruohoa.
Mutta kauris ulostaa papanoita, lehmä litteän lantakasan ja hevonen taas kakkaroita.
Tiedätkö, mistä tämä johtuu?"

Mies miettii vähän ja vastaa sitten: "Enpäs tiedä".

Tyttö: "Uskotko olevasi riittävän pätevä puhumaan ydinvoimasta, kun et

edes paskasta mitään tiedä?!"

Matematiikan kukkaset mehiläisineenLauantai 16.08.2008 01:42

Kysymys:
Hei, olen 16-vuotias poika Hesasta. Mullon probleema. Mun funktiossa on siinä origon vieressä sellanen varianssi. Se ei näytä muuten hirveen pahalta, mutta kun mun funktio kasvaa ekspotentiaalisesti, se alkaa myös kasvaa, ja sitten derivoidessa kirvelee. Mitä mun pitäis tehdä?

Vastaus:
-Mukaan laittamastasi kuvasta päätellen ei ole syytä huoleen. Sinun kannattaa kuitenkin käydä matematiikan yliopistolla näyttämässä funktiotasi matematiikan proffalle, ihan varmuuden vuoksi.

Kysymys:
Moicca, mä oon yx 17-ikäinen tyttö Valkeakoskelta. Mulla on poikafrendi, jonka kanssa mä oon ollu jo vuoden. Mut nyt se haluis...integroida mun kanssa. Mä en tiiä oonksmä valmis siihen. Mä tosiaan tykkään siitä enkä haluis erota sen takia. Mut musta tuntuu et pelkkä yhteenlasku ei enää riitä sille. Miten mä pääsen peloista irti?

Vastaus:
-Jos poikaystäväsi ei ymmärrä toivettasi odottaa, on syytä miettiä, onko hän sinun arvoisesi. Tärkeintä on, että te pystyisitte avoimesti puhumaan matematiikasta. Teidän on tehtävä yhteiset pelisäännöt. Yhteenlaskusta voitte vähitellen siirtyä kertolaskuun ja ehkä jopa yhtälöiden ratkaisuun, jos molemmat haluavat niin. Ikänne puolesta olisitte kyllä valmiita integrointiinkin, mutta tärkeintä on, että molemmat tahtovat sitä. Integrointiin löytyy hyviä vinkkejä MAOL-taulukoista. Lukekaa MAOLia yhdessäja sopikaa, kuinka pitkälle haluatte mennä. Positiivisia kokemuksia matematiikan parissa! Ja muistakaa käyttää laskinta!

Kysymys:
APUA! MÄ KUOLEN! Mun äiti löys mun patjan välistä pitkän matematiikan kirjoja ja yllätti mut kun mä tilavuusintegroin mun pyörähdyskappaletta! Nyt se ei enää puhu mulle! Arvaa hävettääkö?

Vastaus:
-Äitisi reaktio on helppo ymmärtää. Tilavuusintegrointi on yhä tabu yhteiskunnassamme. Se on kuitenkin aivan luonnollinen osa matematiikkaa ja jokainen tekee sitä. Koita puhua asiasta isällesi, tai jollekin miehelle. Älä kehitä tästä itsellesi matemaattista traumaa loppuiäksesi! Mene vaikka keskustelemaan matikan opettajasi kanssa!

Kysymys:
Hei, mä oon kakskymppinen tyttö Hyvinkäältä. Mä oon integroinu pari kertaa, mutta nyt minulla on alkanu ilmestyä sellasia juuria mun funktioon. Tarkottaakse et mä oon saanu trigonometrian?! Mä oon kyllä aina käyttäny laskinta!

Vastaus:
-Mene heti matematiikan yliopistolle testeihin! Kyse ei välttämättä ole trigonometriasta, vaikka oireet siihen viittaavatkin. Laskinta käytettäessä matemaattisia dilemmoja ei pitäisi tulla lainkaan. Sinun pitäisi puhua myös kumppanillesi. Jos häntä kirvelee derivoidessa on kyseessä mitä todennäköisimmin trigonometria. Se voidaan kuitenkin helposti diskriminoida. Toimi nopeasti!

Kysymys:
Moide, mä oon 18-vuotias tyttö Vantaalta. Mulla on paha probleema. Mä integroin tossa joululomalla mun kundin kanssa...ilman laskinta. Nyt mun binomit ei oo ollu jatkuvia kahteen kuukauteen. Onks mulle tulossa laskuvirhe? APUA! Mä en haluu laskuvirhettä vielä tässä iässä. Ja mun kundi häipyy kuitenkin kun se saa selville! Pitääks mun tehdä arkussini?!?

Vastaus:
-Aijai, ilman laskinta ei kannattaisi integroida! Tee nyt ensin kuitenkin hypoteesi, jotta olisit varma laskuvirheestä. Arkussini voi olla vaikea suorittaaa, koska olet jo 18-vuotias. Hyvillä perusteluilla se kuitenkin onnistuu. Oletko varma, ettet halua laskuvirhettä? Ja jos sinun poikaystäväsi jättää sinut laskuvirheen vuoksi, on syytä miettiä, onko hän sinun arvoisesi.

Kysymys:
Moi, mä oon just 18 vuotta täyttäny gimma Jyväskylästä. Mä oon ihan pihkassa mun matskunopeen! Mä tiedän ei se on 10 vuotta vanhempi, mut se hymyilee aina mulle ja kaikkee. Se on ihan kipeen söpö! Mitä mun pitäis tehä? Arvaa hävettääkö?

Vastaus:
-*&!&!%¤n perverssi! Hankkiudu hoitoon!

Miten kaikki sai alkunsa?Maanantai 11.08.2008 21:56


Ensimmäisenä päivänä Jumala loi koiran.

Toisena päivänä Jumala loi ihmisen palvelemaan koiraa.

Kolmantena päivänä Jumala loi kaiken maailman eläimet potentiaaliseksi ruoaksi koiralle.

Neljäntenä päivänä Jumala loi rehellisen työn, jotta ihminen voisi työskennellä koiran hyvinvoinnin eteen.

Viidentenä päivänä Jumala loi tennispallon, jotta koira voisi hakea sitä - tai sitten ei.

Kuudentena päivänä Jumala loi eläinlääketieteen, jotta koirat pysyisivät terveinä ja ihmiset rahattomina.

Seitsemäntenä päivänä Jumala halusi levätä, mutta Hänen piti kävelyttää koiraa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.08.2008 14:53

mitä olisi voinut jäädä kun kelpasin liikaa itselleni

kun olinkin taas
lasista valmistettua ja teipillä paikattua
kymmenestä metristä alas heitettyä

kun kaikesta sain taas ongelman
ja lopputulokseksi jäi vain poispäin käännetty hiljaisuus

annat sinä itsellesi anteeksi
sillä me tiedämme mitä me teemme